Mikael Niemi: Veden viemää

Mikael Niemen Veden viemää, Like 2013, suom. Jaana Nikula.

veden_viemaa_0.jpg

 

Näin kutkuttavan jännittävää kirjaa en ole pitkiin aikoihin kohdannut, jota lukiessa pitää ihan pyöriä jännityksestä ja ahmia kirja heti kertalukemalla. Tällainen jännityspakkaus on Mikael Niemen vastikään suomeksi ilmestynyt Veden viemää. Sitä voisi luonnehtia katastrofiromaaniksi. Ruotsalainen katastrofiromaani onkin melkoisen originelli ilmiö. Mikae Niemi kuvaa todella onnistuneesti tulvaa, joka rikkoo mennessään Luulajanjoen kaikki padot ja tuhoaa jokivarren asutuksen kokonaan. Tulvan keskellä on lukemattomia ihmiskohtaloita ja ratkaisumalleja, joista osaan lukija samaistuu niin, että hikoilee päähenkilöiden mukana näiden kamppaillessa olemassaolonsa puolesta. Ehdottomasti Mikael Niemi on kirjoittanut parhaan teoksensa sitten Populäärimusiikkia Vittulanjängältä. Suosittelen teosta lämpimästi kaikille hyvän jännitysviihteen ystäville, vaihtoehtona ruotsalaiselle dekkarikirjallisuudelle.

Kulttuuri Kirjat Suosittelen

Reijo Mäki: Sheriffi

Reijo Mäen Sheriffi, Otava 2012.

sheriffi_kuva.jpg

 

Tämä kirja on turvallinen valinta viihteellisen dekkarin ystäville. Reijo Mäki on puhekielen mestari, ja käyttää paljon nokkelia puhekielen ilmauksia tekstissään. Joka toinen lause on ladattu nokkeluuksilla, mikä tekee lukemisesta juohevaa. Varsinainen juoni jää ikään kuin sivuasiaksi, kun yksityisetsivä Vares kiertää tuttua reittiään ravintola Uudesta Apteekista tällä kertaa Satamasaluunaan. Ja kohtaa kierroksellaan yhä uudestaan novellikirjailija Luusalmen ja pastori Alasen. Heidän kauttaan päästään kurkistamaan herkullisesti turkulaiseen runokulttuurielämään, jonka edustajista mainitaan aidosti olemassa olevat runoilijat Aartoma, Kinnunen ja Hirvonen.  Vares myöskin rakastuu, ihan oikean tuntuisesti. Toinen rakastettu ja päähenkilö on Turku, jota Mäki kuvaa antaumuksella. Tämä Sheriffi on lännenaiheisen romaanitrilogian ensimmäinen osa, ja ihan kelpo kuvaus turkulaisesta alamaailmasta ja sen liepeillä liikuskelevasta yksityisetsivä Vareksesta. On vain sääli, miten Vares- aiheisissa elokuvissa on hukattu tuo puheenomaisuus ja nokkeluus, joka kirjoissa nousee päällimmäisenä esiin, ja keskitytty pelkkään toimintaan.

Kulttuuri Kirjat Suosittelen Höpsöä