Enni Mustonen: Paimentyttö

Ladataan...

 

Joskus kohtalo (tai kustantamon tiedottaja) on hyvin ymmärtäväinen. Sanotaan nyt vaikka niin, ettei tämä viikko ole ollut viikoista parhain. Työelämässä on ollut huolia ja poskessa kuumottaa ampiaisen pistämä paukama, noin esimerkiksi. En mitenkään olisi jaksanut viime päivinä puuhata mitään, mutten myöskään katsoa hälisevää televisiota tai edes yrittää paeta oikeaa maailmaa sellaiseen kirjamaailmaan, joka kertoo tästä ajasta. Sen sijaan pyytämättä saamani Enni Mustosen uutuusromaani Paimentyttö osoittautui aivan täydellisen ihanaksi kirjaksi juuri nyt. Se on tasainen ja lempeä, kirja, jota lukiessa on yhtä rauhallinen ja turvallinen olo kuin tyttökirjaklassikkojen parissa. Tämä kirja surettaa ja liikuttaa, mutta jotenkin hyvin luottamusta herättävällä tavalla. 

Paimentyttö on Syrjästäkatsojan tarinoita -kirjasarjan aloitusosa. Sen tarina sijoittuu 1800-luvun loppuvuosiin ja kertoo orvosta Ida Eriksonista, suomenkielisestä tytöstä, joka pääsee auttamaan ruotsia puhuvaa kulttuuriväkeä. Ida päätyy piikomaan Sakari Topeliuksen huvilalle Koivuniemeen: kuvitteelliseen tarinaan tuo oman lisänsä se, että Idan kautta kurkistetaan Topeliuksen perheen elämään ja työskentelyyn. Kirjailija Topelius ahkeroi, vaikka ikä ja sairaudet painavat. Myös Topeliuksen tyttäret kirjoittavat. Mutta Toinista tulee kirjan aloituslehdellä Tea, sillä hienojen neitien ei sovi kirjoittaa romaaneja omalla nimellään.

Perusselkeään tyyliin kirjoitettu kirja on mukava, sopivasti vanhan ajan maatalous- ja kotitöitä sekä kulttuuria ja kielikysymyksiä yhdistelevä, aikamatka. Ida muistuttaa perinteisiä tyttökirjahahmoja siinä, että tuosta pienestä orpotytöstä on helppo välittää. Ida on kiltti, oppivainen ja sympaattinen, ja vähitellen hän löytää oman paikkansa maailmassa. Idan äiti on ollut lypsäjä, mutta Idalla on lukupäätä.

Idalla on myös kirjarakkautta. Vaikka kyseessä on uusi aikuisten romaani, Ajattelin Idasta lukiessani Anni Swannin ja L. M. Montgomeryn sankarittaria ja heidän intohimoaan kirjoihin ja kirjoittamiseen. Jotain samaa on Idassakin:

 

Muutaman päivän toiset piiat pilkkasivat minun kirjanlukuani, mutta antoivat sitten olla, kun omat kirjat luettuani hain väentuvan kirjakaapista lainaksi yhden jännittävän kertomuskirjan, jossa oli kummitus viheriässä kamarissa, ja kuin sitä toisille ääneen. (s. 133)

 

Tarina alkaa lehmien paimentamisesta ja etenee kulturellimpiin teemoihin. Kuten sanottu, ihana ja mukava kirja, jota voi suositella erityisesti rauhoittavaksi lohtulukemiseksi sekä perinteen ja nostalgian nälkään. Luen varmasti kirjasarjan seuraavankin osan.

Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjalla on Facebook-sivu. Kannattaa kurkata: sivulta löytyy tietoa Topeliuksesta ja muutenkin kuvia ja tarinoita menneiltä ajoilta.

Muista kirjabloggareista Paimentytön on lukenut ainakin Susa, joka myös ihastui kirjan arkiseen kauneuteen.Täytyy tunnustaa kuten Margit Susan bloggauksen keskustelussa, etten minäkään ollut lukenut aiemmin Enni Mustosta enkä ollut ajatellutkaan lukea. Pidän kuitenkin nostalgisista kirjoista etenkin kesällä, joten tämän myönteisen ensikokemuksen jälkeen voisin lukea Mustosen romaaneja ainakin kesätunnelmissa.

 

Enni Mustonen: Paimentyttö. Otava, 2013. Kustantamon kirjaesittely

Share

Kommentit

Voi mä niin tykkään Enni Mustosen kirjoista :) Oon lukenu kaikki muut paitsi en tätä. Täytyypäs ettiä tää käsiin :)

Jenni S.

