Ladataan...

Aloitin joulufiilistelyn toden teolla viime viikolla kun osallistuin kranssikurssille. Ai että oli ihanaa! Satuin bongaamaan Cilla's putiikin instassa ilmoituksen Inboomin kanssa yhteistyössä toteutettavasta kurssista ja ilmoittauduin heti mukaan, sillä olin jo pitkään pohtinut että haluaisin mennä oppimaan joko kukkien asettelua tai kranssien tekemistä. Tällä kurssilla vielä tarjoiltiin kuohuvaa ja herkkuja - täydellinen torstai-ilta siis!

Aluksi kävimme läpi ihan kranssin sidonnan perustekniikkaa, materiaalien käsittelyä sekä erilaisia kranssityylejä. Itse olen viehättynyt todella kovasti toispuoleisista kransseista viime vuosina ja päätin kokeilla sellaisen tekemistä. Inbloomin väki oli tuonut myös näytille muutamia erilaisia kransseja joiden avulla sai vähän luovuutta valloilleen. Kranssin voi sitoa lähes mihin vain, meillä oli käytössä sekä oksista taivutettuja ympyröitä että metallisia pohjia. Myös yksittäiseen oksaan voi tehdä kranssin, mitä en ollut tullut ajatelleeksikaan. 

Meillä oli käytössä aivan ihania materiaaleja, erilaisia eukalyptuksia ja sypressejä ja kaikkea muuta kaunista vihreää, joiden nimistä ei ole minkäänlaista muistijälkeä. Valikoimassa oli myös hentoja varpumaisia kukkia, jotka kuivuvat kauniisti. Ainakin yksi kurssilainen teki näistä varvuista aivan upean värikkään kranssin, joka sopisi oven koristukseksi koko syksyn.

Kurssi-iltana muistin taas miksi käsillä tekeminen on niin valtaisan hauskaa, siihen upputuu niin täydellisesti että pää tyhjenee kaikesta jonninjoutavasta. Oma keskittymiskykyni on myös tällaisen käsillä puuhasteltavan äärellä aivan eri tasolla kuin muuten, ei paljon facebook kiinnostele kun on puolivalmis kranssi kourassa. Totesin siis jälleen, että pitäisi useammin tehdä jotain konkreettista, siitä tulee hyvä mieli.

Onko muilla alkanut jo jouluvarvas vipattamaan?

Share
Ladataan...

Ladataan...

Meillä juhlittiin viikko sitten vauvan ensimmäisiä omia juhlia eli ristiäisiä. Tyyppi sai nimen! Nimen valitseminen ei ollut meille mitenkään itsestään selvä homma, nimi päätettiin lopulta viikko ennen h-hetkeä. Lähipiiri ei uskonut kun sanoimme edelleen pohtivamme, vaan uskoivat meidän vaan vedättävän. Samapa tuo, nimi julkistettiin nimittäin kaikille vasta sillä hetkellä kun pappi sen kajautti. Reaktiot olivat onneksi ihastuneita (tai hyvin näyteltyjä).

Muutimme keväällä uuteen hieman isompaan asuntoon, ja päätimme että haluamme pitää ristiäiset kotona. Päivä ennen juhlia emme olleet asiasta ihan niin innoissamme, sillä yllättävän moni pikku puuha oli lykätty viime tippaan ja kiinnittelimme muun muassa verhotankoja ja piilottelimme epämäräisiä tavaroita kaappeihin ja vinttiin vielä viimeisenä iltana. Jälkikäteen oli kuitenkin tosi kivaa että olimme kotona, jolloin tunnelma oli juuri sopivan tiivis ja hirmuisen lämmin. Onnistumisen avaimet olivat mielestäni: pitopalvelu, astiavuokraus ja keittiöapu. Päätimme siis ulkoistaa kaiken, mikä oli mahdollista ja hoitaa itse vain puitteet kuntoon. Sekoilin luonnollisesti pelkästään senkin osion kanssa ja säntäilin vielä ristiäisaamuna ostamassa kukkia ja tekemällä itse niistä asetelmia mieheni hoitaessa "oikeat" hommat kuten vessan pesun ja sen sellaiset.

Astioiden vuokraaminen on kotijuhlissa yksi parhaita asioita ikinä, sillä ainakaan kolmiomme keittiö ei ole varsinaisesti suunniteltu 25 hengen astiaston pesemiseen. Näin ollen oli kamalan kätevää että astiat tulivat pakeissa puhtaina ja lähtivät likaisina ilman että niille tarvitsi tehdä mitään. Myös valmiiksi mankeloitu pöytäliina helpotti aamun puuhia suuresti, olen nimittäin joskus käyttänyt jopa tunnin aikaa pöytäliinan silittämiseen. Lämmin suositus!

Etukäteen jännäsin luonnollisesti sitä, miten vauvan saa nukkumaan sopivaan aikaan, jotta hän olisi hyvällä mielellä kasteen aikana. Tämä meni yllättävän nappiin ja vauva lempeästi heräteltiin päikkäreiltä hieman ennen tilaisuuden alkua, vaihdettiin vaipat ja annettiin ruokaa ja puettiin kastemekko päälle. Vauva suorastaan yllätti hyväkäytöksisyydellään ja hengaili koko seremonian ajan kummitädin sylissä joko hiljaa tutti suussa tai nukkuen. Jes! Tosin kummitädillä meinasi olla silti tukalat paikat, sillä kohtuu hyvin bulkannut pienokaisemme ei ollut enää kovin kepeä kannateltava.

Yllättävän tunteellinen tilaisuus tuo oman pienokaisen ensimmäinen oma juhlapäivä.

Share
Ladataan...

Ladataan...

Olen tunnettu siitä, että minä en kävele mihinkään. Kävely on minusta epätehokas ja tylsä etenemismuoto, jonka seurauksena yleensä päätyy palaveriin/pitämään esitelmää/treffeille/työhaastatteluun/juhliin, tai muuhun tilanteeseen jossa haluaisi olla mahdollisimman edustavana, hikisenä, tukka lintassa ja puuskuttaen. Väitän että trauma on lapsuudesta - olen aina soittanut viulua, joten olen pienen ikäni raahannut soitinta ja koulureppua paikasta toiseen yleensä kävellen. Vihasin sitä! Ärsyynny(i)n myös ihmisistä, jotka posket reippaan punaisina kertoivat kuinka tavattoman ihanalta kunnon reippailu ennen palaveria/esitelmää/treffejä/työhaastattelua/juhlia tuntuikaan! Pahimpina ne, jotka vaelsivat jonkun naurettavan pitkän matkan joka aamu töihin kello viisi aamulla ja olivat tehneet puolet päivän töistä siinä vaiheessa kun itse vaivautui paikalle (autolla). Amen! Asenteeni syvyydestä kertonee myös se, että polttareideni virallinen tunnus oli #morsioteikävele, ja minulle oli hommattu potkulauta viikonlopuksi, jotta minun ei tarvitsisi kävellä metriäkään ...

Kuinkas sitten kävikään. Sain lapsen. Ja hankin vaunut. Ja huomaan käyttäväni päivästäni aimoannoksen siihen, että kiikutan vauvaani vaunuissaan paikasta toiseen. Ja minähän jumantsuikkeli pidän siitä! Saatan jopa kävellä seuraavalle bussipysäkille ihan huvikseen, jos bussin tuloon on muutama minuutti. Wtf! Tai saatan lähteä ihan vaan kävelylle vaikka ulkona sataisi kissoja ja koiria vaakatasossa (täysin realistinen skenaario Lauttasaaressa, Helsingin espoolaisuuden esikartanossa) tuulen vihmoessa merivettä nilkoille.

Olen taas iskenyt mietintämyssyn päähän ja pohtinut, että mistähän tämäkin nyt sitten johtuu. Onkohan tämä äitiyslomailu vain niin kerrassaan tylsää puuhaa, että sitä hankkii minkä tahansa syyn poistua asunnosta (ehkä, osittain, varsinkin jos lapsi itkee). Todellinen syy lienee kuitenkin se, että nyt kävelyllä on joku tarkoitus! Aiemmin en nähnyt mitään syytä käyttää aikaa siihen, että kuljetin itseäni epätehokkaasti ja tylsästi eteenpäin, mutta nyt kävelyn tarkoitus on viedä lasta eteenpäin. Avustava tekijä on myös se, että äitiyslomalla pukeudun pääsääntöisesti kävelyyn soveltuviin vaatteisiin ja kenkiin, toisin kuin esimerkiksi jakkupuvussa palaveriin marssiessa. Isäni lempilause "ei ole huonoja ilmoja, on vain vääränlaista pukeutumista" on känyt monesti mielessäni. Hyvin olennaista on myös se, että vaunut kuljettavat kaikki ne tavarat, joita muuten joutuisin kantamaan. Upea ominaisuus. 

Olen ollut joksenkin hämmästynyt tästä uudesta puolesta itsessäni, mutta myös salaa melko innoissani! Tämä kävelytouhuhan on oikeasti aika mukavaa ja olo on tosiaan melko reipas kun saapuu paikalle posket punoittaen. Tätä en tietenkään myöntäisi kenellekään julkisesti. Saa nähdä miten tämän tepasteluinnostuksen käy siinä vaiheessa kun jakkupuvut palaavat garderoobiini. Siihen saakka kuitenkin vaikuttaisi siltä, että #mutsitkävelee #lovingit .

Share
Ladataan...

Pages