Kauko Röyhkä: Poika Mancini

Kauko Röyhkän Poika Mancini, Like 2013

poikamancini_0.jpg

 

Poika Mancini on Kauko Röyhkän Miss Farkku-Suomen itsenäinen seuraaja, jossa päähenkilöksi on vaihtunut salaperäinen Poika Mancini. Välde seikkailee hänen maailmassaan mukana vielä. Tarina sijoittuu 80- luvun alkupuolelle, Oulun musiikkimaailmaan. Kirja alkaa komeasti, ja ikäänkuin lupailee jotakin satumaista. Tarina kuitenkin lopulta lässähtää aika sekoilevaan loppuun. Mukana kuvioissa seikkailee myöskin uskovainen Katja, josta yllättäen muodostuu kokonaisempi hahmo kuin Väldestä ja Poika Mancinista, jotka molemmat elävät rock-unelman kääntöpuolia.toisiinsa verrattuna. Kyllä Poika Mancinin ihan mielellään lukee, mutta se ei valitettavasti yllä Miss Farkku-Suomen tuoreuteen. Kirjan asetelma on kohtuullisen ennalta arvattava lukuunottamatta Katjan hahmoa, josta tulee inhimillisempi kuin kummastakaan miehestä. Rock-unelmasta kirja antaa raadollisen kuvan, joka vastaa ehkä todellisuutta. Suosittelen kirjaa musiikkimaailman suorasukaisesta kuvauksesta kiinnostuneille, ja heille, joille 80-luvun alun musiikkimaailma on vielä muistissa. Oulun murretta on käytetty kirjassa näppärästi myöskin hyväksi.

Kulttuuri Kirjat

Maarit Verronen: Varjonainen

Maarit Verrosen Varjonainen, Tammi 2013.

varjonainen.jpg

 

Tämä on hypnoottinen ja taianomainen kirja, ehdottomasti Maarit Verrosen tähän mennessä kirjoittamista kirjoista parhaimpien joukossa, jollei se kaikkein paras. Se on oivallisesti kirjoitettu, hyytävän johdonmukainen kertomus ns. paperittomasta naisesta, selviytyjästä. Hän selviytyy jopa Estonian onnettomuudesta, ja siitä tie vie Suomeen. Juoni on mutkikas, kyyninen ja johdonmukainen eikä siitä sen enempää. Verronen on usein aikaisemmin kuvannut hyvinkin ohuelti henkilöitään, jolloin henkilökuvista ei ole tullut kovinkaan syvällisiä. Niin on tälläkin kertaa, mutta tähän aiheeseen hänen lakoninen ja toteava tyylinsä sopii paremmin kuin hyvin, ja päähenkilön toiminta tulee perustelluksi juonen käänteiden mukana. Voin suositella tätä kirjaa hyvinkin monentyyppisille lukijoille, sillä tämä kertomus käy jännäristä, joka imaisee mukanaan, mutta siinä on myös ajatteluttavat puolensa. Tarinan lumous jää pitkäksi aikaa mieleen vielä lukuprosessin jälkeenkin, eikä lukija voi olla pohtimatta, olisiko tällainen kertomus mahdollinen todellisuudessa. Se on merkki tarinankertojan suuresta taidosta. Maarit Verronen osoittautuu mestariksi tämän teoksen perusteella. 

Kulttuuri Kirjat Suosittelen