Ladataan...
anna k.

Ostin jokin aika sitten melkolailla hetken mielijohteesta Novitan uuden Neulo-lehden (1/2014). Jotenkin tyypillistä, että heti aluksi bongasin lehdestä (sen nimestä piittaamatta) virkkausohjeen. Ohje kuulosti melko helpolta ja ihan suhteellisen hyvin lapasista suoriuduinkin. Mallin on suunnitellut Maja Nebsbjerg. Virkkasin muuten ohjeen mukaan, mutta jätin viimeisen kerroksen tekemättä, koska mielestäni lapaset olivat jo tarpeeksi pitkät muutenkin. Niin ja taikarengas-aloituksen sijaan aloitin ketjusilmukkarenkaalla, se on jotenkin minulle helpompi tapa. Näihin olisi toki vielä kuulunut tehdä sellaiset koristukset, mutta koska en jaksanut alkaa metsästämään kivoja nappeja, jätin ne tekemättä. Voihan ne lisätä joskus myöhemminkin, jos siltä tuntuu. Mutta menevät nämä näinkin! Lapasista tuli kyllä sen verran reilut, että alle mahtuisi varmaan toisetkin lapaset. Usein talvella minulla onkin kahdet lapaset päällekkäin.

Lehden ohjeista yllättäen seuraavaksi houkuttelisi virkatut jääkiteet... Jotenkin käsitöiden teko on taas iltojen pimetessä alkanut muutenkin kiinnostaa enemmän.

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
anna k.

Trendin haasteessa pyydettiin kertomaan, mitkä kymmenen asiaa aiot elämäsi aikana tehdä. Ajattelin, että tässäpä on hyvä haaste osallistuttavaksi, sillä olen aina ollut vähän sellainen haaveilija. Sitten iski todellisuus. Pitäisikö minun nyt kertoa haaveitani ääneen, kun välillä en uskalla niitä oikein itsellenikään paljastaa? Mitä jos ne eivät toteudukaan? Onneksi haasteessa mainittiin kuitenkin, että tätä ei kannata ottaa niin vakavasti, ja haaveet voivat olla pieniäkin. Ja haaveistaanhan kannattaa puhua, sillä koskaan ei tiedä, kuka kuulijoista voi edesauttaa toiveen toteutumista. Ja ääneen puhuttaessa haaveet konkretisoituvat, jolloin niiden toteutuminenkin on todennäköisempää. Joten tässä tulee, sekalaisessa järjestyksessä kymmenen asiaa, joiden toivoisin elämäni aikana toteutuvan.

1. Oman valokuvanäyttelyn pitäminen. Haluaisin rakentaa kuvistani kokonaisuuksia ja näyttää muillekin, millaisena näen maailman ja luonnon kauneuden. Kuvista löytyisi ainakin värien, valon ja pisaroiden leikkiä sekä metsän tuoksua.

2. Matka Islantiin avomiehen kanssa. Kukapa nyt ei haluaisi käydä maassa, jossa jopa teiden linjauksia on muutettu maahisten ja haltioiden asuinpaikkojen vuoksi? Maahan, jossa kuumat lähteet, jäätiköt, vesiputoukset ja tulivuoret kuuluvat jokainen luontoon yhtä lailla? Reykjavikiin on täältä vain noin 2451 kilometriä, suunta sinne siis!

3. Lomareissu ystävien kesken vielä määrittelemättömään paikkaan. Tätä on suunniteltu niin kauan, että ihan jo siksi. Lisäksi matkustaminen on minulle muutenkin aika vierasta maaperää (kirjaimellisesti), joten sitä olisi kiva päästä kokeilemaan.

4. Karhunkierros. 80 kilometriä henkistä ja etenkin fyysistä itsensä ylittämistä. Se on vajaat 60 kilometriä enemmän kuin ensimmäinen vaellukseni viime vuonna, joten ehkä tässä muutama vuosi vielä menee, kunnes sille polulle uskallamme ystäväni kanssa lähteä. Lähtöporteilla ja matkan varrella olemme tosin jo käyneet.

5. Oma puutarha. Siellä olisi omena- ja kriikunapuita, vadelma- ja karhunvadelmapensaita, tyrniä, istutettuja sekä luonnonkukkia, kiviä.. Lisäksi pihaa vartioisi vanha tammi tai vaahtera (miksei molemmat), jonka alla voisi kesäisin lukea kirjaa ja syksyllä hyppiä lehtikasassa. Sellainen puutarha, jossa ihmiset tykkäisivät oleskella, linnut laulaa ja perhoset liidellä.

