Ladataan...
anna k.

Olen alkanut kirjoittaa aamusivuja muistikirjaan, jonka ensimmäiselle sivulle raaputin ala-asteaikaisen siirtokuvan. En muka ollut raaskinut käyttää  kuvia aiemmin, sillä ne olivat mielestäni niin hienoja. Mutta mitä ne linnut ja yksisarviset siellä kirjekuoren suojissakaan tekevät, kysynpä vaan. Olen nyt kirjoittanut aamusivuja joitakin päiviä, mutta ehkä vielä hieman liikaa yritän muodostaa tekstistä järkevää. Vaikka sivujen kirjoittamiselle ei olekaan yhtä oikeaa tapaa, sanojen tulisi muodostaa tajunnanvirtaa. Ihan kolmeen A4-sivuun en ole kyennyt, niinkuin Julia Cameron suosittelee, mutta ehkä jossain vaiheessa? En siis ole ottanut tekstin määrästä liikoja paineita. Tietysti olisi aika hienoa, jos näiden kirjoitusten myötä vähän kuin vaivihkaa kehittyisin myös kirjoittajana.

Share
Ladataan...

Ladataan...
anna k.

Olin tammikuussa elämäni ensimmäistä kertaa hevostallilla käymässä, kun ystäväni pyysi kuvaamaan ratsastustuntiaan. Onneksi sattui hyvä keli niin sain jonkinlaisia kuvia aikaan! En ole itse vielä koskaan ratsastanut ja hevoskokemukseni rajoittuvat lapsuuskodin naapurissa silloin tällöin oleilleiden hevosten katseluun ja niinikään lapsena luettuihin Hevoshullu ja Villivarsa -lehtiin. Ai niin ja olinhan muutama vuosi sitten Hamina Bastioni Horse Festivaleilla vapaaehtoistyönä sirkustelemassa ja myymässä (maailman parasta) popcornia. Hienolta näytti, vaikken mitään mistään ymmärtänytkään.

Ovathan nuo aivan tosi upeita eläimiä, joihin voisin kyllä koittaa joskus tutustua lähemminkin.

Share
Ladataan...

Ladataan...
anna k.

Monen muun tavoin en ole voinut välttyä huomaamasta, että Lilyssä on käyty viime aikoina paljon keskustelua blogien sisällöstä ja siitä, mitä blogeja nostetaan esille. Todella moni kaipaisi enemmän näkyvyyttä yhteiskunnallisille ja kantaa ottaville teksteille, ja olen itsekin periaatteessa samaa mieltä. Olisi hyvä, että näitä tekstejä löydettäisiin paremmin. Tykkään itsekin lukea niitä ja mielestäni on hyvä olla perillä maailman menosta. Ja jo nyt tulee se kuuluisa mutta. Katsahdin omaa seurattujen blogien listaani, ja siitä voi jo monien blogien nimen perusteella tehdä raskauttavia johtopäätöksiä: haluan lukea blogeista kevyitä, iloisia ja mielen hyvinvointiin liittyviä asioita. Ja nähdä kauniita kuvia. Enimmäkseen. Mielestäni näistäkin aiheista saa aikaan syvällisiä, mielipiteitä ja ajatuksia herättäviä postauksia.

mm. Julia kirjoitti postauksessaan, ettei halua lukea huonoja uutisia tai katsoa huonosti päättyviä elokuvia -ei ainakaan joka päivä. Voin yhtyä tähän täysin. Ymmärrän sen paremmin kuin hyvin, ettei elämä ole yhtä ruusun tuoksua ja onnea ja auvoa koko ajan. Ei minulla, sinulla, asuinkaupungissani, maassani tai ulkomailla. Maailmassa on paljon suoraan sanottuna ihan todella huonosti. Olen huomannut vältteleväni nykyään joitakin uutisia ja medioita, koska ahdistun lukemastani. Tuntuu, että niin sanotut uutiset tuovat esille vain kaiken sen harmauden ja vääryyden, mikä tällä planeetalla on. Missä ovat kaikki hyvät uutiset? Siis tarkoitan muutkin kuin ne (uutiskynnyksen selvästi ylittävät..), joissa joku julkkis on värjännyt hiuksensa tai käyttänyt tiukkaa mekkoa, katso kuvat!

Okei, aloin äsken mennä jo vähän sivuraiteille. Tarkoitukseni oli sanoa, että kun mediat suoltavat verkkokalvoille jatkuvasti kaikkia kamaluuksia, vaikka niitä kuinka yrittäisikin vältellä, ja kaipaan sen vastapainoksi jotain sellaista, joka tuo hyvän mielen. Tätä puolta löydän blogeista. On ihanaa nähdä, että kaiken kurjuuden keskellä on vielä hyviäkin asioita ja ihmiset huomaavat niitäkin. Tämä on yksi syy, miksi perustin omankin blogini. Halusin muistuttaa omaa liikaa murehtivaa itseäni ja muitakin siitä, että maailmassa on myös kauneutta. Kuten Elämäni palasia -blogin Vivi kirjoitti, maailmaa voi parantaa myös kauneutta lisäämällä, ei vain rumuutta poistamalla. Se on mielestäni viisaasti sanottu.

Suvi sur le vif -blogissa pohdittiin myös tätä samaa aihetta: "Olen varovainen kirjoittaessani blogiani. Käyn läpi minua kunnolla koskettavat keskustelut läpi läheisteni kanssa ja blogiin pääsee lähinnä arkipäiväisiä pintaraapaisuja. Olen myös kehno käymään julkista keskustelua. Osaksi siksi, että olen luonteeltani arka ja jään mielelläni tarkkailemaan taka-alalle, niin internetissä kuin kasvokkain, isossa porukassa käytävissä keskusteluissa. Tämä on muuten syy siihen, miksi valokuvaus on niin luontevaa itselleni: pidän taka-alalla häilymisestä ja hiljaisesta osallistumisesta". Pohdin joskus, että olisi kiva kirjoittaa blogia, jossa olisi juurikin niitä kannanottoja ja mielipiteitä. Lopulta totesin, ettei minusta taida kuitenkaan siihen olla. Se vaatisi esillä oloa, lujaa itsetuntoa ja taitoa olla ottamatta kaikkien mahdollisten anonyymien kommentteja itseensä. Joku voi sanoa, että olen heikko, mutta minä sanon, että olen herkkä ja tunnen itseni hyvin. Voin suoraan sanoa, etten kestäisi niitä persoonaani kohdistuvia kommentteja, joita todennäköisesti tulisi vastaan. Internetissä on niin helppo alkaa haukkumaan itse ihmistä, vaikka todellisuudessa vain mielipiteet riitelisivät keskenään. Ihailen rohkeutta, jota näillä esimerkiksi yhteiskunta-asioita esille tuovilla ihmisillä on. Upeaa, kun teitä on!

Alunperin aloin lukemaan blogeja, kun etsin tietoa luonnonkosmetiikkatuotteista. Viisi vuotta sitten käyttökokemuksia ei juuri muualla ollut, kuin parissa blogissa. Pikkuhiljaa hurahdin blogimaailmaan, sillä huomasin, kuinka paljon kaikkea kivaa täältä löytyykään. On reseptejä, käsityöohjeita, kuvia luonnosta, kauniista asioista ja paikoista, syvällisiä tekstejä ja ajatuksia sekä myös tietoa. Kaikenlaisia ihmisiä kirjoittamassa ja kuvaamassa juttuja, jotka ovat heille tärkeitä ja inspiroivia. Oli kyse sitten siitä uudesta huulipunasta tai ihmisoikeuksista. Jokaiselle löytyy varmasti jotakin kiinnostavaa.

Tämä on ehkä yksi kliseisimmistä lausahduksista, mutta antakaamme kaikkien kukkien kukkia! Sillä kaikki kukat ovat kauniita omalla tavallaan.

Share
Ladataan...

Ladataan...
anna k.

Huhu kiersi, että nyt näkyisi paikkakunnalla revontulia. Hieman skeptisenä lähdin ulos enkä ottanut edes kameraa mukaan, enhän ollut koskaan nähnyt niitä ja ajattelin, että tuskinpa niitä nytkään näkisin. Pettyneenä palasinkin kotikadulle, kunnes katsoin ylöspäin ja mietin, että hetkinen, tuossako niitä nyt on. Todella haaleita, ja ajattelin, että silmäni varmaankin valehtelevat. Mutta mitä silmät eivät näe, sen sydän ymmärtää. Jäin hetkeksi katselemaan, ja sitten siirryin parvekkeellemme.

Ensimmäinen ajatus oli, että nyt olisi käyttöä jalustalle. Kameran säädöistäkään ei ollut juuri hajua, mutta ajattelin, että kokeillaan nyt kuitenkin. Olinhan kuullut ja nähnyt, että kamera näkee värit paremmin, ja halusin nähdä, minkä värisiä nämä elämäni ensimmäiset tulet oikeasti olivat. Jotta voisin muistaa paremmin. Kauniin vihreitä. Otin muutaman ruudun ja jäin istumaan kylmälle parveketuolille, ja vain katsoin. Siinä taisi kulua tunti ainakin. Tunsin olevani jonkin ihmeellisen äärellä ja huomasin, että osaan taas nauttia hiljaisuudesta. Vähän aikaa sitten olin niin ahdistunut omista ajatuksistani, että tarvitsin taustaääntä koko ajan, mikä ei ole minulle yleensä ollenkaan tavallista. Toisaalta nyt saatoin vain olla ajattelematta mitään, mikä sekin oli piristävää vaihtelua.

Tekisi mieli kiittää ja halata aurinkoa, ellei se olisi niin kuuma ja kaukana.

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
anna k.

