Ladataan...
No Sex and the City

Mistä tietää, että kulttuurissamme suhtaudutaan naisten ihokarvoihin todella vinksahtaneella tavalla? No siitä, että kun sheivaustuotteita valmistava firma vihdoin tekee mainoksen, jossa nainen ajelee karvaisia kainaloita valmiiksi karvattomien sijaan, asiasta uutisoidaan kansainvälisiä tiedotusvälineitä myöten... Ja yksi kulutuskriittinen feministikin melkein itkee onnesta mainoksen äärellä.

Kuva: Project Body Hair Image Library by Billie

 

Tajusin pari vuotta sitten, että edes sheivausmainoksissa ei koskaan näy karvan karvaa. Naisten ihokarvat käsitetään siis kulttuurissamme jotenkin niin kertakaikkisen kuvottaviksi ja kielletyiksi, ettei niitä sovi näyttää edes niiden poistamiseen tarkoitettujen tuotteiden mainoksissa. Mutta nyt vihdoin löytyy joku, joka uskaltaa sekä näyttää naisten karvoja että myös suorastaan juhlia niitä: yhdysvaltalainen firma nimeltä Billie.

Billien mainoksessa paitsi sheivataan oikeasti karvaisia kainaloita, myös oikein esitellään niitä iloisella ja rakastavalla tavalla. Project Body Hair -sivuilla julistetaan mainoksen ja koko kampanjan nimenomaan pyrkivän tekemään naisten ihokarvoitus näkyväksi. Siksi sivuilta löytyy myös kuvapankki, jonka kuvissa on karvaisia naisia. Ja itse mainoksessa näkyy karvaa kainaloiden lisäksi myös säärissä, mahassa, varpaissa...

Kuten Billien perustaja Georgina Gooley kommentoi The Guardianille: "Only showing smooth, hairless legs seemed like an archaic way of representing women." Arvostankin kovasti tällaista ihokarvakeskustelun avaamista myös mainosten maailmassa ja ylipäänsä naisia koskevan kuvakielen laventamista. Vuosi on 2018, nyt on korkea aika tehdä karvahäpeästä historiaa!

Kyseessä on tietysti mainos, jonka tavoite on lisätä tuotteen myyntiä ja siten tuoda firmalle rahaa. Liputan siitä huolimatta ihan täböllä tällaisten kamppisten puolesta, sillä muutokset lähtevät pienistä asioista. Ihokarvojen normalisointi onnistuu vain niiden olemassaolon näyttämällä ja tunnustamalla. Muistutetaan siis toisiamme ja maailmaa siitä, että myös naiset polveutuvat apinoista ja siksi naisillakin on karvapeitettä.

Kuten Billien mainos niin napakasti karvoituksesta toteaa: Everyone has it – even women. Että mitä jos vihdoinkin opittaisiin elämään tuon asian kanssa eikä kaikki pyrittäisi piilottelemaan sitä kuin jotain pirun valtionsalaisuutta.



jatka lukemista:
karvainen nainen on kauhistus
paras kesätrendi: värikkäät kainalokarvat
haluan nähdä muokkaamattomia mainoksia

 

seuraa blogia myös Facebookissa ja Bloglovinissa.
Ladataan...

Ladataan...
No Sex and the City

Naisilta vaaditaan edelleen miehiä enemmän – myös elokuvissa.

Katsoin parin vuoden takaisen Ghostbusters-leffan uudestaan ja mietin keskinkertaisuutta. Odotin aikanaan leffalta paljon, olihan se ensimmäisiä naisten tähdittämiä suuren luokan toimintaelokuvia, mutta lopputulos ei ollut kovin kummoinen. Myös kovasti odottamani Ocean's Eight -leffa on arvioiden mukaan kaikkea muuta kuin se nerokas feministinen keikkapläjäys, jota monet toivoivat. Hetken olin molempiin elokuviin pettynyt: ajattelin, että naisten tähdittämiä leffoja niin pitkään odotettuamme olisimme ansainneet parempaa.

Sitten tajusin, että olen nähnyt tusinoittain keskinkertaisia elokuvia miehistä niistä koskaan kummemmin valittamatta. Miksi siis suhtautuisin näihin leffoihin eri tavalla? Totta hitossa keskinkertaisuus kuuluu kaikille!

Totuus on, että arvioimme miesten ja naisten tähdittämiä elokuvia yhä epäreilusti kahdella eri arvosteluasteikolla. Koska naisten tarinat ovat edelleen poikkeus niin leffoissa, kirjallisuudessa kuin muissakin kulttuurituotteissa, niiden täytyy ikään kuin oikeutta olemassaolonsa olemalla huippuhyviä. Miehet saavat siis tehtailla kädenlämpöisiä leffoja niin paljon kuin tykkäävät, mutta naisilta vaaditaan aina mestariteoksia.

Olen syyllistynyt tällaisiin vaatimuksiin itsekin toivomalla ja rukoilemalla, että erilaiset naispäähenkilöin tehdyt remaket onnistuisivat – ja pettymällä pahasti, jos näin ei ole käynyt. Miesten tarinoilta sen sijaan en ole vaatinut mitään erityistä. Vaikka eihän sellainen käy päinsä! Kuten totesin jo Wonder Woman -elokuvasta kirjoittaessani, tasa-arvoon kuuluu, että myös naisten pitää voida tähdittää keskinkertaisia supersankarielokuvia ilman että sitä pidetään a) kyseisen elokuvan tai b) koko naissukupuolen valtavana epäonnistumisena.

Niinpä en aio tästä lähtien enää yhtään harmitella sitä, ettei uusi Haamujengi ollut huippuhieno elokuva (ei ollut se alkuperäinenkään) tai ettei Ocean’s Eight varmaankaan tule olemaan uusi lempileffani. Sen sijaan meinaan iloita siitä, että ylipäänsä pääsemme nykyään näkemään valkokankailla naisia jahtaamassa haamuja, ryöstämässä jalokiviä ja ties mitä sellaista siistiä, minkä pariin mimmeillä ei aiemmin ole ollut asiaa.

Ja koska leffabisneksessäkin raha puhuu, aion tästä lähtien myös pyrkiä tukemaan näitä ihania, keskinkertaisia naisten tarinoita. Oli Ocean's Eight loistava tai ei, meinaan ensi tilassa mennä katsomaan sen elokuvateatteriin ja kantaa siten korteni kekoon rahani lippukassaan. Ihan vain äänestääkseni omalla pienellä tavallani sen puolesta, että myös naiset kelpaavat keskinkertaisina – sekä elokuvissa että elämässä ylipäänsä.

 

jatka lukemista:
katso tämä: alias grace
elokuvissa: mad max - fury road
me tarvitsemme wonder womania

 

seuraa blogia Facebookissa ja Bloglovinissa.
Ladataan...

Ladataan...
No Sex and the City

Pride tulee, olettehan valmiita? Kirjablogeissa kiertää tällä hetkellä Pride-lukuhaaste, ja ajattelin itsekin tarttua teemaan. Meistä monella lienee tapana jumahtaa lukemaan tietynlaisia tarinoita –  yleensä sellaisia, joissa kerrotaan sukupuoleltaan helposti binääriin sujahtavista tyypeistä ja heidän heterorakkauksistaan. On siis tärkeää sekä muistaa muitakin tarinoita olevan olemassa että etsiä niitä käsiinsä ihan tarkoituksella. Jos siis mielenne tekee lukea Priden kunniaksi jotain tästä tylsästä normista poikkeavaa, tässä pari suositusta:

1. Becky Albertalli: Minä, Simon, homo sapiens

Tämä on yksi ihanimpia lukemiani nuortenkirjoja pitkään aikaan! Lämminhenkinen, nokkela, just sopiva yhdistelmä huumoria ja teiniangstia, jonka todellisuuden sitä itsekin yhä muistaa. Kirja on täydellinen kaikille lähipiirin teineille, joiden kanssa haluaisi aloittaa keskustelun seksuaalisesta suuntautumisesta – tai joiden kanssa haluaa vain jakaa ihanan tarinan rakkaudesta ja rohkeudesta olla oma itsensä.

Kirjoja kaihtavatkin pääsevät nauttimaan tarinasta suuntaamalla leffateatteriin, jossa sama stoori on tällä hetkellä nähtävillä nimellä Minä, Simon. Itkut ja naurut on taattu!

2. Selja Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa

Mietin pitkään, pitäisikö tätä kirjaa lisätä listalle ollenkaan, se kun ei kerro transihmisen omaa tarinaa vaan transihmisen läheisen tarinan. Uskon Ahavan kuitenkin lisänneen tietoisuutta transasioista Suomessa, sillä kukaan tuskin saattoi välttyä kuulemasta tästä kirjasta kun se viime vuonna ilmestyi. Lisäksi kyseessä on älyttömän onnistunut romaani: se on kaunis, haikea ja raastavakin seuratessaan paitsi minäkertojaa ja tämän puolisoa, myös Kolumbusta joka luulee löytäneensä Intian muta löytääkin jotain ihan muuta.

3. Riina Mattila: Järistyksiä

WSOY:n nuortenkirjakilpailussa toisen palkinnon saanut lyhyehkö romaani kertoo muunsukupuolisesta Eeliasta, joka pääsee ahdistavasta pikkukaupungista lukioon ja saa siellä vihdoin tilaa alkaa elää: etsiä itseään, löytää ehkä rakkauden ja kipuilla sen kanssa miten me sovimme muiden ihmisten kanssa yhteen. Eelian kokemukset ja tunteet tuntuivat todellisilta, ja lisäksi kirjailija saa valtavat propsit siitä, että toi muunsukupuolisen päähenkilön suomalaisen nuortenkirjallisuuden kentälle.

4. Siri Kolu: Kesän jälkeen kaikki on toisin

Peetu täyttää kahdeksantoista ja pääsee pian korjaamaan sukupuolensa. Sitä ennen edessä on kuitenkin kesä ja isän kanssa purjelentokoneessa vietetyt tunnit, joiden aikana on aikaa miettiä perhesuhteita ja minuutta ja muutoksia. Parasta tarinassa on tilan tuntu ja muistutus siitä, että kaikki voi loppujen lopuksi mennä hyvin.

Ja jos joku nyt miettii miksi tällä listalla on näin paljon nuortenkirjoja, se johtuu ihan siitä, että olen tosi onnellinen näistä viime vuosina ilmestyneistä monimuotoisemmista tarinoista ja etenkin siitä, että niitä suunnataan nuorille! On vaan niin valtavan tärkeää nähdä erilaisia ihmisiä edustettuina myös kirjojen sivuilla, ja tämä on niin siistiä kehitystä kirja-alalta, etenkin täällä Pohjolan perukoilla, jossa avoimuus uusille asioille ei aina ole itsestäänselvyys.

5. Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi

Rakastin tätä teosta silloin kun se 18 vuotta sitten (!) ilmestyi, ja nyt se palasi yhtäkkiä mieleeni. Kirjassa oli sen ilmestyessä ihan valtavasti kaikkea uutta: erilaisten tekstilajien yhdistäminen yhteen romaaniin, fantasiaelementtien upottaminen muuten reaalimaailmassa tapahtuvaan tarinaan, miesten välinen rakkaus... Muistelisin tämän olleen itse asiassa yksi ensimmäisiä muitakin kuin heterosuhteita kuvannut romaani, johon koskaan törmäsin. Sinisalo on mestarillinen kertoja ja kuvittelija, joten tämä on pakko lukea uudestaan!

+1 Holma, Järvenpää & Tervonen: Näkymätön sukupuoli

Tämä viime viikolla hehkuttamani muunsukupuolisuudesta ja moninaisista sukupuoli-identiteeteistä kertova kirja sopii just passelisti Pride-viikon teemaan: siihen, että jokaisen pitäisi voida etsiä omaa itseään, identiteettiään ja itseilmaisuaan lokeroiden rajoittamatta – ihan kaikista sateenkaaren väreistä.

 

Muuta lukulistallani just nyt: Johannes Anyurun He hukkuvat äitiensä kyyneliin, André Acimanin Call me by your name, lisää Jeanette Wintersonia sekä Pirkko Saisiota (jonka Punainen erokirja tuli mieleeni just nyt, ja joka olisi kyllä ansainnut paikkansa tällä listalla, niin hieno se oli).

Tuleeko teille mieleen teemaan sopivia lukusuosituksia? Laittakaa niitä jakoon kommenteissa! Omissa lukutottumuksissanikin kun on vielä paljon parannettavaa ja laajentamisen varaa, sillä olen huomannut lukevani lopulta kuitenkin varsin rajallisesti: olen puhunut siitä, miten pyrin lukemaan enemmän naisten kirjoittamia kirjoja kirja-alan sukupuolivinoumaa omalta osaltani korjatakseni, mutta esimerkiksi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien kirjailijoiden sekä muiden kuin valkoisten kirjailijoiden teosten lukemisessa minultakin vaaditaan vielä runsaasti skarppausta.

Olkoon näkökulmien laajentaminen siis lukulupaukseni tälle kesälle. Hyvää Pride-viikkoa kaikille!

 

Jatka lukemista:
kenen ääni kuuluu mediassa?
roxane gay: hunger - a memoir of (my) body
 
seuraa blogia Facebookissa ja Bloglovinissa.

Pages