Aivan kuin Amsterdam

Näin kolmen vuoden jälkeenkin Edinburghista tuntuu aina löytyvän uusia kaupunginosia tutkittavaksi. The Shore -niminen kaupunginosa löytyy uudesta kaupungista ja on parhaimmillaan aurinkoisena kevät- tai kesäpäivänä, jolloin kanaalin vieressä oleviin merimieshenkisiin pubeihin voi pysähtyä terassille lounaalle tai vaikkapa viinilasilliselle.

Nyrjäytin nilkkani pahasti muutamia päiviä sitten ja pakollisen vuodelevon ja lukemattimien Game of Thrones episodien jälkeen liikkeellä oleminen teki hyvää. Vappu jää itseltäni välistä jo kolmatta kertaa putkeen, sillä kyseistä juhlaa ei täällä päin juhlita, mutta suunnitelmissa on kuitenkin suunnata jonnekin puistoon nauttimaan kevätpäivästä kahvikupillisen kanssa ilman sen suurempaa merkitystä. Muuttopakkailut alkaa olla pikkuhiljaa tehty ja enää olisi edessä vain asunnon suursiivous. Enää neljä päivää muuttoon, enkä millään olisi valmis jättämään Ediä vielä taakseni!

Hauskaa Vappua kaikille Suomeen!

Kommentit (1)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *