Ensi keväänä puutarhassa…

-Ihastelen kuinka jokin kasvi sittenkin selvisi talvesta

-Hermostun kun kaikesta vaivasta huolimatta , joku toinen ei selvinnyt.

-Karautan Agri-markettiin ja vähän sekoan kaikista taimivaihtoehdoista. Päädyn ostamaan jotain ,mitä en yhtään suunnitellut ja joitain taimia mitä ostan aina .(Uun en millään usko , että ne nyt ehkä eivät  vain selviä meillä päin).

-Ihmettelen kuinka paljon rahaa Argi-Marketiin menee, vaikka piti olla vain ihan pieni paikkausreissu.

-Paikkailen sireenikujannetta ja kuvittelen, miten tiheältä se voisi näyttää viiden vuoden päästä. Puutarhassa kun kaikki tapahtuu aina tulevaisuudessa.

-Teen liuskekivistä leveän käytävän kohti järveä. Kuulun siihen porukkaan joka ei voi ymmärtää säännöllisten laattojen ja kivetyksien päälle. Liuskekivet ovat vähän kuin ennalta määrittämätön palapeli, jota voi koota uudestaan monta kertaa ennen kuin päättää mikä on se oikea versio.

-Annan periksi Valamon ruusuille ja annan niiden kasvaa yhteen pitkäksi pensasaidaksi. Jos joku laji on kiitollinen niin Valamon ruusu. Sitä täytyy lähinnä rajata ja karsia, eikä koskaan keväällä tarvitse epäillä, ettei se olisi selvinnyt talvesta. Jos vain juhannusruusu olisi yhtä sitkeä leviämään olisin onnessani.

-Istutan tammen. Ihan ensimmäiseni ja katson selviääkö se. Tuttava väitti, että kyllä se näillä leveyksillä selviää , vaikken oikein koskaan näe niitä täällä päin. Kiipeilin sellaisessa pienenä. Jos tammi  selviää ja kasvaa , se on kiipeily kunnossa ehkä joskus 40 vuoden päästä. Voi olla se jää jonkun muun kiivettäväksi, mutta se ei haittaa.

-Hankin uuden riippukeinun ja lupaan maatakin siinä hetken. Ehkä tosin vasta elokuussa , koska eihän sitä millään ehdi alkukesästä.

-Kaivan erityisen suuren kuopan, jonka kerrostan kompostilla ja niin houkuttelevalla ja pehmeällä mullalla , että luulisi siitä olevan otettu mikä tahansa kasvi. Haen Agri-Marketista  marjaomenapensaan ja vannotan sitä selviämään siinä A-luokkaisessa paikassa. Kuin saisi viiden tähden hotellihuoneen pohjakseen.

-Keräilen tontilta kiviä joista teen kivireunuksia ja kiviaitoja ja kivilaatoituksia. Omavaraisuutta on ainakin kivien puolelta jos ei niin muusta.

-Teen kivistä puolikuun mallisen kaaren, johon istutan mirrin minttua ja salviaa. Nepeta faassenii. Niitä harvoja nimiä joita tunnistan latinaksikin. Se on ymmärtänyt kasvaa siinä mihin olen sen kaivanut. Nurisematta ja violetteja tähkiä tuulessa heilutellen.

-Otan selvää kuinka vadelmapenkki istutetaan ja minkälaisia tukikeppejä ja lankoja se vaatiikaan. Ne näyttävät aina melkein arkkitehtuurilta viljelypalstoilla naruihin nojaillessaan.

-Istutan ketokukkia siihen ,mihin traktori kaivoi viime kesänä mutaisen kuopan ja jonka rikkaruohot valtasivat. Toiveikkaasti ajattelen että ketokukat jaksavat tunkea rikkaruohojen väliin ja täplittää sen punaiseksi ja oranssiksi ja siniseksi kuin kirjavan maton.

-Ihailen iltähämärässä kuinka unikot ja violetit akileijat nuokkuvat äänettöminä vierekkäin.

-Sata ja yksi suunnitelmaa, joista ehkä joku saattaa toteutuakin. Ja jos ei niin kesän ajatteleminen jo vain tämän tekstin kirjoittamisen ajan teki minut jo kovin onnelliseksi.

Kommentit (2)
  1. Puutarhaunelmat on ihania. Mie hipelöin siemenpusseja ja yritän malttaa vielä tovin…kelloköynnöksen sentään sai jo laittaa itämään!

    1. Ja onneksi on noi puutarhaohjelmat aina helmikuussa!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *