Kun mieli säröilee

Neljä viikkoa sitten, vain viikkoa ennen paluutani USA:han, istuin ammattilaisen vastaanotolla ja yritin parhaani mukaan kuvailla miltä tuntuu. Kerroin kiireestä, jota ei oikeasti ole. Kerroin stressistä, johon ei oikeasti ole syytä. Kerroin miltä tuntuu, kun aika ei riitä, vaikka sitä olisi loputtomiin. Miten kaikki on tekemättä, vaikka kaikki tarpeellinen onkin tehty. Kerroin kuinka kurkkuun nousee pala, korvissa humisee ja seinät kaatuvat päälle. Stressaannun postilaatikolle menosta, ahdistun lähikaupassa, yritän juosta tunnetta karkuun, siivota sen pois kodistani, mutta mikään ei riitä. Kuinka korjata jotain, jossa ei oikeastaan ole mitään edes vikana?

kukkaset.jpg

Tehdään testejä, laitetaan rasteja ruutuun. Ei, ei sinulla ainakaan masennusta ole, toteaa ammattilainen. Ja kyllähän minä sen tiesin. Nytkin naurattaisi koko kallonkutistajan puheilla olo jos ei samaan aikaan itkettäisi niin paljon. Hetken tuumailtuaan psykologi toteaa minun olevan uupunut. Ja jollain tavalla minä huokaisen helpotuksesta, tämä ei siis olekaan normaalia, tämän voi korjata.

***

Täällä Lilyssäkin puhuttiin jokin aika sitten ammattilaisen puheilla käymisestä ja vinttikamarin huollattamisesta. Itselleni ajanvaraaminen työpsykologin vastaanotolle oli valtavan suuri kynnys. Enhän minä nyt mikään umpihullu ole enkä ainakaan masentunut. Ehkä minä vain kuvittelen koko jutun, muistan ajatelleeni. Mutta uskokaa kun sanon: jos yhtään tuntuu siltä, ettei kaikki ole kunnossa ja jokin tuntematon vaivaa mieltä, kannattaa kääntyä ammattilaisen puoleen.

Kaikkea ei tarvitse, eikä edes voi ratkaista itse, sillä mielellä on paha tapa kulkea sitä samaa, jo umpikujaksi todettua polkua. Vaikkei lopulta kukaan voikaan löytää ratkaisuja puolestasi, kertoa suoraa vastausta mitä tehdä toisin, voi ammattilainen auttaa löytämään oikeat kysymykset ja toimintamallit niiden ratkaisemiseksi. Ja niin on, että vastauksen löytäminen on paljon helpompaa, kun tietää mistä etsiä.

***

Tovin jo kotona oltuani, vietimme mieheni kanssa helteistä syyspäivää takapihalla, mies aurinkotuolissa ja minä aikani kuluksi kuivuneita kukkia ruukkukukasta nyppien. Hymyilytti, kun tajusin kuinka hyvältä tuntuu. Kyyneleet tulivat silmiini, kun kerroin miehelle, että tunsin itseni kai ensimmäistä kertaa yli vuoteen terveeksi. Samalla hetkellä ymmärsin, kuinka huonosti olenkaan voinut, vaikken sitä ole tiedostanut. Niin, alamäkeä ei välttämättä edes huomaa ennen kuin se taittuu ylämäeksi.

Lopulta mielen oikeille raiteille saattamiseen ei vaadittu poppaskonsteja, ei reseptilääkkeitä, ei sairaslomia eikä edes pitkää terapiaa. Asiat ovat hiljalleen alkaneet loksahdella paikoilleen pieniä, lähinnä arkisia asioita muuttamalla tai hienosäätämällä. Ja vaikka olenkin vielä alkutaipaleella, olen toiveikas, että ahdistus katoaa vielä jonain päivänä kokonaan.

kukkaset2.jpg

Olkoon tämä tarina alustuksena tuleville kirjoituksille, joissa avaan lisää niitä asioita, jotka itse olen kokenut mielen toipumisen kannalta oleellisiksi. Vaikkei muiden kokemuksia voikaan suoraan omaan elämään soveltaa, toivon, että omista oivalluksistani löytyisi apua tai vinkkejä myös muille maallisen elämän kanssa painiskeleville.

 

Onnea ja iloa loppuviikkoon!

 

 

 

Kommentit (14)
  1. HIENOA ANNE!!!! Rohkeaa tekstiä! Juuri näin se on 🙂 Pitkään aikaan en ole ehtinyt blogiasi lukemaan, mutta ne mitä olen lukenut, niin MINUN mielestäni nyt on osuttu asian ytimeen ja löytyi teksti joka on MINUN mielestäni tähän mennessä kaikista PARAS!!! 🙂 (muutkin hyviä kylläkin….) TSEMPPIÄ 🙂 <3

    1. korjaan vielä hieman… siis ei ole paras siksi, että Sinun mielesi säröilee, vaan siksi, että on olemassa ROHKEITA (Kaunis&Rohkea) ihmisiä jotka uskaltavat avata näin henkilökohtaisen asian <3

  2. Meinasin jo joskus aiemminkin kommentoida, mutta se sitten vain jäi – kuten ihan liian usein.. Mutta nyt on kyllä kommentoitava, kiitettävä blogistasi. Kiitos, että kirjoitat elämästäsi aidosti ja muistutat siitä, ettei elämä edes kaukana auringossa ole pelkkää ruusuilla tanssimista, kuten sitä helposti kuvittelee. Monien tekstiesi kautta olen saanut uusia oivalluksia ja joskus olet muistuttanut niistä vanhoista asioista, jotka ovat päässeet unohtumaan, vaikka niin ei olisi pitänyt käydä. Joten suurkiitos blogistasi, niin niistä treeni- kuin muistakin teksteistä, ja tsemppiä päiviisi! 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *