Elämäni bändärinä
Oman kokemukseni mukaan täällä suloisen pienessä Suomessa ei bändärielämä ole kattohuoneistossa infinity-altaissa rakastelua, vaan lihapiirakan mussuttamista minkä tahansa roudaukseen kelpaavan auton matkassa kohti seuraavaa elähtänyttä Scandic-hotellia.
Tarinamme alkoi rattoisana arki-iltana, kun mahtavan keikan päätteeksi pamautin takahuoneeseen etsiessäni nenän puuterointitiloja ja sinne jäinkin litkimään valkkaria bändin kanssa. Katseet ja kemiat kohtasi ruskeasilmäisen Pianistin kanssa ja juttuakin riitti pidempään kuin pubissa aukioloaikaa. Matkallamme muun orkesterin perässä kohti hotellijatkoja Pianisti kertoi olevansa onneton aviomies ja ylpeä isä, joten hänestä ei oikein olisi minulle poikkismateriaalia. Kerroin, etten tietäisi mitä sellaisilla tehdäänkään ja päädyimme sisäkkäin muiden nauttiessa aamiaista alakerrassa.
Kuvittelin tämän olevan niitä kuuluisia yhden illan juttuja, joita kevytkenkäiset naiset harrastavat. Eipä siinä, minun mielestäni sanonta on ontuva, koska kukapa ei haluaisi kävellä keijukaisen keveillä kengillä. No kävelkööt kuka millä tahansa niin Pianistin bootsit löytyivät epäsäännöllisen säännöllisesti eteisestäni taikka jostain päin Suomea minun kenkieni vierestä keikkapaikoilta. Kunnes hän ehdotti, että voisin vierailla hänen kotikaupungissaan.
Astellessani Sokos Hotel-kynnysmaton halki vastaanottamaan valmiiksi maksetun hotellihuoneeni avaimen tunsin kuinka mahan pohjassa kutitteli löyhähkön moraalini rippeet. Mietiskeltyäni hetken minun ja maksetun naisen eroa totesin, että en ollut luovuttanut Pianistille verokorttiani ja vietin iltani tyytyväisenä vaahtokylvyssä hymisten Pretty Womania ja sipsuttelin niihin ah niin ihaniin hotellien vuosien saatossa pehmeiksi pantuihin lakanoihin nauttimaan kuohuvaa Netflixin kera. Aamiaiseni päätteeksi Pianisti saapuu huoneeseeni juttelemaan sylikkäin sykkyrällä kanssani kaikesta mahdottomasta ja mahdollisesta, kunnes huomaamme hänen lounasaikansa rajallisuuden ja muistamme yhtyä.
Tätä kaikkea jatkui puolisen vuotta kunnes tiputin Pianistin haaremistani antaakseni tilaa hänen kuolevan parisuhteensa huoltotoimenpiteille. Koko suhteemme ajan olemme puhuneet avoimesti minun sinkkuelämästäni, hänen ankeista kotioloista, menneistä ja tulevasta ja voisin kutsua häntä jopa Ystäväksi. Nykyään käymme satunnaisesti pitkillä lounailla sängyttömissäkin paikoissa. Itse nautin silloin vähintään kolme ruokalajia viineineen kaikkineen hänen mustan korttinsa voimin, koska ei bändäritkään pelkällä sielunruoalla pidä kurvejaan kunnossa.
Välillä katselen häntä ja ajattelen näkisinkö meillä oikeaa tulevaisuutta. Heräisin säännöllisten ulkomaanmatkojemme tuoma päivetys kasvoillani muhkeasta sängystä ja astelisin olohuoneeseen flyygelin soiton kutsumana. Nauttisin aamukahvikseni kissankakkakahvia ja katselisin saastunutta Itämerta heräillessäni uuteen ihanaiseen päivääni vai olisinko minä se aviovaimon riekale kotona odottamassa lasten puklut hiustenpidennyksissäni…