Enni Mustonen: Paimentyttö

Joskus kohtalo (tai kustantamon tiedottaja) on hyvin ymmärtäväinen. Sanotaan nyt vaikka niin, ettei tämä viikko ole ollut viikoista parhain. Työelämässä on ollut huolia ja poskessa kuumottaa ampiaisen pistämä paukama, noin esimerkiksi. En mitenkään olisi jaksanut viime päivinä puuhata mitään, mutten myöskään katsoa hälisevää televisiota tai edes yrittää paeta oikeaa maailmaa sellaiseen kirjamaailmaan, joka kertoo tästä ajasta. Sen sijaan pyytämättä saamani Enni Mustosen uutuusromaani Paimentyttö osoittautui aivan täydellisen ihanaksi kirjaksi juuri nyt. Se on tasainen ja lempeä, kirja, jota lukiessa on yhtä rauhallinen ja turvallinen olo kuin tyttökirjaklassikkojen parissa. Tämä kirja surettaa ja liikuttaa, mutta jotenkin hyvin luottamusta herättävällä tavalla. 

Paimentyttö on Syrjästäkatsojan tarinoita -kirjasarjan aloitusosa. Sen tarina sijoittuu 1800-luvun loppuvuosiin ja kertoo orvosta Ida Eriksonista, suomenkielisestä tytöstä, joka pääsee auttamaan ruotsia puhuvaa kulttuuriväkeä. Ida päätyy piikomaan Sakari Topeliuksen huvilalle Koivuniemeen: kuvitteelliseen tarinaan tuo oman lisänsä se, että Idan kautta kurkistetaan Topeliuksen perheen elämään ja työskentelyyn. Kirjailija Topelius ahkeroi, vaikka ikä ja sairaudet painavat. Myös Topeliuksen tyttäret kirjoittavat. Mutta Toinista tulee kirjan aloituslehdellä Tea, sillä hienojen neitien ei sovi kirjoittaa romaaneja omalla nimellään.

Perusselkeään tyyliin kirjoitettu kirja on mukava, sopivasti vanhan ajan maatalous- ja kotitöitä sekä kulttuuria ja kielikysymyksiä yhdistelevä, aikamatka. Ida muistuttaa perinteisiä tyttökirjahahmoja siinä, että tuosta pienestä orpotytöstä on helppo välittää. Ida on kiltti, oppivainen ja sympaattinen, ja vähitellen hän löytää oman paikkansa maailmassa. Idan äiti on ollut lypsäjä, mutta Idalla on lukupäätä.

Idalla on myös kirjarakkautta. Vaikka kyseessä on uusi aikuisten romaani, Ajattelin Idasta lukiessani Anni Swannin ja L. M. Montgomeryn sankarittaria ja heidän intohimoaan kirjoihin ja kirjoittamiseen. Jotain samaa on Idassakin:

Muutaman päivän toiset piiat pilkkasivat minun kirjanlukuani, mutta antoivat sitten olla, kun omat kirjat luettuani hain väentuvan kirjakaapista lainaksi yhden jännittävän kertomuskirjan, jossa oli kummitus viheriässä kamarissa, ja kuin sitä toisille ääneen. (s. 133)

Tarina alkaa lehmien paimentamisesta ja etenee kulturellimpiin teemoihin. Kuten sanottu, ihana ja mukava kirja, jota voi suositella erityisesti rauhoittavaksi lohtulukemiseksi sekä perinteen ja nostalgian nälkään. Luen varmasti kirjasarjan seuraavankin osan.

Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjalla on Facebook-sivu. Kannattaa kurkata: sivulta löytyy tietoa Topeliuksesta ja muutenkin kuvia ja tarinoita menneiltä ajoilta.

Muista kirjabloggareista Paimentytön on lukenut ainakin Susa, joka myös ihastui kirjan arkiseen kauneuteen.Täytyy tunnustaa kuten Margit Susan bloggauksen keskustelussa, etten minäkään ollut lukenut aiemmin Enni Mustosta enkä ollut ajatellutkaan lukea. Pidän kuitenkin nostalgisista kirjoista etenkin kesällä, joten tämän myönteisen ensikokemuksen jälkeen voisin lukea Mustosen romaaneja ainakin kesätunnelmissa.

Enni Mustonen: Paimentyttö. Otava, 2013. Kustantamon kirjaesittely