Tönää mua vähän

En ole koskaan ollut mikään Balille matkustelija. En tarvitse mitään eksoottista surffi- tai joogaretriittiä maailman äärissä ,että pääsisin irti arkisista asioista. Itseasiassa kuullostaa aika kaukaiselta vaihtoehdolta lähteä Balille etsimään itseään varsinkin juuri nyt. Enkä nyt tarkoita tuota koronaa, joka varmasti on jo Balillekin löytänyt. Mutta silloin kun on pieniä lapsia ,kaukaisin mahdollinen lomakohde jonne voi matkustaa itseään etsimään on lähinnä rapistunut mökki automatkan päässä tai kaverin sohva ja sipsipussi hyvässä seurassa. Sitä kuitenkin tarvitsen, että jokin tai joku vähän häiritsee ajatuksiani. Tai kuten yksi keramiikka opettaja kerran sanoi kuin koitin vääntää savesta patsasta. ”Sun täytyy tönätä sitä vähän”. Tarkoitti että savea piti pakottaa toiselle laidalle. En tiedä mitä murretta tuo ”tönää” on, mutta se on jäänyt omaan puheeseeni.

Kun asiat ovat arjessa toistuneet liian monta kertaa samalla tavalla alan puutua ja tulen vähän ärtyneeksi. En aio erota tai karata enkä aloittaa laskuvarjohyppyharrastusta, mutta jotain täytyy vähän heiluttaa  tai keikuttaa. Että jokin vähän muuttuu ja siirtyy. Edes matto lattialla tai kukka ruukussa. Joinain päivinä riittää ihan hyvin se että kävelee eri katuja kuin aiemmin, lukee jonkin kirjan jossa on jokin hämmentävä tai ärsyttävä ajatus tai tuttu sanoo jonkin yllättävän asian. Sellaisen ,joka muuttaa sitä kuvaa millaiseksi olen hänet kuvitellut. Työkaveri sanoi joskus, että hänestä on riemastuttavaa kun joku ihminen on juuri sellainen ,kuin miksi hänet on kuvitellut. Nauratti. Voihan se olla niinkin. Itse olin ajatellut että se on riemastuttavaa ,kun joku ei ole sellainen ,miksi hänet on kuvitellut.

Pidän siitä ,että satunnaisia tapahtumia tulee vastaan. Asioita joita en ole niin suunnitellut. Sellaisia oli korona-aikaan tosi vähän. Onneksi satunnaisuus on taas kasvamassa ,kun kaikki eivät ole enää linnoittautuneita koteihinsa. Ja no, syksystähän ei voi tietää. Mietin välillä ,että niitäkin varmaan on, jotka vuosien jälkeen, kun kaikki muut ovat siirtyneet korona-ajasta eteenpäin elävät yhä täydessä eristyksessä ,joko omasta halustaan tai haluamattaan. Jotkut varmasti tottuvat ja jäävät poikkeusoloihin syystä tai toisesta ,vaikka poikkeusolot olisivat jo poistuneet. Kuullostaa vankilalta. Onneksi ainakin näin kesäksi elämä on taas hyvin lähellä normaalia , ainakin omalla kohdalla.

Mutta niin, sellaisia pieniä maanjäristyksiä välillä etsin. Huomaan itsestäni ,että kun innostun liikaa siivoamaan tai järjestelemään kotona ,tarvitsen oikeasti jotain ihan muuta. Se tarkoittaa minulle ,että nyt on vähän hankala olo ja pitäisi keskittyä johonkin muuhun. Saada jotain muuta ajateltavaa.
Tarkoitan tönäämisellä mitä vain erilaista: uusia ihmisiä, vanhoja tuttuja, uusia kirjoja, uusia podcasteja, uusia katuja, taidenäyttelyitä, kummallisia elokuvia, matkaa johonkin pikkukaupunkiin,jossa en ole käynyt koskaan, ehkä sellaisen ihmisen kanssa ,jonka kanssa en yleensä matkustele. Se voi olla sellaistakin ,että luen  jonkun sellaisen ihmisen mielipiteitä ,joista  en ole samaa mieltä.

Opin hakemaan kaikenlaisia tällaisia erilaisia puolia opiskeluaikana, kun olin aika yksinäinen uudessa kaupungissa . En tuntenut juuri ketään ja uusien kavereiden saaminen osoittautua vaikeaksi. Piti opetella tekemään asioita itse ja täyttämään päivät jollain omatoimisesti, koska pelkkä kotona tai koululla oleminen olisi tuntunut vankilalta. Aloin ottaa selvää missä oli kirpputori, keikka, museo, taidenäyttely tai urheilukisat. Katselin kartasta uutta kaupunkia ja kävelin eri teitä, eri rantoja pitkin. Yksin meneminen milloin minnekin oli alkuun pelottavaa, mutta siihen tottui. Nykyisin ihmettelen ,miksi jotkut pelkäävät tehdä asioita yksin. Yksin matkustaminenhan voi olla kaikista ihaninta. Mutta eipä se oma valinta silloin joskus ollut.

Työni on nykyään sellaista, että tapaan välillä varsin erilaisia ihmisiä ,kuin itse olen .Ja se on ehkä se paras puoli koko työssä vaikka välillä ne ihmiset käyvätkin hermoille. Sellaisia tyyppejä ,joihin en törmäisi kavereitten kautta , eivätkä he muuttaisivat meidän naapuriin. Sellaisia tyyppejä ,joitten kanssa en muuten olisi puheissa . Osa on kyllä sellaisiakin ,joita en haluaisikaan pysyviksi vierailijoiksi elämääni, mutta silti on hyvä että ne häiritsevät omaa olemista. Keikuttavat venettä. Saavat  jotain liikahtamaan mielessä.

Kommentit (2)
  1. Tönääminen on hyvä verbi. Ja termi.
    Kuulostaa tutulta, että välillä vaan kaipaa pientä ravistusta. Kuten lumisadepallossa kun kaikki hiutaleet on asettuneet ja vaan pieni ravistus voi saada kaiken taas elämään eri tavalla. Ei se vaadi itsetutkiskelua kenties vaan ennemminkin vähän jotakin virikettä.
    Siivoaminen tosin on itselle toisinaan sellaista ajatusten siivoilua. Ei ehkä niinkään tarve saada jotakin ravistelua vaan sitä, että kun pöytä tai laatikot tai kylpyhuone on järjestelty, mielikin jotenkin järjestyy.

    1. Totta sekin!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *