Tän päivän jälkeen oon aivan loppu. Päivä alkoi ihan hyvin. Kaveri oli pyytänyt pienelle ns. illallis kutsuille ja päätin mennä. Ja nyt jos joku lukee tätä niin, kyllä olen sairaslomalla mutta tämmösessä tilanteessa hoito on ulos meno. Kynnys oli kyllä korkea. En halunnut laittautua. Olin niin tottunut mun sotkuiseen nutturaan, lököhousuihin ja kahteen eri pariin sukkiin. Mutta päätin kumminkin mennä. Ehkä tää tekee hyvää.

Päivän mittaan oli ihan rauhallinen olo. Kävin suihkussa ja pesin hampaat. Peiliä katsoessa miettisin, onko kaikki muut oikeassa. Kun ihmiset sanoo, että koita nyt vaan rauhottua. Mieti positiivisia asioita. Olo oli niin rauhallinen, että koin jonkun näköistä syyllisyyttä kun on niitä päiviä kun sulkeudun omaan kuplaan eikä ketään saa muhun kontaktia vaikka he yrittää. Tiiän, että näin ei sais ajatella. Eihän ketään sano myöskään vaikka keuhokuumeiselle, että piristy nyt vähän. En saisi tuntea syyllisyyttä kun voin paremmin, päinvastoin. Pitäisi muistaa, että se on askel eteenpäin. Tai mietin myöskin, että kuvittelinko vaan mun pahan olon. Kun päivällä oli niin päinvastanen olo.

Noh, laittauduin ja menin kamun luokse käymään. Siellä meni hyvin. Istuttiin ja kuunnteltiin musiikkia. Lopussa autoin vähän siivous hommissa ja tulin takasin kotiin.
Tästä alko taas alamäki. Se hetken hiljaisuus milloin kerkesin ajattelemaan niitä asioita jotka mua ahdistaa. Hengittäminen oli raskasta, epätoivo tuli taas esille. Tunne, että en pääse koskaan tästä kierteestä pois. Halusin vaa itkeä ja huutaa. Taas oltiin tässä tilanteessa vaikka päivä oli ihan hyvä. Mietin, miten koskaan pääsen tästä eroon.

Mietin, että kirjotanko tänään ollenkaan. Asioiden miettiminen aiheuttaa taas pahaa oloa. Mutta en halunnut luovuttaa. Tätä tän pitää olla. Ajatusten ylös kirjoittaminen.
Nyt on ihan ookoo olo. Juon teetä ja katson telkkaria. Hieman kädet hikoilee kun tätä kirjottaa mutta telkkarin äänet auttaa, ettei kokoajan mieti niitä ahdistavia ajatuksia.
Positiivinen asia on se, että en ollut koko päivän kotona. Niin otan sen voittona.

Jos oot lukemassa tätä, niin kerro mikä oli sun päivän voitto 😊

Rakkaudella

Yksi Päivä Kerralla

Mun ensimmäinen kirjotus. Katsotaas meneekö nappiin vai ei kun kirjotan tän puhelimella 😅

Vähän musta; oon pitkään kärsiny ahdistuneisuushäiriöstä/paniikkikohtauksista sekä masennuksesta. Lähiaikoina kaikki on ollu hyvin hyvin vaikeeta. Arkielämässä mikään ei tahdo tuoda sitä samaa onnellisuutta mitä joskus on ollut. Oon sairaslomalla ja makaan ja katon Modernia perhettä suurimmaks osaksi päivää. Välillä on myöskin parempia hetkiä, kun tunnen nälän tunteen tai jaksan lähtee ystävän tai perheen luokse kyläilemään. Päivät ja ajatukset on kaikki aikalailla sumun peitossa.

Muutama päivä sitten tajusin, etten tiedä enää ketä MÄ olen ja mitkä on ne asiat mitä haluan oikeasti tehdä. Mun diagnoosit on vallannu mun elämän ja sitä mä nykyään olen. Masentunu, ahdistunu nuori.
Mietin mitä voin tehdä asian eteen. Miten mä voin auttaa mua?
Päätin sitten alkaa kirjottaa blogia, jossa seuraan mun ylä- ja alamäkeä. Mun pienetkin voitot sekä epäonnistumiset. Haluan pystyä lukemaan jälkeenpäin mitä oon miettinyt milloinki ja mitkä asiat on tehnyt silloin mun päivästä helpomman tai vaikeamman. En tiedä onko tää teksti ihan sekava mutta haluan seurata mun kehitystä ja toivottavasti löytää taas sen elämän ilon. Haluan, että kaikki nauhat jotka on karannu käsistä on taas mulla.

Joten kirjotan tätä itseäni varten, mutta jos joku lukee tätä niin tervetuloa. Toivottavasti tästä on kans hyötyä jollekkin, joka on samanlaisessa tilanteessa kun mä.

Rakkaudella,

Yksi Päivä Kerralla