Raskausviikot 3 ja 4 – Uusi postaussarja alkaa

Kuten tuossa aiemmin ohimennen mainitsin, ei meikäläisen raskautuminen käynyt pikavauhtia (oletukseni oli pitkä katsekontakti ja välitön sikiäminen) ja ehdin moneen kertaan miettiä, että pääsenkö koskaan kirjoittamaan raskausjuttuja blogiin. Mutta tässä sitä viimein ollaan! Aloitan täten kauan hinkumani postaussarjan, eli katsauksen kuluneisiin raskausviikkoihin. Luvassa siis perinteikästä listausta oireista sekä muita fiiliksiä matkan varrelta. Osa postauksista voi käsitellä yksittäistä viikkoa, mikäli se oli poikkeuksellisen kreisi ja osassa niputan useamman viikon yhteen. Ehkä katsauksesta on apua kohtalontovereille – ja myös tulevaisuuden itselleni, jottei mahdollisesti joskus uudestaan raskaana ollessa tarttis vetää hirveitä paniikkeja ainakaan samoista jutuista.

Jos raskaushommelit ei kiinnosta, niin sorry not sorry! Skippaa tää postaus, lupaan kirjoittaa jostain ihan muusta seuraavaksi 😀

Mutta aloitetaanpa alusta, eli raskausviikoista 3-4* ja oireista ennen plussaa (ehdinkin tätä termiä niin monena kuukautena turhaan googlailla, että näppäimistöstäni on kyseiset kirjaimet tyystin haalenneet).

Tää oli henkisesti hyvin raskasta aikaa. Aloin olla huolissani meidän mahdollisuuksista saada vauva ja aiempien yrityskuukausien toivo oli jo kauan sitten vaihtunut epäuskoon, teki mieli pistää varuiksi adoptiopaperit vetämään (ei tilanne mitenkään mahdottomalta oikeesti näyttänyt, mä nyt vaan oon kärsimätön draamapetteri). Kesä oli ollut rentouttava, suorastaan terapeuttinen, ja olin päässyt pahimmista obsessoinneista hetkeksi eroon. Mutta kas kummaa, heti kun palattiin arkeen, aloin taas stressaamaan asiaa. Ne oli ne loppukesän viikot, kun vielä on lämmintä mutta aistii jo selvästi syksyn ensihenkäykset. Kun itse negistelin tulevaa ja masistelin uutta tappiota, alkoi tapahtua yhtä sun toista pientä…

  • Huimaus. Mun tekee mieli kuitata tää ihan humpuukina, koska on vaikea uskoa minkään varsinaisen raskausoireen tulevan näin aikaisin, mutta koska tyhjästä ilmestynyt huimaus (spoiler alert!) oli säännöllisenä kaverina niin monta viikkoa, luulen sen tosiaan nostaneen päätään jo raskausviikolla kolme, alkion kiinnittymisen aikoihin. Kuukautisten odotettuun alkuun oli vielä viisi päivää, kun jouduin hipsimään tunniksi työpaikan lepohuoneeseen ja nostamaan jalat ylös. Katselin aurinkoiselle pihalle sälekaihtimien raoista ja siinä makoillessani mietiskelin että mitäs hittoa nyt, voiskohan tää olla, ei kai vielä sentään…
  • Näon sumeneminen noustessa. Sama homma, tää vaiva alkoi putkahdella huimauksen kanssa suunnilleen yhtä aikaa jo päiväkausia ennen kuin menkkojen piti alkaa. En pistäisi raskauden piikkiin, ellei vaiva olisi alkanut yhtäkkiä ja jatkunut säännöllisenä useita viikkoja. Tuolloin kolmosviikolla ajattelin, että sen on pakko olla vaan jotain niskajumia.
  • Lämmön nousu. Tässä vaiheessa oltiin tosiaan taottu vauvaprojektin parissa pitkään ja mulla alkoi olla psykoosit tulilla. Olin ekaa kertaa päättänyt mitata aamulämpöjäni, jotta osaisin lämmön romahtaessa varautua kuukautisiin edes vähän etuajassa eikä tarttisi esimerkiksi pillittää työpaikan vessassa. Muutamaa päivää ennen menkkojen odotettua alkua mun lämpö yhtäkkiä pompsahtikin usean desimaalin ylöspäin ja pysyi siellä seuraavinakin aamuina, vaikkei ollut kuumeinen olo tai mitään. Pieni toivo alkoi itämään… (Pssst. Mittasin lämpöjä poikkikselta salaa ettei se tajuaisi millaisen pimahtaneen eukon kanssa se yrittää lisääntyä, niin älkää pliis kertoko sille… toisaalta nyt sen alkaa olla jo vähän liian myöhäistä pötkiä pakoon, eli kertokaa vaan, ehkä sen on hyvä tietää.)
  • Väsymyskohtaukset. Noin viikon verran ennen plussaa sain säännöllisen epäsäännöllisesti jäätäviä uupumuskohtauksia, jotka sitten menivät ohi yhtä nopeasti kuin alkoivatkin. Kun se lämpökin vähän nousi, niin pidin todennäköisenä vaihtoehtona orastavaa flunssaa.
  • Hassut koputukset mahassa. Se tapahtui tasan kahdesti: lauantai-iltana kun olin viinilasillisella ja sunnuntaiaamuna kun heräilin. Tuntui kuin pikkuruinen lintu (awwww) olisi koputtanut nokallaan mahan sisällä muutaman kerran nopeesti putkeen. Olin aiempina yrityskuukausina kuvitellut itselleni ties mitä kiinnittymistuntemuksia jne, mutta tää oli ihan uus juttu.
  • Selittämättömät raivopuuskat poikaystävää kohtaan. Meillä on poikkiksen kanssa tosi chilli meininki ja jos mä ärsyynnyn sille, niin yleensä siihen on mielestäni selkeä syy. Plussaa edeltävän viikon aikana mä kuitenkin hiillyin siihen muutamaan otteeseen ilman mitään syytä. Ykskin kerta oltiin street food -tapahtumassa ja se palloili hyväntuulisena menemään, kun mä salamana kirkkaalta taivaalta aloin pihistä silkkaa vihaa sitä raukkaa kohtaan! Oisin halunnut pysähtyä niille sijoilleni, huutaa sille suoraa huutoa ja painella menemään 😀 Olin kuitenkin sen verran järjissäni, etten näyttänyt raivoani ulospäin vaan sanoin että väsyttää ja voisi lähteä kotiin. Tunnustin itse asiassa nää salatut raivon tunteet F:lle vasta paria viikkoa myöhemmin, eikä se ollut onneksi huomannut mitään – eikä moisia puuskia ekojen viikkojen jälkeen ilmaantunutkaan, thank god.

Tälleen jälkiviisaana listattuna näyttää siltä, että mulla oli vaikka mitä oireita ennen plussaa ja että tuohan oli ihan selkeä peli jo viikon verran ennen niitä kahta viivaa. Suureen osaan aiemmista yrityskuukausista verrattuna oireet kuitenkin tuntuivat tosi vähäisiltä, suorastaan olemattomilta. Odotin vatsakramppeja, epämääräisiä viiltoja tai edes pientä pahoinvoinnin aaltoa, joita ei tietenkään kuulunut. Lämmön nousun ja väsymyksen laitoin flunssan syyksi, huimausfiilikset luulotaudin tai niskajumin piikkiin ja raivopuuskat saattoivat olla vaan stressistä johtuvia. Lähes jokainen raskautumista odottanut nainen myös tietänee, että niiden parin piinaviikon ajan vatsassa tuntuu koko ajan kaikkea – viattomat koputukset ei ollut mitään aivan tuikiselkeisiin kiinnittymisnippailuihin verrattuna, joita olin kuvitellut joskus ennen tunteneeni.

Vaikka jotain todistetusti olikin mahassa kehitteillä, olin tapahtuma-aikaan lähes varma siitä, että joudun taas pettymään. Tilanne oli raastava, mutta kääääk, sitten päätin tehdä raskaustestin ja siitä se rumba vasta alkoikin.

To be continued…

*Koska tää oli itselle vielä hepreaa näihin aikoihin, raskausviikot 3-4 tarkoittaa siis päiviä 2+0-3+6. Ei siis kolmosella ja nelosella alkavia viikkoja, kuten voisi luulla.

Facebook | Bloglovin | Instagram

Kommentit (3)
  1. Musta on kivaa lukea raskauspäivityksiä mutta yhtä kivaa tai vielä kivempaa ois kuulla lisää raskautumisyrityksistä ja niistä tunteista! T. Lapsettomuushoidoissa ja toivo elää vahvana

    1. Tsemppiä hoitoihin! Hyvä että toivo elää ja niin sen pitääkin ❤️ Vaikka rankkoja aikoja varmasti käyt myös läpi.

      Avaudun todennäköisesti jossain vaiheessa yritysajasta enemmän, vielä en tosin oo osannut päättää kuinka paljon. Tiesin heti haluavani kertoa avoimesti ettei raskautuminen käynyt pikavauhtia (koska tiedän liiankin hyvin sen fiiliksen kun kaikki muut tuntuu pamahtavan paksuksi suunnilleen vahingossa ja itse kokee olevansa maailman ainoa joka ei siinä onnistu) – mutten vielä oo keksinyt mitä muuta haluan kertoa. Toisaalta tässä henkisesti rankassa raskaudessakin on niin paljon käsiteltävää, että saattanen palata sitä edeltävän ajan mietteisiin vasta kun bebe on toivottavasti turvallisesti maailmassa. Toivottavasti saat näistä aatteistani kiinni 😊

      Siitä oon melko varma, että sitten kun (siis KUN, ei jos) teille se vauva lopulta putkahtaa, tuut olemaan sitä mieltä että haluat JUST SEN vauvan ja sulle tulee olo, että niinä aiempina kuukausia ei natsannut koska odotit juuri hänen putkahtamistaan ❤️

      1. Olipa kivasti sanottu, kiitos!

        Ja joo, ymmärrän kyllä, jos et halua avata kaikkea. Ja musta oli kiva et mainitsit kuitenkin ton, ettei raskautuminen ollut itsestäänselvää, just noista mainitsemistasi syistä.

        Toivottavasti loppuraskaus sujuu mahdollisimman mukavasti!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *