Ladataan...
anna k.

Ajattelin tulla jakamaan lempijoululauluni tältä vuodelta. Blogissa on nyt ollut ja tulee varmaan hetken olemaan vähän hiljaisempaa, mutta yritän palata langoille pian! Sillä välin, kuunnelkaa tätä kaunista kappaletta♥.

Share
Ladataan...

Ladataan...
anna k.

Tuntuu, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä nopeammin myöskin joulu aina tulee uudestaan. Kuvittelen hankkivani joululahjat hyvissä ajoin, mutta tänä vuonnakin olen vasta alkanut orientoitua asiaan. Jotakin on jo tosin hankittu. Myös salaisen blogiystäväni lahjan kokoonpano alkaa hahmottua mielessäni, vaikka aluksi mietinkin, että mitähän tästä tulee ja mihin olen itseni laittanut. Todella jännittävää!

Joulukorttien teko sen sijaan on jo hyvässä vaiheessa, vielä olisi muutama kortti tehtävänä. Yllättäen ne ovat taas kaikki erilaisia, mutta minkä sitä tavoilleen mahtaa..? Ensimmäiset joulutortutkin on jo tehty (ja syöty), glögiä juotu ja joululauluja kuunneltu. Tällä hetkellä kuuntelen Suvi Teräsniskan Joulun henki -albumia, jonka juuri löysin Spotifysta. Sen välityksellä joulun tunnelmaa ovat kotiini sulassa sovussa tuoneet myös Johanna Kurkela, Michael Bublé ja Raskasta Joulua. Ainakin. Sanoinko jo, että tykkään joulu(laului)sta?

Nyt palaan askartelun pariin, ettei inspiraatio ehdi kadota!

Share
Ladataan...

Ladataan...
anna k.

Monesti asiat, joista lapsuudessa on pitänyt, unohtuvat ja jäävät sinne lapsuuteen. Sillä ovathan ne lapsellisia. Tällaisia voivat olla vaikka tarrojen keräily, puissa kiipeäminen tai satujen lukeminen. Joskus olen ehkä itsekin sortunut ajattelemaan joitain juttuja vähän lapsellisina. Nykyään kuitenkin huomaan, että monet niistä asioista, joista sain lapsena iloa, tuottavat sitä vieläkin. En enää sillä tavalla vaikkapa keräile tarroja, mutta joskus niitä on kiva ostaa ja koristella niillä kortteja ja kirjeitä. Niin ikään keräilin pienenä postikortteja, ja kauniit kortit herättävät huomioni edelleenkin. Satuja rakastan, ja puissa haluisin kiipeillä enemmän. Tuntuu siltä, että välillä olisi ihan hyväkin vetää kumisaappaat jalkaan ja etsiä lähin ropakko ja hypätä sen keskelle niin, että vettä roiskuisi oikein kunnolla ympäriinsä.

Jokin aika sitten huomasin, että Sanph kirjoitti aikuisten väristyskirjasta, jonka oli löytänyt Amsterdamin lentokentältä. Ajattelin heti, että vau, minäkin tahdon! Värityskärpänen puraisi itseasiassa jo aiemmin tänä vuonna, kun hankin itselleni ja ystävälleni Sanna Wikströmin ja Meri Mortin yhteistyönä syntyneen aikuisten ystäväkirjan Viisaat ystäväni. Kun olin värittänyt omat sivuni, mietin "mitäs ihmettä mä vielä voisin värittää, kun tää on niin kivaa". Enpä tullut ajatelleeksi, että aikuisillekin voisi olla omia värityskirjojaan. Sanphin jutun luettuani aloinkin sitten etsimään, josko täältä Suomestakin saisi vaikka tilattua itselleen värityskirjan. Meinasi mennä pää pyörälle, kun vaihtoehtoja olikin paljon enemmän kuin odotin. Tein valintani täysin kannen ja nimen perusteella, sillä kirjan sisälle aika harvoin pääsee nettikaupoissa kurkistamaan.

Eikä tarvinnut pettyä, ainakin tämä Color Me Calm -kirja täytti odotukseni. Kirjan tekijöinä ovat Lacy Mucklow, joka on taideterapeutti, ja Angela Porter, itseoppinut artisti, joka saa inspiraationsa luonnosta. Kirjassa on 100 värityskuvaa, joten tekemistä todellakin riittää. Jo värittäminen itsessään voi olla meditatiivista. Tähän kirjaan on kuitenkin valittu erilaisia teemoja sen mukaan, joiden on yleisesti ajateltu ja huomattu vaikuttavan ihmisiin rauhoittavasti, kuten luonto, mandalat ja geometriset kuviot. Kirjan alussa myös neuvotaan, että jos jokin kuvio ei sytytäkään, voi hyvin siirtyä toiseen, joka vetoaa enemmän. Jokaisen teeman loppuun on myös jätetty tyhjä sivu, jolle voi itse piirtää oman värityskuvansa.

Useimmat kuvat tässä kirjassa ovat melko yksityiskohtaisia, minkä vuoksi värittämiseen on oikeasti keskityttävä ja yhden kuvan loppuun saattamiseen voi mennä aika kauankin aikaa. Tuota ympyrän muotoista kuviota väritin useamman päivän, aina vähän kerrallaan. Ehkä tämä jollain tapaa myös harjoittaa keskeneräisyydensietokykyä, kun kaikkea ei saakaan kerralla valmiiksi?

Tilasin samalla myös kirjasen, jossa väritettävät kuvat ovat luontoaiheisia mandaloita, ja sekin vaikuttaa hauskalta.

Lopuksi on kai vain todettava, että suosittelen! Sisäinen lapsesi kiittää, kun ruokit sitä aina silloin tällöin.

Share
Ladataan...

Ladataan...
anna k.

Viime vuonna kuvasin ja tarkkailin paljon lintuja. Harmittaa, että tänä vuonna se on jäänyt todella vähälle, olen ottanut vain muutaman hassun kuvan. Olen kuvannut nyt melkein poikkeuksetta järjestelmäkamerallani, eikä tuo objektiivi oikein mitenkään riitä lintujen kuvaamiseen -paitsi tiaisten, jotka tulevat parvekkeelle pomppimaan.

Kerran sitten lähdin ihan vartavasten ulos poikaystäväni superzoom-kameran kanssa, eikä silloin tietenkään juuri lintuja näkynyt. Lopulta huomasin hiljaa yksikseen korkealla istuvan variksen. Katsokaa nyt miten söpöltä se näyttää tuossa ylemmässä kuvassa! Ne osaavat olla halutessaan niin nättejä. Mitäköhän se oikein pohdiskeli?

Ja ne tiaiset. En ole aiempina vuosina huomannut niiden juurikaan hyppineen parvekkeellamme, mutta nyt ne ovat sitä tehneet vähän harva se päivä. Hauskoja tapauksia. Olisipa kiva voida harrastaa lintukuvaustakin vähän enemmän!

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
anna k.

Tammikuussa nimesin tämän vuoden rakkauden vuodeksi. Muistin sen taas, kun luin Vihervaaran Annan ajatuksia rakkaudesta. Vaikka vuosi ei olekaan vielä ihan lopuillaan, nyt käydään kuitenkin jo toiseksi viimeisintä kuukautta, joten jotain ajatuksia minulla kuluneesta vuodesta on. Vuoteen 2014 on mahtunut monia ihania ja hauskoja asioita viikon mittaisesta Kuusamon reissusta minun ja poikaystäväni viisivuotispäivään. Noin niinkuin muunmuassa. Silti kovin rakkaudelliseksi en ole tätäkään vuotta kokenut.

Viime vuoden lopulla sain vihdoin opintoni päätökseen ja saatoin viimein hellittää stressistä, joka minua oli piinannut koko vuoden. Ajattelin, että nyt helpottaa. Kyllä se helpottikin, mutta vain jonkin verran. Etsinnöistä ja yrityksistä huolimatta en ole löytänyt töitä, vaikka olen alalla, jolla niitä pitäisi melko hyvin olla. Kun tähän yhtälöön yhdistetään se, että olen aina jokseenkin arvottanut itseäni enemmän suoritusten kuin sen kautta, mitä olen, stressi ja ahdistus ovat tuttuja vieraita. Stressistä puhutaan melkein poikkeuksetta vain sellaisissa yhteyksissä, kun on kiire: työt, lapset, kodinhoito ja kaikki muut velvollisuudet painavat päälle. Mitään ei ehdi. No, minulla on aikaa, mutta stressi kiusaa silti. Näinkin voi olla.

