Vartalosta

Ladataan...
Onnenpäivä

Päivä hiekkarannalla. Vesileikit, bikinit ja kännykkäkamera. On aika kohdata pelot ja möröt ja kurkata kuvasaldoa koneelta. Siitä, kun ryhdyin vierottamaan itseäni ylettömästä liikkumisesta ja lakkasin noudattamasta maksimaaliseen rasvanpolttoon tähtäävää ruokavaliota, on nyt aikaa yli kaksi kuukautta. Ja kyllähän se varmasti alkaa näkyä myös ulkomuodossa.

Olen yrittänyt suhtautua vartaloni muutoksiin lempeästi, muistuttanut itseäni siitä, että muutokset kuuluvat asiaan. Aluksi välttelin peilejä, sitten vaakaa ja lopulta ryhdyin hamstraamaan ostoskoriin löysiä vaatteita, jotten vahingossakaan bongaisi housunvyötärön puristamaa makkaraa vyötäisiltä. Silloin tällöin sitä kuitenkin erehtyy etsimään vatsalihasten kaaria peilistä, kapeinta kohtaa vyötäröstä, tunnustelemaan ihon läpi kylkiluun kaarta, tutkimaan pakaroiden ryhdikkyyttä tai niin - katselemaan rannalla otettuja bikinikuvia. Niinä itsensä arvostelun hetkinä minulla oli ennen tapana ajatella, että asia korjaantuu seuraavalla dieetillä enkä sen enempää jäänyt puuttuvaa lihaserottuvuutta murehtimaan vaan ryhdyin hommiin. Sitten kun.

Olen tehnyt viime aikoina melko paljon töitä muuttaakseni suhtautumistani vartalooni, vältellyt arvostelua ja arviointia. Sen sijaan, että suhtautuisin vartalooni fitness-harrastajan kriittisyydellä, yritän opetella suhtautumaan vartalooni naisena. Muistuttelen itseäni tämän tästä, ettei kyljessä vaeltavan verisuonen katoaminen ole asia, joka pitää korjata eikä pehmeys pakarassa ei ole ongelma, joka vaatii ylimääräisen pakaratreenin lisäämistä treenikalenteriin. Minun ei tarvitse olla kauttaaltaan kireä, pumpissa tai rasvaton ja tulevaisuuden suunnitelmatkin sisältävät toistaiseksi jotain ihan muuta kuin dieettaamista. Minä olen tässä ja nyt, tässä nahassa ja näissä kuorissa. En sitä, miltä näytän dieetin jälkeen, sitten kun. Minä en ole kilpaurheilija, en tee töitä vartalollani, en työskentele liikunnan parissa eikä minua kai enää voi laskea edes liikuntabloggaajaksi. Tärkeämpää kuin näyttää kisakoneelta, on näyttää terveeltä ja ennen kaikkea tuntea itsensä terveeksi.

Bikinikuvien katsominen isolta ruudulta pelottaa siitäkin huolimatta, että vaikka olen luopunut treeniohjelmista, lopettanut tietoisen dieettaamisen enkä ole koko kesänä jättänyt välistä ensimmäistäkään tilaisuutta syödä jäätelöä tai karkkia, ei painoni ole noussut eivätkä vaatteeni jääneet pieniksi. Kiitos fiilispohjalta tehdyn pyöräilyn ja lenkkeilyn.

Eipä muuta, kuin härkää sarvista. Klik, klik ja kuvat auki.

Kriitikon lasit päässä huomaan, on vatsaani ja takapuoleeni on ilmaantunut jonkin verran pehmeyttä, vyötärööni leveyttä eivätkä käsivarretkaan näytä enää niin jänteviltä kuin aikaisemmin. Mutta hitsinpimpulat, kun riisun nuo turhanpäiväiset lasit päästäni huomaan, että kuvissahan on varsin hyvinvoivan ja onnellisen näköinen nainen.

Suotta siis pelkäsin. On tullut aika haudata nuo lasit saman pöytälaatikon pohjalle kuin missä treenisuunnitelmanikin makaavat. Tärkeintä on fiilis.

 

Share

Kommentit

Eilisen lupaukset

Hyvältä näyttää.

Aloin seurata on/off tätä blogia noin kaksi vuotta sitten. Pidin blogista, pidin myös vuoden takaisesta dieetistä, jonka jälkeen olit kuitenkin kipeä. Olin iloinen kun pääsit takaisin liikkumaan ja pyöräilit tai juoksit mäkisiä teitä pitkin. Sitten jotain tapahtui, ehkä loppuvuodesta, en muista. Blogin sävy muuttui ja oma kiinnostukseni blogiin väheni.

Luulen, että se johtui tavoitteiden tiukkuudesta. Kun näkee trimmatun vartalon, josta pitäisi vielä ottaa pois grammoja, millejä - se tuntuu itsestä niin absurdilta. Kun itse näkee kuvissa käytännössä täydellisen vartalon mutta tekstissä puhutaan löysyydestä vatsanahassa, ylimääräisestä siellä täällä.. Sitä ei ollutkaan enää kiva seurata.

Joten ilolla otan vastaan uuden suunnanmuutoksen ja tulen myös ilolla seuraamaan, löydätkö liikunnan ilon ilman pakkoja ja hampaidenkiristystä. Tavoitteellisuus on ok, mutta kun en itse ole mikään fitness-fani, niin seuraan mieluummin treenaamista, jossa ollaan armollisempia itselle ja suoritus ja hyvä fiilis on ensisijaista siihen nähden, mitä se tekee kehossa ulkonäöllisesti. Plus että se lähes rasvaton kroppa ei oikeasti ole terve, jonkin verran sitä rasvaakin tarvitaan.

 

A. Sinivaara
Onnenpäivä

Toi liikunnan ilo ilman pakko on löytynyt nyt pyöräilyn ja hölkkäämisen parista, mutta voi luoja, salille meno ei kiinnosta juurikaan. Joten, ainakin ne saliin liittyvät jutut on kyllä nyt holdissa siihen saakka, kunnes motivaatio siihen suuntaan herää uudelleen :) Mutta kiva, kun/jos löysit takaisin mun lukijaksi :) Mä en itse ole edes tajunnut mitään sävynmuutosta, varsinkaan kun tuntui koko talven, etten kirjoita liikunnasta läheskään niin paljon kuin ihmiset haluaisivat tietää. Kiva siis kuulla mitä ajattelet :) Täällä päässä on niin vaikea tietää, että mitä lukijan mielessä liikkuu.

phocahispida

Hitsi mikä kissa. <3
Tärkeintä todellakin on fiilis!

Vierailija (Ei varmistettu)

Näytät tosi hyvälle! Olet niin onnellisen näköinen tuossa alemmassa kuvassa, ei tuollaista voi mitenkään kukaan feikata!

A. Sinivaara
Onnenpäivä

Onneksi se onnellisuus on kiinni paljon muustakin, kuin vyötärönympäryksestä <3

hannael (Ei varmistettu) http://kotirouvailuajakulttuurishokkeja.blogspot.com/

Ei voi muuta kuin ihailla rohkeuttasi puhua näistä vaikeista asioista näin avoimesti! Liian moni treeniblogi kätkee varmasti sisälleen addiktiot ja jopa epäterveet kuviot. Muutokset kropassa ovat varmasti isoja ja hankalia, mutta näin ulkopuolisena täytyy sanoa, että näyttää aika mahtavalta edelleen! ;)

Kadehdin muuten sitä, että teillä meriveteen kelpaa astella. En ole ihan varma, pystyykö täällä pohjoisemmassa Tyyneenmereen edes koskea...:D

- hannael

A. Sinivaara
Onnenpäivä

Tuosta Tyynenmeren vedestä, aikamoista mössöähän se oli verrattuna niihin merivesiin, joissa viime kuukausina olen plutannut. Jaloissa oli tämän tästä kietoutuneena ties mitä leväkasveja eikä lasit päässä nähnyt veden alla juuri mitään. Oli muuten eka kerta, kun täällä asuessani työnsin jalkani tuohon veteen :D

SinikkaT (Ei varmistettu)

Olet upea nainen!

A. Sinivaara
Onnenpäivä

Kiitos <3

Eleinae (Ei varmistettu)

Kiitos.

