Ladataan...
anna k.

Otsikon mukaisella hakusanalla on joku viimeisen kuukauden sisään päätynyt piipahtamaan blogissani. Siinä ei kysytä, onko värittäminen hyvä juttu aikuisten tehdä, vaan etsitään kenties vahvistusta sille, että se on. Ja sehän on! Tämä aikuisten väristyskirjavillitys, joka Suomenkin on vallannut, on mielestäni ihan loistava juttu. On tavallaan "lupa tehdä jotakin lapsellista", kun kaikki muutkin tekevät sitä. Voi kaivaa esiin värikynät, joita ei ehkä muistanut omistavansa tai ostaa ihan uudet, ja päästää luovuutensa valloilleen.

Lapset tunnetusti ovat erittäin luovia. Ja me kaikkihan olemme olleet lapsia, joten luovuus on meissä yhä. Minne se olisi kadonnut? Olemme ehkä vain unohtaneet. Viimeisten vuosien aikana olen huomannut hakeutuvani yhä enemmän sellaisten ajanvietteiden ja asioiden pariin, joista pidin jo lapsena. Kirjeiden kirjoittaminen ja sopivien tarrojen valitseminen kirjekuoriin, askartelu, muumien ja muiden piirrettyjen katselu, lasten- ja nuortenkirjojen lukeminen, legendaaristen PS1-pelien pelaaminen jne. Jaksan myös innostua yhä edelleen kauniista kivistä ja siitä, kuinka leppäkerttu kiipeää kukanvartta pitkin. Ja siitä, miten asiat ovat ylösalaisin kun katsoo niitä vesilätäkön kautta.

Lapset ovat myös innokkaita kokeilemaan kaikkea uutta, vaikka onnistumisesta ei ole varmuutta. Jos tulee huono hiekkakakku, lapsi tekee uuden. Tänään kokeilin jo pitkään kokeiltavien asioiden listalla ollutta asiaa, öljyvärimaalausta. Ihan ensimmäistä kertaa, enkä keksinyt mitä maalaisin. Avopuolisoni sanoi, että voisin tehdä maiseman. No mitäpä muuta syntyikään kuin sininen taivas, pari pilvenhaituvaa ja ruohikko. Kuvasta puuttuu enää kulma-aurinko ja pari lintua! En siis todellakaan ole mikään Picasso, mutta oli hauskaa kokeilla. Ehkä voin oppia jos tarpeeksi haluan? Pidän kuitenkin väreistä ja niiden luomista harmonioista ja kontrasteista.

Lapsen sanotaan olevan terve, kun hän leikkii. Leikkimistä voisi suositella aikuisillekin, ihan jo oman hyvinvoinninkin vuoksi. Vaalikaa sisäistä lastanne, ja antakaa hänellekin tilaa, niin elämään tulee vielä enemmän ihmeellisyyksiä.

Share
Ladataan...

Ladataan...
anna k.

Alkukesän lempituoksuni tulee syreeneistä -tai sireeneistä, niin kuin meilläpäin sanotaan.

Share
Ladataan...

Ladataan...
anna k.

"Hmm, minkäköhän uuden kuvan laittaisin profiilikuvaksi Facebookiin, blogiin ja instagramiin? Kun olisi niin monta hyvää!" Kieltämättä näin on tullut ajateltua useamminkin kuin kerran muutaman viime vuoden aikana. Jos mennään vähän kauemmaksi menneisyyteen, tuskin olisi löytänyt montaakaan kuvaa, jotka olisin kelpuuttanut muiden nähtäväksi. Lukiossa Facebookiin liittyessäni ajattelin, että ai kamala nyt ihmiset näkevät kuinka epäkuvauksellinen (lue: ruma) olenkaan. Täytyy sanoa itsetunnon kehittyneen jonkin verran noista ajoista, ja uskallan väittää sosiaalisen median vaikuttaneen asiaan positiivisesti.

