Intohimoista tilitystä

Karl Ove Knausgårdin Taisteluni , 1.kirja

Omaelämäkerrallinen kirjasarja, peräti 6-osainen sellainen, nostaa esiin epäilyksiä siitä, mitä on tulossa. Ummehtunutta, itseriittoista omaan napaan katselemistako? Tässä tapauksessa odotukset eivät onneksi täyty. Päinvastoin. Taisteluni on suoraa, raikasta ja intohimoista tilitystä elämästä monelta eri kohtaa: lapsuudesta ja nuoruudesta, isän kuoleman jälkeen ja kirjailijan arjessa ja nykypäivässä, johon liittyy viittaus kirjasarjan nimeen, joka ilmeisesti kuvaa arjen jokapäiväistä taistelua. Jokainen kirjan tasoista pysyy tuoreena ja rehellisenä, kaikin aistein kuvattuna ja niinpä kirja imaiseekin nopeasti mukaansa niin, että sitä ei tekisi mieli laskea käsistään ollenkaan edes kaikkein iljettävimmissä kohdissaan, kun kuvataan kirjailijan alkoholisoituneen isän maallista jäämistöä ja sen siivousurakkaa.

Riikka Ala-Harjan Maihinnousun yhteydessä kirjoitettiin viimeksi suomalaisessa kirjallisuudessa kirjallisuuden etiikasta ja siitä, onko kirjailijalla oikeus kuvata läheistensä elämää. Tätä samaa keskustelua on ilmeisesti käyty laajemminkin Norjassa tämän kirjasarjan yhteydessä, kun koko kirjailijan lähipiiriä vaimosta ja lapsista lähtien kuvataan omilla nimillään ja suoraan. Knausgårdin kirja on kuitenkin siinä määrin viisas ja pohdiskeleva teos, ja ennen muuta itseään kohtaan niin rehellinen teos, että se tuntuu oikeuttavan itse itsensä. Kirjailija ei kaunistele itseään tippaakaan siten kuin omaelämäkerroissa valitettavasti niin usein on tapana. Koko kirjan läpi tuntuu tuo rehellisyyden raikas tuulahdus, jonka takia kirjaa on niin vaikea laskea käsistään, ja jonka takia jatko-osia jää odottamaan niin kiihkeästi. Onneksi Toinen kirja ilmestyy ihan näinä päivinä, syyskuun loppupuolella, joten pääsen päivittämään tuon kuin läheiseksi ystäväksi muodostuneen kirjailijan alter egon kuulumisia.