En saanut hakemaani työtä

Toista viikkoa on kulunut viimeisestä työhakemuksen jättöpäivästä. Ei sieltä sitten kuulunut yhtään mitään vaikka toivoinkin pääseväni edes haastatteluun. Hakemukseeni en ollut täysin tyytyväinen, joten se taisi lähteä hieman huonoissa energioissa eteenpäin.

Luulen, että höllennän loppuvuodeksi työn etsimisen kanssa ja opettelen nauttimaan kiireettömyydestä. Unessakin se minulle kerrottiin, että nauti vapaa-ajasta ja kuuntele todellisia toiveitasi.

Tänään nettiä selatessa ajauduin jälleen etsimään mielenkiintoisia koulutuksia avoimesta AMK:sta. Aika on otollinen opiskeluun ja nykyiset terveysteknologian opiskelutkin ovat sujuneet mallikkaasti. Tämä koulutus avasi mielenkiinnon virtuaalitodellisuutta ja pelillistämistä kohtaan ja nyt aionkin tutkia, millaisia koulutuksia näiden aihepiirien parista löytyy. Molempia alueita voisi käyttää myös markkinoinnin tukena, joka vastaa nykyistä koulutustani.

Uusien urahaaveiden suunnittelu on ihan valtava mahdollisuus ja syksyllä en vielä olisi uskonut, että kiinnostun näin paljon teknologiasta. Virtuaalitodellisuudesta minulla ei ole kuitenkaan minkäänlaista kokemusta, joten oman mielikuvituksen varassa hahmotellaan, millaista sisältöä sinne pystyy luomaan. Ja se mielikuvitus on todellakin laukannut ja haluaisin sen avulla luoda markkinoinnin lisäksi myös terveyttä edistäviä maailmoja lapsille ja vanhuksille.

Saan nykyään mielenkiintoisia yhteydenottoja bloginkin kautta ja olen otettu siitä, että pääsen vaikuttumaan minulle tärkeistä asioista eri medioissa ja nyt viimeisempänä tutkimukseen, joka koskee työttömän digipalveluiden käyttöä. Tämä digitaalisuus on nyt se juttu, joka tulee vaikuttamaan merkittävästi tulevaisuuteen ja miten se voi meitä palvella vieläkin paremmin. Kehitys kehittyy ja olenkin saanut jo maistiaisia meditaatiomatkoillani siitä, millaista älykäs teknologia on.

Minusta ei ole insinööriksi, mutta mielikuvitusta riittää aika hifeikin juttuihin. Ajattelenkin niin, että se, mitä ihmismieli voi kuvitella, voidaan se toteuttaakin.

Työ ja raha Oma elämä Työ

Ajatukset menneisyydessä

Tämä vuosi on nostanut hyvin paljon asioita pohdittavaksi. Osasta olen oppinut päästämään irti, mutta jotkin asiat nousevat vieläkin niin hanakasti pinnalle, että päätin ottaa selvää, mitä niillä on sanottavana. Kuuntelin sydäntäni koko eilisen ja lämpö valtasi sydämeni, kun muistin omat juureni.

Joku voi muistaakin, että työskentelin käsityöyrittäjänä ennen sairaskohtaustani. Itkun sekaisin tuntein jouduin lopettamaan yritystoimintani, sillä sairaslomani venyi pitkäksi eikä luovuuskaan enää sykkinyt samaan malliin. Harmittelen vielä tänäkin päivänä tätä tapahtumaa elämässäni, kunnes eilen tajusin, että työni jäi todellakin kesken.

Kasvoin käsityöläisten keskellä omassa kodissani. Äiti pyöritti kutomapiiriä vanhassa lapsuuden kodissaan ja aloin muistella niitä keskusteluita ja naurua kutomisen ohessa. Niistä huokui lämpö ja valtava yhteisöllisyyden tunne. Se vei ajatukseni siihen, että aloin haaveilla samanlaisesta piiristä omassa kodissani. Tuli tunne, että käsityöperinnettä meidän suvussa on jatkettava, mutta modernimmin keinoin.

Korujumini on kestänyt jo monta vuotta, mutta eilen päätin, että opettelen uusia tapoja luoda kauneutta ympärille. Kaapista löytyy pellavaa ja Swarovskin kristalleja. Visionani on suunnitella pellavainen kukkakimppu sekä asusteita, joissa kristallit viimeistelevät kokonaisuuden ja tuovat säihkettä arjen keskelle. Työskentelytavat ovat täysin epäselvät vielä, mutta minä tapaankin opetella kaiken aina kantapään kautta.

Tärkeintä oivalluksessani oli kuitenkin oli se, että oman hyvinvoinnin kannalta käsillä tekeminen on sellainen lahja, jolla alakulo selättyy eikä ahdistustakaan muista enää. Nyt ymmärrän, että minuun jäi haava luopuessani hopeasepän töistä ja se tarvitsee nyt lempeää hoitoa, jota aion alkaa hoitamaan Joulun alla tunnelmoiden.

Kun omaa sydäntään kuuntelee, mieli rauhoittuu kummasti. Annan polun selventyä ajan kanssa ja aion nauttia pelkästään tekemisen ilosta. Työttömänä on valtavan tärkeää ideoida ja visioida, tärkeimmät asiat kuulee todellakin sieltä sydämen kautta. Järki kuitenkin tulee sivusta huutelemaan, että edessäsi on köyhä tie. Tällä kertaa en kuitenkaan aio kuunnella sitä vaan panostan omaan hyvinvointiin. Sen oivaltaminen, tekee minut nyt iloiseksi tässä hetkessä.

Koti Oma elämä Hyvä olo Ajattelin tänään