Se päivä, kun minusta tuli äiti

Synnytys on tähänastisen elämäni mahtavin ja voimauttavin kokemus. Sen jälkeen jäi olo, että ole supernainen ja pystyn mihin tahansa. Kovasta kivusta selviäminen sai minut todella ylpeäksi itsestäni ja itsetuntoni nousi synnytyksen seurauksena hurjasti. Oma suhde kehoon on myös muuttunut parempaan suuntaan. Kun vihdoin pitkän odotuksen ja työn jälkeen saa oman lapsen syliin, tunne on jotain aivan uskomatonta. Nyt on aika kirjoittaa oman poikaseni synnytyskertomus tänne.

19.7.2015 klo.10:00

Herään kummallisiin supistuksiin. Ne ovat vähemmän kivuliaita, kuin aikaisemmin saamani supistukset ja kummastelen niitä. Laskettu aika on ylittynyt jo kahdeksalla päivällä, mutta en arvaa vielä synnytyksen alkaneen. Olen varma, että saamme saatettua lapsen maailmaan vain käynnistämällä synnytyksen. Outoja ”minisupistuksia” tulee noin 20 minuutin välein.

19.7.2015 klo.13:00

Supistukset kipeytyvät, mutta tulevat harvemmin. Mieheni on varma, että lapsi syntyy tänään. Itse en halua vielä innostua, sillä tiedän pettyväni, jos supistukset loppuvatkin. Yritän keksiä muuta ajateltavaa ja rentoutua, mutta salaa kuitenkin jännitää.

19.7.2015 klo.15:00

Kipeitä supistuksia tulee noin 20-minuutin välein. Lähetän perheelleni viestin, että tänään saattaa olla poikasen syntymäpäivä. Pakotan miehen lähtemään kanssani kauppaan ostamaan suklaata ja muuta mässyä, joiden luulen vievän kivut pois. Kaupassa nojailen hyllyihin irvistäen aina supistuksen tullessa. En tuhlaa aikaani pohdiskeluun siitä mitä ostaisin, vaan ladon koriin melkeinpä jokaista karkki- ja keksilaatua joka silmääni osuu.

19.7.2015 klo.17.00

Supistuksia tulee kymmenen minuutin välein ja ne sattuvat jo aivan helvetillisen paljon. Supistusten välissä syön määrätietoisesti suklaata ja yritän vaikuttaa ulospäin tyyneltä ja rauhalliselta. Mies kyselee, haluanko jo lähteä sairaalaan, mutta vakuutan jaksavani vielä kotona. Supistukset sattuvat paljon enemmän kuin osasin kuvitella ja käsken hiljaa mielessäni itseäni rauhoittumaan. Tiedän, että kipu vain pahenee tästä ja kaikki on vasta alussa.

19.7.2015 klo.18:00

Sattuu aivan kamalasti. Vaihtelen asentoja, murisen ja huudan supistusten aikana. Yritän pysyä mahdollisimman paikoillani, sillä silloin supistusten väli on pidempi. Syyllisyys kuitenkin painaa mieltä, koska tiedän supistusten nopeuttavan ja edistävän synnytystä, eikä niitä vastaan taistelemisessa ole järkeä. Suutun miehelleni, kun hän on niin rauhallinen. Haluaisin, että koko maailma vouhkaisi tästä synnytyksestä. Mies yrittää edelleen ehdottaa, että lähtisimme sairaalaan, mutta päätän pärjätä vielä hetken kotona.

19.7.2015 klo. 19.30

Käsken miehen soittaa äitinsä viemään meidät sairaalaan. Supistuksia tulee viiden minuutin välein ja rojahdan niiden aikana lattialle kontilleni huutamaan. Anoppi tulee pikaisesti hakemaan meitä, vaikka oikeastaan kiirettä ei ole. Hänellä on jäänyt toisen jalan kynnetkin lakkaamatta. Tuleva mummi on aivan tohkeissaan. Matka sairaalalle on onneksi niin lyhyt, ettei yhtään supistusta kerkeä tulla autossa.

19.7.2015 klo.19:35

Saavumme sairaalaan, mutta meillä ei ole mitään tietoa minne mennä. Eksymme vahingossa vierihoito-osastolle, josta kätilö onneksi ohjaa meidät synnytysosastolle. Minulla ei ole mitään hajua siitä, mitä tulee tapahtumaan. Kohdunsuu on vain 3cm auki ja alan turhautua. Pääsemme kuitenkin onneksi synnytyssaliin. 

