Sunnuntai


Herääminen siihen ,että on valoisaa on jotenkin juhlavaa, vaikka valo näkyisi vain raitoina sälekaihtimien läpi. Asioita joita en koskaan lapsena ja teininä ajatellut : kuinka  ihanaa ,että aamu on kirkas ja kuinka kummallista kaikki on keväässä: että kaikki alkaa melkein ei-mistään.

Ja sekin on melko juhlava, että on siinä vaiheessa elämää, että lapset voivat katsoa aamupiirrettyjä, kun itse saa maata tokkuraisena sängyssä ja katsoa niitä valoraitoja sälekaihtimien välissä. Mietin siinä maatessa kaikkia niitä periaatteita ,joista olen muuttanut mieleni lasten myötä. On ne suunnitelmat joita oli ennen lasta tai kun se oli vielä vain käärö ,jota pystyi siirtelemään paikasta toiseen. Sitten tuli toinenkin lapsi ja ne kasvoivat ja villiintyivät kuin rikkaruohot: kasvoivat omiin suuntiinsa ja suunnitelmani ja periaatteeni törmäsivät seinään.Yksi muuttuneista periaatteista on ,että televisiota saa katsoa ” ihan ,ihan liikaa” ,kuten lapseni toiveikkaasti sanoo viikonloppuaamuna.

Ystävä kysyy rannalle lasten kanssa ja ostamaan pallojätskiä. Pallojätskikiska oli auki jo viikko sitten kun juoksin rannan kautta. Pieniä ilahduttavia asioita. Otan vain toisen lapsen mukaan ,koska kaikki on siten niin paljon helpompaa. Pitäisi jakaa ne useamminkin ,mutta kotona se ei oikein onnistu , koska pienempi saa hepulikohtauksen, jos ovi suljetaan sen nenän edestä. Ihan ymmärrettävää. Isompi on taas kovin tyytyväinen kun pakanemenne kahdestaan bussiin. Mietin usein kuinka erilaista oli kun oli vain yksi lapsi. Ihan eri urheilulaji tämä, missä niitä on kaksi. Suhtaudun vähän tuskastuneesti ihmisiin, joilla on yksi lapsi ja jotka kuvittelevat ,että kaikki lapset toimivat samoin kuin heidän lapsensa. Olin itse ihan samanlainen. Minulla oli joku kumma illuusio ensimmäisen kanssa, että se millainen lapsi oli johtui jotenkin minusta ja tekemisistäni ,mutta sittemmin ,toisen ;täysin erilaisen painoksen ilmaannuttua, selvisi ettei näin olekaan. Ihmettelen päivittäin miten samoilla toimilla saa kaksi ihan eri vastetta. ”Mistä tämä tyyppi on meille tullut? ”,mietin hämmentyneenä kummankin kohdalla ajoittain.

Helsingin kadut ovat vähän aavemaiset, kuten jo pitkään ,vaikka on niin kirkasta että talot hehkuvat. Ihmiset ovat poissa , autot ovat poissa, bussilla pääsee hetkessä kaupungin lävitse, koska teillä ei ole juuri muita. Kaikki käyttävät bussissa kuuliaisesti kasvomaskia. Kuinka naurettavilta ne japanilaiset näyttivätkään vielä pari vuotta sitten maskeineen. Ja kuinkahan kauan menee ,että edes suurinosa ottaa nämä pois? Vaikka lupa tulisi. Pelko on kummallinen voima. Kuinkahan nopea on unohdus?

Rannassa näyttää siltä kuin kaupungissa kuuluisi. Ihmisiä on niin paljon ,että niistä saisi hyviä paheksuvia kuvia Iltasanomien sivuille. ”Näin Helsingissä, tungos korona aikana!!” Sellaisia kuin Levin hiihtohisseillä. Ja oikeasti kukaan ei ole kenenkään olkapäässä kiinni. Kuvat ovat vähän kuin tilastot; pystyvät huijaamaan jos niin tahdotaan. Muistelen Barcelonan mielenosoituksia pari vuotta sitten, kun satuin sinne sattumalta itsenäistymisliikkeen  aikaan. Uutiskuvissa sama aukio mikä hotellin ulkopuolelta alkoi ,näytti aivan erilaiselta ,kuin silloin ,kun itse aukion ohi kulki. Kyllä siellä oli lippuja ja mielenosoituksia ,mutta seuraavalla kadulla ihmiset olivat kahvilassa ja  kaupoissa, kuten minä muuna päivänä tahansa.

Olen itse yllättävän onnellinen, kun näen näin paljon ihmisiä aurinkoisena päivänä jätskijonossa .Ystävä ,joka on kuuliaisempi kansalainen ,puolestaan kauhistelee vähän tilannetta. Uutiset ovat vähän kummallisia. Viikko sitten puhuttiin ulkonaliikkumiskiellosta ja nyt vapusta terassilla. Mutta se sopii kyllä minulle. Loppuisipa jo kauhistelun aika.

Meri on jäästä vapaa ja kaikki kuullostaakin erilaiselta, kun allokko kohisee. Jää on niin hiljaista. Kalliot ovat paljaat jäästä ja lapset hyppivät lätäköiden yli. Lokit huutavat ja tähän aikaan vuodesta se kuullostaa kesältä. Toivon että lautat aukeavat ja kesällä pääsisi taas kaikkiin Helsingin saariin. Olisi kuuma ja olisi aurinkorasvaa ja lapsella lippis ja minulla hellehattu jossa näytän mielestäni lomailijalta. Juoksenneltaisiin hiekkatiellä vihreyden keskellä. Tätä toivon kesältä. Ystävän kanssa suunnitellaan kesää yhdessä ja tuntuu, että se on täällä ihan kohta! Ja syödään ne pallojätskit, kuten kaikki muutkin  pitkässä jonossa.

Lapsi jaksaa kiipeillä kallioilla hyvin parikin tuntia ,mutta inhoaan kävelemistä bussipysäkille ,joten kannan sen reppuselässä. Pysäkillä kaksi pitkänlinjan alkoholistia aloittelee päivää. Toisen käsi tärisee niin ,että on vaikea saada juotua pullon suusta. Kaveri auttaa ja toteaa ,että ei elimistö kestä tämmöistä.” Mullakin  jo 28 vuoden putki takana. ”  Näyttää niin raskaalta elämältä, että ei kai se voi olla vain oma valinta.

Päästään kotiin ja lapset alkavat  nahistella nopeasti ihan kaikesta. Haluaisin lukea lehteä sängyssä. Ei yhtään huvittaisi lähteä taas ulos ,mutta pakko vääntää lapsille ulkovaatteet päälle ja mennä takapihalle. Silloin ne eivät ole toistensa tukassa kiinni.Miten se veli voikin olla niin ärsyttävä välillä. ”En tykkää susta enää!”, huutaa vanhempi lapsi pienemmälle. Jollain kumman tavalla ne ovat kuitenkin heti sovussa ,kun ulko-ovi on sulkeutunut niiden perässä. En jaksa viihdyttää niitä ja menen murjottamaan pihapenkille . Ne alkavat nopeasti kehittelemmän omia puuhiaan ja ajelevat pyörillä ja koittavat samalla potkia palloa.


Juttelen pitkästä aikaa naapurin kanssa. Vuoden mittaan on tuntunut syntiseltä puhuakaan naapurien kanssa. Tuntuu että naapurit ovat vain juosseet rapussa ohitse ja pamauttaneet ovensa kiinni.Moikanneet ovat  kuitenkin. Sekin on parempi kuin viime asunnossa ,jossa alakerran naapuri ei moikannut ,vaikka olisin kuinka nostanut kättäni. Meistä kyllä lähtikin niin  kamala meteli ,että tavallaan ymmärsin jos se hermoa vähän kiristi. Olikin aina vähän kiusaantunut olo tavata alaovella yläkerrankin naapuria ,kun jompikumpi lapsista sai siinä kohtaa aina jostain selittämättömästä syystä raivokohtauksen ,jossa se vain kieriskeli ympäriinsä. Ja aina sillon se naapurin lapsi joka oli siististi puettu ja tervehti kohteliaasti ,kulki ohitse isänsä kanssa.Olen tyytyväinen , että molemmat naapurit jäivät vanhaan taloon.

Nyt naapuri tarjoaa vanhaa lasten pyörää ja tuo illalla vielä vanhoja lasten kirjojakin ovelle. Tulee niin hyvä olo satunnaisista kohtaamisista ja tuntemattomien kanssa juttelemisesta. Sitä kaipaan. Ja uimahallia, yleistä saunaa ja kahvilaa. En varmaan ehdi pariin vuoteen miettimäänkään ulkomaanmatkoja ,kun rajat aukeavat.  Kunhan nyt sinne uimahalliin vain pääsisi lasten kanssa niin olisi olo kuin lomalla.

