Kun mieli säröilee

Onnenpäivä

Neljä viikkoa sitten, vain viikkoa ennen paluutani USA:han, istuin ammattilaisen vastaanotolla ja yritin parhaani mukaan kuvailla miltä tuntuu. Kerroin kiireestä, jota ei oikeasti ole. Kerroin stressistä, johon ei oikeasti ole syytä. Kerroin miltä tuntuu, kun aika ei riitä, vaikka sitä olisi loputtomiin. Miten kaikki on tekemättä, vaikka kaikki tarpeellinen onkin tehty. Kerroin kuinka kurkkuun nousee pala, korvissa humisee ja seinät kaatuvat päälle. Stressaannun postilaatikolle menosta, ahdistun lähikaupassa, yritän juosta tunnetta karkuun, siivota sen pois kodistani, mutta mikään ei riitä. Kuinka korjata jotain, jossa ei oikeastaan ole mitään edes vikana?


Tehdään testejä, laitetaan rasteja ruutuun. Ei, ei sinulla ainakaan masennusta ole, toteaa ammattilainen. Ja kyllähän minä sen tiesin. Nytkin naurattaisi koko kallonkutistajan puheilla olo jos ei samaan aikaan itkettäisi niin paljon. Hetken tuumailtuaan psykologi toteaa minun olevan uupunut. Ja jollain tavalla minä huokaisen helpotuksesta, tämä ei siis olekaan normaalia, tämän voi korjata.

***

Täällä Lilyssäkin puhuttiin jokin aika sitten ammattilaisen puheilla käymisestä ja vinttikamarin huollattamisesta. Itselleni ajanvaraaminen työpsykologin vastaanotolle oli valtavan suuri kynnys. Enhän minä nyt mikään umpihullu ole enkä ainakaan masentunut. Ehkä minä vain kuvittelen koko jutun, muistan ajatelleeni. Mutta uskokaa kun sanon: jos yhtään tuntuu siltä, ettei kaikki ole kunnossa ja jokin tuntematon vaivaa mieltä, kannattaa kääntyä ammattilaisen puoleen.

Kaikkea ei tarvitse, eikä edes voi ratkaista itse, sillä mielellä on paha tapa kulkea sitä samaa, jo umpikujaksi todettua polkua. Vaikkei lopulta kukaan voikaan löytää ratkaisuja puolestasi, kertoa suoraa vastausta mitä tehdä toisin, voi ammattilainen auttaa löytämään oikeat kysymykset ja toimintamallit niiden ratkaisemiseksi. Ja niin on, että vastauksen löytäminen on paljon helpompaa, kun tietää mistä etsiä.

***

Tovin jo kotona oltuani, vietimme mieheni kanssa helteistä syyspäivää takapihalla, mies aurinkotuolissa ja minä aikani kuluksi kuivuneita kukkia ruukkukukasta nyppien. Hymyilytti, kun tajusin kuinka hyvältä tuntuu. Kyyneleet tulivat silmiini, kun kerroin miehelle, että tunsin itseni kai ensimmäistä kertaa yli vuoteen terveeksi. Samalla hetkellä ymmärsin, kuinka huonosti olenkaan voinut, vaikken sitä ole tiedostanut. Niin, alamäkeä ei välttämättä edes huomaa ennen kuin se taittuu ylämäeksi.

Lopulta mielen oikeille raiteille saattamiseen ei vaadittu poppaskonsteja, ei reseptilääkkeitä, ei sairaslomia eikä edes pitkää terapiaa. Asiat ovat hiljalleen alkaneet loksahdella paikoilleen pieniä, lähinnä arkisia asioita muuttamalla tai hienosäätämällä. Ja vaikka olenkin vielä alkutaipaleella, olen toiveikas, että ahdistus katoaa vielä jonain päivänä kokonaan.


Olkoon tämä tarina alustuksena tuleville kirjoituksille, joissa avaan lisää niitä asioita, jotka itse olen kokenut mielen toipumisen kannalta oleellisiksi. Vaikkei muiden kokemuksia voikaan suoraan omaan elämään soveltaa, toivon, että omista oivalluksistani löytyisi apua tai vinkkejä myös muille maallisen elämän kanssa painiskeleville.

 

Onnea ja iloa loppuviikkoon!

 

 

 

Share

Kommentit

phocahispida

Oikeista kysymyksistä ei ole usein pitkä matka oikeisiin vastauksiin.

Oma mieleni on jotenkin elastinen, se palautuu nopeasti, mutta jotkin kohdat ovat hauraampia. Stressi, liian moneen hommaan venyminen saattavat aukaista tulpan. Ihan kuin silikonien kylpyamme tyhjenisi kerralla. Niitä päiviä tulee tosi harvoin, mutta sillon päästään syvälle, riittämättömyyden tunteisiin, saamatta jääneisiin positiivisiin palautteisiin ja jatkuvaan itsen piiskaamiseen parempaan.

Joku sanoi juuri kommenttiosioissani hyvin, että pitäisi muistaa se oma arvo, jota, toisin kuin moni kuvittelee, ei voi tai saa määritellä suoritusten kautta. Voi olla että olen väärässä, kun luen rivien välistä sinullakin olevan toisiaan taipumusta siihen. Se on lohdullinen ajatus, ansioton arvokkuus.

http://www.lily.fi/blogit/ilman-sinua-olen-lyijya/musta-aukko

Vierailija (Ei varmistettu)

Hei !
Voimahali ja ohesssa linkki.
Osaatko hellittää, jos elämä tuntuu puurtamiselta?

Tunnollisuus on voimavara, joka auttaa menestymään elämässä mutta voi helposti lipsauttaa ylitunnollisuuden ansaan.
http://www.tehy.fi/tehy-lehti/2013/tehy-lehti-7-2013/pakko-tehda/

drt (Ei varmistettu)

Oon sanaton. Kyyneleet virtasivat koko tekstin ajan, mutta nyt sydän on kevyempi. Jotenkin ajattelin, että ei tätä kukaan voi ymmärtää. Mutta juuri täältä luen tekstiäsi, josta tunnistin itseni.

En koe olevani masentunut, mutta arkinen elämä on jotenkin raskasta, ahdistavaa. Teen kaikkea, mutta mikään oikea asia ei etene. Nukun huonosti ja herään epämääräiseen ahdistuneeseen oloon. Pää on täynnä epämääräistä mössöä, jonka sekaan kadotin itseni jo kuukausia sitten. En jaksa mitään enkä osaa sanoa tätä ääneen enkä ainakaan muista milloin viimeksi olisin ollut tyytyväinen tai onnellinen muuten kuin ohikiitävän hetken. Oon ajatellut että mussa on joku iso vika, tää on mun oma syy. Että pitäisi vaan opetella nauttimaan. Että olen kiittämätön, koska en vaan pysty. Mutta ehkä se ei olekaan niin ja tää sun teksti sai mut ymmärtämään sen.

En voi tarpeeksi sua kiittää. Mutta silti: ISOIN kiitos kun kirjoitit.

Mindeka
Ma-material Girl

Myös minä täällä pysytyin samaistumaan tekstiin täysin. Kiitos A.Sinivaara, että kirjoitit tästä! Kaikista vaikeinta itselleni oli myöntää, että nyt ei kaikki kyllä ole hyvin, koska kuvittelee sen olevan juurikin kiittämättömyyttä, kuten drt tässä yläpuolella kuvailee. Sietämätöntä.

Anna-Maija (Ei varmistettu)

Tunnistan itseni niin hyvin teidän molempien teksteistä. Olen käynyt terapiassa vuosia sitten ja siitä oli apua, mutta terapia loppui kesken ja nyt tunnen olevani alkupisteessä. Työpsykologilla kävin, mutta sekin jäi ja kynnys mennä uudelleen on hirvittävän korkea. Mun ajatukset kiertää kehää; en voi mennä hakemaan apua, koska en ole kunnossa (fyysisesti, ja pelkään syyllistämistä), mutta samalla tiedostan, että tarvitsen apua jotta jaksan parantaa omaa toimintakykyäni.

Itkettää, ahdistaa, pelottaa. Arkiaskareiden tekeminen on vaikeaa, kun ei vaan jaksa ja tuntuu, että kaikki kaatuu mun päälle. Aika jotenkin katoaa, yhtäkkiä huomaan, että on mennyt viikko tai kuukausi, eikä mikään suunnitelma ole edennyt. Tuntuu, että olen aivan epäonnistunut ihminen. Oli lohduttavaa huomata, että en ole ainoa ja elämästä voi tulla vielä parempaa.

Ihan vaan aattelin vinkata tällasesta sivustosta http://oivamieli.fi 

Siellä on oikeasti hyviä harjoituksia rentoutumiseen. Suosittelen. Ja sen appsin voi saada kännyynkin niin voi rentoutua vaikka julkisissa.

Sanniss (Ei varmistettu)

Kiitos! Samat fiilikset kiusaa itteänikin vähintään viikoittain. Ihanaa, että kerrot avoimesti näistä kokemuksista täällä blogissa. Tuntuu hyvältä saada vertaistukea, ja toivon mukaan tulevaisuudessa myös vinkkejä olon helpottamiseen.

Niin turhauttavaa, kun elämässä on oikeasti kaikki ihan hyvin ja jaksan olla kiitollinen kaikesta hyvästä, mitä oon elämääni saanut, mutta silti juurikin kurkussa on ikävä pala ja kaikki tuntuu jotenkin vähän tahmealta. Tuntuu että ei oo tilaa hengittää ja olla, ja mikään ei edisty. Todella ahdistavaa.

Suvi K.
Sisunainen

Tunnistan hyvin tuon pelon että jospa kuvittelee vaan että joku on huonosti eikä ammattilainenkaan löydä mitään "vikaa jota voi korjata" ts että oma huono olo onkin "normaalia". Yleensä kuitenkin kannattaa selvittä missä on vika jos yhtään tuntuu että sellainen on. :)

Iloa ja jaksamista sinullekin!

Finski (Ei varmistettu)

Nyt aukesi roorit taallakin, siis empaattinen itku. Samoja tuntoja on ollut usein, mina olen vuosien itse-tarkkailun jalkeen alkanut yhdistaa taman tunteen siihen kun palaan lomalta Suomesta. Tuntuu vaan tyhjalta ja etta sydan on kahtia, eika kuulu tanne eika kuulu enaa sinne kotimaahankaan.Se voi olla tosi repivaa, tuntuu ihan masennukselta mutta ei ole kuitenkaan sita. Paras maankamaralle palauttava neuvo jonka olen saanut on tama: ELAMA ON. Ja tuon sanoi minulle kymmenvuotias kummipoikani Suomessa kun naki etta olin surullinen USAan palaamisesta. Ei sita voi selitella, anna itsellesi vapaus tunteisiin ja anna itsesi tehda virheita. Kukaan muu ei edes kuvittele etta sun pitaisi olla taydellinen! Sa oot ihan hyva just tammoisena kun olet ja kiitos kauheesti postauksesta!

Charkku
Charlotan silmin

Kiitos, että kirjoitit näin tärkeästä asiasta! Ihana kuulla, että voit paremmin. Tsemppiä arkeen ja voimaannuttava hali sinne. :)

en keksi tarpeeksi anonyymiä (Ei varmistettu)

Kiitos, että kirjoitit tästä aiheesta < 3 Minullakin on ollut monen monta kuukautta juuri samanlainen olo :( Kiitos myös lukijoille vinkeistä... Ahdistuksen ja riittämättömyyden, sekä erityisesti kaiken saamatta jääneen palautteen (töissä) lisäksi lähipiirissäni on tapahtunut lyhyessä ajassa ihan hirvittävän rankkoja asioita, mm. sairaus josta parantuu tilapäisesti (39 vuotiaalla) mutta ei pysyvästi, väkivaltaa, tulipalo kotona, onnettomuuksia, tärkeän vanhemman ihmisen menehtyminen, yksi rattijuopon uhrina menehtynyt rakas ihminen.... :'( eli ihan liikaa käsiteltävää ja en vaan pysty olemaan tukena vaikka haluaisinkin. Oma mieli ei jaksa. En ole muistanut laittaa ensin happinaamaria itselleni...

Menin kuukausi sitten joogatunnille. Tämä on minulle suuri kynnys, sillä en pidä kaikista joogaan liittyvistä syvemmistä asioista. Jotain kuitenkin tapahtui, yhdellä tunnilla itkin vähän salaa ja sen jälkeen kuin ihmeen kaupalla stressi, jännitys ja kaiken yllä ollut paha olo helpottui, vähäsen. En ole uskonnollinen, joten siitä ei ole kyse.

Nyt yritän ottaa päivän kerrallaan, pieninä palasina, hellittäen ja rauhoittuen.

Maijha (Ei varmistettu) http://himlahimla.blogspot.se/

Meinasin jo joskus aiemminkin kommentoida, mutta se sitten vain jäi - kuten ihan liian usein.. Mutta nyt on kyllä kommentoitava, kiitettävä blogistasi. Kiitos, että kirjoitat elämästäsi aidosti ja muistutat siitä, ettei elämä edes kaukana auringossa ole pelkkää ruusuilla tanssimista, kuten sitä helposti kuvittelee. Monien tekstiesi kautta olen saanut uusia oivalluksia ja joskus olet muistuttanut niistä vanhoista asioista, jotka ovat päässeet unohtumaan, vaikka niin ei olisi pitänyt käydä. Joten suurkiitos blogistasi, niin niistä treeni- kuin muistakin teksteistä, ja tsemppiä päiviisi! :)

-sanna- (Ei varmistettu)

HIENOA ANNE!!!! Rohkeaa tekstiä! Juuri näin se on :) Pitkään aikaan en ole ehtinyt blogiasi lukemaan, mutta ne mitä olen lukenut, niin MINUN mielestäni nyt on osuttu asian ytimeen ja löytyi teksti joka on MINUN mielestäni tähän mennessä kaikista PARAS!!! :) (muutkin hyviä kylläkin....) TSEMPPIÄ :) <3

-sanna- (Ei varmistettu)

korjaan vielä hieman... siis ei ole paras siksi, että Sinun mielesi säröilee, vaan siksi, että on olemassa ROHKEITA (Kaunis&Rohkea) ihmisiä jotka uskaltavat avata näin henkilökohtaisen asian <3

Kommentoi