Virhe
Kävi niin, että siirsimme tytön nukkumaan pinnasängystä lastensänkyyn. Ja niin... ei olisi ehkä vielä kannattanut.
Oli eräs episodi, kun tyttö kiipesi omin avuin lattialta pinnasänkyynsä. Hän ei osoittanut erityistä kiinnostusta toistaa temppua säännöllisesti, saati pyrkiä pois sängystä itse. Silti me yli-innokkaat vanhemmat heti terhennyimme ja laitoimme tilaukseen matalalaitaisen lastensängyn. Odoteltuaan muutaman viikon paketissaan sänkymme alla se vihdoin myös koottiin ja otettiin käyttöön. Siitäpä se alamäki sitten alkoikin.
Meillä ei ole koskaan nukuttu erityisen hyvin. Yöheräilyjä tuli säännöllisesti vielä pitkälle tytön toiseen ikävuoteen, ja ihan liian usein aamuvirkku lapsosemme herää kukonlaulun aikaan. Yksi asia meillä on kuitenkin unihommissa onnistunut: nukkumaan meno. Iltasadun ja -laulun jälkeen ei ole tarvinnut kuin nostaa piltti petiinsä, toivotella hyvät yöt ja poistua huoneesta. Lähes poikkeuksetta lapsi on jäänyt sänkyynsä tyytyväisenä, ehkä jutellut tai lauleskellut vielä hetken itsekseen, ja nukahtanut sitten itsenäisesti.
Vaan eipä enää. Turvalaidasta huolimatta uudesta sängystä nimittäin pääsee varsin helposti pois, minkä näppärä naperomme keksi tietysti välittömästi. Uuden sängyn saapumisen jälkeen illat ovatkin sitten olleet aikamoista hulinaa. "En nuku!" tyttö ilmoittaa, ja kipeää pois sängystään kerta toisensa jälkeen. Välillä ilkikurisesti virnistellen, välillä itkua tuhertaen, mutta aina yhtä päättäväisesti. Pahimmillaan nukutin tyttöä eräänä iltana 1,5 tuntia. (Mies oli omissa menoissaan ja olin suunnitellut leppoisaa Downton Abbey -hetkeä - arvatkaa, jaksoinko katsoa enää yhtään jaksoa sitten, kun tyttö viimein nukahti.)
Sängystä karkailevan lapsen kanssa olo on ollut aika avuton. Kun lasta ei voi väkisinkään sängyssä pitää, jää ainoaksi vaihtoehdoksi palauttaa hänet sänkyyn uudelleen ja uudelleen. Ja vielä uudelleen. Kaikista ärsyttävintä on, että tyttö tuntuu taistelevan minua vastaan vielä enemmän kuin isäänsä, jolla on nukutukseen uudessa sängyssä jo suhteellisen hyvä ote. Oikeasti odotan jo kauhulla sitä, kun mies lähtee pian työmatkalleen useammaksi yöksi - miten me oikein selvitään?
Yöheräilyjä on ollut myös jonkin verran. Ei kauhean paljon, mutta enemmän kuin pinnisaikoina. Onneksi useimmiten tyttö ei ole pyrkinyt pois sängystään keskellä yötä, lukuunottamatta sitä yhtä kertaa, jolloin valvoimme hänen kanssaan kaksi tuntia keskellä yötä, yrittäen saada häntä takaisin omaan sänkyynsä. Sanomattakin lienee selvää, että myös aikaiset aamuheräämiset ovat jatkuneet vanhaan tyyliin. Aikamoisen väsyneissä tunnelmissa siis mennään tällä hetkellä koko perhe.
Jos nyt saisin valita uudelleen, en todellakaan vaihtaisi tyttöä pois pinnasängystä ennen kuin on ihan pakko, tai sitten kun hän alkaisi itse haikailla "ison tytön sängyn" perään. Mietimme jo siirtymistä takaisin pinnasänkyynkin, mutta aiomme nyt kuitenkin vielä antaa naperolle totutteluaikaa. Uutta sänkyä on kehuttu ja hehkutettu, ja tyttö tuntuu olevan siitä aika ylpeä. Hän myös viettää siellä mielellään aikaa - paitsi yöllä, tietenkin!
Itse sängystä ei muuten ole juuri mitään valittamista. Se on kotimaisen Unipuun Jatkopuu-sänky, jota saa siis jatkettua lyhimmästä 140 cm mitastaan aina aikuisellekin sopivaan 200 cm saakka. Harkitsimme pitkään Muuramen Jollaa, mutta päädyimme kuitenkin tähän kukkaroystävällisempään versioon, kun se vielä sattui Vepsäläisen aleen juuri sopivaan aikaan.
Meidän Jatkopuumme on varustettu erillisellä turvalaidalla - ja sepä onkin ainoa marinan kohteeni koko sängyssä: turvalaidan kiinnitysraudat ruuveineen jäävät mielestäni vähän hassusti töröttämään turvalaidan sisäpuolelle. Jouduin oikein soittamaan saman sängyn omistavalle ystävälleni, että kuuluuko ne oikeasti asentaa niin (no, eivät kai ne ulkopuolellekaan voi jäädä...). Ainakin meidän vilkkaasti pyörivä mukelomme kolistelisi niihin päätään tämän tästä, joten päädyin lopulta vuoraamaan koko turvalaidan yhdellä ylimääräisellä peitolla, ja se on epäesteettisyyttään lukuunottamatta ollut ihan hyvä ratkaisu.
Muuten olen ollut sänkyyn tyytyväinen - se vaikuttaa laadukkaalta ja simppeli muotoilu miellyttää silmää. Nyt kun vain saisin vielä sen lapsen nukkumaan siinä...
Nyt on siis hyvät neuvot kalliit! Kaikki vinkit ja kokemukset taaperon nukuttamiseen ja omassa sängyssä nukkumiseen liittyen ovat enemmän kuin tervetulleita!
Luitko jo nämä blogin jutut?
TYKKÄÄ JUTUSTA
Kommentit
Voi, täällä käyty tuo samanmoinen taistelu useampaan otteeseen. Meillä kokeiltiin tassuttelut, eli lapsen lähellä oltiin ja häntä pideltiin siihen saakka, että nukahti. Tämä tarkoitti toisinaan jopa 3 tuntia nukuttamista! Tuo toki vei meistä kaiken puhdin ja päätimme kokeilla sitä, että istuisimme hänen huoneessa olevassaan nojatuolissa. Hetken se jo toimikin ja nukutukset kestivät 10-15 minuuttia kunnes jotain tapahtui ja nuo monen tunnin nukutussessiot palasivat takaisin.
Sitten tuli pidempi tauko, mutta muutama kuukausi ennen kuopuksen laskettua aikaa päätimme ottaa kovat keinot käyttöön ja aloittaa tämän palautus unikoulun. Eli se tarkoitti juuri sana sanaltaan tuota. Lapsi palautettiin aina takaisin nukkumaan omaan sänkyynsä hänen sieltä poistuessaan. Ja häneen ei olisi kuulemma saanut edes ottaa katseyhteyttä saatikka puhua hänelle.. Raakaa. Ensimmäisenä iltana palautin hänet reilut 150 kertaa (!!), seuraavana iltana noin puolet tuosta, ja samaa puolikasta jatkui viikon ajan, kunnes sitten yhtäkkiä hän ei enää poistunutkaan sieltä, vaan tyytyi siihen että huusimme olevamme aivan lähellä :) Ja samalla polulla, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, olemme edelleen :)
Kiitos, lohdullista kuulla että on kohtalotovereita (arvelinkin että tämä on aika yleistä) ja vielä lohdullisempaa kuulla että jonkun lapsi on todistettavasti lopettanut karkailut.
Itse en jaksanut lähteä ollenkaan vieressä kuluttamiseen, kokeilimme sitä muutamana iltana ja lapsi vaan tuntui innostuvan kun aikuinen jäi viereen. Niinpä päädyimme suoraan tähän palautus-unikouluun, ja aika rasittavaa se kyllä on!
