Viime vuonna tähän aikaan koronarajoitukset olivat hellittäneet sen verran, että matkustaminen oli taas mahdollista. Suomea ja kodin seiniä oli koronakesänä nähty tarpeeksi ja jonnekin oli päästävä, mutta minne? Junamatkailu tai lyhyt lento olisi paras vaihtoehto, mutta missä Euroopassa on lokakuun lopussa vielä mukavat säät? Minne kannattaa mennä kaksivuotiaan ja kymmenvuotiaan kanssa? Junalla Helsingistä pääsee vain itään tai pohjoiseen, eikä kumpikaan suunta tällä kertaa houkutellut. Aurinkoisessa Espanjassa ja Italiassa taas oli oltu jo usemman kerran… mutta miten olisi Ranska? Esikoinenkin pääsisi hiukan testailemaan koulussa opittuja ranskantaitojaan.

Lopulta auringonkaipuu veti etelään, valtameren kaipuu rannikolle ja jokin rajaseutujen ja marginaalikulttuurien kaipuu ohjasi ajatukset Baskimaahan. Biarritz vaikutti äkkinäisellä googlaamisella kivalta ja ranskalaisittain rennolta paikalta. Sinne! Koska välilasku olisi joka tapauksessa Pariisissa, päätimme viettää sielläkin muutaman päivän.

Saavuimme Biarritziin myöhään illalla ja löysimme Air bnb -majapaikan avaimen sovitusti kynnysmaton alta. Kuten niin usein rantakaupungeissa, haisi tämäkin vanhassa talossa sijaitseva kämppä lievästi homeiselta. Sen sijaan sijainti oli loistava, minkä huomasimme seuraavana aamuna avatessamme ikkunaluukut ja katsoessamme suoraan merelle ja söpölle pienelle Port Vieux -rannalle. Ovesta ulos astuessamme olimme heti kauniilla, vanhoilla, ravintoloiden ja putiikkien reunustamilla pikkukaduilla Biarritzin kompaktissa ytimessä. Heti kotiovelta löytyivät maukkaat nutella-crepet ja kotikadulta myös pikkukaupungin vanhin nälöalakahvila, mosaiikkilattiainen Cafe Miremont.

Biarritzissa tärkeintä on Atlantti. Majapaikkamme eteläpuolella levittäytyi surffareita pursuava Cote des Basques -ranta silkkisine hiekkoineen ja aaltoineen. Nousuveden aikaan hiekkaranta hävisi kokonaan, ja vesi tyrskysi melkein rantakadulle asti. Oli ihanaa tehdä itsekseen pieniä iltakävelyitä rantaan, kun puoliso hoiti omaa nukutusvuoroaan. Mies taas nautti muutaman tunnin surffikurssista, joita järjestettiin rannalla lähes päivittäin.

Kämppämme pohjoispuolella rantaelämää tarjosi kaupungin keskustan Grande Plage, jonka biitsiä reunustavat fiinimmät ravintolat ja hotellit. Rantojen välillä on komeita rantakallioita, ja vähän kauempana kohoaa Biarritzin majakka.  Lokakuussa kuumin turistikausi oli jo ohi, ja saimme ilman ruuhkia nauttia meren monista kasvoista – ja upeista auringonlaskuista!

Pieni Port Vieux aivan kotiovellamme oli suosikkirantamme pienempine aaltoineen. Vesi oli viileää, mutta uimakelpoista. Iltaisin aallokko oli kuitenkin välillä hurjaa, ja seurailin sydän syrjällään ranskalaisten uimakouluryhmien pyörimistä murtuvissa aalloissa märkäpuvuissaan. Meidätkin nousuvesi ja sen mukanaan tuoma kallioihin lyövä ristiaallokko pääsi yllättämään kerran, kun esikoinen ei aallokossa koirauintitaidoillaan päässytkään enää uimaan rantaan päin. Onneksi puoliso oli itsekin vedessä ja kävi hakemassa tytön rantaan. Huhhuh!