Alena, osaatko suositella Mustosen tuotannosta jotain samantyyppistä teosta? Minua tämä teos ei pakahduttanut kuten Lundbergin Jää eikä ihastuttanut niin paljon kuin vaikka Utrion tietyt teokset, mutta kirja oli hyvällä tavalla helppo: sopivan monipuolinen, neutraalin sujuva, tasapainoisesti pieniä ja suuria teemoja yhdistelevä, siis kirja, jonka kanssa minun oli hyvä olla.

No täytyy sanoa, että Mustosen kirjoissa on monta samantyyppistä, kun miltä tää vaikuttais. Järjen ja tunteen tarinat- sarja on vähän erilainen, ei niin kevyttä ehkä. Mutta siis en osaa yhtä semmosta sanoa, tykkäsin niistä kaikista. :) Koskivuori- sarja tais olla itelleni mieluisin. Siinä on historiaa, elämää entisaikaan, erilaisten ihmisten tarinoita ja jokainen kirja kertoo eri sukupolvesta. :) Mutta sitten myös nämä yksittäiset kirjat  esim. Vasikantanssi, Hukkakauraa ja Yllätysperintö oli kanssa mukavia kirjoja. Tykkään näin kesäisin lukea niitä, kun niissä on jotain semmosta maalaisromantiikkaa ja sitä aidon tuntuista elämää kuvattu hyvin. :) Näiden vastapainoksi kyllä tulee luettua sitten aivan toisenlaisiakirjoja :)

Jenni S.

Hyvältä kuulostaa! Kiinnostuin etenkin tuosta Koskivuori-sarjasta, elämän tuntu ja maalaisromantiikka vetovat minuunkin etenkin kesäisin. Tai osa maalais"romantiikasta" on varmasti sellaista, ettei se aikoinaan ole ollut lainkaan romanttista vaan kovaa arkista työtä, mutta nyt tuntuu ihastuttavalta lukea entisajan töistä ja ajanvietteistä jne. :)

Satunnainen (Ei varmistettu)

Hei, osuin blogiisi sattumalta etsiskellessäni tietoja eräästä Enni Mustosen toisesta kirjasta. Tuntui, että nyt täytyy heti kommentoida, koska kyseessä on aivan ehdoton kotimainen lempikirjailijani. Myönnän tosin, että makuni on aika "lälly"... :)

Mutta Mustosen historiallisia romaaneja voi mielestäni suositella oikeastaan kaikkia. Useimmin olen itse palannut myös juuri tähän Koskivuori-sarjaan. Jos on lapsuusvuosinaan sattunut näkemään hupaisaa suomalaista saippuasarjakokeilua Vihreän kullan maa, niin varmaan lukee mielellään sarjan taustakertomukseksi kirjoitetun kirjasarjan myös. Ne ovat Mustosen vanhempaa tuotantoa.

Mutta itse olen siis puhkilukenut melkein kaikki Mustosen kirjat. Alanko toistaa itseäni? Erityisen ihastunut olen alkupään tuotantoon, Vasikantanssi suurimpana suosikkina. Ehkä on turhaa luetella jokaista, josta pidän, koska listaan tulisi melkein koko tuotanto.

Jos lukee kirjoja kovin analyyttisella otteella, löytää juonenkäänteistä tietysti samankaltaisuutta. Mutta nämä ovatkin kirjojen kultalaatua: ei analysoitaviksi, vaan hyvän mielen tuottajiksi, onnellisten päivien välipaloiksi, huonompien piristyttäjiksi, talven pimeiden kirkastajiksi. Juu. Tykkään Enni Mustosesta.

Jenni S.

Hei Satunnainen! En ole edelleenkään tutustunut Mustosen tuotantoon kuin tämän yhden kirjan verran, mutta tuo, mitä sinäkin tuotannosta kerrot, kuulostaa kyllä hyvin uskottavalta tuon yhdenkin kirjakokemuksen perusteella. Annoin kirjan juuri lainaan äidilleni, joka etsi mukavaa matkalukemista. Tiesin, ettei hän pidä liian vauhdikkaasta tai viihteellisestä kerronnasta mutta ei halunnut myöskään liian vakavaa tai vaikeaa kirjaa. Toivon, että Paimentyttö ajaa asiansa. Minusta se ollut liian lälly, mutta mukavalla tavalla pehmeä – ja sellaisiakin kirjoja tarvitaan, ehdottomasti.

tukutoukka (Ei varmistettu)

Todella ihana kirja. Odotan kovasti jatkoa.

Kommentoi

Ladataan...