Haluan nähdä muokkaamattomia mainoksia

No Sex and the City

Onko Photoshop menossa pois muodista mainosmaailmassa? Muutosta positiiviseen suuntaan näyttäisi olevan tapahtumassa: esimerkiksi tavaratalojätti Targetin tämänvuotisen uima-asukampanjan kuvissa poseerasi monia mallimitoista poikkeavia naisia eikä kuvia ollut käsitelty. Lokakuun alussa puolestaan Ranskassa kiellettiin mainosmallien vartaloiden photaroiminen ilman, että kuvaan lisätään käsittelystä kertova merkintä Photographie retouchée. Samalla myös maailman suurin kuvatoimisto Getty Images ilmoitti, ettei sekään enää hyväksy kuvia, joissa mallin kroppaa on korjailtu kuvankäsittelyn keinoin.

Mainosten kuvakielellä on väliä. Suunnilleen jokainen (aikuinen) ihminen tietänee, että mainokset eivät ole todellisuutta nähneetkään, vaan niitä muokataan varsin rankastikin. Tästä huolimatta näkemiemme kuvien keinotekoisuudesta on tärkeää saada toisinaan muistutuksia ja muutostakin ehdottomasti tarvitaan.

Kieli on aina vallankäyttöä ja niinpä kuvat ovat visuaalista vallankäyttöä. Ne määrittävät sitä, mihin silmämme tottuvat ja mikä näyttää meistä normaalilta. Yksinkertaistettuna: vaikka meistä suurimmalla osalla kasvaa jaloissa karvaa, olemme tottuneet karvattomiin naisiin jopa karvanpoistotuotteiden mainoksissa, ja siksi säärikarvojen näkeminen suuryrityksen kampanjassa järkyttää. Mainosten kuvakielellä on myös enemmän väliä kuin monilla muilla kuvilla, sillä näemme niitä valtavasti. Tarkkoja lukuja on vaikea löytää, mutta esimerkiksi erään vuonna 2007 tehdyn tutkimuksen mukaan ihmiset näkivät noin 600 mainosta päivittäin. Voitaneen olettaa, että älypuhelinten yleistyessä tuo määrä on sittemmin siitä vain kasvanut.

Mainokset myös myyvät meille ideaalimaailmaa: mielikuvia siitä, millaisia elämämme voisivat olla, millaisia me voisimme olla – ja millaisia meidän pitäisi olla. Mainosten kuvia markkinoidaan meille tavoiteltavana ideaalina ja niiden ihmisiä tavoiteihmisinä. En missään nimessä ajattele, että imisimme itseemme kaikki mainoksissa esitetyt näkemykset suoraan ja suodattamatta, sillä tottakai osaamme olla myös kriittisiä. En minäkään ryntää esimerkiksi alusvaatemainoksen nähtyäni heti pöksyostoksille. Mutta hetkittäin kyllä huomaan näkemieni kuvien hiipivän, alitajuisen vaikutuksen. Kyllin monta mainosta ja muotikuvaa nähtyäni alan usein ajatella, että haluaisin olla laihempi ja että elämäni olisi parempaa jos vain vaatekokoni maagisesti pienenisi. Niin kriittisesti kuin siis mediaan ja mainoksiin osaankin suhtautua, jollakin tasolla peilaan kuitenkin omaa elämääni mainosten fiktioon.

Sille ei voi mitään: jatkuva altistuminen tappiin asti käsitellyille kuville muuttaa vähitellen käsitystämme siitä, mikä on hyvää, mikä tarpeeksi hyvää, ja millaisia meidän tulisi olla. Photaroituja kuvia on kaikkialla ympärillämme ja usein tuntuu, että kyseessä on väsytystaistelu, jossa ei voi voittaa. Mutta minä olen totta puhuen valtavan väsynyt siihen, että sairaalloisen laihoja malleja editoidaan näyttämään terveemmiltä mutta yhä valtavan laihoilta, ja että tuon editoinnin tulos on sitten se, mitä me olemme oppineet pitämään normaalina ja kauniina.

Kaikki eivät varmastikaan ole tästä samaa mieltä kanssani, mutta itse näkisin kaikkein mieluiten maailman, jossa Photoshopia ei käytettäisi lainkaan. Monet sanovat tahtovansa mainoksilta, aivan kuten aikakauslehdiltä ja blogeiltakin, ennen kaikkea kauneutta: kuratoituja kuvia ja kiiltävää pintaa, olkoonkin se illuusiota. Ymmärrän sen kyllä, sillä olenhan minäkin tottunut kiiltävään ja käsiteltyyn. Mutta samanaikaisesti haluaisin nähdä meidän murtautuvan ulos tästä kiiltokuvamaailmasta.

Vaikka olenkin tottunut mainosten kuvakieleen, haluaisin kovasti oppia takaisin siihen, että pitäisin kauniina myös käsittelemätöntä pintaa ja käsittelemättömiä kehoja.

