Donna Tartt: Jumalat juhlivat öisin

Ladataan...

Mitä sanoa kirjasta, jonka kaikki ovat lukeneet joskus ja johon kaikki ovat ihastuneet? Sellaisen kirjan uudelleen lukeminenkin tuntuu arveluttavalta, koska taika on voinut kadota. Ja kirjan luonnehdinta - no, yritetään.

 

Perustunteiden ja -kysymysten äärellä

 

Luulen lukeneeni Donna Tarttin Jumalat juhlivat öisin joskus 1990-luvun puolivälissä, lähes heti silloin kun se on suomennettu. Muistan ennen kaikkea hämmästyneeni: kirja, jonka päätapahtuma kerrotaan jo alussa, voi olla näin jännittävä. Tarina, jossa tapahtuu pahoja, inhottavia ja vieraita, kummastuttavia asioita, voi olla näin kaunis. Miten näin elokuvamainen tarina voi tuntua näin todelta?

Nyt toisella lukukerralla en suhtautunut kirjaan yhtä ällistyneen ihailevasti enkä pääosin myöskään lukenut sitä yhtä hypnoottisen kirjahimon vallassa. Mutta kyllä nuo aiemman lukukokemuksen fiilikset löytyivät taas. Ihastelin sitä, miten Tartt yhdistää klassiset kielen ja antiikin mytologian tähän päivään - melkein tähän päivään - ja yliopisto-opiskelijoihin nuoruuden levottomuuksineen. Vaikka romaanin hahmot ovat melko tyypillisiä tietyntyyppiselle tarinalle - älykköpoika, hyväntahtoinen mutta tyhmähkö nuorimies, toisiinsa kiinni kasvaneet kaksoset, perhetaustaansa välttelevä opiskelijapoika jne. - Tartt saa kuvattua heidän kauttaan ystävyyttä ja identiteetin etsimistä ja elämän perustunteita kiinnostavalla ja koskettavalla tavalla. Ennen kaikkea hän saa pohdittua moraalia. Saako tappaa, pitääkö synnit tunnustaa, saako yhteisön normeista poiketa? Ja kiinnosti minua ihan sekin, miten joku on saanut kehiteltyä näin kokonaisen, eheän ja hienon tarinan.

(Minun moraalini ei anna periksi puhua tarkasti kirjan juonesta, vaikka epäilenkin sen olevan monille tuttu. Jos ei ole, ja jos haluat tietää lisää, kehotan tutustumaan Wikipedian kirja-artikkeliin, jossa on juonikuvaus.)

 

Lukuromaani vai kaunokirjallisuutta?

 

Jumalat juhlivat öisin valikoitui siis lukemistooni siksi, että Tartt julkaisee syksyllä kolmannen romaaninsa, ja se on harvoin julkaisevan bestselleristin kohdalla aina kiinnostavaa. Tarttin toinen romaani Pieni ystävä jäi minulta kesken, mutta tämä kolmas teos kiinnostaa jo siksi, että siitä ei ole tietääkseni kerrottu juurikaan etukäteistietoja julkisuuteen. Sittemmin pohdiskelin myös lukuromaanin olemusta ja päätin, että Jumalat pääsee lukulistalleni.

Lukuromaanipostauksessa olin sitä mieltä, että Jumalat juhlivat öisin on "vain" lukuromaani: sujuva, miellyttävä, upottavalla tavalla koukuttava, elämyksellinen. 

Olin nyt lukiessani pitkään samaa mieltä. Tartt kuljettaa tarinaansa johdonmukaisesti tilanteesta seuraavaan. Sitä lukuun ottamatta, että tarinan keskeinen tapahtuma paljastetaan jo alussa, en löydä tarinan rakenteesta mitään erityistä (eikä tuo paljastaminenkaan erityistä ole: muistan ihmetelleeni juuri sitä nuorena Jumalat juhlivat öisin -fanina vanhemmalle ja lukeneemmalle ihmiselle, joka sanoi, että sehän on tunnettu tehokeino. Hän kuului kai niihin, jotka pitivät kirjasta vastentahtoisesti, eihän lukuromaanimaisesta myyntimenestyksestä voi pitää). Myöskään sanavalinnoissa tai muussa kerronnan tyylissä ei ollut mitään, joka olisi kiinnittänyt erityisesti huomiotani. (Amerikkalaisille) lukuromaaneille on mielestäni tyypillistä se, että kieli on selkeää mutta yksityiskohtia on runsaasti, asiat selitetään auki pieniä havaintoja myöten.

Mutta sitten. Kirjan loppu. Luin tuon lopun niin kuin lukuromaanin kohdalla pitäisikin: kertaheitolla ja ahmien. Vasta aivan lopussa kirja muuttui minulle todella jännittäväksi, koukuttavaksi ja ikään kuin tarinaansa suuremmaksi. Tartt sitoo hyvin kertomuksen langat yhteen ja jättää pohtimaan noita moraaliseikkoja ja ystävyyden ja tunteiden olemuksia. Vaikka loppu on raju ja rujo, se on juuri tälle kirjalle täydellinen. Kun kirja on samaan aikaan kaunis ja ruma ja sen jälkimaku enemmän kuin pelkkä tarina, puhutaan sellaisesta jäljestä, jonka taide, tässä tapauksessa siis kaunokirjallisuus, jättää.

Minulle jäi myös ikävä kirjan hahmoja. Tiedän, että jotkut heistä kuolivat ja toisten tiet erkanivat, mutta silti - eikö Tarttin seuraava kirja voisi olla Jumalat juhlivat taas -jatko-osa?

Ainakin toivon, että muut kirjailijat eivät juhli Tarttin teoksella. Loppua kohden tulin yhä vakuuttuneemmaksi, että alkuviikosta hieman lyttäämäni Julian Barnesin Kuin jokin päättyisi oli saanut todella paljon vaikutteita Jumalilta. Opiskelijoita, samoja ihmistyyppejä ja -kohtaloita, yhtä fiksuja hahmoja. Mutta mikä siinä onkin, että kun yksi tarina on vain moitteeton kertomus, toisessa samankaltaisessa kirjassa on oma, ainutlaatuinen maailmansa?

Onneksi tuohon kysymykseen on mahdoton vastata. Se tekee lukemisesta juuri niin ihanaa ja kiinnostavaa. Aina voi löytää helmiä - jopa monta lukemiskertaa kestäviä kirjahelmiä.

 

Oletko lukenut Jumalat juhlivat öisin? Minkä kirjan olet lukenut moneen kertaan ja miksi?

 

Donna Tartt: Jumalat juhlivat öisin (The Secret History, 1992). Wsoy, 1995. Suom. Eva Siikarla

 

P.S. Näissä vanhemmissa kirjoissa on se huono puoli, että useimmat ovat lukeneet ne aikaan ennen internetiä tai ainakin ennen kirjablogeja. Jumalat juhlivat öisin -haulla löytyy kuitenkin joitakin arvioita Googlesta. Uusin kirjablogiarvio taitaa olla Linnean Kujerruksia-blogissa: Linneasta kirja on täydellinen. Luetut, lukemattomat -blogin Liisa on taas havainnut myös Anja Snellmanin kenties juhlineen intertekstuaalisuudella. Liisa on tutkinut blogikommentin innoittamana yhtäläisyyksiä Snellmanin Ivana B:n ja Tarttin Jumalat juhlivat öisin -romaanin välillä.

 

Ja P.S. nro 2. Jumalat juhlivat öisin oli siis ensin kateissa, ja epäilin sen olevan siskollani. Lopulta ilmeni, että kirja oli meidän kummankin kirjahyllyssä. Sen sijaan en ole saanut haettua Aikamatkustajan vaimoa siskon hyllystä, joten lukuromaanien lukusuunnitelmasta poiketen lueskelen sitä hieman myöhemmin keväällä ja pyrin lukemaan lähiviikkoina Siri Hustvedtin Kaikki mitä rakastin.

 

Share

Kommentit

FFFifi
Fitness Führer

Olen lukenut ja useampaan kertaan. On mun ehdottomia lempikirjoja sekä tunnelmansa että helppolukuisuutensa ansiosta. Mitä enemmän luen, sitä enemmän arvostan helppolukuista hyvää tarinaa :) Eikä suinkaan haittaa tuo yliopistomaailmaan sijoittuminen, kreikkaa ja latinaa itsekin lukeneena samaistuin siihen. Tai oikeastaan toivoin voivani samaistua, mutta ei Helsingin yliopiston luentoja ehkä voi verrata...

Pieni ystävä sen sijaan oli iso pettymys. Jännityksellä odotan seuraavaa.

Jenni S.

FFFifi, en ole lukenut juuri noita aineita, mutta suorittanut kuitenkin tutkinnon Helsingin yliopistollisessa tiedekunnassa... Tietynlaisia (amerikkalaisia) romaaneja lukiessa tulee aina sellainen olo, että aah ja ooh, haluan opiskella amerikkalaisessa yliopistossa. Sitten tulee epäilys, onko se kirjojen ja elokuvien tarinamainen älykköakateemikkomaailma ihan totta. Onneksi on ainakin kirjoissa.

En ole siis myöskään ainoa Pieneen ystävään pettynyt. Muistan vieläkin sen alun, mutta en siksi, että se(kään) olisi ollut niin hyvä vaan siksi, että odotin kirjaa aikoinani niin kovasti. No, tiedän että Pieni ystävä löytyy hyllystäni etsimättäkin, joten tarvittasessa voin joskus antaa sille uuden mahdollisuuden. Luulen kuitenkin, että annan mieluummin Tarttin seuraavalle romaanille.

 

nansk

Olikohan se viime keväänä, kun serkkuni sai Jumalat luettua, ja lykkäsi kirjan saman tien minun käteeni. Ahmaisin sen suunnilleen kahdessa illassa, ja tykkäsin kyllä valtavasti. Kirjan jälkeen olin sellaisessa hämmentyneessä mielentilassa, jossa voi vain huokaista hiljaa "vau". Ehkä lukaisen sen uudemman kerran joskus muutaman vuoden päästä, saa nähdä onko se yhtä vaikuttava toisella kertaa.

Uskomattoman helppolukuinen kirja, siihen nähden millainen ilmiö se on... Nyt jo edesmennyt lukion äikänmaikkani aina kehui Jumalia lempikirjakseen. En kyllä ihmettele.

Muutenkin mulla on tapana lukea hyvät kirjat moneen kertaan. Harry Potterit (luonnollisesti, kasvoin niiden kanssa), Sormusten herrat, Dennis Lehanen parhaat tuotokset, Diana Gabaldonin Muukalais-sarja on tullut luettua useampaan kertaan. Itse asiassa uusien kirjojen lukemiseni häiriintyy pahasti siitä, että luen vanhoja uudelleen! Aiemmin mainitulla serkulla ja meikäläisellä on molemmilla aina joku Potter kesken. Oliskohan mulla vitososa tällä hetkellä menossa.

Minä ra-kas-tan tätä kirjaa. En muista olenko koskaan (edes silloin 19-vuotiaana kun kirjan ensi kerran luin) ajatellut että se olisi maailman omaperäisin tai edes paras kirja, mutta se maailma ja tarina ja henkilöhahmot vain lumoavat minut kerta toisensa jälkeen. Olen lukenut kirjan lukemattomia kertoja, ja pari vuotta katselin maailmaa aika lailla sen läpi. Kaikki, mikä muistutti Jumalista, oli parasta – oli sitten kyse niistä kirjoista, joihin Jumalissa viitataan tai ruuista, joita siinä syödään. Aina kun tavoitin omassa elämässäni Tartt-tunnelman, olin tyytyväinen. :)

Vera Vala kirjautumattomana (Ei varmistettu) http://veravala.blogspot.com

Jumalat juhlivat öisin oli kirja, jonka johdosta minä päätin kirjoittaa nimenomaan dekkareita. Luin sen melko pian ilmestymisen jälkeen (siis Suomessa), eli olin silloin varmaan 16-vuotias lukiolainen. En osaa edes analysoida, mikä kirjassa niin viehätti minua, se vain oli kirja, joka vahvisti jo aikaisemmin minussa herännyttä päätöstä kirjoittaa tarinoita itsekin.

Pikku ystävä ei ollut mielestäni suinkaan huono, mutta dekkari-fanina olisin toivon dekkarillisempaa loppuratkaisua, joten siinä mielessä se oli myös minulle pieni pettymys. Tarttin kielestä olen pitänyt kummassakin kirjassa, samoin henkilöhahmoista, jotka itse asiassa olivat Pikku ystävässä kiinnostavampia kuin Jumalissa. Kumpikin kirja vaikuttaa viimeisen päälle hiotulta, se on selvä. Muistan Tarttin kertoneen, ettö kirjoitti Jumalia 7 vuotta, ja että kustantajansa toivoi seuraavan kirjoittamiseen kuluvan vähemmän aikaa, mutta Tarttilla on oma kirjoitusrytminsä, johon ei ole vaikuttamista ;)

Kiinnostavaa nähdä, mitä sieltä syksyllä tulee :)

Laurielee (Ei varmistettu)

Luin kirjan toistamiseen nyt keväällä, edellinen kerta oli 10 vuotta sitten. Ja ah miten ihana kirja onkaan. Samaistuin täysillä hapuileviin ja itseään etsiviin uusiin yliopisto-opiskelijoihin. Kirjan hahmoilla hapuilu sai hieman ikävämmän lopun.

