Ladataan...
anna k.

 

Niinhän se on. Tältä kunniavieraalta voi tuskin kukaan välttyä. Vaikkakin odotettu, niin silti se onnistuu yllättämään. Tuo tuliaisiksi kyyneleet ja viipyilee oman aikansa. Jotenkin ajattelen, että olemme kaikki eräänlaista energiaa. Ja energiahan ei koskaan katoa, se vain muuttaa muotoaan. Se on lohdullinen ajatus. ♥

Share
Ladataan...

Ladataan...
anna k.

Viime viikolla päässäni soi Kaija Kärkisen vanha iskelmäkappale:

Sade, tule ystäväni, tule taas
Tule, tuo se tulva joka puhdistaa
Sade, huuhdo ikkunani maailmaan
Tule uudestaan

Mielestäni tuo kertosäe on kaunis. Sade on kaunis. Sen ääni, tuoksu ja pisaroiden muoto. Kasvattava, rauhoittava ja puhdistava voima.

On ihana nukahtaa siihen, kun sade ropisee ikkunaa vasten.

Share
Ladataan...

Ladataan...
anna k.

"Ihmisen elämässä voi olla aikoja, jolloin kaikki tuntuu olevan pysähdyksissä, mitään ei tapahdu. Mutta tuollaista aikaa voisi verrata talveen. Vaikka ulkoisesti elämä vaikuttaa nukkuvan, kaiken alla on paljon energiaa. -- Ehkä puhkeamme sielun talvesta kuin kevät, täynnä luovia ajatuksia ja oivalluksia. Tai vaikkei niin kävisikään, voimme paistatella elämän hiljaisen ilmentymisen syvässä rauhassa. Jokainen hetki, jona olemme tietoisia olemisen itsensä lahjasta, on hyvin eletty, sisältyipä siihen toimintaa tai ei". (Catherine Ingram - Intohimoinen läsnäolo)

Share
Ladataan...

Ladataan...
anna k.

Pidän sellaisista vähän rönsyilevistä pihoista ja puutarhoista, joissa kaikki ei ole millintarkasti harkittua. Sellaisista, joissa kukkii paljon, on omenapuita ja marjapensaita, ehkä kivirappuset ja muutama iso kivi, joiden päälle voisi vaikka kiivetä silloin tällöin. Isovanhemmillani on sellainen piha, toivottavasti joskus meilläkin.

Share
Ladataan...

Ladataan...
anna k.

inspiroitumista omenankukista

lintujen kuvaamista, eväiden syömistä ja suurimman kuusen halailua Seurasaaressa ystävän kanssa

ihanan raikas sitruksinen jäätelö bussia odotellessa -tullessaan kuski antoi pari minuuttia aikaa syödä jäätelöt loppuun

ensimmäistä kertaa Kaisaniemen kasvivitieteellisessä puutarhassa ja ihanassa lummehuoneessa

kömpelöä puikkojen käsittelyä Hanko Sushissa -ensikertalaiset asialla

Haagan alppiruusupuistossa ystävien kanssa hieman ennen kunnon kukinnan alkua

puutarhoilla käymistä

kukkien istutusta

pikavisiitti Tampereella

kenties Suomen suurimman juhannuskokon katselua

mekkokelien alku ja ensimmäiset kunnon hyttysen pistot

Share
Ladataan...

Ladataan...
anna k.

Otsikon mukaisella hakusanalla on joku viimeisen kuukauden sisään päätynyt piipahtamaan blogissani. Siinä ei kysytä, onko värittäminen hyvä juttu aikuisten tehdä, vaan etsitään kenties vahvistusta sille, että se on. Ja sehän on! Tämä aikuisten väristyskirjavillitys, joka Suomenkin on vallannut, on mielestäni ihan loistava juttu. On tavallaan "lupa tehdä jotakin lapsellista", kun kaikki muutkin tekevät sitä. Voi kaivaa esiin värikynät, joita ei ehkä muistanut omistavansa tai ostaa ihan uudet, ja päästää luovuutensa valloilleen.

Lapset tunnetusti ovat erittäin luovia. Ja me kaikkihan olemme olleet lapsia, joten luovuus on meissä yhä. Minne se olisi kadonnut? Olemme ehkä vain unohtaneet. Viimeisten vuosien aikana olen huomannut hakeutuvani yhä enemmän sellaisten ajanvietteiden ja asioiden pariin, joista pidin jo lapsena. Kirjeiden kirjoittaminen ja sopivien tarrojen valitseminen kirjekuoriin, askartelu, muumien ja muiden piirrettyjen katselu, lasten- ja nuortenkirjojen lukeminen, legendaaristen PS1-pelien pelaaminen jne. Jaksan myös innostua yhä edelleen kauniista kivistä ja siitä, kuinka leppäkerttu kiipeää kukanvartta pitkin. Ja siitä, miten asiat ovat ylösalaisin kun katsoo niitä vesilätäkön kautta.

Lapset ovat myös innokkaita kokeilemaan kaikkea uutta, vaikka onnistumisesta ei ole varmuutta. Jos tulee huono hiekkakakku, lapsi tekee uuden. Tänään kokeilin jo pitkään kokeiltavien asioiden listalla ollutta asiaa, öljyvärimaalausta. Ihan ensimmäistä kertaa, enkä keksinyt mitä maalaisin. Avopuolisoni sanoi, että voisin tehdä maiseman. No mitäpä muuta syntyikään kuin sininen taivas, pari pilvenhaituvaa ja ruohikko. Kuvasta puuttuu enää kulma-aurinko ja pari lintua! En siis todellakaan ole mikään Picasso, mutta oli hauskaa kokeilla. Ehkä voin oppia jos tarpeeksi haluan? Pidän kuitenkin väreistä ja niiden luomista harmonioista ja kontrasteista.

Lapsen sanotaan olevan terve, kun hän leikkii. Leikkimistä voisi suositella aikuisillekin, ihan jo oman hyvinvoinninkin vuoksi. Vaalikaa sisäistä lastanne, ja antakaa hänellekin tilaa, niin elämään tulee vielä enemmän ihmeellisyyksiä.

Share
Ladataan...

Ladataan...
anna k.

Alkukesän lempituoksuni tulee syreeneistä -tai sireeneistä, niin kuin meilläpäin sanotaan.

Share
Ladataan...

Ladataan...
anna k.

"Hmm, minkäköhän uuden kuvan laittaisin profiilikuvaksi Facebookiin, blogiin ja instagramiin? Kun olisi niin monta hyvää!" Kieltämättä näin on tullut ajateltua useamminkin kuin kerran muutaman viime vuoden aikana. Jos mennään vähän kauemmaksi menneisyyteen, tuskin olisi löytänyt montaakaan kuvaa, jotka olisin kelpuuttanut muiden nähtäväksi. Lukiossa Facebookiin liittyessäni ajattelin, että ai kamala nyt ihmiset näkevät kuinka epäkuvauksellinen (lue: ruma) olenkaan. Täytyy sanoa itsetunnon kehittyneen jonkin verran noista ajoista, ja uskallan väittää sosiaalisen median vaikuttaneen asiaan positiivisesti.

Olen järkeillyt asian niin, että kun asettaa itsensä alttiiksi arvostelulle ja huomaa, ettei mitään pahaa tapahdukaan vaan oikeastaan päinvastoin, pystyy vähän hellittämään omista vaatimuksistaan. Ja kun tarpeeksi monesti näkee omia kuviaan, voi jopa alkaa huomata itsessään hyviäkin puolia. Itse en ennen oikein tykännyt olla valokuvissa, elleivät ne liittyneet johonkin, mitä tein, kuten sirkusesityksiin, joista tietenkin halusi saada muistoja. Kun ystäväni lähetti minulle jokin aika sitten valokuvia vuodelta 2007, hän sanoi, että minua on ollut selkeästi vaikea silloin saada hymyilemään. Niin se taisi ollakin. Kun vertaan niitä kuvia myöhempiin, voin nähdä eron. Tietysti ikäkin on tuonut vähän lisää itsevarmuutta, mutta ellei omakuvia otettaisi ja julkaistaisi niin paljon, uskoisin valokuvissa olemisen olevan paljon vaivaannuttavampaa. Ja ellei olisi kuvia todistusaineistona, voisi olla hankalampi nähdä kehitystä itsessään. En välttämättä ole tänään yhtään sen kauniimpi kuin 17-vuotiaana, mutta jokin on silti muuttunut. Kuvissa näkyy monesti enemmän rentoutta ja hassuttelua, jopa sitä hampaat paljastavaa hymyä, mikä olisi joskus ollut ihan kauhistus. Ehkä sisäinen muutos kuvastuu jo ulospäinkin?

Jotkut väittävät vieläkin selfieitä julkaisevia liian itserakkaiksi, mutta olen vähän eri mieltä. Meillä kaikilla on tarve tulla jollain tavalla näkyväksi ja nähdyksi, ja selfie on hyvä tapa näyttää itsensä sellaisena kuin haluaa. Se antaa monesti paljon enemmän, kuin rajattu otos pakollisesta sukujuhlapönötys-kuvasta, johon kaikki on aseteltu suoraan riviin.

Tiivistettynä omakuvien ottaminen/otattaminen ja julkaiseminen siis:

  • voi parantaa itsetuntoa
  • voi auttaa huomaamaan omia hyviä puolia
  • antaa mahdollisuuden näyttää itsensä sellaisena kuin haluaa
  • voi edesauttaa näkyväksi ja nähdyksi tulemisen kokemusta
  • voi auttaa huomaamaan, ettei ole niin vakavaa, miltä näyttää

Tällaisia ajatuksia tänään.

Share
Ladataan...

Pages