Viikonloppuna huomasimme, että läheisessä Espeletten kylässä vietetään chilifestivaalia. Mikä oiva syy juhlaan! Sinne siis. Vuokrasimme auton, ajoimme Espeletten liepeille ja sukelsimme koko kylän kadut vallanneeseen aitobaskilaiseen kansanjuhlaan. Torviorkesterit soittivat, baskerit lentelivät ilmaan, kaduilla myytiin jos jonkinlaista herkkua piirakoista viineihin ja kaikkialla talojen seinillä ja kojujen nurkilla roikkui valtavia kimppuja chiliä.

Lapsille oli pomppulinnaa ja hattaraa, miehelle lihaisaa ja juustoisaa maisteltavaa ja minulle söpöjä käsityöläis- ja korukauppoja katseltavaksi. Ympärillä levittäytyi kumpuileva ranskalainen maaseutu. Aivan mahtava päivä – jonka jälkeen oli kiva palata omalla autolla tuttuun Biarritziin ja oman majapaikan rauhaan.

Yhden kauniin päivän vietimme Bayonnessa, jonne pääsi mukavasti bussilla puolessa tunnissa. Kaupungin keskustaa halkoo joki ja baskimaalainen arkkitehtuuri on hurmaavaa. Kiertelimme pikkukaupoissa, söimme kauppahallin aukiolla purilaiset ja tarkkailimme koronarajoitusten vastaisia mielenosoituksia. Toisenlaista aktivismia oli näkyvissä keskustan sivukujilla, joilla liehuivat ylpeästi baskimaan liput ja kansallismieliset laulut soivat.

Illaksi ehdimme supermarketin kautta kotiin, ja katselimme (jälleen kerran) kaunista auringonlaskua lasten mennessä nukkumaan.

Biarritzin alue on Ranskassa asuneen ystäväni sanoin ”Ranskan rentoilunurkka”. Siinä missä Rivieran puolella hienostellaan ja sisämaassa ollaan niin kovin perinteikkään ranskalaisia, näki Biarritzissa lungeja surffareita ja kuuli jopa ravintoloissa ja kaupoissa puhuttavan englantia!  Lapsiperhekohteena pikkukaupunki oli ihan toimiva, vaikka jalkakäytävillä sinne tänne säntäilevä ja mereen epäröimättä juokseva parivuotias aiheuttikin vanhemmilleen melkoisesti ylimääräistä sydämentykytystä. Haavereilta onneksi säästyttiin, mitä nyt kerran kuopus onnistui juoksemaan täysillä päin ravintolan terassipöytää, mistä aiheutui pieni vekki päähän ja iso poru (joka laantui kuitenkin tarjoilijan kiikuttamaan jääpussiin ja suklaakonvehtiin).

Yhdeksään päivään Biarritzissa mahtui pari sadepäivää, jolloin kävimme akvaariossa ihmettelemässä mereneläviä ja ihailimme tyrskyjä. Muuten lokakuun lopun säät hellivät meitä mukavilla 20-25 asteen lämpötiloilla. Kelpasi syödä jätskiä rannalla ja istuskella terasseilla!

Mutta sitten oli aika pestä hiekat Air bnb -kämpän lattioilta, tyhjentää viimeisenä iltana jääkaappi Espeletten siidereistä ja juustoista, ja suunnata aamuvarhaisella kohti Pariisia. Paitsi ettemme päässeet minnekään, sillä lentokenttä oli sumun vallassa. Pikkuruisella kentällä ainoana huvituksena kahvilan ja kioskin lisäksi olivat liukuportaat, joissa parivuotiaan kanssa tuli muutama kymmenen kierrosta huviteltua, ennenkuin parin tunnin kuluttua vihdoin pääsimme koneeseen. Onneksi lentomatka oli lyhyt, ja pian jo tupsahdimme taksilla Pariisin viidenteen kaupunginosaan ja tapasimme Air bnb -emäntämme Sophien kadunkulmassa.

Oi Pariisi! Jokin siinä vetää puoleensa ja aiheuttaa kaipuuta aina vain. Joskus siellä on ihanaa, joskus kamalaa. Ensikosketukseni Pariisiin oli väsyttävä turistivaellus kesähelteellä katupölyssä töykeiden tarjoilijoiden pompoteltavana ja Riemukaarta liikenteen yli kuikuillen. Toinen matkani oli yhtä ihanaa Pariisin kevättä ystävän luona: Bellevillen baareja, suutelua pariisilaisessa porttikongissa, kukkivia puistoja ja yöllisiä pyöräilyjä Seinen varrella. Pariisi on tätä ja paljon muuta.Nyt se oli parivuotiaan temmellyskenttä ja kymmenvuotiaan ihailun ja ihmetyksen kohde. Ja vanhemmille hiukan hermostuttava, mutta kuitenkin yllättävän kiva perhematkakohde.

