Joel Haahtela: Tähtikirkas, lumivalkea
Jole Haahtelan Tähitkirkas, lumivalkea. Otava 2013.
Joel Haahtelan Tähtikirkas, lumivalkea on runollinen, pieni suuri romaani rakkaudesta ja elämänpituisesta kaipauksesta. Kuten esim. Katoamispiste aikoinaan, se flirttailee todellisuuden kanssa ja kertoo päiväkirjamuodossa ikäänkuin erään todella olemassa olleen henkilön elämäntarinan. Vaikka lukija tietysti arvaakin, että on kyse kaunokirjallisuudesta, joka kuvaa dramaattisia ihmiskohtaloita 1800- luvun lopun ja 1900- luvun Euroopassa, jonne kirjan päähenkilö on päätynyt ikäänkuin sattuman kauppaa. Haahtelan kieli on taas kerran lyyristä ja filosofista, täynnä sellaista kuulasta kauneutta, jota on tottunut odottamaan nimenomaan juuri häneltä. On vaikea kuvitella, miten hän enää pystyisi jatkossa ylittämään itsensä tällaisessa lyyrisessä kauneudessa, kertomaan enää vaikuttavammin yksinäisen poikkeusyksilön elämäntarinan. Etäisiä kaikuja tuli mieleen Kristina Carlsonin William N. päiväkirjasta, joka kuvasi myöskin poikkeusyksilön elämää Euroopassa. Haahtelan kirjasta vain puuttui kaikki se itseironia, mitä William N. päiväkirja oli täynnä. Se kuvasi vähintään yhtä traagisen ihmiskohtalon kuin Carlsonin kirja aikoinaan. Ja vielä puhuttelevammin.
