Haruki Murakamin Norwegian Wood, Tammi 2012, suom. Aleksi Milonoff

Tällä kertaa näin elokuvan ennen kuin luin kirjan. Tiesin siis juonen jo etukäteen, mutta siitä huolimatta kannatti lukea kirja myös. Ei vähiten siksi, että lukiessani korvissani soi The Beatlesin Norwegian Wood, jota ei elokuvassa kuultu lainkaan.  Ja samalla tavoin kuin kirja, tuo kappalekin on yhtä aikaa surumielisen arvoituksellinen ja kepeä.  Raskaasta aiheestaan huolimatta Norwegian Wood on elämänmakuinen ja kepeäkin kirja. Se on samaan aikaan raskas ja keveä kirja kohtaamisista ja eroista sekä kasvamisesta aikuisuuteen. Siitä puuttuvat Murakamin kirjoille niin usein ominaiset fantasian elementit niin tyystin, että sen uskoo todella eletyksi ja koetuksi. Ja Norwegian Wood- kappaleen viiltävän haikeat ja kepeät säväelet jäävät soimaan korviin kirjan päättyessä, vaikka tämä onkin niitä kirjoja, joiden ei soisi koskaan päättyvän. Niin läheisiksi lukijalle ovat käyneet kirjan kolme päähenkilöä, Toru Watanabe, Naoko ja Midori. Suomentaja on suomentanut teoksen nuorekkaasti ja hyvin.