Paula / Luen ja kirjoitan (Ei varmistettu) Http://luenjakirjoitan.blogspot.com

Tämä kirja on lukulistallani ja odotan siltä paljon. Oli kiinnostava lukea ajatuksiasi. Ihanaa, kun jää kaipuu kirjaan, henkilöihin ja jatko-osaan :-D!

Saran kirjat (Ei varmistettu) http://sarankirjat.blogspot.fi/

Nyt tulee sellainen olo tästä hehkutuksesta, että pitäisi lukea uudestaan Jumalat juhlivät öisin, joka teki minuunkin syvän vaikutuksen muutama vuosi sitten! Olen lukenut myös Pienen ystävän ja aika samat fiilikset siitä, mitä Vera Vala yllä kommentoi. Mahtavaa, että Tarttilta on ilmestymässä uusi romaani. Hän on varmaan kirjoittanut sitäkin useita vuosia...

Booksy

Kiva kun palautat tämän mieliin! Lukemisesta on jo todella kauan, mutta muistan elävästi saaneen tästä tuon nanskin mainitseman "vau"-tunteen. Pitäisi harkita uudelleen lukemista. Tämänkin. 

Luin Jumalat ekaa kertaa yläasteella ehkä vuonna 1998 ja vaikutuin ihan järjettömästi. Kirjan vuoksi aloin opiskella lukiossa latinaa ja polttaa Lucky Strike -tupakkaa (koska Henrykin polttaa sitä... nykyään tämä yksityiskohta hieman hävettää). Luen kirjan edelleen parin vuoden välein ja vaikutun aina yhtä paljon. Pari vuotta sitten luetutin pitkän painostuksen jälkeen sen miehelläni ja loukkaannuin aivan mielettömästi kun hän sanoi kirjan luettuaan "njaa, iha ok". SE EI OLE IHAN OK. SE ON LOISTAVA. 

 

Suhtaudun tähän asiaan hieman ylitunteellisesti. Ehkä. :D

Sonja/Lukemisen kartasto (Ei varmistettu)

Jahasta, nyt tuli sellainen olo, että olen missannut jotain olennaista. Nimenä kirja on toki tuttu ja joitain hehkutuksiakin olen kuullut jo aiemmin. Vaikuttaa siltä, että ehkä tämä pitäisi itsekin lukea...

Ja siihen kysymykseen kirjoista, joita olen lukenut useampaan kertaan... Muumit voi lukea vaikka kerran vuoteen, niihin en kyllästy koskaan. Muuten luen harvoin kirjoja uudelleen. Paitsi että juuri toisaalla kommentoin, että Nick Hornbyn Hornankattilan/Fever Pitchin olen lukenut kahdesti, osin siitä syystä, että halusin lukea alunperin suomeksi lukemani kirjan myös alkukielellä. Vaikea kuvitella, että palaisin kirjaan, johon en olisi ollut aivan superihastunut ensimmäisellä lukukerralla.

Suklaamuffinssi

Hyvä että otit tämän aiheeksi, sillä kirja on vaivannut minua jo pitkään. Joskus 17-18 vuotiaana eräs kaverini suositteli kirjaa ja päätin tarttua siihen vuolaista suosituksista johtuen. Mutta....en lukenut sitä loppuun, koska en missään vaiheessa saanut sellaista flow:ta sen lukemiseen ja se vähä mitä luin, luin sinnitellen. Minusta kirja tuntui tylsältä. Olen miettinyt tätä asiaa sittemmin useasti, sillä useat ihmiset ovat kirjaa kehuneet (ja myös sellaiset keillä tiedän olevan samanlainen kirjamaku kuin minulla). Minun täytynee siis nyt reilun 10 vuoden jälkeen palata kirjaan uudestaan ja selvittää josko kyseessä oli joku "nuoruuden hairahdus" ja antaa sille uusi mahdollisuus :)

Irene (Ei varmistettu) http://kingiakahviajaempatiaa.blogspot.fi/

Minulla on Jumalat vielä tuoreessa muistissa; luin kirjan ensimmäistä kertaa viime kesänä. Pidin kovasti. Yllätyin suorastaan, että pidin siitä niin paljon. Myöhemmin syksyllä luin Pienen ystävän, joka oli suuri pettymys. Taidan vieläkin tuntea sen laahaavuuden lukunystyröissäni. =D Mutta on kyllä mielenkiintoista, että Tarttilta tulee uusi kirja; toki siihen pitää tutustua.

Tuija / Pikkurilli (Ei varmistettu)

Mikä ihmeen lukuromaani?

Ihana että luit! Minä tosiaan tartuin tähän ensimmäistä kertaa vasta nyt ja uppouduin täysin. Kirja oli vain niin.. järisyttävä. Kuvailet sitä hienosti.

