Jouluinspiraatio

Mies sai eilen siivouskohtauksen ja tänä aamuna minun olikin helppo tuoda Joulu kotiin. Olen tehnyt vuosien varrella jonkin verran koristeita itse, esimerkiksi tähti ja käpykuusi ovat oman käden tuotoksia ja ne tuovat joulutunnelmaa meille ihan riittävästi. Omissa töissä pysyy muistot ja tunnelma, uuden erikoisemman Joulupallon ostan perinteisesti kuuseen joka vuosi.

 


Tänä Jouluna meillä on vain ripaus punaista ja jätän punaiset verhotkin laittamatta ikkunaan. Kodissamme on melko neutraalit sävyt, mutta tumma lattia hyökkää nykyisin niin pahoin silmilleni, etten halua juurikaan enää käyttää tummia sävyjä muussa sisustuksessa. Punainen torkkupeitto tuo väriä juuri sopivasti ja kauneimmillaan se on valkoisen keinutuolin laidalla.

Ihastuin noihin Rustan led kruununkynttilöihin, ovat niin aidon näköiset.  Joulun alla onkin hyvä tarkistaa paloturvallisuusasiat, jos aitoja kynttilöitä polttelee. Kynttilänjalka on tuunattu kalkkimaalilla, se on muisto omasta lapsuudenkodista ja se oli alunperin todella huonossa kunnossa, mutta hionnan ja maalauksen jälkeen jälleen kuin uusi.

Ensimmäisen kuvan seinä on meidän kodin kaunein yksityiskohta. Tein siihen itse hyllyn paksusta harmaasta laudasta ja hyllynpidikkeenä on koukeroiset, valkoiset valurautatuet. Myös tikapuut tein itse ja valmistin niitä muutamat kavereillekin Joululahjaksi. Kodissamme näkyy tosi paljon oman käden työt, myös koti on itse rakennettu kirvesmiestä apuna käyttäen.

Joulun kanssa ollaan hieman etuajassa, mutta tässä maailmantilanteessa se rauhoittaa. Sisäinen lapsi siellä ilmoittelee itsestään ja haluaa sulkea korvansa päivän uutisilta. Viikon päästä aion viettää ihan omat pikkujoulut kotona yksin tunnelmoiden. Oman kodin sisustus ja tunnelma merkitsee nyt tänä vuonna enemmän kuin koskaan.

Koti Sisustus Oma elämä Mieli

Vanhat taidot vaarassa unohtua

On ehkä hulluin aika aloittaa valokuvaus sisätiloissa, muttakun tuli inspiraatio. Idea sai alkunsa oikeastaan eilen, kun silmiini osui hyvä Black Friday tarjous Suomen Yrittäjäopistolta. Olen kovin visuaalinen ihminen ja bongasin kurssitarjonnasta visuaalisen myyntityön verkkokurssin ja innostuin siitä niin paljon, että taidan ostaa kurssin itselleni viikonlopun aikana. Alennuskoodi on muuten Black2020 ja sillä saa koulutuskaupasta 30% alennuksen tulevana viikonloppuna.

Aina silloin tällöin olen haaveillut erilaisista stailauksista, joita voisin kotona suunnitella ja valokuvata. Netissä näkyy mahtavia ruokakuvia, mutta itseäni viehättäisi erilaisten kattausten suunnittelu ja toteutus. Asiassa on vain yksi hidaste.  Minulla ei ole juurikaan kauniita astioita tai ylipäänsä muitakaan kauniita esineitä, joten skaalaan visiotani vähän laajemmaksi.

Uskon kurssin tuovan uutta näkökulmaa erilaisten tuotteiden tarkasteluun, joten katsotaan millaisia fiiliskuvia alkaa syntymään. Se mistä hiukan huolestuin, oli se, että järjestelmäkameran käyttö oli kömpelöä pitkän tauon jälkeen ja kuvaamisen taitoa en missään nimessä halua unohtaa. Oman haasteen huomasin jo tuovan  tavaroiden asettelun, joten paljon on opittavaa.

Vaikka on vuoden pimein aika ja suunnittelin jo studiovalonkin ostoa, jalusta kuitenkin toimi tämän päiväisissä kuvauksissa oikein rohkaisevasti. Tänään oli yllättävän valoisaa, mutta aika on todella rajallinen, joten asetelmat on hyvä tehdä hyvissä ajoin heti aamusta.

Huomasin muuten tänään somesta, että nyt on meneillään kaunein jouluikkuna kilpailukin ja mikäli ehdin, käyn kuvailemassa Seinäjoen keskustassa pienyrittäjien näyteikkunoita. Se on kurssia ajatellenkin kivaa uuden oppimista. Alue on minulle todella uusi markkinoinnin näkökulmasta, joten kiva alkaa visioimaan jotain ihan tuntematonta. Toivottavasti kuvat onnistuu näyteikkunoiden läpi, niin esittelen parhaat palat täällä bloginkin puolella.

Hyvinvointi Sisustus Oma elämä Mieli