J.K. Rowling: Paikka vapaana

J.K. Rowlingin Paikka vapaana, Otava 2012.

paikka_vapaana.jpg

 

Pottereiden luojan, J.K. Rowlingin ensimmäinen ”aikuisten” romaani on melodramaattinen viihderomaani. Sitä lukiessaan on kuin lukisi jonkin naistenlehden jatkokertomusta. Ihmiskuvaus on melko kaavamaista, ja kirjan maailmankuva on yksiulotteinen. Parhaiten kirjailija onnistuu jälleen luomaan nuorista päähenkilöistä uskottavia ja kokonaisia hahmoja, parhaita kirjan laajassa henkilögalleriassa. Heidän ansiostaan lukija jaksaa seurata tapahtumia niiden loppuun saakka, saadakseen selville, kuinka nuorten lopulta kävisi. Ja kyllähän kirjassa tapahtumia riittää, suorastaan hengästyttävästi. Mitään suurta tai mieleen painuvaa kirjallisuutta tämä ei kuitenkaan ole, vaan sopii sellaisille, jotka harrastavat mieluiten viihdekirjallisuutta. Melkein toivoisin tämän kirjan perusteella kirjailijan palaavan nuorille suunnatun fantasiakirjallisuuden pariin.   

Kulttuuri Kirjat Höpsöä

Matti Rönkä: Väärän maan vainaja

Matti Röngän Väärän maan vainaja, Gummerus 2011.

ronka.jpeg

 

Viimeisin Matti Röngän Viktor Kärppä- dekkareista, vuonna 2011 ilmestynyt Väärän maan vainaja on tutusti nokkelasti sanaileva, ihan kelpo dekkari. Päähenkilö on edelleen sama, tv:stäkin Tappajan näköinen mies- sarjasta tuttu, inkeriläislähtöinen jobbari ja dekkari. Voin sanoa nauttineeni kirjan lukemisesta juuri sen nokkelan kielenkäytön takia, joka kulminoituu erityisesti komisario Korhosen repliikeissä. Itse juonessa ei sen sijaan ole juuri mitään ihmeellistä, vaan se on myöskin tuttu toisinto useimmista muista Viktor Kärppä- dekkareista, joissa poiketaan vähintään kerran itärajan takana ja selviydytään melkoisen ylivoimaiseltakin tuntuvista vaikeuksista päähenkilön ylivertaisen verkottumisen ansiosta. Tämä ei ole varmasti kaikkein jännittävin noista dekkareista, eikä nokkelinkaan juonenkulultaan, mutta ihan kelpo viihdettä se on. Suositeltavaa lukemista pieneksi välipalaksi raskaampien romaanien välissä.  Päähenkilön perhesuhteiden kehitys on yksi juonenkuljetuksen kiinnostavimmista puolista, ja perheeseen kiintyy, mitä enemmän dekkareita on lukenut. Heidän kohtaloitaan seuraa sydän syrjällään, ja heidän selviytymisestään on aina yhtä helpottunut.

Kulttuuri Kirjat Suosittelen