Kuulin tästä avokadosalaatin reseptistä äidiltäni, joka oli ilmeisesti bongannut sen jostakin lehdestä (tosin ei muistanut mistä). Tämä on niitä reseptejä, joista voidaan sanoa, että yksinkertaista, helppoa ja hyvää. Tässä ne raaka-aineet sitten ovatkin:

Eli oman mieltymyksen mukainen määrä avokadoa, raejuustoa, tilliä ja limeä. Ehkä hivenen pippuria ja suolaa! Reseptiä on myös helppo muokata erilaiseksi, esimerkiksi tänään minulla ei ollut tilliä ollenkaan, vaan laitoin tuoretta paprikaa ja jotakin kuivattua kasvismausteseosta. Mutta mitä tahansa ainesosia laitattekin, älkää unohtako limeä, sillä se on koko jutun juoni.

Share
Ladataan...

Ladataan...
anna k.

Variksen laulu ei varmasti monenkaan mielestä ole kovin kaunista. Mutta se laulaa silti, sillä sillä on oma laulu, ja se on siitä ylpeä. Ainakin uskon niin.

Share
Ladataan...

Ladataan...
anna k.

Olen viime aikoina ajatellut paljon ystävyyttä, niin menneitä ystävyyssuhteita kuin nykyisiäkin. En ole juurikaan elämäni aikana viettänyt aikaa suurissa kaveriporukoissa, vaan viihdyn ennemminkin yhden tai kahden ystävän kanssa kerrallaan. Olen sitä mieltä, että ystävyyden kohdalla laatu korvaa määrän, ja minulla onkin muutama todella rakas ystävä. Lisäksi on ystäviä ja kavereita, joiden kanssa on mukava viettää aikaa, mutta suhde ei välttämättä ole niin syvä kuin sydänystävien kanssa. En halua laittaa ihmisiä minkäänlaiseen paremmuusjärjestykseen, mutta jokainen varmasti omissa suhteissaan tunnistaa, että ystävyyksiä on erilaisia.

Aina sanotaan, että kumppaneita tulee ja menee, mutta ystävät pysyvät. Vuosien varrelle on kuitenkin moni ystäväkin jäänyt, välillä ihan vähitellen huomaamatta. Elämäntilanteet, asuinkaupungit ja ajatukset muuttuvat, joten se on ihan luonnollista. Joskus erot ovat räiskyvämpiä, mutta omalle kohdalleni sellaista ei ole osunut. Taannoin kuitenkin luin jonkin blogitekstin ystävyyden loppumisesta, ja huomasin tekstin aiheuttaneen minussa pientä surumielisyyttä. Olihan minusta jo pidemmän aikaa tuntunut siltä, kuin minut olisi jätetty. Yrityksistä huolimatta en ollut saanut tavoitettua erästä vanhimmista ystävistäni pitkään aikaan, mikä tuntui oudolta. Olimmehan me joskus jakaneet yhdessä suurin piirtein kaiken. Samaan aikaan olin hänestä huolissani, mutta tunsin oloni myös loukatuksi. Ajattelin kuitenkin hänen tarvitsevan vain omaa aikaa, ja että hän ottaisi kyllä yhteyttä, kun siltä tuntuu. Nyt en ole kuullut hänestä yli vuoteen, ja olen edelleen epätietoinen siitä, miksi monivuotinen ystävyytemme näyttää katkenneen. Ehkäpä syy joskus vielä selviää. Nyt täytyy kai vaan päästää irti.

Vaikka minusta tuntuukin, että monen vuoden ystävyys on kuin pois pyyhkäisty, todellisuudessahan näin ei ole. Sillä jokainen ystävä, oli sitten entinen tai nykyinen, lyhyt- tai pitkäaikainen, jättää aina jonkinlaisen jäljen. Kuvia, ajatuksia, muistoja, sanoja. Niitä hyviä, yhteisiä kokemuksia ja muistoja on paljon.

Ja se on arvokasta.

Share
Ladataan...

Ladataan...
anna k.

Maaliskuu ja kevään ensimmäinen päivä. Leijailevia lumihiutaleita, räntää ja heiluvia oksia, harmaata. +4 astetta. Näin kirjoittaisin tänään sääpäiväkirjaan, jos sellaista pitäisin.

Keltaiseksi lakattuja kynsiä. Sini-ikiviuhko, jonka valkoiset kukinnot aina välillä häviävät, mutta palaavat kuitenkin takaisin. Täytyy myöntää, etten aiemmin tiennyt, että ikiviuhkot voivat olla myös monivärisiä. Kimpun saadessani nämä (gerberat ovat jo kuolleet) olivat täysin sinisiä, mutta pian alkoi näkyä myös jotain valkoista. Melko suomalainen väritys!

Äsken askartelin ystävälleni syntymäpäiväkorttia spa-musiikin soidessa Spotifysta taustalla. Joskus kaipaan tällaista epämääräistä hiljentymismusiikkia, jossa ei ole laulua eikä sanoja ollenkaan. Musiikkia, jota kuunnellessa ei tarvitse ajatella mitään, ja voi vain syventyä melodioihin. Kerran ostimme erään kaverini kanssa markkinoilta levylliset inkkarimusiikkia. Se on muuten hyvä levy se! Täytyisi kuunnella sitä useammin.

Share
Ladataan...

Pages