Haruki Murakami: Norwegian Wood

Haruki Murakamin Norwegian Wood, Tammi 2012, suom. Aleksi Milonoff

murakami.jpg

 

Tällä kertaa näin elokuvan ennen kuin luin kirjan. Tiesin siis juonen jo etukäteen, mutta siitä huolimatta kannatti lukea kirja myös. Ei vähiten siksi, että lukiessani korvissani soi The Beatlesin Norwegian Wood, jota ei elokuvassa kuultu lainkaan.  Ja samalla tavoin kuin kirja, tuo kappalekin on yhtä aikaa surumielisen arvoituksellinen ja kepeä.  Raskaasta aiheestaan huolimatta Norwegian Wood on elämänmakuinen ja kepeäkin kirja. Se on samaan aikaan raskas ja keveä kirja kohtaamisista ja eroista sekä kasvamisesta aikuisuuteen. Siitä puuttuvat Murakamin kirjoille niin usein ominaiset fantasian elementit niin tyystin, että sen uskoo todella eletyksi ja koetuksi. Ja Norwegian Wood- kappaleen viiltävän haikeat ja kepeät säväelet jäävät soimaan korviin kirjan päättyessä, vaikka tämä onkin niitä kirjoja, joiden ei soisi koskaan päättyvän. Niin läheisiksi lukijalle ovat käyneet kirjan kolme päähenkilöä, Toru Watanabe, Naoko ja Midori. Suomentaja on suomentanut teoksen nuorekkaasti ja hyvin.

Kulttuuri Kirjat Suosittelen

Helmi Kekkonen: Valinta

Helmi Kekkosen Valinta, Avain 2011

 

valinta.jpg

 

Helmi Kekkosen Valinta on runollinen ja pohdiskeleva, tiheätunnelmainen perheromaani erään perheen salaisuuksista ja niiden vaikutuksesta läpi vuosien aina tähän päivään asti. Samalla se on kertomus eräästä surutyöstä, jonka läpikäyminen johtaa vähin erin salaisuuden paljastumiseen. Lukija seuraa tätä kaikkea henkeä pidättäen ja voimakkaasti eläytyen, niin aistivoimaisesti eri keskeisten henkilöiden ajatukset ja kokemukset on kuvattu. Kirjan jälkeen jää viipyilevä jälkikuva toisiaan lähellä, mutta silti sisimmässään toisistaan etäällä olevista ihmisistä. Ja tuoksahdus, vanhan talon ominaistuoksu, ja kirjassa niin kovin eläyten kuvattujen kesäpäivien oma raikas tuulahdus.  Kirjan kieli on siis puhuttelevaa, ja kirja on paljon kokoaan painavampi kerronnaltaan.  Se sopii meille kaikille, joiden suvuissa on suuria salaisuuksia, ja heille, jotka eivät vain vielä tiedä niistä.

Kulttuuri Kirjat Suosittelen