Anna kirjoittaa ylempänä linkkaamassani tekstissä näin:

"Käsi ylös, jos on joskus ilkeillyt itselleen, kun on pettynyt itseensä tai saavutuksiinsa? Kuka on julmasti haukkunut, höykyttänyt ja vähätellyt itseään epäonnistuessaan jossain? Kuka on joskus ajatellut: ”en ole tarpeeksi hyvä”? Puhuisitko koskaan yhdellekään ystävällesi niin kuin suutuspäissäsi itsellesi?"

Taisin kuvainnollisesti nostaa käteni jokaisen kysymyksen kohdalla. Olen mielessäni ja välillä ääneenkin ruoskinut itseäni siitä, että olen työtön. Yhteiskunnan pohjasakkaa, joka vain ottaa, eikä anna mitään. Yksi numero lisää synkissä tilastoissa. En ajattele näin muista työttömistä, vain itsestäni. Kysymys, että "jokos niitä töitä on löytynyt" saa minut sulkeutumaan. Ja tuon kysymyksen kuulen lähes aina, kun tapaan kenet tahansa sukulaisen, ystävän tai puolitutun. Tiedoksi teille, kerron kyllä sitten, kun saan töitä. Uskoakseni voimme puhua vielä jostakin muustakin kuin työnteosta? Ei kai aikuisuus ole vain pelkkää työntekoa?

Kuinka sitten työttömyys liittyy rakkauteen? Kuvittelen, että jos vain saisin töitä, kaikki olisi kunnossa. Minulla menee muuten ihan hyvin, kunhan vain tuon yhden asian saisin muutettua... Mutta entä sitten kun kohtaan seuraavan haasteen? Otanko taas esiin näkymättömän koivuniemen herran? Huomaan, että minun olisi opittava antamaan itselleni enemmän armoa ja rakastamaan itseäni ehdoitta. Siten selviäisin paremmin kaikesta, eikä arvoani määrittelisi enää suoritukset tai niiden puute. Tiedän, etten voi löytää vastauksia ulkopuolelta, vaan rakkaus, ilo, valo ja luottamus on tuotava esiin sisältäpäin. Löysin taas Ajatusten aamiaisesta osuvan sitaatin:

"Todella merkityksellistä on se, mitä tapahtuu meissä, eikä se, mitä tapahtuu meille".

-James W. Kennedy

Huvittavaa työttömyydessäni on tavallaan se, että tiedän, että minusta tulisi hyvä työntekijä. Minulla ei ehkä ole vielä niin paljon työkokemusta kuin monilla muilla, joten minulla ei ole konkreettista näyttöä, jolla voisin päteä työhaastattelussa. Toivon, että joku työnantaja ei vain tuijottaisi cv:ssäni olevia aukkoja vaan osaisi katsoa niiden ohi ja näkisi ihmisen, joka haluaa oppia ja kehittyä.

Olen menossa huomenna työhaastatteluun. Saas nähdä, raottuuko ovi sen verran, että saisin edes osan jalasta sisäpuolelle!

Share
Ladataan...

Ladataan...
anna k.

Marraskuun ensimmäinen viikonloppu, jonka vietin pääkaupunkiseudulla, oli kerrassaan vauhdikas. Ensin vietimme ystävieni kanssa perjantai-iltaa tacoja syöden, SingStaria laulaen ja lopuksi vielä paikallisessa kuppilassa tanssien. Tätä rentouttavan kuuloista iltaa edelsi kuitenkin aika kiireinen päivä kaupassa käymisineen, leipomisineen, noin neljän kilometrin lenkkeineen ja tietenkin iltaan valmistautumisineen. Hauskaa oli!

Eipä siinä kuitenkaan paljon ehtinyt nukkua ja huilahtaa, kun olikin jo aika alkaa valmistautua uuteen iltaan ja Halloweeniin. Kun yksi meistä lähti omaan kotiin, aloimme Satun kanssa leipomis-ja valmistautumishommiin. Tai no itsehän keskityin leipomisen sijaan mokkapalojen koristeluun tyylikkäillä halloween-teemaisilla kuvioilla. Taiteellista näkemystäni eivät ihan kaikki oikein ymmärtäneet, mitä ihmettelen suuresti. Joulupiparit, teitä odottaa sama kohtalo. Just beware..

