Niin antaa mennä vaan. Irwin Goodmanin sanoin biisistä Ei tippa tapa. Toisaalta tippa voi tappaa. Itse olen kasvanut aikana jolloin alkoholi oli kovin normaali tapa juhlia tai rentoutua. Lapsesta asti olen ollut vanhempieni mukana kun on ollut grillibileet, synttärit tai muut tapaamiset, kaikissa yhteinen teema pidetään hauskaa ja juopotellaan. Tuona aikana se ei ollut tabu tai aiheuttanut sosiaalitätien vierailua. Se kuului elämään ja se oli hyväksyttyä. Alkoholin kuluttaminen ei kuitenkaan ollut päivittäistä vaan sijoittui viikonloppuihin ja juhliin. Vanhempani kävivät normaalisti töissä eivätkä juoneet arkipäivinä.

Vasta nyt aikuisena olen alkanut miettimään mitä tuo aika on jättänyt minulle. Suhtautumiseni alkoholiin on hankala. Toisaalta juominen sammumiseen asti on tapa mikä nollaa aivot. Sen jälkeen toki muutama päivä menee matalalla. Kun taas toisaalta haluaisin olla kokonaan juomatta. Perheessäni on alkoholismia kummaltakin puolelta sukua joten oma alkoholismini on hyvinkin perittyä ja opittua. Pulloon tarttuminen ahdistavissa olotiloissa on helppoa. Tietää että kohta ei ajattele enää mitään eikä mikään tunnu miltään. Mutta nopean nousun  jälkeen tulee jyrkkä lasku. Vaikka kuinka haluaisi ei alkoholi poista ahdistavia asioita vaan lisää niitä.

Minä ja alkoholi

Sanotaan että kun tiedostaa ja ”tunnustaa” olevansa alkoholisti se on askel kohti parantumista. Itse tiedän olevani toimiva alkoholisti mutta en koe että sen tiedostaminen olisi muuttanut suhtautumistani alkoholiin tai sen kulutukseen. Aiheuttaako tiedostaminen minulle oikeuden jatkaa juomistani? Koska tiedän olevani alkoholisti niin en elä valheessa ja voin juoda kuinka paljon haluan. Minulla ei myöskään ole lapsia tai huollettavia joten sitäkään kautta ei ole velvoitetta olla selvinpäin. Työ on se mikä estää päivittäisen alkoholin käytön. Mutta kuitenkaan kaikki vapaat ei mene ryypätessä. Välillä menee pitkiäkin aikoja etten juo ollenkaan ja joskus sitä menee enemmän kuin kehtaisi myöntää.

Stigma ja häpeä minkä alkoholismi tuottaa saattaa estää monia kaltaisiani juoppoja hakemasta apua. Suomessa myös alkoholistien hoito on niin retuperällä etten itse koe sen olevan edes hoitoa vaan ongelmien peittelyä. Jos A-klinikan hoito lähtee siitä että tarjotaan lääkkeellistä vieroitusta alkoholista se ei todella ole keino mikä auttaisi minua. En myöskään ole vielä niin syvällä että katko olisi vaihtoehto. Miten tavallinen työssäkäyvä ihminen saa hoitoa alkoholismiin? Koska tulee aika jolloin näistä asioista voi puhua avoimesti ilman että saa pelätä työn tai kodin puolesta. Sitä aikaa odotellessa.

Pysykää terveinä.