Siivoojan päiväkirja

Älä koskaan juo hotellien laseista. Ja jätä aina siivoojalle edes pieni tippi. Nämä olivat ne tärkeimmät opit, mitä siivoojan urani minulle antoi.

Halusin jossakin vaiheessa töihin ulkomaille. Tai oikeastaan halusin ulkomaille ja jos ei ole opiskelupaikkaa ,jonka puitteissa voi lähteä vaihtoon se on käytännöllisintä tehdä menemällä töihin. Raksin siis hakulomakkeeseen tukun vaihtoehtoja minkälainen työ minulle sopisi. En ollut ihan varma mitä ”maid” tarkoitti, mutta raksin varmuudeksi myös sen. Paikka järjestyi pian ja perille päästyäni Lontooseen selvisi, että ”maid” tarkoitti ainakin tässä tapauksessa kerrossiivoojaa hotellissa. Samapa tuo mietin. Pääasia että olin Lontoossa!

Mitään erityistä perehdytystä töihin ei ollut. Taisin seurata toisen siivoojan mukana päivän ja saada seuraavana päivänä oman kärryn ja oman huonelistan. Työn vastineeksi tarjottiin majoitus , pienehkö palkka ja henkilöstöruokalassa ateriat. Selvisi että perus brittiruokaan kuului aina paksuja , lötköjä ranskalaisia sekä usein papukastikkeita ja epämääräisen näköisiä makkaroita. Ruoka oli keskimäärin kehnoa, mutta sen verran energiapitoista ettei laihtumisesta ollut huolta. Onneksi tee oli hyvää. Kunnia asia englantilaisille.

Sain huoneen asuntolassa ,jossa oli yllättäen paljon muitakin suomalaisia tyttöjä ,joilla oli ollut vastaavat suuunnitelmat Lontoosta ja jotka oli pestattu samaan ” maid”-pestiin. Aloimme kutsua toisiamme suomitytöiksi. Asuntolassa oli lisäksi lähinnä espanjalaisia ja etelä- afrikkalaisia nuoria miehiä ,jotka toimivat portieereina ja muissa hantti hommissa. Töissä ,joita englantilaiset itse eivät juuri suostuneet tekemään.

Huoneiden siivous oli aika yksinkertaista puuhaa. Petien petaamista, pyyhkeiden ja saippuoiden tuomista,imurointia ja pintojen pyyhkimistä. Käytännössä pinnat pyyhittiin aina vanhojen asiakkaiden käytetyillä pyyhkeillä ja  imuroitiin vain sellaiset alueet joissa ei ollut asiakkaan tavaroita ,koska niihin koskeminen ei ollut suotavaa. Amerikkalaisten matkaajien kohdalla tämä tarkoitti ettei imurointia juuri tarvinnut tehdä ,koska lattiat olivat aina täynnä tavaraa, joista ei voinut tietää mikä oli roskaa ja mikä ei. Heillä oli myös aina niin paljon karkkia ja sipsiä levällään, että joskus sorruimme  napsimaan muutaman. Lasit tiskattiin oikeastaan vain niiltä jotka olivat jättäneet tippiä, muut pyyhittiin vanhalla pyyhkeellä. Muutoinkin ne jotka jättivät edes hieman hieman tippiä tuli huomioita tarkemmin. He tuntuivat melkein kavereilta ja kaverin haluaa juovan puhtaasta kupista. Aika usein menimme hieman riman alta. Saatoimme jättää lakanan vaihtamatta silloin kun asiakas oli nukkunut niitä ryttäämättä ,vaikka seuraava  asiakas olikin tulossa.  Toisinaan oli myös hankalampia huoneita siivottavaksi, kuten jonkin huumehörhön sotkujen siivous. Joskus vessa oli mennyt tukkoon ties mistä ja sitä piti ronkkia auki. Kertaalleen lähi-idästä oleva asiakas tiedusteli kohteliaasti voisiko ostaa minulta seksiä. Kun hermostuin hän toi seuraavana päivänä sovittelun eleeksi minulle puoliksi juodun viskipullon poistuessaan hotellista. Häiritsevintä minusta koko tapahtumassa oli se ,että hän oli matkalla 10- vuotiaan poikansa kanssa ja vaikutti siis perheen-isä-tyypiltä.

Joulun pyhinä me siivoojat olimme myös jännittyneitä, koska tarinan mukaan yksinäiset ihmiset päättivät joskus päivänsä joulun pyhinä hotellihuoneessa ,jotta heidän ruumiinsa löydettäisiin nopeasti. Kun joku asiakas nukkui pitkään joulun pyhinä oli siivooja varsin jännittynyt koputtaessaan ovelle viidettä kertaa.

Tässä vaiheessa haluan muistuttaa, että mikäli jätät tippiä siivoojalle, sitä kannattaa jättää joka päivä hieman ,eikä vain  viimeisenä päivänä. Viimeisenä päivänä kun voi olla  ,että siivooja onkin joku eri henkilö joka kerää koko potin jos vakisiivoojalla sattuu olemaan kiertävä vapaapäivä. Pahimmassa tapauksessa house keeper ,eli siivoojien valvoja ,saattaa myös löytää reilun tipin kierrollaan  ja pistää sen omaan taskuunsa. Briteissä tällaisia valvovien työtehtävien tekijöitä oli paljon.

Pienet riman alitukset siivotessa olivat yleisiä kikkoja. Emme koskaan kokeneet niistä mitään suurempaa omaa tuntoa. 20-vuotiaalla ei ehkä ole mielessä hotellin maine tai ammattiylpeys ,vaan lähinnä hommien hoitaminen niin, että kukaan ei suuremmin valita. Palkka ei ollut suuren suuri joten tipit olivat riemastuttava lisä.Niillä saattoi vaikka ostaa laten työpäivän jälkeen. Pluspuolia siivoushommissa oli myös ,että jos edellinen ilta oli mennyt baarissa pitkään ei tarvinnut varsinaisesti olla edustavassa kunnossa seuraavana päivänä. Kaikki me suomitytöt olimme yleensä varsin kilttiä porukkaa, mutta toisinaan päädyimme happy hourille baariin ,jossa juoda sai niin paljon kuin ehti halpaan hintaan .Ja tanssia. Reilun malibu-cola- tai siideriannostelun jälkeen aamun työt saattoivat vielä sujua pienessä humalassa ja krapula iski vasta iltapäivällä. Koitimme niinä aamuina olla mahdollisimman tehokkaita koska puolen päivän aikaan olo saattoi jo olla sellainen ,ettei siivoaminen ollut oikein enää mahdollista.Joku saattoi joskus käydä oksentamassakin tyhjän huoneen vessassa.

Englannin oppimiseni koko Lontoossa olo aikana perustui lähinnä siihen että siivouksen ohessa katselin televisiosta BBC:n uutisia ja Oprah-tyylisiä keskustelu ohjelmia. Uutiset vaikuttivat aina BBC:ltä katsottaessa paljon merkityksellisimmiltä ja pelottavammilta kuin koti Suomen puoli yhdeksän uutiset. Osin tästä syystä Suomeen palaaminen tuntui kuin olisi tosiaan tullut jonkin pussin perälle.

Englantia tuli puhuttua todella vähän siihen nähden ,että olin Englannissa. Työ ei juuri vaatinut puhumista. Siivoojina oli paljon myös intialaistaustaisia naisia, jotka tuntuivat ymmärtävän varsin auttavasti englantia ,vaikka olivat ehkä olleet jo vuosia maassa. Ehkä he itseasiassa olivat maassa jopa pysyvästi. He pysyivät omissa ryhmissään ja me omissamme. Niin kai siirtolaisille usein käy. Matkailu ei siinä mielessä avartanut.En tavannut koko hotelliketjussa yhtäkään brittiä ,joka olisi tehnyt siivoushommia. Koko Lontoo tuntui muutenkin pyörivän ulkomaalaisten ja ulkomaalaistaustaisten voimin. Kaikki perustyöt tuntui hoitavan joku joka puhui englantia murtaen. Kaupankassat, siivoojat, bussikuskit, tarjoilijat ja kokit ;kaikki tuntuivat olevan muualta kotoisin. Seuraava sukupolvi pääsee ehkä jo sille seuraavalle oksalle ,jossa työt ovat siistejä sisätöitä ja aksentti on hävinnyt.

Britannia on varsin vahva luokkayhteiskunta. Kertaalleen baarissa satuimme kertomaan joillekin brittipojille mitä teimme Lontoossa. Se oli heistä naurettavaa ja he poistuivatkin  pikaisesti pöydästämme. Yhteiskuntien ero näkyi siinäkin ,että kun suomalaiset  tytöt tulivat siivoamaan he halusivat lähinnä päästä ulkomaille ja seikkailuihin kun taas etelä-afrikkalaiset pojat tulivat samantyyppisiin hommiin keräämään rahaa ,jotta voisivat kotiin palattuaan perustaa farmin tai muun yrityksen. Joku suomityttö saattoi mennä naimisiinkin ,vain saadakseen jatkettua etelä-afrikkalaisen poikaystävän oleskelulupaa , joka muutoin umpeutui kolmen vuoden kohdalla. Meille suomitytöille siivoushomma  oli yleensä vain hauska välivuosi ,jonka jälkeen aioimme  palata Suomeen, mennä johonkin oikeaan kouluun ja oikeisiin töihin. Etelä-afrikkalaisille hanttihommat Lontoossa oli se harvinainen mahdollisuus saada kerättyä rahaa tulevaisuutta varten.

Etelä-afrikkalaiset pojat kiinnostivat kovasti meitä suomityttöjä.  Olimme kaikki sitä mieltä ,että he olivat erittäin hyvännäköisiä suomalaisiin miehiin verrattuna. He osasivat jutella meidän kanssamme ilman suurempaa humalaa. He olivat hauskoja ja kohteliaita. Kaikilla heillä oli joitain eurooppalaisia sukujuuria ja kaikki he olivat vaaleaihoisia. Tummaihoisten oli ehkä hankala päästäkään töihin maapallon toiselle puolen heidän kotimaastaan.

Puhuimme usein siitä kuinka Suomessa joku kohtuullisen hyvännäköinen mies oli aina ihan täynnä itseään, kun taas Englannissa komeita miehiä tuntui olevan kadut pullollaan. Suomalaiset miehet eivät myöskään kokemustemme mukaan  olleet keskimäärin kovin innokkaita  naisasioissaan, vaan  aloitteen teko jäi usein Suomessa naisille. Olimme kaikki aivan häkeltyneitä kiinnostuneista miehistä. Joku espanjalainen työkaveri oli oikein päättänytkin ,että hän ei halua enää tapailla muita kuin suomalaisia tyttöjä, koska nämä olivat ihanimpia. Toisaalta ajattelimme ,että sitten joskus olisi ihana löytää suomalainen mies, josta tietäisi millainen se on ja joka ymmärtäisi vähemmästä, mitä ajattelemme eikä kultuurieroja täytyisi miettiä. Sitten kun joskus päätyisimme takaisin Suomeen.

Ihaninta minusta koko Lontoossa oli kadut joilla sai kävellä loputtomasti . Vapaapäivinä kävelin vain summamutikassa katuja ristiin rastiin. Söin välillä lohileipiä kahviloissa ja join lattea tippirahoilla. Joskus kävin museoissakin, vaikka se vähän jäi kun kaupunki alkoi tuntua kodilta ja nähtävyyksien katseleminen vähän unohtui ,kun ei ollut enää vain turisti. Joskus vieläkin saatan muistella mitä milläkin kadulla oli ja mitä tuli vastaan kun kääntyi jostain kulmasta. Myös jotkin kappaleet tuovat edelleen tarkkoja muistoja Lontoosta. Kuten Strokes tai Coldplay. Niinkuin  sinä yhtenä iltana kun seinänaapuri päätti laulaa Yellowta niin kovaa kuin pystyi ennen kuin kävi nukkumaan. Koko kappaleen.

Muut suomitytöt, kuten me itseämme kutsuimme, olivat myös ihania.  Minulla ei ollut aavistustakaan että koko Lontoossa oli niin paljon suomalaisia tyttöjä viettämässä välivuotta. Olin valmistautunut puhumaan englantia englantilaisten kanssa ja ehkä muiden ulkomaalaisten kanssa, mutta loppujen lopuksi puhuin lähinnä suomea ja vietin aikaa lähinnä suomalaisten kanssa. Teimme spagettia ja katsoimme Idolsia ja puhumme pojista ja Lontoosta. Kiertelimme vapaapäivinä kaupunkia ja toisinaan iltaisin baareja. Joskus mietimme  mitä  sitten tekisimme kun menisimme takaisin Suomeen. Mutta aika harvoin.Se oli sellainen välitila.

Lontoo-aikana selvisi ettei minusta olisi ulkomailla asujaksi pidemmän päälle.Niin paljon kuin Lontoosta pidinkin olin myös koti-ikävissäni ja liian varovainen harkitsemaan mitään lopullista loikkaa pois Suomesta. En usko että olisin ollut niitä ,jotka sopeutuvat ja saavat helposti kuin uuden perheen uusista tuttavuuksista. Jotkut nauttivat uudesta ja arvaamattomasta ja ihanasta vapaudesta , mutta minulle jääminen ulkomaille olisi ollut enemmän kuormittavaa ja jotenkin liikaa.

Palasin sitten Suomeen, kuten  suurin osa  muistakin suomitytöistä. Menimme oikeisiin kouluihin ja  oikeisiin töihin. Käymme ehkä Lontoossa joskus lomilla ja muistelemme kaikkia katuja ja mitä tapahtui missäkin kadun kulmassa, vaikka emme niistä niin puhuisi nykyisille miehillemme tai muille matkakumppaneille. Muisteleminen kun on parasta niiden kanssa ,jotka olivat siellä myös.

En ole siivoojan töitä sen koommin tehnyt, mutta ammattia kyllä arvostan. Ja luulen että suurimmalla osalla oikeista siivoojista on paljon parempi työmoraali kuin meillä oli. Mutta silti pesen hotellin lasit hyvin ennen kuin juon niistä. Ja jätän siivojalle aina tipin ,jo ensimmäisenä päivänä.

Otsikko on lainattu Lucia Berlinin kirjasta Siivoojan Päiväkirja. Iso suositus Berlinin kirjalle. Kysessä on novellikokoelma. En ole juuri novelleja lukenut , koska olen ajatellut että ne ovat liian lyhyitä:loppuvat  juuri kun lukija on päässyt kiinni kertojan rytmiin. Nämä novellit olivat kyllä ihan täysiä. Vieläkin joitain niistä ajattelen ,vaikka pari vuotta on siitä kun kirjan luin.

Kommentit (2)
  1. Olipa hauska ja mielenkiintoinen tarina luettavaksi. 🙂 Itse olen näillä näkymin muuttamassa britteihin loppuvuodesta.

    1. Kiitos! Seikkailu odottaa!👍

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *