Jari Järvelä: Château Inkeroinen

Jari Järvelän Château Inkeroinen, Tammi 2012

 

inkeroinen.jpeg

 

Tämä novellikokoelma on suurimmaksi osaksi veikeä ja kieli poskessa kirjoitettu. Jopa niin paljon, että ensimmäisen, niminovellin jälkeen olin lukijana hiukan loukkaantunut moisesta.  Lepyin kuitenkin nopeasti, sillä toinen novelli, Neitsyt Marian omeletti, oli jo niin mainio satiiri parisuhteesta ja siihen liittyvistä myyteistä ja unelmista, että jäin nautiskelemaan sen jälkimausta pitkäksi aikaa. Ihan jokainen novelleista ei yltänyt samalle tasolle, mutta kaiken kaikkiaan kokoelma sisältää peräti 9 todellisuutta johonkin suuntaan nyrjähdyttävää kertomusta, ja jokainen niistä on ihan luettava juttu. Jari Järvelän hyvinkin palkittu kertomataide ei ennestään ollut minulle tuttua, mutta saatanpa tämän makupalan perusteella yltyä maistelemaan jotakuta muutakin hänen kirjoittamaansa teosta. 

kulttuuri suosittelen kirjat