Elämää dieetin jälkeen

Ladataan...
Onnenpäivä

Dieetin päättymisestä on nyt kulunut melkein kaksi kuukautta ja yhtä sun toistakin ehkä kiinnostaa tietää, että minkälaisiin uomiin elämä on tuon urakan jälkeen oikein asettunut. Vaikka suunnittelin paluun lähemmäksi normaali ihmisen arkea ja ruokavaliota melko huolellisestikin etukäteen, ei vanhoihin kaavoihin sujahtaminen viiden kuukauden dieettaamisen jälkeen sujunutkaan ihan niin helposti kuin kuvittelin.

Ensimmäiset viikot dieetin päättymisen jälkeen kuluivat kuin sokkona. Parin herkuttelupäivän jälkeen jatkoin ruokavalion seuraamista ja kaloreiden sekä hiilihydraattien porrastettua lisäämistä. Lisääntyvästä energiamäärästä huolimatta ei treenistä tullut mitään. Takki oli totaalisen tyhjä ja muistan, ettei itku ollut kaukana, kun tempoessani kevyesti leukoja vain muutama viikko aikaisemmin, nousi leukoja enää viisi. Taistelin silti itseni salille samaan tahtiin kuin aikaisemminkin, mutta todellinen tekemisen meininki loisti poissaolollaan. Kiukuttelin, tuijotin peiliin ja kiukuttelin vähän lisää. Noiden parin ensimmäisen viikon aikana taisin kokea pienen mentaalisen romahduksen, kun tajusin treenimotivaationi kadonneen samalla hetkellä, kun päätin dieettini. Mitä minä nyt teen?


 

Salitreenaaminen ilman päämäärää tuntui toivottomalta. Pitäisikö tätä muka oikeasti tehdä ihan muuten vaan? Ärsytti, suututti ja seuraavaksi ahdisti. Poistin Instagramista kaikki seuraamani fitness-tytöt, lopetin ammattilaisten treeniblogien seuraamisen ja keskityin keräilemään itseäni. Motivaation piti löytyä omasta päästäni, ei pullistelevasta naisesta iPadin ruudulla. Muistelin kaiholla kaikkia niitä dieetin aikaisia hyviä treenejä, niitä kun hymyilytti ja irvistytti vuoronperään ja nauroin vielä silloinkin, kun pudotin treenikassini kotieteiseen. Vähitellen hyvien treenimuistojen ja liikunnanilon pyörittely päässä alkoi tuottamaan tulosta ja hymyilin ensimmäistä kertaa varovasti, kun vipunostoja tehdessä näin peilissä pumpin, jota en ollut nähnyt aikoihin. Täältä tullaan, perkele.

Heti dieetin päättymisen jälkeen ryhdyin kohtuullistamaan cardioharjoittelua sisätiloissa. Juoksumaton ja crosstrainerin sijaan suuntasin askeleeni pitkästä aikaa ulos. Juoksu olikin ainoa urheilumuoto, joka tosissaan tuntui kulkevan, mutta ilo loppui lyhyeen. Vain kaksi juoksulenkkiä myöhemmin ilmaantui nilkkoihini omituinen jäykkyys, joka lopetti juoksulenkit alkuunsa ja on vaivannut minua ihan viime viikkoihin saakka. Juuri kun kuvittelin, etten juuri syvemmälle voisi vajota ontuvan motivaation ja rikkinäisten jalkojeni kanssa, minä sairastuin flunssaan. Seurasi viikon treenitauko, joka tuntui täysin kohtuuttomalta heti Neitsytsaarten lomamatkan aiheuttaman treenitauon perään. Olin vihainen kuin parvi ampiaisia ja taatusti viikon verran maailman hirvein vaimo. Näin jälkiviisaana voisin kuitenkin sanoa, että olisi ehkä kannattanut pitää taukoa pari päivää pidempäänkin, sillä nyt, puolisentoista viikkoa myöhemmin, palasi tauti keuhkoputkentulehduksen muodossa ja olen jälleen treenitauolla.

Entäs sitten se ravintopuoli ja mikä kiinnostavinta, paino? Syömiseni pysyi nipin napin säädyllisenä kaiken päänsisäisen kaaoksen keskellä, mutta kaloreiden lisääminen portaittain jäi ikävästi kesken, kun suuntasimme viikoksi Neitsytsaarille. Loman jälkeen lopetin ravintokirjanpidon ja täytin ruokalautaseni puhtaasti perstuntumalta. Keho tuntui imevän supertehokkaasti kaiken saamansa energian itseensä ja paino kääntyi nopeasti nousuun. Painon kohoaminen otti aluksi koville, vaikka olinkin yrittänyt valmistautua siihen etukäteen. Oli masentavaa, kun nesteen kertyessä kehoon hävisivät vatsalihakset samaa tahtia tekorusketuksen kanssa. Kun olin ensin kytännyt viisi kuukautta painon putoamista ja rasvaprosentin pienenemistä, oli järkyttävää nähdä kehityksen kääntävän suuntaa. Sisäinen ääneni yritti kuiskia minulle monta viikkoa, että suunta on väärä, heität hukkaan viiden kuukauden urakan jos nyt annat itsesi lihoa. Järki kädessä minä taistelin viikon jos toisenkin saadakseni sisäisen ääneni vaikenemaan. Nyt, kun astun vaa'alle ja se näyttää kaksi kiloa enemmän kuin dieetin päätöspäivänä, on sisäinen ääneni vaakalukemiin ihan tyytyväinen ja päänsisäinen myllerrys tuntuu vihdoin laantuneen.


 

Mitä nyt sitten seuraavaksi? Ihan aluksi koitan parannella keuhkoni ja saada oirehtivan astmani takaisin aisoihin. Tässä sairastellessa onkin hyvää aikaa punoa sotasuunnitelmia tuleviin salitreeneihin, sillä vaikka motivaationi on palannut karkuteiltä takaisin, on treeniohjelmani vielä täysin sekaisin. Olen myös selvitellyt nilkkojani vaivaavaa jäykkyyttä ja lähden kokeilemaan josko muutamalla pienellä vippaskonstilla saisin juoksukykyni takaisin. Se suurin kysymys on kuitenkin vielä vailla vastausta. Asetanko treenaamiselle jonkin konkreettisen tavoitteen vai en? Tiedän jo, että kovalla tahdonvoimallani saattaisin saada tavoitteellisella treenaamisella hienojakin tuloksia aikaiseksi, mutta tavoitteet tuovat mukanaan myös suorituspaineita ja se taas ei tällä hetkellä erityisesti houkuttele. Mutta jos kuitenkin tavoitteita lähdetään asettamaan, niin mitkä ne ovat ja mikä vaikeampi kysymys - missä lajissa? Tällä hetkellä veri vetää nimittäin vahvasti salitreenin lisäksi myös juoksemisen ja maantiepyöräilyn pariin. Seuraavien kuukausien aikana joudun ottamaan huomioon myös pakolliset treenitauot ja olosuhdemuutokset. Kuukauden päästä on edessä taas uusi lomareissu ja elokuun alussa matkaan viideksi viikoksi Suomeen, jolloin ainakin salitreeni on astetta haastavampaa toteuttaa. Yksi asia nyt on kuitenkin selvä. Dieetille en ihan heti ryhdy uudelleen.

 

Share
Ladataan...

Kommentit

phocahispida

Minuakin kiinnosti, missä mennään, joten kiitos pitkästä raportista!
Näin täysin maallikon silmin jokin matkailuyhteensopiva laji voisi olla motivaation kannalta hyvä suunta, voisi sitten Suomessakin vaikka juosta tms. :)

A. Sinivaara
Onnenpäivä

Joo, kyllä minä varmaan siihen juoksemiseen aika paljon tulen kallistumaan, koska se oli se ainoa treenimuoto mitä viime kesänä Suomessa tuli tehtyä. Nyt vain huolettaa nuo jalat... toivottavasti saan ongelmat ratkottua nilkkojen osalta. Tietysti pitää muistaa sekin, että kesän tullen täällä tulee kuuma (+30-40 c), joten ilmastoitu sali saattaa alkaa tuntumaan kovinkin houkuttelevalta paikalta ;)

Mindeka
Ma-material Girl

Oho. Kuulostaapa rankalle.

Olisiko se dieetti tai yleensäkin noi ravintomuutokset aiheuttaneet jotain (masennus?)hormonien tuotantoa? (Onko sellaista edes?) Kuulostaa nyt siis ihan pöhkölle tämä kommentti (sori), mutta kun vaikutat kovin määrätietoiselta ja iloiselta tyypiltä, niin ainakin minulle, tämä teksti oli hieman alakuloisen kuuloinen. Onko se?

Toivottavasti ymmärsin jutun kokonaan väärin ja podet vaan Kadonneen motivaation metsästystä ;)

Ainakin näytät upealle!

A. Sinivaara
Onnenpäivä

Ne ensimmäiset viikot oli kyllä ihan oikeastikin yllättävän rankat ja joo, ihan oikeastikin oli tosi kurja olo ja suunta täysin hukassa. Mutta kyllä, aika yllätyksenä tuli se, kuinka pääkoppa heitti häränpyllyä, vaikka olin kuvitellut tilanteen kymmeniä kertoja etukäteen. Mutta hei, näistä otetaan opiksi!

Sen verran osaan jo nyt analysoida, että se dieetin viimeinen viikko söi kropasta kaikki mehut ja sen takia ei treeni kulkenut hetkeen, vaikka energiansaanti lisääntyikin. Ja tästä heikkouden ja kunnon romahtamisen tunteesta aiheutui sitten se motivaation katoaminenkin osaltaan. Kun ei jaksa, niin ei huvita. Mutta se meininki kyllä piristyi kummasti heti, kun voimat alkoi hiljalleen palautua. Sitten tietysti sattui harmittavasti kaiken hässäkän keskelle se sairastuminen ja jalkojen sakkaaminen (oikeasti, olin odottanut niin paljon juoksemaan pääsemistä!), joka luonnollisesti söi naista rotan lailla. Nyt motivaatio on onneksi palannut ja olisin tarmoa täynnä, mutta... no, pitää nyt taas sairastaa hetki. Mutta tällä kertaa sujuu tämä sairastaminenkin paljon seesteisemmissä tunnelmissa :)

A. Sinivaara
Onnenpäivä

Tarkennetaan nyt vielä, että en ehkä sanoisi, että ihan masennukseen asti alavireiseksi muutuin, vaan paremminkin stressitasoni oli kaikesta hämmennyksestä johtuen todella korkealla. Olin siis enemmän stressaantunut kuin suoranaisen alakuloinen.

TT (Ei varmistettu)

No ristuksen komialta näytät silti vaikka olis ollu reeniongelmaa ja (huimat 2 kg) paino noussu, hienosti vetastu kaiken kaikkiaan kumminki. Minkä sitä sattumuksille mahtaa, ei minkään! Kiitos raportista, oli tosi mielenkiintosta kuulla miltä dieetin jälkimainingit tuntuu, iloa ja valoa sinne!

A. Sinivaara
Onnenpäivä

Haha, ei se paino tosiaan mitenkään huimasti ole noussut, mutta on tässä nyt kieltämättä alkanut paikat hitusen "löystymään" sen kireimmän ajan jälkeen. Vai olisiko se nyt se ikä kun alkoi painamaan? ;)

Mutta kiitos ja iloa ja valoa sinne myös!

astmakas (Ei varmistettu)

Voihan kurjuus kun keuhkoputkentulehdus piti tulla. Ei saa koskaan ikinä milloinkaan unohtaa että astmaatikon keuhkot paranevat puolet hitaammin kuin perusterveen. Itselleni tämä asia on todella vaikea muistaa koska sairastuin astmaan vasta aikuisiässä. Ja voi jestas sentään miten ottaa päähän kun välillä joutuu pitämään kuukaudenkin treenitauon ennen kuin keuhkot kestävät yhtään kävelyä rankempaa rasitusta, toivottavasti sinulla ei ole yhtä huono tilanne!

A. Sinivaara
Onnenpäivä

Minäkin kiltisti odottelin siihen asti, että kaikki oireet hävisi ja aloitin kevyesti(?) salitreenillä liikkumiset. Siitä puoli viikkoa eteenpäin uskaltauduin ensimmäistä kertaa juoksumatolle Las Vegasissa, kipittelin kolmena päivänä ilman, että tuntui lainkaan pahalta ja sitten - yks kaks eräänä iltana tuli tosi tukala olo. Siihen loppui treenit, paitsi viikonloppuna joutui vähän tanssimaan... eh. Mutta, kyllä tämä tympäsee. Täytyy ottaa levon kannalta ja keskittyä bloggaamiseen ;)

Anonyymi (Ei varmistettu)

Miten muuten kävi siinä muodonmuutoskilpailussa, johon käsittääkseni osallistuit? Vai onko ko prosessi vielä kesken?
Ei tosiaankaan kannata heittää saavuttamiasi hienoja tuloksia hukkaan!

A. Sinivaara
Onnenpäivä

Ah, siitä kilpailusta kiroaminen taisi jäädä vain Facebookin puolelle. En siis tullut valituksi finaalikolmikkoon, joka se ei ainakaan nostanut fiiliksiä. Kuulin jälkikäteen, että heillä oli enemmän kiikarissa sellainen bikini fitness -tyyppinen voittaja, joka myy tässä maassa paremmin kuin tällainen "rohjo".

Tuo saavuttamani ei-vielä-niin-kovin-malata 15 % rasva oli kuitenkin meikäläiselle sen verran kovan työn ja tuskan takana, että siinä pysytteleminen vaatisi melkoista kärvistelyä jatkossakin. Joten, se saa nyt kyllä hieman noustakin ja toisekseen, hormoonitoiminta osoitti pieniä häiriintymisen merkkejä ihan loppumetreillä, joten senkin vuoksi on ihan hyvä antaa tilanteen vähän normalisoitua. Itselleni alkaisi kyllä tämä palauttelu jo riittämään, mutta minkäs teet, kun olet kipeänä.

Anonyymi (Ei varmistettu)

Niin että lihaksia ei siinä kisassa sitten katsottukaan ehkä niin "hyvällä". Niitähän sinulla on :)

Joo kyllä tuo 15 % rasva on jo niin alhainen, että ei varmasti ole haittaa vaikka se siitä nousee ainakin sinne 21 %:iin. Hukkaan heittämisellä en tarkoittanut sitä, että yhä kannattaisi kärvistellä yhtä kurinalaisesti.

Toivon, että löydät itsellesi hyvän motivaattorin ylläpitää kuntoasi, vaikkakin jollakin muulla tavoin sitten, mutta kuitenkin siten että sinun on hyvä olla :)

Hezzu (Ei varmistettu)

Olen kuullut juttuja tyypeistä jotka treenaavat vuoden johonkin maratoniin ja saavutettuaan tavoitteensa, ovat sitten heittäneet lenkkarit takkaan todeten että "tää oli sitten tässä, ei kiinnosta enää".

Itsekin koin joskus jotain samantapaista. Saatuani x määrän kiloja penkistä ja kyykystä sekä x kappaletta toistoja leuanvedossa, motivaationi käydä salilla hävisi täysin johonkin. Missä oli nyt se menttaalipuolen personal trainer joka olisi potkinut persuksiin? En tiedä onko "tavoitteen saavuttamisen jälkeisellä motivaation katoamisella" olemassa jokin hienompikin nimi, mutta sen tiedän että ilmiö on todellinen.

Kun lisääntyneiden juoksukilometrien myötä sain kiusallisen pohjevaivan ja jouduin jättämään juoksun pariksi kuukaudeksi keskellä tärkeintä treenikautta, otti ihan mahtavasti kaaliin ja aloin miettiä että mitähän järkeä tässäkin touhussa on?

Löysin kuitenkin oman tavoitteeni käydessäni työpaikan ikäkausitarkastuksessa. Tutkittuaan veri/kolesteroli ym arvojani totesi tuo ihana terveydenhoitaja että "en tiedä mitä oot tehnyt, mutta nää arvot on niin loistavat että jatka samaan malliin". Heureka! Kiitos! Siinä se on: Tavoitteeni on terveys.
Unohdin kilot, toistomäärät ja aikatavoitteet. Ne kuuluvat huippu-urheilijoille, ei 40+ miehelle. Peili, vaaka ja hyvä olo riittää tästä lähtien minulle. Syön niinkuin totesit, perstuntumalta. Poden joskus herkuttelusta vähän huonoa omatuntoa mutta niin pitää ollakin. Juoksen vastapainoksi ylimääräisen lenkin. Harrastan sitä liikuntaa mitä kulloinkin huvittaa, pääasia että harrastan. Jos pohjekipu estää juoksun, menen rullaluistelemaan, sekin on kivaa. Jos olkapääkipu estää salitreenin, pidän siitä taukoa ja treenaan vaikka jalkoja tai keskivartaloa.
Vanhenevan miehen on vaan kuunneltava kehoaan ja toimittava sen mukaan.

Toivottavasti löydät tavoitteesi. Tärkeintä on pysyä liikkeessä :)

Kommentoi

Ladataan...