Illalla teen pitkästä aikaa ruokaa ihan alusta asti. Laitan liikaa mausteita ,mutta ainakin osa tulee syötyä. Muistan kehua pitkästä aikaa miestä, joka laittaa tiskejä ja sanon ,että minua voisi nyt kehua siitä että muistin kehua miestä. Mies ei takerru pikkuasioihin ja jaksaa paremmin käsitellä lasten hepuleita, kuin minä joka joskus lukittaudun vessaan ,kun lapset alkavat käymään hermoille. Siitä kehun sitä. Ja lapselta kysyn illalla ” Tiesitkö että olet tosi kiva?” Ja se vastaa aina: ” Tiesin ” , tyytyväisen näköisenä.

Käydään saunassa ja etsiskelen näytepakkauksia lehtien mukana tulleista seerumeista ja mietin korjaisiko joku niistä nämä kasvot vielä ” ihan-ok ” tilaan. Ei tässä nyt mihinkään ”säteilevään” tai ”kimmoisaan”  tilaan enää kyllä päästä, mutta vähempikin riittäisi. Onneksi meikki on keksitty. Yksi turhamainen syy siihen miksi olen tyytyväinen ,etten elänyt 100 vuotta sitten. Ärsyttää ne ihmiset joilla on täydellinen iho ja jotka sanovat mielellään käyvänsä missä vain ilman meikkiä. ” No niin kuule  minäkin sinun ihollasi!” ,jupisen itsekseni. Luulen että nämä seerumi ovat kyllä huijausta, mutta kunnon meikkivoide on sentään rahan arvoinen tavara.

Mies pelaa illalla tietokonetta ,kun lapset ovat nukahtaneet. On se  hyvä ,ettei harrastuksia tarvitse vaihtaa teini-iän jälkeen ,jos hyvä on löytynyt. Luen itse kännykästä kirjaa. Olen viime kuukausina lukenut pitkästä aikaa monta kirjaa. Olin jo vähän huolestunut osaanko ja haluanko enää lukea. Lasten kanssa on ollut niin vaikea keskittyä mihinkään . Lehdestäkään ei pystynyt lukemaan kokonaista juttua pariin vuoteen. Nyt aloitan uuden kirjan aina heti ,kun vanha on luettu. Ja puhelimesta lukeminen tuntuu ihan hyvältä alun vastahakoisuuteni jälkeen. Siitä kun pystyy lukemaan pimeässä huoneessakin lapsia nukuttaessa. Ja se tunne kun löytää jonkin kirjailijan jolta  haluaa lukea kaiken! Olen nyt virrassa jossa luen Saara  Turusen kirjoja. Valkoiset kirjaimet juoksevat mustalla ruudulla ,vielä viimeisenä ennen yötä.

puheenaiheet ajattelin-tanaan
Kommentit (2)
  1. Heippa. Olen jonkin aikaa seurannut blogiasi ja ollut hämmentynyt. En ole voinut kuvitella, että jonkun ajatukset kulkevat kuten omani. Täsmälleen. Ja lisäksi arkielämä on ihan samanlaista, nyansseineen. Hätkähdin – minunhan mieheni iltaisin pelaa tietokonepelejä, minunhan lapseni taistelevat eteisessä, minun mökkini on Kuopiossa ja minä olen huono kehumaan – pitäisi kyllä.
    En ole oikein uskaltanut kommentoida, kun pelkään että illuusio särkyy. Joku on kuten minä, kirjoittaa elämästä kauniisti, tunteikkaasti, älykkäästi havainnoiden. Haluaisin tuntea sinut, minut, paremmin. Ahmin tekstejä, katson taivaalle, lopulta uskalsin tämän kirjoittaa.
    Toivon, että kirjotat, aina. Rakastan tekstejäsi ja näkemyksiäsi, ajatuksiasi. Kiitos, että teet arkielämästä kaunista ja totta.

    1. Tulipa hyvä mieli☺️Kiitos! Tuntuu että välillä täytyy kirjoittaa asiat ”ulos” , vaikkei niitä kukaan lukisikaan. Kiva kun joku lukee!
      Niin ja se Kuopio! Ennen koronaa kun tuli matkustettua johonkin, sanoin aina perillä kuin rikkinäinen kone : ”Eihän tämä nyt mikään Kuopio ole, mutta ihan kiva”. Vanha vitsi😉

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *