2.9.2017 marjapilami

Kesä tulikin takaisin

Olin jo niin valmis kaivamaan mustat nahkanilkkurini naftaliinista ja pukeutumaan pitkään mustaan takkiin, mutta kappas vain. Kesä tulikin takaisin. Syksyiset sadepäivät olisivat sopineet paljon paremmin viime viikkojen fiilikseeni, mutta minkäs tuolle voi. Pihalla paistaa aurinko ja lämpö huitelee kahdessakymmenessä asteessa. Hyväksytään.

Ystävä kutsui F:n veneretkelle, poikien iltaa viettämään, ja sääennustetta katsottuani kutsuin itseni mukaan. Parisuhteessa kumpaisellakin osapuolella on toki oikeus omiin menoihinsa, mutta jos jufenauta kesän ensimmäinen hyvä sääpäivä osuu kohdalle juuri kun eräs kyseisistä osapuolista pääsee veneilemään, saa se toinen raasu mielestäni änkeä mukaan. Ja sitä paitsi Søren, meidän veneilevä ystävä, asui F:n kanssa samaan aikaan Helsingissä ja oli käytännössä meidän perheenjäsen (yleensä sanon että ihan kuin meidän oma poika, mutten oo varma tykkääkö se siitä vertauksesta kovin paljoa).

Ja voi että, mikä ilta kuulkaas. Köröteltiin pienellä sinisellä paatillamme läpi tämän kauniin kaupungin ja oleilu oli just sellaista, kuin sen kesällä kuuluu olla. Vähän jänskätti, että mahdetaankohan me selvitä koko reissusta hengissä, koska eräs turistivenekolari Amsterdamin kanaalissa kummitteli muistoissa, mutta muuten oli aivan täydellistä. Kyllä elämä vaan olisi niin paljon parempaa, jos omistaisi veneen, edes aivan pikkuisen.

Ja jos kesäisin olisi kesä.

Tuntuu säälittävältä ja tosi turhalta jossitella, mutta kun tuona iltana katselin ympärilleni veneemme nokasta, näin niin monta kuvaa siitä, miltä tän kesän olisi kuulunut näyttää. Siihen pakkautui kaikki ne kivat jutut, joista esimerkiksi Susan kanssa koko talvi haaveiltiin ja sitten satoikin vettä koko ajan. Toisaalta, onneksi tää kesä ei oo ohi vielä ja seuraavankin saan viettää tän ihanuuden keskellä. The kesiä The kesien perään.

Kukaan ei muuten koskaan saisi käydä Köpiksessä viettämättä aikaa Christianshavnissa. Oon käynyt siellä litkimässä roseeta pari kertaa tän kesän aikana ja nyt taas tuli syyllinen olo, kun luku ei oo parikymmentä (no ei ois tarvinnut välttämättä litkiä roseeta 20 kertana, mutta muuten). Nørrebron jälkeen ehkä Kööpenhaminan kivoin alue. Ja ei, veneellä hilluminen ei oo pakollista.

Rantauduttiin kanaalin varrelle, tallusteltiin vähän aikaa ympäriinsä ja ihailtiin kaikkea. Pojat haki pizzat ja mä liikaa Letz Sushia. Istuskeltiin penkillä ja elämä oli hyvää, niin oli sushikin ja kuulemma pizza.

Vaikka mä oisin ollut kuinka valmis syksyyn, se ei selvästikään ollut vielä muhun. Ja hyvä niin. Koska just tällaiset spontaanin täydelliset kesäillat rakkaiden tyyppien seurassa on parhaita juttuja, piristysruiske jota meikäläinen kipeästi kaipasi. Paniikinomaiset huutonaurut, kun me melkein törmättiin paatillamme joutsenparveen ja joutsen-isä (tai ehkä se oli äiti) sihisi meille just sen näköisenä, ettei meillä oo silmämunia enää kauaa. Se kun saatiin pubin omistajalta nuhteet, kun istuttiin pubin ulkopuolella olevassa pöydässä odottamassa ruokaa muualta – ja kun se meitä pois hätistäessään sihisi (samannäköisenä kuin joutsen-isä) että sen vessaankaan ei sitten muuten oo mitään asiaa. Ei meillä ollut ees hätä, tiedoksi vaan. Ja keskustelut elämästä, muutoksesta, vanhasta kunnon Helsingistä.

Viivythän vielä hetken, kesä.