Minä haluaisin nyt lukea uudelleen Carrolleita, jotka olen jo lukenut vaikka lukemattomiakin on monia. Haluaisin tietää, onko Sleeping in Flame oikeasti niin hyvä kuin miten sen muistan.

ps. Tänä kesänä minä luen Kesäkirjan. Ihan varmasti luen.

pps. Ihanaa, että luet Hustvedtia.

Ihana että luit! Minä tosiaan tartuin tähän ensimmäistä kertaa vasta nyt ja uppouduin täysin. Kirja oli vain niin.. järisyttävä. Kuvailet sitä hienosti.

Minä haluaisin nyt lukea uudelleen Carrolleita, jotka olen jo lukenut vaikka lukemattomiakin on monia. Haluaisin tietää, onko Sleeping in Flame oikeasti niin hyvä kuin miten sen muistan.

ps. Tänä kesänä minä luen Kesäkirjan. Ihan varmasti luen.

pps. Ihanaa, että luet Hustvedtia.

Jenni S.

Kiitos kommenteista! Olin viikonlopun mökkimaisemissa, jossa kännykänkin nettiyhteys toimi yllättävän huonosti, niin en päässyt heti vastailemaan kommentteihin.

Nyt luin kaikki kommentit vielä kertaalleen, ja onpa mielenkiintoisia lukukokemuksia. Tämä kirja voi siis vaikuttaa todella konkreettisella tavalla elämään ja työelämän valintoihinkin! Mahtavaa. Ja samalla sekä ihanaa että vähän pelottavaa: lukiessa ottaa aina riskin, että elämä voi mullistua kirjan tähden.:) Mitäköhän Donna Tartt sanoisi, jos kuulisi vaikka Liisan tai Aanin kokemuksista? Ja jos aihetta oikein tutkittaisiin - ties vaikka joku olisikin niin tehnyt - niin millaisia Jumalat juhlivat öisin -kokemuksia maailmalta mahtaisikaan löytyä?!

Ja Tuija, lukuromaani-termiähän käytetään tuon tuosta, mutta kukaan ei taida osata tarkkaan määritellä, mitä sillä (milloinkin) tarkoitetaan. Tuossa bloggauksessa on linkki omaan yritelmääni. 

Reeta / Les! Lue! (Ei varmistettu) http://les-lue.com

Minä luin ensin "Pienen ystävän" ja tykkäsin siitä tosi paljon. En tosin enää muista kirjasta juuri mitään. Muistaakseni siinä alussa hirtettiin lapsi tai jotain muuta yhtä mukavaa. Hyvä kirja se kuitenkin oli.

"Jumalat juhlivat öisin" luin "vasta" joskus 25-vuotiaana, kun olin itse jo yliopistosta valmistunut ja osasin jo vähän hymyillä sille nuorten opiskelijoiden kiihkolle ja hysterialle. Vähän harmittaa, etten lukenut kirjaa teini-ikäisenä, se olisi tehnyt varmaan suuren vaikutuksen niihin aikoihin. Toki tykkäsin kirjasta ja lukisin sen mielelläni uudelleen. Hauskaa, että Tarttilta tulee uusi kirja! Naisen julkaisuvauhti on melkoisen leppoisa.

Jenni S.

Mä luin kirjan kyllä aika aikuisena ekaankin kertaan, mutta silti olen vain vaikuttunut. :)

Suklaamuffinssi

Oli oikein pakko tulla tänne vielä kommentoimaan, kun tuolla aikaisemmin totesin, että kirja ei reilu 10 vuotta sitten kiinnostanut minua yhtään ja jätin sen kesken. Noh, selvästi ovat vuodet tehneet tehtävänsä, sillä palattuani teokseen nyt, ahmaisin sen innostuneena ja tykkäsin kovasti :)

Jenni S.

Ihanankamala kommentti! Kommenttisi kiteyttää täydellisesti lukemisen ristiriitaisuuden. Harva kirja on sellainen, että tietää, ettei se mitenkään puhuttele tai kiinnosta missään olosuhteissa, ikinä - ja silti kerran kokeiltuihin kirjoihin tulee palattua harmillisen harvoin. Toisaalta taas rakkaiden kirjojen kanssa on aina se riski, että uudelleen lukiessa voikin huomata, ettei kirja ole enää niin rakas. Usein se riski kannattaa ottaa, koska moni kirjaa taas muuttuu vielä rakkaammaksi.

 

t. Nimim. "Siksi olenkin kirjakierteessä"

Vierailija (Ei varmistettu)

Odotan tosiaan että pääsen lukemaan tämän kirjan. :)

Kommentoi

Ladataan...