19.7.2015 klo.21:16

Synnytyssalissa istahdan keinuun ja ihmettelemme miehen kanssa, että tätäkö tämä synnyttäminen on. Ei mitään pikaista toimintaa ja hurjan nopeaa puskemista kuten elokuvissa, vaan pelkkää odottelua ja kipeitä supistuksia. Kysyn ujosti, saisinko kokeilla ilokaasua, mutta vanha kätilö sanoo, että vasta sitten saa kivunlievitystä kun ei kestä enää ilman. Olen aivan hämilläni, sillä siksihän tulin sairaalaan, kun en kestänyt kipuja enää kotona.

19.7.2015 klo.22.16

Supistusväli on edelleen noin 5 minuuttia. Uusi kätilö vaihtuu vuoroon ja hän kysyy heti, haluanko jotain kivunlievitystä. Se helpotuksen tunne on uskomaton, kun saan ilokaasumaskin naamaan. Toiveenani on ollut mahdollisimman kivuton synnytys ja tämä kätilö selvästi otti sen huomioon. Kyseinen kätilö oli muutenkin aivan ihana ja tuntui ymmärtävän ja tietävän, millainen synnytyksen etenemistapa on minulle  paras. Istun keinutuolissa hengitellen ilokaasua ja jännitän tulevaa. 

19.7.2015 klo.23:26

Olen ilokaasusta ja väsymyksestä sekaisin. Luulen jonkun laiteen hurinaa vauvan itkuksi ja sanon itkien miehelle, että kohta mekin kuullaan tuo ääni tässä huoneessa. Minua väsyttää aivan järkyttävän paljon, mutta en pysty nukkumaan supistuskipujen takia. Saan onneksi kipupiikin peppuun ja nukuttua hieman. 

20.7.2015 klo.2:00

Kipulääkkeen vaikutus lakkaa ja supistukset ovat jotain sanoinkuvaamattoman kamalaa. Kohdunsuu on avautunut 4cm ja olen todella surullinen ja pettynyt hitaaseen etenemiseen. En tiennyt niin kovan kivun olevan edes mahdollista. 

20.7.2015 klo.3:30

Saan epiduraalin ja kaikki kipu katoaa. Alan nukkumaan ja havahdun välillä unesta, kun kuulen miehen hengittelevän ilokaasua tylsistyksissään. 

20.7.2015 klo.5:00

Supistukset harvenevat, joten kalvot puhkaistaan ja samalla mieletön määrä lapsivettä lorahtaa ulos. En jaksa enää ujostella tai nolostella, kun alapäätäni tutkitaan. Synnytys ja yksityisyys eivät kulje käsi kädessä. Saan oksitosiinia, jotta supistukset lähtisivät taas käyntiin.

20.7.2015 klo.7.15

Kohdunsuu on 9cm auki ja alan tuntea painetta. Kätilöiden vuoro vaihtuu juuri ennen ponnistusvaiheen alkamista.

20.7.2015 klo.7.30

Epiduraali ei auta enää ja yhtäkkiä alkaa suunnaton ponnistuskipu. Menen aivan paniikkiin ja alan itkeä hysteerisenä. En todellakaan odottanut sellaista tuskaa. Yhtäkkiä kätilö käskee ponnistaa. En uskalla ponnistaa, sillä se tosiaan tuntui aivan kuin kakkaisi maailman suurinta pökälettä ja sitähän kukaan ei halua tehdä. Kätilö saa minut kuitenkin tajuamaan, ettei kipu lähde pois ennenkuin lapsi on puskettu ulos. Huoneeseen saapuu toinenkin kätilö. Ponnistan ja kiljun täyttä kurkkua. Huomaan sivusilmällä, että toinen kätilö pidättelee naurua. Pää näkyy jo ja minuun sattuu. Yhtäkkiä mieleeni tulee kaikki pelottelut peppureikään asti repeämisestä ja menen vielä enemmän paniikkiin. Kuulen kun kätilöt kuiskivat: ”Pitäiskö leikata, että vauva mahtuu tulemaan?” ”Ei tuonne mahdu enää saksetkaan väliin”. 

20.7.2015 klo.8.03

Täydellinen pieni poika syntyy maailmaan ja en saa sanaa suustani. Hän on 49cm pitkä ja painaa 3592g. Tuijottelen pientä ihmettä ja hymyilen. Meistä on tullut täydellinen pieni perhe. Pelot repaleisesta alapäästäkään eivät käyneet toteen. Koko elämä saa hetkessä uuden merkityksen ja maailma on pienen pojan verran parempi paikka elää. Heti tulee olo, että haluan kokea tämän tunteen vielä joskus uudelleen.