Okei, jos nyt ihan vakavissaan puhutaan, en pidä kauhusta juurikaan. En katso kauhuelokuvia (enää) tai lue kauhukirjoja (enää). Hämähäkit pelottavat, kun ne ovat seinien sisäpuolella. Etenkin ne sellaiset mustat ja rusehtavat, vähän isommat tapaukset. Tästä huolimatta kiikutan ne lasin ja kortin avulla aina ulos. Olenhan kuullut jo lapsena, ettei hämähäkkiä saa tappaa.

Halloweenista kuitenkin pidän! Ristiriitaista? No eipä oikeastaan. Tykkään nimittäin todella paljon eri hahmoiksi ja hassuihin vaatteisiin pukeutumisesta ja fantasiasta. Yksi opiskelijabileidenkin hauskimmista puolista oli mielestäni teemat, joiden mukaan pukeuduttiin. On tuolla kylillä tullut luuhattua pukeutuneena niin Ikean valkoisiin lakanoihin kuin itse viriteltyyn käärme-/liskoasuunkin. Samalla kaavalla menin tänä vuonna halloween-asuni kanssa eli käytin sitä, mitä kaapista löytyi enkä ostanut mitään uutta. Lopputulos ei ehkä ole niinkään pelottava, mutta ihan käyvän merirosvon sain kuitenkin itsestäni laitettua, vielä kun sain ystäväni merirosvohatun lainaan.

Kommentoin äskettäin Destination: Happiness -blogiin, että toivottavasti en koskaan aikuistu niin paljon, että lopettaisin höpsöilyn ihan kokonaan. Sitähän tämä eri hahmoiksi pukeutuminenkin on -todellista hassuttelua. Vielä ei ainakaan ole sellaista horisonttia onneksi näkyvissä. Olisihan se nyt nimittäin aika kamalaa, jos joskus ajattelisin, että olen jo niin vanha, etten voi pukeutua merirosvoksi. Tai vaikka keijukaiseksi, jos siltä tuntuu.

Oi halloween, toivottavasti kohtaamme myös ensi vuonna! Mitähän jännää silloin keksittäisiin?

Share
Ladataan...

Ladataan...
anna k.

Ostin jokin aika sitten melkolailla hetken mielijohteesta Novitan uuden Neulo-lehden (1/2014). Jotenkin tyypillistä, että heti aluksi bongasin lehdestä (sen nimestä piittaamatta) virkkausohjeen. Ohje kuulosti melko helpolta ja ihan suhteellisen hyvin lapasista suoriuduinkin. Mallin on suunnitellut Maja Nebsbjerg. Virkkasin muuten ohjeen mukaan, mutta jätin viimeisen kerroksen tekemättä, koska mielestäni lapaset olivat jo tarpeeksi pitkät muutenkin. Niin ja taikarengas-aloituksen sijaan aloitin ketjusilmukkarenkaalla, se on jotenkin minulle helpompi tapa. Näihin olisi toki vielä kuulunut tehdä sellaiset koristukset, mutta koska en jaksanut alkaa metsästämään kivoja nappeja, jätin ne tekemättä. Voihan ne lisätä joskus myöhemminkin, jos siltä tuntuu. Mutta menevät nämä näinkin! Lapasista tuli kyllä sen verran reilut, että alle mahtuisi varmaan toisetkin lapaset. Usein talvella minulla onkin kahdet lapaset päällekkäin.

Lehden ohjeista yllättäen seuraavaksi houkuttelisi virkatut jääkiteet... Jotenkin käsitöiden teko on taas iltojen pimetessä alkanut muutenkin kiinnostaa enemmän.

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
anna k.

Trendin haasteessa pyydettiin kertomaan, mitkä kymmenen asiaa aiot elämäsi aikana tehdä. Ajattelin, että tässäpä on hyvä haaste osallistuttavaksi, sillä olen aina ollut vähän sellainen haaveilija. Sitten iski todellisuus. Pitäisikö minun nyt kertoa haaveitani ääneen, kun välillä en uskalla niitä oikein itsellenikään paljastaa? Mitä jos ne eivät toteudukaan? Onneksi haasteessa mainittiin kuitenkin, että tätä ei kannata ottaa niin vakavasti, ja haaveet voivat olla pieniäkin. Ja haaveistaanhan kannattaa puhua, sillä koskaan ei tiedä, kuka kuulijoista voi edesauttaa toiveen toteutumista. Ja ääneen puhuttaessa haaveet konkretisoituvat, jolloin niiden toteutuminenkin on todennäköisempää. Joten tässä tulee, sekalaisessa järjestyksessä kymmenen asiaa, joiden toivoisin elämäni aikana toteutuvan.

