Ladataan...
anna k.

Maaliskuu ja kevään ensimmäinen päivä. Leijailevia lumihiutaleita, räntää ja heiluvia oksia, harmaata. +4 astetta. Näin kirjoittaisin tänään sääpäiväkirjaan, jos sellaista pitäisin.

Keltaiseksi lakattuja kynsiä. Sini-ikiviuhko, jonka valkoiset kukinnot aina välillä häviävät, mutta palaavat kuitenkin takaisin. Täytyy myöntää, etten aiemmin tiennyt, että ikiviuhkot voivat olla myös monivärisiä. Kimpun saadessani nämä (gerberat ovat jo kuolleet) olivat täysin sinisiä, mutta pian alkoi näkyä myös jotain valkoista. Melko suomalainen väritys!

Äsken askartelin ystävälleni syntymäpäiväkorttia spa-musiikin soidessa Spotifysta taustalla. Joskus kaipaan tällaista epämääräistä hiljentymismusiikkia, jossa ei ole laulua eikä sanoja ollenkaan. Musiikkia, jota kuunnellessa ei tarvitse ajatella mitään, ja voi vain syventyä melodioihin. Kerran ostimme erään kaverini kanssa markkinoilta levylliset inkkarimusiikkia. Se on muuten hyvä levy se! Täytyisi kuunnella sitä useammin.

Share
Ladataan...

Ladataan...
anna k.

Hamina, tuo pieni ympyräkaupunki, toimi kotikaupunkinani 19 vuotta. Teineinä sitä ajateltiin, että "no tänne nyt ei ainakaan jäädä, ei täällä ole mitään!". Pienet piirit ahdistivat liikaa nuorta mieltä. Osa jäi, mutta monet lähtivät. Niin minäkin tein. Nyt olen asunut reilut viisi vuotta toisaalla, mutta kirjastokortissani lukee edelleen Vehkalahden kunnankirjasto. Ettei vaan pääse vanhat kotikonnut ja juuret unohtumaan.

Pieni etäisyys on tehnyt hyvää. Nykyään osaan huomata, kuinka kauniissa kaupungissa sitä loppujen lopuksi sainkaan asua ja ymmärrän, mitä bussilasteittain paikalle tulevat ja kamerat kaulassa haahuilevat turistit aina kesäisin paikassa näkevät.

Suhteeni Haminaan on edelleen tiivis, asuuhan siellä suurin osa sukulaisistani. Myös ystävien kanssa tapaamme siellä aina silloin tällöin, kun samaan aikaan nurkille satumme. Tai kuten nyt alkuviikosta sovimme sattuvamme. Täytyy sanoa, että oli aivan ihanaa nähdä rakkaita ystäviä! Pelasimme lautapeliä, otimme hassuja kuvia ja askartelimme aarrekartat. Silloin, kun unohtaa täysin ajankulun, huomaa olevansa oikeassa seurassa.

Asetin aarrekarttani pöydälleni, jotta voin nähdä sen joka päivä. Olen siihen todella tyytyväinen. Se kuvastaa asioita, joita olen viime aikoina pohtinut paljon. On mielenkiintoista, miten toisiinsa aiemmin täysin liittymättömät kuvat ja tekstit löytävät paikkansa ja muodostavat eheän kokonaisuuden.

Lyhyiden yöunien jälkeen olikin aika nähdä toista ystävääni uudestaan. Menimme kaupungille kiertelemään kirpputoreja ja piipahdimme myös muutamassa putiikissa. Löysin aika kivan takin viidellä eurolla, kohta alkaa sääkin olla sellainen, että voin ottaa sen käyttöön. Kävimme myös kahvilla Huovilassa, joka on vuonna 1966 perustettu idyllinen ja suosittu konditoria-kahvila. Sieltä on muuten haettu monet kakut kaikenlaisiin juhliin vuosien varrella!

Ja tietysti kun Haminassa olin, niin tuli käytyä myös molempien isovanhempien luona. Katselimme vanhoja 50-luvun kuvia, jotka on otettu tuolla kaunokaisella, jonka sainkin sitten omakseni. Vanhoissa kuvissa ja kameroissa on sellaista tunnelmaa, jota ei näillä uudemmilla kameroilla oikein tavoita. Hmm, vieläköhän tuohon pystyisi jostakin hankkimaan filmiä (vaikka sen valmistus onkin lopetettu)..!

Olen jo todella pitkään suunnitellut viettäväni jonkun kesäpäivän Haminassa turistin silmin. Tällä kertaa emme ystäväni kanssa vesisateesta johtuen voineet ulkona kuvia ottaa, joten päätimme toteuttaa Hamina-päivän joskus kesällä, kun kaupunki herää kunnolla eloon. Siksi tämän jutunkin nimesin ensimmäiseksi osaksi: jatkoa seuraa, jossain vaiheessa!

Share
Ladataan...

Ladataan...
anna k.

Muistan vieläkin sen päivän, jolloin kouluun mennessäni eräs kavereistani kertoi, että Heath Ledger on kuollut. Se oli hyvin epätodellinen uutinen. Minulla on hyvin vähän suosikkinäyttelijöitä (en yleensä muista näyttelijöiden nimiä kovinkaan hyvin), mutta Heath oli ja on edelleen suosikkini. Hänen omistautumisensa roolejaan kohtaan oli ihailtavaa. Niin, eikä valloittavasta hymystäkään haittaa ollut.

