Olen puutunut tähän ikuiseen tiistaihin. Vaikea hahmottaa mikä viikko tai kuukausi on menossa, viikonpäivänkin kanssa ongelmia. Luulen että niin on kaikilla muillakin. Kaikki muutkin miettivät:” Sama se. Tulee jos tulee, mutta nyt lähden  kaupungille.” Ja kun ovet vain avataan juon kahvini jossain muualla kuin omassa keittössäni tai kadulla. Syön jotain päivälliseksi mitä en itse ole tehnyt ja haluan tuttuja ja tuntemattomia ympärilleni. Laumaeläin se ihminenkin vain on.

Sataa tihuttaa koko päivän ,mutta johonkinhan sitä on äiti-ihmisen pelastauduttava välillä kotoaan. Omalle alueelleen. Ovi takana kiinni ja raitiovaunuun.En enää arvioi riskiä hengittäessäni  samaa ilmaa kuin muutkin. Stop-nappia kuitenkin painan hanskat kädessä. Ihmisiä on enemmän kyydissä kuin aikoihin. Harvalla on maskia. Kaksi kuukautta sitten laitoin hiihtohuivin maskiksi kun kävin ruokakaupassa. Tuskin siitä mitään hyötyä oli . Nyt jälkeenpäin kun mietin se taisi  nimenomaan olla ”hengittävää kangasta” kun hiihtoa varten oli tehty. Mutta tuli jotenkin turvallisempi olo kuitenkin. Nyt ei näytä muitakaan huolettavan.

Olen yleensä varsin kuuliainen kansalainen: teen veroilmoituksen ajallaan, rokotutan lapset ja testaan palohälyttimen aina silloin tällöin. Mutta kun uutisissa sanotaan ”ettei mökille tule nyt mennä”, olen juuri se ihminen joka alkaa miettimään mitä kaikkea pakkaisi mukaan. Kun sitten menin,  otin myös ruuat kotoa mukaan enkä käynyt mökin lähikaupassa ,jotta syntilista olisi ollut hieman pienempi.

Kirjasto on sentään auennut. Kaikki istumapaikat on tosin ympäröity nauhalla ettei kukaan vahingossakaan istuutuisi ja jäisi tarpeettomasti viettämään aikaa. Oven suussakin on kyltti:”Asioithan ripeästi”. Ärsyttää. Päätän kierrellä oikein hartaasti kaikki hyllyköt. En vain pysty uskomaan että tämä on kymmenen vaarallisimman asian joukossa mitä nyt voi tehdä. Odotan jännittyneenä tuleeko joku ojentamaan minua ja pyytämään poistumaan. Mutta ei tule. Kirjastossa ei ole tungosta. Vain kirjastonhoitaja ottaa askeleen taaksepäin lasipleksin takana kun kysyn voiko lainat uusia. Ärsyttää sekin että jotkut ovat hysteerin huolissaan omasta terveydestään, mutta heitä ei haittaa että muut kuten sairaanhoitajat, kaupankassat ja siivojat ovat käyneet kokoajan normaalisti töissä.

Kirjastosta jatkan harhailua Stockmannille. Täytyyhän sinne nyt vielä mennä kun on tilaisuus. Ehkä se jo viikkojen kuluessa suljetaan ja joku alkaa saneeraamaan sinne  uniikkeja asuinhuoneistoja ( niinkuin niitä sitten varmasti markkinoidaan). Kadut ovat hiljaisia. Millainen kaupunki mahtaa olla vuoden päästä jos tämä jatkuu? Melkein kaikki kivijalkakaupat saattavat olla tyhjiä. Tämä taitaa olla muutenkin niiden pikakelaus tulevaisuuteen. Netissähän kaikki muutenkin pyörivät ja sieltä ostavat mitä tarvitsevat.Tai oikeastaan mitä haluavat. Aika vähän kukaan oikeastaan nykyisin enää tarvitsee mitään, vaikka sen kuinka itselleen onnistuisi perustelemaan. Ei edes sillä verukkeella että ostaa vain sen yhden tosi hyvän ja laittaa sitten kymmenen huonoa kodin kaapista pois. Ei se kyllä säästä mitään. Ei rahaa ,eikä luontoa. Ikävää vain että kaupunki hiljenee, autioituu, ja kaupat kuolevat ja siinä menee samalla jonkun elanto.

Kävin pari kesää sitten museossa jossa oli meneillään näyttely kaupungista 100 vuotta sitten. Ääni nauhalla luki kirjettä jonka nuori nainen oli kirjoittanut kaupunkimatkaltaan. ”Mitä kaikkea ihmeellistä kaupat olivatkaan pullollaan. Kuinka kukaan voikaan niitä kaikkia asioita tarvita?”. Vähän nauratti ja pysäyttikin. Tuskin se kauppakatu nyt kovin pitkä oli 100 vuotta sitten. Eikä kaupoissa murto-osaakaan siitä mitä nyt on. Pitäisi keksiä maailma uudelleen. Uusi maailman järjestys. Kai se tulee sattumien kautta.

Raahaudun kirjakassini kanssa Stockmannille. Siellä on yllättävän  paljon  muitakin. Riemastun. Turvaväli on käytössä oikeastaan vain kassajonoissa. Ihmiset ovat selvästi iloisella tuulella.  Muittenkin tekee mieli venkoilla vastaan. Karppiallas on vielä olemassa. En ollut huomannutkaan sitä vuosiin. Ostan lapselle alesta ulkohousut ja itselleni appelsiinimehua automaattipuristimesta. Lapsi pärjäisi vielä vanhoillakin housuilla ja minä ilman mehua mutta ostan kuitenkin. ihan vain koska haluan. Aika lyhyessä hetkessä sitä muuttaa mielensä siitä mitä tarvitsee ja mitä haluaa. Minä olen ne muut.

Viimeiseksi harhailen vielä kasvitieteelliseen puutarhaan. Se on ollut nämä viikot auki vaikka kaikki muu on ollut kiinni. Käyn katsomassa kylmänkukkaa jota olen seurannut pari viikkoa. Outoa kasvia joka näyttää liian eksoottiselta Suomeen. Mutta niin se vain ihan oikeastikin kasvaa villinä jossain päin Suomea. Kerran olen itsekin sattumalta nähnyt. Se tuntuu poikkeukselta sääntöön että Suomessa kasvaa vain vaatimattomia ja hentoja kasveja. Arvostan sitä että sekin on vastarinnassa. Venkoilee vastaan.