1. Oman valokuvanäyttelyn pitäminen. Haluaisin rakentaa kuvistani kokonaisuuksia ja näyttää muillekin, millaisena näen maailman ja luonnon kauneuden. Kuvista löytyisi ainakin värien, valon ja pisaroiden leikkiä sekä metsän tuoksua.

2. Matka Islantiin avomiehen kanssa. Kukapa nyt ei haluaisi käydä maassa, jossa jopa teiden linjauksia on muutettu maahisten ja haltioiden asuinpaikkojen vuoksi? Maahan, jossa kuumat lähteet, jäätiköt, vesiputoukset ja tulivuoret kuuluvat jokainen luontoon yhtä lailla? Reykjavikiin on täältä vain noin 2451 kilometriä, suunta sinne siis!

3. Lomareissu ystävien kesken vielä määrittelemättömään paikkaan. Tätä on suunniteltu niin kauan, että ihan jo siksi. Lisäksi matkustaminen on minulle muutenkin aika vierasta maaperää (kirjaimellisesti), joten sitä olisi kiva päästä kokeilemaan.

4. Karhunkierros. 80 kilometriä henkistä ja etenkin fyysistä itsensä ylittämistä. Se on vajaat 60 kilometriä enemmän kuin ensimmäinen vaellukseni viime vuonna, joten ehkä tässä muutama vuosi vielä menee, kunnes sille polulle uskallamme ystäväni kanssa lähteä. Lähtöporteilla ja matkan varrella olemme tosin jo käyneet.

5. Oma puutarha. Siellä olisi omena- ja kriikunapuita, vadelma- ja karhunvadelmapensaita, tyrniä, istutettuja sekä luonnonkukkia, kiviä.. Lisäksi pihaa vartioisi vanha tammi tai vaahtera (miksei molemmat), jonka alla voisi kesäisin lukea kirjaa ja syksyllä hyppiä lehtikasassa. Sellainen puutarha, jossa ihmiset tykkäisivät oleskella, linnut laulaa ja perhoset liidellä.

6. Näytteleminen. Olen ollut mukana yhdessä oikeassa näytelmässä, ja vaikka se veikin paljon aikaa, se oli yksi antoisimmista kokemuksista. Haluaisin kokea vielä joskus uudestaan eri rooleihin eläytymisen, näyttelyporukan yhteen hitsautumisen ja jännityksen ennen ensi-iltaa.

7. Mielekkään työn löytäminen. Haluaisin löytää työpaikan, jossa viihdyn ja jonka yhteishenki on kohdillaan. Työn, jonne on päivän alkaessa mukava mennä. Tämän nostaisin tällä hetkellä haaveistani ensimmäiseksi.

8. Revontuli-huivin neulominen. Saan kyllä neuloen aikaiseksi jonkinlaisen kaulahuivin ja sukankin, mutta kaikenlaiset erikoiset tekniikat ja neulekaaviot ovat minulle aika hepreaa. Mutta tuo on niin hieno, että pakko on joskus edes yrittää. Ehkä sellaisen neulominen onkin oikeasti helpompaa mitä luulen.

9. Lehtijutun kuvittaminen. Olisihan se nyt hienoa nähdä joskus omia valokuviaan osana lehtijuttua.

10. Rohkeuden löytäminen. En tarkoita tällä sitä, että keräisin rohkeutta uskaltaakseni hypätä benjihypyn, extreme-lajit eivät ole oikein minun juttuni muutenkaan. Tarkoitan sitä, että uskaltaisin tehdä asioita, joita haluan, miettimättä kaikkia mahdollisia epäonnistumisen mahdollisuuksia. Tässä on vielä työnsarkaa, mutta eikös pitkäkin matka aloiteta aina yhdellä askeleella?

Näiden kymmenen lisäksi haaveilen toki monesta muustakin asiasta, kuten norppien bongaamisesta Saimaalla ja kauniista kirjahyllystä, revontulien näkemistä unohtamatta.

Share
Ladataan...

Ladataan...
anna k.

Viikon takainen pakkasaamu. Joskus sitä vain sattuu olemaan kameran kanssa oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Kuura kasvien pinnassa on yksi loppusyksyn kauneimmista asioista, kun se yhdistyy auringonvaloon.

Share
Ladataan...

Pages