 

Jatka lukemista:
uudessa pirelli-kalenterissa ikä saa näkyä
ruma totuus muotilehdistä?
laita soimaan: body positivity playlist
 
seuraa blogia myös Facebookissa ja Bloglovinissa.

Share

Kommentit

Torey
Näissä neliöissä

Mä haluan nähdä mallien muhkuraisen ihon ja pienet allit, koska se on normaalia. Mä haluan nähdä oikean lantionkaaren, en korostettua, mä haluan nähdä oikean rintojen koon, en tietokoneella kasvatettua. Ja musta on hyvä, etttä mallit on allaneet somessa julkaista kuvia, joissa on rinnakkain se oikea kuva ja käsitelty kuva. On oikein, että mallitkin ottavat nokkiinsa, kun eivät riitä sellaisina vaan pitää vähän ottaa pois tuolta ja täältä, ja sitten lisätä tänne. Raaka totuus kun on, että aika harvalla meillä täällä on täydellisen sileää ihoa ja lantio, peppu ja tissit just täydellisen pyöreät ja "sopivan överin" kokoiset.

Jemina
No Sex and the City

Tuo muutenkin kuvankauniiden mallien toisinaan varsin radikaalikin kuvankäsittely kyllä monella tavalla näyttää sen, miten naurettaviin sfääreihin photariobsessiossa on menty. Mikään ei ole kyllin hyvää ja kukaan ei kelpaa sellaisenaan - eivät edes sellaiset huippumallit kuin Emily Ratajkowski, kuten tämän viimekuinen photoshoppaustapaus osoittaa. Minäkin haluaisin kovasti nähdä niitä ihan normaaleja ihmisiä, mutta toisinaan näyttää kyllä pahasti siltä, että sellaiseen muutokseen on vielä valovuosia matkaa.

Vierailija (Ei varmistettu)

Minulla mainokset menee ohi tai sitten ihastelen niitä kuvina, minä en kaipaa ainakaan mitään 70- luvun inhorealistista mainosmaailmaa. Sen sijaan esim. elokuvissa pidän siitä, että ne näyttävät aidolta eikä liian käsitellyltä.
Kun mietin mainoksia kokonaisuutena niin kyllä photarilla käsitellään kaikkia kuvia ja esim. ruokakuvien kuvaaminen on paitsi somistamista niin myös kuvankäsittelyä ja tässä se on minusta ihan hyvä. Ei minun annokset samasta reseptistä näytä samalta eikä tarvitsekaan. :) Ehkä pitäisin siis rajana sitä, että ihmisten kuvia käsitellessä jätettäisiin kuva mahdollisimman autenttiseksi. Pieni kuvankäsittely on minusta ok, esim. meidän hääkuvassa molempien kasvojen ihoa hieman tasoitettiin, mutta vartaloon ei koskettu.

Toki liiallinen kuvankäsittely on minustakin vain turhaa ja mainoksilla voi olla vaikutusta etenkin nuoriin. Itse en nuorena rinnastanut itsenäni median naisiin tai ajatellut, että minun pitäisi näyttää samalta. Hoikkuuden ihannointi nuorena tuli etenkin lähipiiristä, ei mediasta. Nykyään tosin saatan mainoksista saada kimmokkeen terveisiin elämäntapoihin, joita noudattamalla voin myös henkisesti paremmin.

Jemina
No Sex and the City

Joo, kuvankäsittelyäkin on niin montaa eri lajia. Itse suren välillä sitä, miten kertakaikkisen käsitellyksi ja kiillotetuksi meininki noin ylipäänsä on mennyt, mutta tavallasi minäkään en pidä esimerkiksi ruokakuvien käsittelyä mitenkään maailman karseimpana juttuna. (Silläkin on kyllä vaikutuksensa, onhan se osa tätä meille markkinoitavaa täydellisen ja kauniin elämän ideaalia, jota meistä kukaan ei voi tavoittaa, ihan vain siitä yksinkertaisesta syystä, että siinä on totuutta vain nimeksi.) Siitäkin olen ihan samaa mieltä, että ainakin kropanmuodot voitaisiin nyt jo viimeistään jättää rauhaan. Tarpeen vaatiessa kestän kyllä sen, että ruokakuvauksissa käytetään parhavaahtoa kermavaahtoa feikkaamassa, mutta en millään haluaisi enää nähdä yhtäkään tietokoneohjelman avustuksella venytettyä ja kavennettua ihmistä.

Ja itse asiassa meikä kyllä myös kelpuuttaisi mieluusti takaisin sen seiskytlukulaisen inhorealistisen kuvaston - ainakin kokeiluluontoisesti, jos ei muuta! Olisi meinaan aikamoinen muutos nykymenoon verrattuna. :D

Kommentoi