Kohti vuotta 2021

Viimeinenkin kynttilä on sammunut ja Joulu on siivottu pois. Olit haikea, mutta kyyneleiltä vältyttiin. Parasta Joulussa on sen odotus, mutta pyhinä huomaan aina olevani yksinäinen, vaikka en yksin olekaan. Erityisesti tänä vuonna olisin halunnut viettää aikaa läheisten kanssa, mutta vallitsevan maailmantilanteen vuoksi se sitten jäi toteutumatta.


Mieli jo haparoi kohti uutta alkua, vuoden vaihtuminen uuteen lienee nyt jokaisen mielessä toiveikkaana. Eilinen keli toi jo lupauksen keväästä, samalla, kun hento lumipeite valaisi mielen ja pesi hellästi sielua. Päätin meditoida, jonka aikana huomasin lupauksen uudesta energisyydestä vaikka ruumis on vielä väsynyt. Alhainen ferritiini on päässyt nakertamaan kehoni heikkoon kuntoon, haasteita jää siis uudellekin vuodelle.

Meditoidessa näin, miten minut laskettiin hautaan, ripoteltiin multaa päälle ja siunattiin haudan lepoon. Haudan päälle kylvettiin siemeniä, joista auringon noustessa kasvoi runsas kukkakimppu. Ne nuukahtivat ilman hoitoa, mutta kastelukannun ripotellessa vettä päälle, ne nousivat aina uuteen loistoonsa. Tuli talvi ja kukat siirtyivät talvilepoon, näin hautakiveni, johon oli merkitty kuolinpäivä. Vuosi oli 2067.

Nukahdin meditoinnin jälkeen, mutta aamulla näky oli vielä selkeänä mielessäni. Tulkitsen sen niin, että on aika jättää osa elämästään tähän vuoteen ja antaa vielä levolle aikaa. Kevään korvilla koen uuden alun, mutta se vaatii hoitoa ja huolenpitoa oman hyvinvoinnin suhteen. En säikähtänyt vuosiluvun näkemistä, aikaa on ja meidän suvussa on pitkäikäisiä naisia.

Näin painajaisia koko yön, mutta aamulla oli kevyempi olo. Ajatukset kirkkaampia, mieli toiveikas. Tästä on hyvä korkata vuosi 2021, kaikkea hyvää sinullekin uuteen vuoteen!

Puheenaiheet Oma elämä Mieli Tapahtumat ja juhlat

Joulurauhaa

Poikkesin viime viikonloppuna Lakeuden Ristiin, sillä kaipasin ympärilleni hiljaista hetkeä. Olin kirkon ainut vieras, jonka johdosta ehdin vaihtaa muutaman sanan papinkin kanssa. Hän kertoi, että jumalanpalvelus pidetään Jouluna, kuten ennenkin, mutta voimassa on 10 hengen kokoontumisrajoitus.

Olisi surullista tulla käännytetyksi kirkon ovelta. Harvemmin käyn kuuntelemassa Jumalan sanaa, mutta erityisesti tänä vuonna olisin halunnut rauhoittua juuri Joulukirkossa. Olisin vain halunnut ristiä sormeni, kokea kuuluvani yhteisöön juhlien ja unohtaa hetkeksi sen, millainen todellisuus meitä ulkona odottaa. Kuunnella tarkoin sitä, mitä pappi tästä ajasta kertoo.

Suhteeni kirkkoihin on erityinen, sillä olin nuorena naisena Lapuan Tuomikirkossa kesäoppaana. Tiesin kirkon historiasta kaiken ja suurella ylpeydellä sain kertoa siitä suurillekin väkijoukoille. Lapua tunnetaan körttiläisestä perinteestään ja vaikkei se minun suvussani näy, sisälläni on kuitenkin ripaus tuota samaa uskoa, jonka sain lapsuudenystävieni mukana pyhäkoulussa.

Olen nähnyt meditoidessani Jeesuksen ja nähnyt isäni kuolinvuoteella sielun siirtyvän valona taivaaseen, mutta minusta uskossa on jotain pelottavaakin. Tällaisia asioita on ihmismielen vaikea käsittää ja siksi se tuntuu pelottavalta. Kirkossa kuitenkin pelkoni katoaa ja tunnen oloni turvalliseksi, se riittää minulle toistaiseksi uskon asioista.

Joulun tärkein sanoma unohtuu nykypäivänä helposti ja siksi aionkin tänä Jouluna sytyttää kynttilän hetkeksi hiljentyen. Erityisesti haluan kiittää kaikesta siitä, mitä elämä on minulle antanut. Vaikka olen kokenut paljon sairautta elämäni aikana, olen niistä kuin ihmeen kautta selvinnyt ja tämä asia kummitteleekin usein mielessäni. Kuka minua kantaa vielä jatkoajallakin?

Ehkä kokemaani oppii ajan kanssa ymmärtämään, mutta en taida olla vielä valmis kuuntelemaan sydämeni sanomaa. Tuo sydän, jonne kaikki elämän haavat tuntuu kerääntyvän, sinua aion ensi vuonna kuunnella hyvin tarkoin.

Joulurauhaa sinullekin!

Puheenaiheet Oma elämä Tapahtumat ja juhlat Syvällistä