Karl Ove Knausgårdin Taisteluni, Kolmas kirja, Like 2013, suom. Katriina Huttunen

Hän teki sen taas. Kirjoitti vangitsevan, intohimoisen ja tarkan kuvauksen nuoruusvuosiltaan, 7-13- vuotiaaksi. Kuva elämästä kohtuuttoman ankaran isän alistamana tarkentuu entisestään, mutta vastapainona on mielikuvitusrikkaan pojan leikkiminen ikätoveriensa kanssa ja haaveilu milloin kenestäkin tytöstä, vaikka kuinka latenssivaihetta elikin. Knausgård muistaa jälleen tarkasti, ja on asettunut nuoren pojan nahkoihin uskottavasti, kaikkine aisteineen. Etenkin ensimmäisen kirjan aikana kuvattu isäsuhde saa yhä lisää sävyjä, etupäässä tummia sellaisia. Vain harvoin on kukaan kuvannut vihaansa isäänsä kohtaan yhtä suoraan ja rehellisesti kuin Knausgård uskaltaa tehdä. Tässä kirjassa hänen äitisuhteensa tulee myöskin kuvatuksi tarkemmin kuin aikaisemmissa kirjoissa, ja vain harvoin on kukaan tehnyt yhtä lailla kunniaa äidilleen kuin Knausgård tekee, jopa todeten, ettei ilman äitiään olisi säilynyt hengissä.

Tässä kirjassa näkyy ensimmäistä kertaa kuitenkin jonkinasteinen kiire, joko suomentajan tai sitten oikolukijan jätettyä kirjaan pieniä, harmittavia virheitä, usein juuri sellaisia, että on jäänyt jokin sana välistä tai jokin sana on väärässä sijamuodossa. Aikaisemmissa Taisteluni- sarjan kirjoissa ei tuollaisia kauneusvirheitä näkynyt lainkaan. Tämän kirjan saattaa kuitenkin lukea aivan erillisenä kaunokirjallisena teoksenakin, kuvauksena nuoren pojan sielunelämästä jopa lukematta lainkaan sarjan aiemmin ilmestyneitä kirjoja. Taidanpa kuitenkin ottaa seuraavaksi luettavakseni Knausgårdin Taisteluni, Neljännen kirjan ruotsinkielisenä, en nimittäin jaksa odottaa seuraavan teoksen ilmestymistä suomeksi ties koska.