Työnjakomme meni suunnilleen niin, että minä ja esikoinen nautimme täysin siemauksin Maraisin pikku kaduista putiikkeineen, Louvresta (jonne ostimme liput etukäteen ja keskityimme vain yhteen siipeen), Eiffeltornista (jonne emme ostaneet, emmekä niinkään nauttineet yli tunnin jonotuksesta) ja kaupungin tunnelmasta. Kaksivuotias isineen taas nautti leikkipuistoista, joiden tarjonta keskusta-alueella tosin osoittautui luultua nihkeämmäksi – sitä paitsi parhaaseen puistoon piti jonottaa ja maksaa pääsymaksu! Lisäksi useimmissa puistoissa oli suihkulähteitä, joihin kuopus halusi aina uimaan ja vähintäänkin kasteli hihansa tai ehti juoda vettä, kun silmä vältti. Parina iltana mies kävi rauhassa omilla kulinaarisilla seikkailuillaan minun kokkaillessani pastaa lapsille.

Majoituimme todella kivassa ja pariisilaisittain kohtuuhintaisessa pikku Air Bnb’ssa, joka sijaitsi Pantheonin ja Jardin du Luxembourgin välimaastossa. Alue on rauhallista, mutta lähikorttelissa sijaitsevan Sorbonnen yliopiston ansiosta täynnä opiskelijoita ja pikku kuppiloita. Kävellen pääsi Notre Damelle ja moneen muuhun paikkaan, ja matka Eiffeltornille sujui kätevästi bussilla maisemia katsellen. Metroon emme lastenrattaiden kanssa edes yrittäneet.

Yhtenä iltana tein oman pikku iltakävelyn Île Saint Louisilla ja ympäröivissä kaupunginosissa. Uppouduin täysin siemauksin romanttiseen tunnelmaan ja nautin kaikesta kauniista ympärilläni: Seine, vanhojen katulyhtyjen valot, taidegallerioiden kadulle näkyvät avajaiset, turisteille haitaria soittavat muusikot… Olin melkein tippa linssissä tästä omasta hetkestäni ja vannoin tekeväni kävelyn vielä joskus jonkun ihanan kanssa. (Hyvä on, 99% todennäköisyydellä se joku tulisi olemaan mieheni, mutta saa kai sitä edes hiukan haaveilla ranskalaisesta rakastajasta?) Toisin kuin eteläisemmässä Euroopassa, Pariisissa onnistuin todistettavasti myös sulautumaan paikallisväestöön, sillä pari kertaa joku ranskalainen kysyi minulta tietä jonnekin! Toki integraationi alkeisaste paljastui heti, kun avasin suuni ja aloin mongertaa pariisia suomen aksentilla.

Emme käyneet Centre du Pompidoussa tai muissa museokohteissa, joissa olisi varmasti ollut lapsillekin kivaa koettavaa. Ainoa ”lasten”museokohteemme oli Grande galerie de l’evolution, joka oli sadepäivänä tupaten täynnä perheitä ja täytettyjä eläimiä. Emme olleet vaikuttuneita, mihin tosin ehkä vaikuttivat myös matalat verensokerit ruuhkaisessa kahvilassa. Sen sijaan Pantheon yllätti positiivisesti! Se ei ollutkaan vain hieno pömpeli, vaan tulvillaan Ranskan intellektuellia historiaa ja käyntimme aikaan myös komeaa nykytaidetta.

Neljä päivää Pariisissa oli ihan sopiva tällä kokoonpanolla, ja sitten olikin jo mukava lähteä kotiin lepäämään. Kokonaisuudessaan rantaloma-kaupunkiloma-yhdistelmä oli oiva kokonaisuus. Saimme kokea aivan mahtavan kahden viikon annoksen syksyistä Ranskaa – matka, jota oli ihana muistella tänäkin syksynä!