Olen huomannut energiatasoni pikku hiljaa laskevan viikkojen kitkutellessa eteenpäin. Koko ajan on hieman lamaantunut olo ja aivot tuntuvat olevan  ylikierroksilla. Onko se luontainen puolustuskeino vai pitäisikö tästä huolestua?

Koronan vaikutukset hyvinvointiini ovat alkaneet nyt näkyä. Joinakin päivinä tunnen, että ajauduin syrjäytyneiden keskuuteen, sillä en ole tavannut viimeiseen kuukauteen muutakuin omaa miestäni. Yksinäisyys on joka päivä läsnä ja ajatukset kasaantuvat isoksi möykyksi, jota ei osaa omin neuvoin purkaa. Huoli ikääntyvästä äidistä nousee pintaan viimeistään nukkumaan mennessä, koska edes tapaamme seuraavan kerran?

Erilaisia tunteita nousee pintaan päivittäin eikä niitä pysty oikein kunnolla käsittelemään. Yksi näistä tunteista on toivottomuus ja se saa olon tuntumaan levottomalta. En niinkään pelkää koronaa, mutta se, ettei voi suunnitella elämäänsä eteenpäin tekee olosta levottoman ja stressaantuneen. Millainen kesästäkin tulee, jos minnekään ei pääse?

Elämä on muuttumassa myös henkilökohtaisella tasolla ja välillä huomaa olevansa hukassa elämänsä kanssa. Mieli askartelee välillä menneisyydessä, toisena hetkenä tulevaisuudessa, mutta se ei ollenkaan läsnä tässä hetkessä. Mihin suuntaan olemme menossa? Sen näyttää vain aika.

Toimintakyvyn säilyttämiseksi on pakko opetella uudestaan läsnolotaitoja sekä maadoittumista. Se rauhoittaa ja antaa samalla voimia tässä vaikeassa tilanteessa. Elämä on yhtä oppimista, oppia siitä, miten voi tavoittaa onnellisuuden ja tyytyväisyyden elämässään.

Kehon ja mielen hoivaamiseksi kaikki itsehoitovinkit olisivat nyt tarpeen, mutta yksi näistä vinkeistä on hengitysharjoitukset sekä meditaatio. Oman mielen voiman harjoitukset täytyy ottaa myös työn alle, tällä hetkellä ajatukset ovat kuluttavia ja saavat olon jopa masentuneeksi. Uskon energiaan sekä vetovoiman lakiin, joten ajatuksiaan täytyy oppia hallitsemaan positiivisten katselmusten kautta uudelleen.

Onko kaiken takana tämä odottava tunnelma, jonka eräpäivästä ei ole vielä tietoakaan? Vaikka asiat ovat suhteellisen hyvin elämässäni, on vaikea nähdä missään niitä todellisia helmiä, joista elämämme pääsääntöisesti kuitenkin koostuu. Pienistä onnistumisista sekä ihmeistä, joita näkee, kun vain osaa katsoa.

Elämän junnatessa paikallaan, osaan kuitenkin arvostaa tätä kaikkea ympärilläni. Ehkä nyt on hyvä aika keskittyä vain omaan itseensä ja olla itsekäs unohtaen muiden murheet pois mielestään. Kun sydän on suuri, sinne mahtuu paljon huolta toisistakin ja oma taakka voi käydä liian raskaaksi. Ehkä nyt on levon aika, että levoton mieli rauhoittuisi. Sitä aikaakin vain tuntuu olevan nyt enemmän ja se on otollista aikaa niille ajatuksille, joita nyt ei jaksaisi edes ajatella. Näin se sisin vastaa, kun siltä uskaltaa kysyä asioiden todellista laitaa.