Ihmettelen, miten tuolla pienellä ihmisellä voi riittää energiaa ravata tunnin ajan sängystä olohuoneeseen ja takaisin... Mutta uskon että johdonmukaisuus tuottaa lopulta tulosta ja lapsi jää vielä joskus kiltisti sänkyynsä nukkumaan, kuten ennenkin. Sitä odotellessa... ;)
Ah, niin tuttua. Jos yhtään lohduttaa, niin parempi on ehkä kuitenkin tieto siitä, että lapsi pääsee sängystä pois niskojaan taittamatta, kuin että tulee sieltä sitten jotenkin. Meidän taapero seisoi yhtenä iltana yllättäen keskellä olohuonetta, vaikka nukkui vielä pinnasängyssä. Kun sitten seuraavana iltana todistin, miten se sieltä itsensä punkesi voimistelijamaisesti pää edellä, lähti pinnasängyn laita saman tien pois.
Sitten oli hulabaloota, kuten kaikki nukkumiseen liittyvä aiemminkin (heräilyjen ja kukonlaulun lisäksi myös nukuttamiset olivat jo valmiiksi vaikeita). Yhtenä iltana laskin yli 100 kertaa palautusta. Se toki väheni nopeasti noin 1-10 palautukseen. Itse asiassa koko nukuttamiseen piti keksiä kokonaan uudet rutiinit. Ja ne sisältävät edelleen kaikki klassikot, eli täsmälleen tietyssä järjestyksessä toistetut iltatoimet, ei mitään stimuloivaa, ja lopuksi iltasatu, jonka jälkeen voidaan vähän tassutella tai laulaa, tai vain olla, mutta EI jäädä paikalle niin pitkäksi aikaa, että lapsi nukahtaa. Muuten se könyää ensimmäisen keveän univaiheen aikana takaisin ylös.
Jos ei muu auta, niin aika...
Kiitos kommentista! Ja ihan totta, mieluummin tulee pois tuosta matalasta sängystä jalat edellä kuin pää edellä pinniksestä.
Lohdullista kuulla että karkailut väheni noin paljon ja pian, meillä nyt viikon verran palauttelemaan takana ja taas tänä iltana tyttö palautettu sänkyynsä varmaan sen sata kertaa, sillä tunnin ajan hän ramppasi ees taas. Aargh. No, pientä edistymistä ehkä kuitenkin havaittavissa sillä sen sadannen kerran jälkeen jäi viimein itsekseen hereillä sänkyyn ja taisi nukahtaa (toivon todella...).
Huuh, tiedän 100% mitä käytte läpi. Me ollaan palattu hetkellisesti pinnikseen tai itse asiassa matkasänkyyn ku sieltä on vaikeampi kiivetä pois kun illat ja yöt on menneet ihan sekoiluksi. Ei auta palautus ei istuskellut ei mitkään. Juuri nyt en pysty vetämään läpi neljän tunnin nukutuksia kun vauva heräilee sen 3-5 krt yössä. Harkitsen vakavasti molempien unikouluttamista samaan aikaan kun en saa kuitenkaan nukkua ;) Meillä meni yöt niin hienosti melkein kaks vuotta, nukkui lähes aina sen 11h mukisematta omassa sängyssä nukahtaen sinne yksin ja tokana yönä kun oltiin siirrytty isoon sänkyyn alkoi sekoilut. Nyt onkin unihiekkaa etsimässä kirja just kädessä.. Tsemppiä, ei voi muuta sanoa ja et v***u ku v****aa.
Kiitos, ja tsemppiä sinnekin!! Voin eläytyä tuohon viimeiseen lauseeseen täysin. :D
Vitsit, melkein raskainta tässä on juuri tuo että meillä nukuttiin jo (suhteellisen) hienosti niin pitkään, ja olin jo ihan tottunut siihen että illat on helppoja ja jää aina omaa aikaa. Nyt olen ihan kriisissä, kun napero valvoo vielä puoli kymmeneltä ja alkaa itseäkin jo nukuttaa...
Mietin myös että ehkä nappaan matkasängyn esiin jos muu ei auta, sillä pinnasänky on jo osina vintillä. Tosin epäilen että nyt kun napero on päässyt karkailun makuun, hän tulisi myös sen korkeamman laidan yli.
Unihiekkaa etsimässä on muuten loisto-opus! Siitä oli paljon apua meille vauva-aikana ja taas sitä on opiskeltu ahkerasti...
Kolmen pojan kanssa ollaan testattu koko nukutusrepertuaari äärimmäisestä ahdistuksesta hämmentyneeseen riemuun. Jos tyttö on ylpeä sängystään. Pinnasängyllä uhkaaminen voisi tepsiä. Meillä pidettiin pinnistä vielä hetki esillä ja uhkasin naperoa siellä nukkumisella, jos ei pysy nukkumassa "isojen poikien sängyssä". Yleensä pinniksessä huudattaminen auttoi ja kun pääsi takaisin uuteen sänkyyn niin pysyikin siellä. Tämä toimi tehokkaimmin kakkosella ja kolmosella mutta voihan sitäkin kokeilla. Tsemppiä!
Kiitos, tosi hyvä vinkki! Pinnis on jo osina vintillä mutta taidan kaivaa matkasängyn esiin ja uhkailla sillä jos ei ala tästä helpottua...
Nukutussodassa myös siviilien uhkaaminen on ehkä raukkamaista mutta monesti toimivaa. Tyyliin " Jos et nyt pysy sängyssä ja nuku, niin unilelu ei saa nukuttua ja menee pinnikseen nukkumaan..." Unilelu pinnikseen, itkua, vielä yksi mahdollisuus, unilelu kainaloon, molemmat sänkyyn... Luovuus kiristämisessä kehittyy tulevina vuosina niin lapsella kuin vanhemmalla. ;)
(Melkein) kaikki keinot on sallittuja näissä jutuissa! :D Hyvä vinkki, täytyy laittaa korvan taakse tuokin. Toistaiseksi ollaan pärjätty ilman uhkailua mutta kaukana sen käyttö ei enää ole...
Apua, mä oon niiiin miettiny että mitä siitä tulee, kun on sängyn vaihdon aika! Nyt tyttö jää hyvillä mielillä nukkumaan, mutta kai se nyt on sen ymmärtänytkin, ettei sieltä omin avuin pääse pois, että parasta vaan nukkua aamuun asti :D Välillä se yöllä herää ja haen hänet meidän väliimme loppu yöksi, mutta mitäs sitten kun tyttö nukkuu sängyssä, josta pääsee itse pois? Haahuileeko se täällä ympäri taloa, kun me koisataan toisessa huoneessa?! :D
Joo suosittelen vaihtamaan vasta sitten kun on ihan pakko... :D
Meillä jos tyttö herää yöllä, hän todellakin tekee sen tiettäväksi meille vanhemmille... Tai tarkemmin ajatellen, mistä minä tiedän haahuileeko hän ympäri kotia meidän nukkuessa! ;) Tuskinpa kuitenkaan.
Meillä lapsen pinnasängyn reunan irrottamisen jälkeen (sänky oli meidän parisänkyä vasten mutta ilman yhtä laitaa) isoimmaksi ongelmaksi muodostui päiväunet - reilun vuoden ikäinen lapsi oli aikaisemmin tottunut nukkumaan vaunuissa mutta kun muutimme ulkomaille, oli pakko tottua nukkumaan sisällä. Me päädyimme tekemään onnistuneesti niin, että päiväunirutiinit hoidettiin ensin ja lapsi laitettiin omaan sänkyyn ja perässä ovi kiinni. Tietenkin nopeasti tyttö kiipesi sängystä pois ja kitisi oven takana. Ensimmäisillä kerroilla laitoimme takaisin sänkyyn ja kerroimme ettei tässä ole vaihtoehtoja - on nukuttava. Muutaman päivän päästä ovi ei edes auennut vaan vain sanoimme toiselta puolelta että on aika nukkua. Muutaman kerran lapsi selvästi vaelteli huoneessa (jossa ei siis ollut leluja) ja nukkui kokolattiamatolla lattiallakin muutaman kerran oven takana. Mutta viikon jälkeen viesti oli mennyt perille, nukkumaan mentäessä kivointa itselleenkin on jäädä sänkyyn odottamaan nukahtamista ja sen jälkeen lapsi ei sängystään poistunut vaan nukahti omia aikojaan. Vaati siis kärsivällisyyttä ja johdonmukaisuutta, mutta sama sääntö kuin muuallakin - sääntö on sääntö ja poikkeuksia ei ole. Varmasti lapsesta olisi ollut hauskaa karata sängystä sata kertaa ja antaa meidän kantaa sinne takaisin, mutta emme halunneet antaa tälle edes mahdollisuutta.
Kommentoi