6. Näytteleminen. Olen ollut mukana yhdessä oikeassa näytelmässä, ja vaikka se veikin paljon aikaa, se oli yksi antoisimmista kokemuksista. Haluaisin kokea vielä joskus uudestaan eri rooleihin eläytymisen, näyttelyporukan yhteen hitsautumisen ja jännityksen ennen ensi-iltaa.

7. Mielekkään työn löytäminen. Haluaisin löytää työpaikan, jossa viihdyn ja jonka yhteishenki on kohdillaan. Työn, jonne on päivän alkaessa mukava mennä. Tämän nostaisin tällä hetkellä haaveistani ensimmäiseksi.

8. Revontuli-huivin neulominen. Saan kyllä neuloen aikaiseksi jonkinlaisen kaulahuivin ja sukankin, mutta kaikenlaiset erikoiset tekniikat ja neulekaaviot ovat minulle aika hepreaa. Mutta tuo on niin hieno, että pakko on joskus edes yrittää. Ehkä sellaisen neulominen onkin oikeasti helpompaa mitä luulen.

9. Lehtijutun kuvittaminen. Olisihan se nyt hienoa nähdä joskus omia valokuviaan osana lehtijuttua.

10. Rohkeuden löytäminen. En tarkoita tällä sitä, että keräisin rohkeutta uskaltaakseni hypätä benjihypyn, extreme-lajit eivät ole oikein minun juttuni muutenkaan. Tarkoitan sitä, että uskaltaisin tehdä asioita, joita haluan, miettimättä kaikkia mahdollisia epäonnistumisen mahdollisuuksia. Tässä on vielä työnsarkaa, mutta eikös pitkäkin matka aloiteta aina yhdellä askeleella?

Näiden kymmenen lisäksi haaveilen toki monesta muustakin asiasta, kuten norppien bongaamisesta Saimaalla ja kauniista kirjahyllystä, revontulien näkemistä unohtamatta.

Share
Ladataan...

Ladataan...
anna k.

En osaa nyt sanoa, mikä tämä puu on, mutta sen lehdet näyttivät ruskan väreissään aivan sirkusaakkoset-karkeilta!

Share
Ladataan...

Ladataan...
anna k.

Tänä syksynä oli kaunein ruska pitkään aikaan. Suurin osa lehdistä on jo varissut maahan, mutta vasta nyt saan aikaiseksi alkaa laitella kuvia tännekin. Luvassa on siis yliannostus kaikenlaisia ja -värisiä lehtiä. Näissä kuvissa esiintyvää puuta kuvasin nyt jo ainakin kolmatta vuotta peräkkäin, ja aina se jaksaa ihastuttaa. Viimein sain puulle nimenkin, kun sen eteen oli ilmestynyt infotaulu. Kyseessä on Japanista ja Länsi-Kiinasta lähtöisin oleva (pikkulehti)katsura. Sen maahan pudonneet lehdet tuoksuvat lukemani mukaan melko imelälle, mutta itse en asiaa ryhtynyt tutkimaan. Kauniita ne ovat joka tapauksessa!

Share
Ladataan...

Ladataan...
anna k.

***

Ystäväni kertoi yrittävänsä kirjoittaa nyt lokakuussa vähintään yhden runon per päivä, ja kysyi, lähdenkö mukaan. Hmm, en edes muista koska olisin viimeksi kirjoittanut runon! Lapsena rustailin joitakin runoja salaisiin kansiin. Kysymyksen kuultuani ajattelin, että "enhän mä nyt enää osaa, mistä sitä edes kirjoittaisi". Mutta sitten päätin kokeilla, mitäs väliä sillä nyt on, millainen siitä tulee..! Oli ihan hauskaa vaihtelua kokeilla sanallisen luovuuden hyödyntämistä kuvien sijaan (paitsi että pitihän ne sitten lopuksi yhdistää). Ehken nyt ihan joka päivä ala kuitenkaan runoilemaan, mutta silloin tällöin, miksei?

Share
Ladataan...

Ladataan...
anna k.

Oli aika, jolloin saatoin pitää itseäni aktiivisena liikkujana, jopa urheilijana. Oli yleisurheilua ja kisoja, sirkusta ja karatea. Melkein joka ilta jotain, ja ensimmäisenä lukiovuotena vielä kolmena aamuna viikossa urheilijakoulutus, jolloin tein voima- ja lajiharjoituksia itsenäisesti. Kunnes paloin loppuun. En niinkään fyysisesti, vaan henkisesti. Aiemmin mukavasta ajanvietteestä oli tullut pakkopullaa, suorittamista ja liian vakavaa suhteutettuna siihen, kuinka hyvä oikeasti edes olin. Muiden mielestä en kehittynyt yu-lajeissani tarpeeksi ja painoakin olisi pitänyt saada nostettua. Sainkin voimatreenillä painon nousemaan pari kiloa, mikä on tällaiset kilojaeitulevaikkakuinkasyön-geenit omistavalle jo aikoimen saavutus. Kuulemma olisi pitänyt painaa melkein kymmenen kiloa enemmän. Eihän tuollainen kukkakeppi kuulaa työnnä tai kiekkoa heitä. Niimpä eräänä päivänä päätin, että nyt se on loppu. Urheilun lopettaminen oli tietyistä seikoista johtuen yksi vaikeimmista, mutta kuitenkin helpottavimmista päätöksistä, joita olin joutunut siihen mennessä tekemään. Taakka putosi harteilta, vaikka ympäristön painostus jatkamiseen velloikin vielä ympärilläni ja tunsin itseni huonoksi ja luovuttajaksi.

Sirkus ja karate jäivät elämääni vielä pariksi vuodeksi, kunnes muutin pois kotoa opiskelemaan. Muuton jälkeen liikkumiseni on ollut todella vähäistä ja koostunut pitkälti vain kävelylenkeistä ja satunnaisesta pyöräilystä ja kahvakuulailusta. Ja näin on nyt menty viisi vuotta. Aina päätän, että no huomenna sitten alan liikkumaan. Sitten se onkin ensi viikolla, ensi kuussa, ensi vuonna.. Vuoden 2012 syksyllä rekisteröidyin jopa Heiaheiaan, jos se saisi motivaatiota nostettua. Mutta ei sekään riitä motivaatoksi, että näkee tietokoneen ruudulta monta tuntia sitä nyt onkaan viikossa tullut liikuttua.

Nyt viimeaikoina olen ihan tosissani miettinyt, että alan kohottamaan kuntoa. Olen jo muutaman kerran vetänyt itselleni tunnustelevat kahvakuulatreenit. Happi meinaa loppua jo melkein ennen kuin olen tehnyt juuri mitään. Se jos mikä kertoo siitä, että nyt on aika toimia.

Olin tässä eräänä päivänä kuuntelemassa, kun Suurimmasta pudottajastakin tuttu valmentaja Mikko Nummenmaa luennoi hyvinvoinnista ja kestävästä muutoksesta. Luento pidettiin kauppakeskuksessa, ja ihmettelin, kuinka harva oikeasti jaksoi pysähtyä kuuntelemaan. Ehkä ihmisillä on hyvinvointiasiat niin hyvin hallussa, että lisäinspiraatiota ei kaivata? Tai sitten ei vain kiinnosta tai on liian kiire, mikä on surullista. Minusta Nummenmaalla oli hyvin helpostilähestyttävä näkökulma liikkumiseen ja hyvinvointiin. Olosuhteiden kartoittaminen, usko omaan tekemiseen ja sitkeys tulivat vahvasti esille. Jotta kestävä muutos olisi mahdollinen, edellä mainittujen lisäksi taustalta täytyy löytyä myös oma halu. Millaisista arvoista oma motivaatio hyvinvoinnin lisäämiseksi saa polttoainetta?

Niin, miksi haluan nyt alkaa panostaa enemmän hyvinvointiini? Koska haluan tuntea oloni ja itseni terveemmäksi, ryhdikkäämmäksi niin fyysisesti kuin henkisesti, ja onnellisemmaksi. Haluan myös saada takaisin voimakkaamman, liikkuvamman, kestävämmän ja notkeamman kehon, jolla pystyn ja jaksan tehdä monia asioita paremmin kuin nyt. Ennen kaikkea haluan liikkua ja syödäkin paremmin, koska itse tahdon, enkä siksi, että joku muu käskee.

Tarkoitukseni ei ole ryhtyä bodailemaan joka päivä ja tarkkailemaan pakonomaisesti syömisiäni. Ei. Nummenmaakin korosti mielestäni sitä, että liikunnan tulee olla hauskaa ja on hyvä harrastaa sellaisia lajeja, joista pitää. Jatkan siis kävelylenkkejäni ja lisään pikkuhiljaa enemmän kahvakuulahommia ja keskivartaloharjoituksia ynnä muita viikkoon, kunhan kunto tästä kehittyy ja palautumispäivät käyvät lyhyemmiksi. Juoksua voisin myös kokeilla, vaikken siitä erityisemmin ole ikinä pitänytkään. Ainahan sitä voi oppia pitämään?

En lopettanut yleisurheilua siksi, etten olisi pitänyt kiekonheitosta ja voimaharjoituksista, vaan siksi, ettei se ollut enää hauskaa. En halua nyt tehdä liikkumisesta heti alkuunsa pakkoa ja liian tarkasti suunniteltua, vaan koitan katsoa vähän fiiliksen mukaan niin, että viikkoon mahtuisi kuitenki useampi treeni. Uskon, että tämä tästä vielä muotoutuu!

 

Share
Ladataan...

Pages