Olen järkeillyt asian niin, että kun asettaa itsensä alttiiksi arvostelulle ja huomaa, ettei mitään pahaa tapahdukaan vaan oikeastaan päinvastoin, pystyy vähän hellittämään omista vaatimuksistaan. Ja kun tarpeeksi monesti näkee omia kuviaan, voi jopa alkaa huomata itsessään hyviäkin puolia. Itse en ennen oikein tykännyt olla valokuvissa, elleivät ne liittyneet johonkin, mitä tein, kuten sirkusesityksiin, joista tietenkin halusi saada muistoja. Kun ystäväni lähetti minulle jokin aika sitten valokuvia vuodelta 2007, hän sanoi, että minua on ollut selkeästi vaikea silloin saada hymyilemään. Niin se taisi ollakin. Kun vertaan niitä kuvia myöhempiin, voin nähdä eron. Tietysti ikäkin on tuonut vähän lisää itsevarmuutta, mutta ellei omakuvia otettaisi ja julkaistaisi niin paljon, uskoisin valokuvissa olemisen olevan paljon vaivaannuttavampaa. Ja ellei olisi kuvia todistusaineistona, voisi olla hankalampi nähdä kehitystä itsessään. En välttämättä ole tänään yhtään sen kauniimpi kuin 17-vuotiaana, mutta jokin on silti muuttunut. Kuvissa näkyy monesti enemmän rentoutta ja hassuttelua, jopa sitä hampaat paljastavaa hymyä, mikä olisi joskus ollut ihan kauhistus. Ehkä sisäinen muutos kuvastuu jo ulospäinkin?

Jotkut väittävät vieläkin selfieitä julkaisevia liian itserakkaiksi, mutta olen vähän eri mieltä. Meillä kaikilla on tarve tulla jollain tavalla näkyväksi ja nähdyksi, ja selfie on hyvä tapa näyttää itsensä sellaisena kuin haluaa. Se antaa monesti paljon enemmän, kuin rajattu otos pakollisesta sukujuhlapönötys-kuvasta, johon kaikki on aseteltu suoraan riviin.

Tiivistettynä omakuvien ottaminen/otattaminen ja julkaiseminen siis:

  • voi parantaa itsetuntoa
  • voi auttaa huomaamaan omia hyviä puolia
  • antaa mahdollisuuden näyttää itsensä sellaisena kuin haluaa
  • voi edesauttaa näkyväksi ja nähdyksi tulemisen kokemusta
  • voi auttaa huomaamaan, ettei ole niin vakavaa, miltä näyttää

Tällaisia ajatuksia tänään.

Share
Ladataan...

Ladataan...
anna k.

Kävin viikko sitten ystäväni kanssa ensimmäistä kertaa Seurasaaressa. Silloin oli hurja tuuli, mutta aurinkoista. Jokin aika sitten harmittelin, kun lintujen kuvaaminen oli jäänyt vähän väliin, sillä en omista pitkää putkea ja superzoom-kameraa ei tule järkkärin lisäksi kannettua mukana. Mutta Seurasaari osoittautuikin tosi hyväksi lintukuvauspaikaksi ja kuvia kertyi vaikka kuinka paljon. Vaikka kuvia onkin monia, ajattelin jakaa ne vain kahteen postaukseen, joten seuraavassa on sitten vieläkin enemmän kuin tässä. Kyseisellä saarella voisi viettää vaikka koko päivän lintuja ja maisemia ihastellen! Palaan varmasti paikalle jossain vaiheessa.

Share
Ladataan...

Ladataan...
anna k.

Loppukesästä en ole varma, mutta tiedän mitä teen kesän ensimmäisellä viikolla:

matkustan junalla Vantaalle

valloitan Helsingin ystäväni kanssa

syön elämäni ensimmäistä kertaa sushia

käyn elämäni ensimmäistä kertaa Seurasaaressa

suunnittelen ystäväni kanssa värväämiskampanjaa, jonka tarkoituksena on saada World of Tanksia pelaavat suomalaisnaiset tulemaan ulos koloistaan -missä te oikein luuraatte?

Ainakin nämä, ja paljon muuta luvassa jo ensi viikolla!