Katsoin juuri vihdoin ja viimein Areenasta Liian nuori kuolemaan -dokumenttisarjan jakson, joka kertoi Heath Ledgerista. Se vahvisti mielikuviani siitä, millainen hän oli, ja sain myös paljon uutta tietoa. Tiesittekö, että hän myös valokuvasi paljon ja omisti suuren kynsilakkakokoelman, jolla "muokkasi" ottamiaan kuvia? Tai, että hän autolla puuta päin peruuttaessaan oli auton sijaan enemmän huolissaan kuolleista muurahaisista?

Jakso on katsottavissa vielä neljä päivää, suosittelen!

Share
Ladataan...

Ladataan...
anna k.

Suomen talvi, niin ennalta arvaamaton. Tänään aurinko lämmitti tuntuvasti, ja mittari kipusi yhdeksään asteeseen. Tuntui kevään ensimmäiseltä päivältä. Viikko sitten vallitsi kuitenkin luminen talven ihmemaa.

Molempi parempi.

Share
Ladataan...

Ladataan...
anna k.

Huomaan kaipaavani nyt paljon lempeyttä, keveyttä ja herkkyyttä. Jaloissa on vaaleanpuna-pinkit villasukat, ja huomaan vaaleanpunaisen hiipineen muuallekin.

1.Jenniemilian kirja Rakastan, siis olen vaikuttaa lupaavalta.

2. Kun ensimmäistä kertaa näin Anna-Mari Westin kortteja, rakastuin niihin. Siksi olinkin innoissani, kun postissa ystävänpäivämerkkejä hakiessani huomasin, että häneltä on ilmestynyt korttien ja kalenterin lisäksi paljon muutakin, kuten kirjepaperisettejä! Ihanaa, että joku jaksaa vielä suunnitella kirjepapereita. Pakko myöntää, etten voinut vastustaa tuota muistikirjaakaan..

3. Benecosin kiiltohuulipunat ovat tosi käteviä, värit eivät ole liian voimakkaita. Saman merkin poskipunaa olen käyttänyt siitä asti, kun.. no kun aloin ylipäätään käyttämään poskipunaa, eli muutaman vuoden? Koostumus on sen verran kova (muttei liian), että siveltimeen on vaikea ottaa liikaa väriä, mikä on minun mielestäni ainakin hyvä ominaisuus. Merkki on todella edullinen, mutta monien tuotteiden kohdalla sen ei kannata antaa hämätä -Katja Kokkokin löysi omasta meikkipussistaan Benecos-helmen.

Vaaleanpunaisia hetkiä iltaasi! ♥

Share
Ladataan...

Ladataan...
anna k.

Joskus me ihmiset raahaamme mukanamme jotakin tarpeetonta ja vanhaa. Emme osaa luopua totutuista tavoista, ajatuksista, tavaroista tai vaikkapa pitkistä hiuksista, olivatpa ne kuinka rispaantuneita tahansa. On helpompaa ja turvallisempaa pitäytyä tutuissa ajatus- ja käyttäytymismalleissa, vaikka ne olisivatkin enemmän haitaksi kuin hyödyksi.

Jossain vaiheessa mitta alkaa kuitenkin olla täysi, ja siinä vaiheessa on hyvä pysähtyä. Onko millään lailla kestävää jatkaa samalla tavalla kuin aiemmin? Pitäisikö kuitenkin valita uusi polku, vaikka se olisi kiemurainen, eikä pysty näkemään, mitä tien päässä odottaa? Vai valita poluista se ennalta-arvattava, jota on kulkenut ennenkin -kenties huonoin tuloksin?

Uuden polun valinta vaatii rohkeutta ja itseensä tutustumista. Sen kulkeminen vie aikaa, ja matkalle osuu taatusti jos jonkinlaista risua ja kivenmurikkaa. Olen joka tapauksessa päättänyt jättää vanhan polun tomut taakseni, ja lähteä tutkimaan uutta. Suunnistustaitoni tietäen voi olla, että jalka harhautuu joskus vanhallekin tielle, mutta yritän olla itselleni armollinen.

Kun päätös vanhojen pölyjen pois puistelusta kirkastui mielessäni, ajattelin, että tämä vaatii myös ulkoista muutosta. Olin jo jonkin aikaa katsellut kuivia kaksihaaraisiani sillä silmällä, että jotakin niille olisi tehtävä. Tänään otin bussin alleni ja kävin paikallisessa kauppakeskuksessa kampaajalla, ja yllätin itseni sanomasta "no voisi siitä vähän vielä ottaa". Varmaankin radikaalein muutos, jonka hiuksilleni olen tehnyt, oli etuhiusten pois kasvattaminen ala-asteella. Ja 4 vuotta sitten niiden takaisin leikkaaminen. Kerran minulla oli myös raitoja, mutta eihän niitä kukaan edes huomannut, hyvä kun itse erotin missä rajat menivät. Ei tämä nyt mikään polkkatukka ole vieläkään, mutta kyllä hiukset vaan aika kevyiltä nyt tuntuu, ja terveemmiltä.

Eikä se ollutkaan niin pelottavaa, kuin aluksi ajattelin.

Share
Ladataan...

Pages