Odotan kesältä myös seuraavia asioita:

aion viettää päivän turistin silmin entisessä kotikaupungissani

aion olla palamatta auringossa ja näyttää yhtä kalkkilaivan kapteenilta kuin viime vuonna (ks.kuvat)

aion valokuvata paljon ja nousta ainakin kerran ennen aurinkoa

aion kävellä paljon

aion käyttää ihania mekkoja ja tehdä lettikampauksia

aion olla läsnä ja tuntea kesän

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
anna k.

"You are worth it." Tällaisen viestin sain tänään, kun vedin yhden kortin uudesta Nature's Whispers -korttipakastani. Se oli hyvä muistutus siitä, että kun saa kehuja tai kiitosta, on hyvä vain ottaa se vastaan. Vähättelemättä, että "tämä nyt on tämmöinen vaan".

Luin tänään niin kauniita sanoja itsestäni, että väkisinkin alkoi hymyilyttää. Kun Mia pyysi minua ottamaan hänelle muutaman kuvan, ensimmäinen ajatus oli, että "vau, joku oikeastikin tykkää mun kuvista!". Sen jälkeen mietin, että mitä jos en pystykään täyttämään niitä toiveita ja kuvista tuleekin huonoja. Olenhan tähän mennessä kuvannut lähinnä vain itselleni ja tiedän, mistä pidän. Mutta osaanko ottaa kuvia jollekulle toiselle?

Kun aamulla sitten luin Mian postauksen, oli hauska nähdä, mitkä kuvat hän oli valinnut juttuun. Sitten iski kuitenkin päälle pieni ujous -olenko oikeasti ansainnut nämä ihanat ajatukset, joita hän minusta ja kuvistani kirjoitti?

Koen tuon illalla pakasta vetämäni kortin olleen vastaus tuohon kysymykseen. Vaikka olenkin pikkuhiljaa vuosien varrella alkanut ymmärtää, että olen arvokas omana itsenäni ja osaan tehdä joitain asioita hyvinkin, välillä se vain unohtuu.

Uskon blogin pitämisen vaikuttaneen paljonkin siihen, että osaan nykyisin ottaa kehuja paremmin vastaan kuin aiemmin. Jotenkin ihmeen kaupalla blogiini on etsiytynyt melkein pelkästään ihania kommentteja, ja eihän sellaisiin nyt voi vastata itseään vähätellen..! Kiitos siis teille muutamille, jotka olette kommentteja jättäneet, ne tuovat minulle niin paljon iloa ettette tiedäkään.

Tästä aiheesta, itsensä vähättely vastaan oman itsen arvostus, minulla olisi paljon enemmänkin sanottavaa, mutten saa ajatuksia nyt järkevästi kasaan. Tyydyn siten vain toteamaan: muista, että olet kaiken vastaanottamasi kehun ja kiitoksen arvoinen. Ihmiset harvoin kehuvat vain lämpimikseen.

Näiden kukkakuvien myötä ihanaa iltaa kaikille! ♥

Share
Ladataan...

Ladataan...
anna k.

Huomasin jokin aika sitten, että Blogilista lopettaa toimintansa kesäkuun alussa. Tämä kosketta itseäni erityisesti, sillä seurasin blogeja Lilyn lisäksi eniten juurikin Blogilistan avulla. Bloglovinia en ole juurikaan aiemmin hyödyntänyt, mutta nyt olen alkanut käyttämään sitä blogien seuraamiseen. Kuulin myös kuitenkin uudesta blogien seurantakanavasta, Blogipolusta. Lyhyen tutustumisen jälkeen päätin liittää myös oman blogini sinne, sillä sivusto vaikutti tosi kivalta ja selkeältä ja se tukee nyt myös lily.fi -blogeja. Uskon, että Blogipolun kautta löytää helposti uutta luettavaa, joten suosittelen tutustumaan. Sivusto on siitä mielenkiintoinen, että sinne voi lisätä erillisille sivuille myös kilpailuja ja haasteita, joita omassa blogissa on. Näppärä tapa saada näkyvyyttä kyseisille postauksille. Oma blogini löytyy Blogipolusta tämän linkin takaa.

Share
Ladataan...

Pages