Olen paininut ja painin samankaltaisten asioiden kanssa todella paljon juuri nyt. On ilahduttavaa lukea näin moniulotteista pohdintaa aiheesta: usein turhauttaa kun sen pitäisi olla niin yksinkertaista, lakata kritisoimasta itseään ja arvostelemasta toimintaansa.. juuri syistä joita mainitsit. Liikunta on harrastus, ei ammatti. Jos olisimm hollywood-näyttelijöitä, meillä olisi leffakuvausten välissä kyllä aina aikaa käydä salilla pari krt päivässä ja se olisi osa työtämme. Siitä saisi elantonsa ja siihen olisi mitoitettu aikaa. Mutta jos emme ole näyttelijöitä, kuka jaksaa uhrata? Miksi? Ja mitä seurauksia sillä on mielen hyvinvoinnille ja sille, miten suhtaudumme omaan kehoomme?

Olen lähdössä kavereideni kanssa helteisen viikonlopun viettoon ja ahdistuneena parhaillaan tunnustelen pöhöttynyttä olotilaani ja panikoin, ehtisinkö tänään vielä treenata ennen lähtöä viikonlopun viettoon. Tämä postaus helpotti paljon. &lt;3

A. Sinivaara
Onnenpäivä

Toi on, tai oli ainakin mulla, yksi varoitusmerkki, että oli pakko käydä hoitamassa suunnitellut treenit ennen reissuun tai kekkereihin lähtöä. Sen sijaan, että olisi ottanut rennosti, pakkaillut tai meikannut tms, oli pakko mennä kiireessä tekemään pikatreenit, että saattoi hyvällä omallatunnolla ottaa sitten rennosti. Ei hyvä, ei yhtään hyvä.

Nina Enroth

Way to go, girlfriend! 

Näytät uskomattoman hyvältä! :-)

Kiitos mahtavasta blogista. Täältä jos mistä saan lisämotivaatiota omaan kropparemonttiini nyt toisen raskauden jälkeen!

A. Sinivaara
Onnenpäivä

Mä olen ainakin hyvä varoittava esimerkki mitä seuraa jos on kohtuuton :) Muista siis lempeys, vaikka tahtoa vaaditaankin.

jerkku (Ei varmistettu)

Herraisä tuo kakkoskuva on kuuma!

A. Sinivaara
Onnenpäivä

:D No oli siellä ihan lämmin juu.

Finski (Ei varmistettu)

Hei Anne, sun kaunis hymy and sisainen kauneus on tarpeeksi.Ja kun sen yhdistaa tuohon upeeseen kehoon, olet aivan upea. Ala anna negatiivisuuden masentaa itseasi.Siis kohtele itseasi hempealla kadella, meilla on vaan taa yksi elama,eletaan se jopa itsestamme tykaten.Oikeesti! Kiitos kun jaksat jakaa vaikeitakin tuntemuksia,sa et edes tieda miten paljon kosketat monien elamaa,kun kaikki ei edes kirjoita naista jutuista sulle takaisin.

A. Sinivaara
Onnenpäivä

Tuntuisi aika epäreilulta kirjoittaa vaan niitä positiivisia hehkutuksia liikunnan ihanuudesta ja sen tuottamista tuloksista, kun siihen oikeasti liittyy varjopuoliakin, jotka ainakin meikäläisen kohdalla ovat olleet melko pitkiä. Hyvä tietää, että sitä avoimuutta myös arvostetaan kotisohvilla <3

emsiii (Ei varmistettu)

Mielestäni vartalosi on paljon kauniimpi näissä kuvissa kuin noissa blogissa aikaisemmin näkyneissä lihaksikas-sporttimalli tyylisissä kuvissa.

Itsekin olen viime aikoina kyseenalaistanut paljon sitä mistä tulevat ne kauneuskäsitteet joiden mukainen haluan olla. Pikkuhiljaa olen alkanut päästä siihen lopputulokseen, että minussa on niin paljon muutakin kuin vatsalihakseni tai pakarani. Ystäväni ja läheiseni rakastavat minua täysin muista syistä (tai sanotaanko näin että pienestä ylimääräisestä massasta huolimatta;D) Miksi siis pitäisin itse itseäni vähemmässä arvossa sen takia etten näytä fitness-lehdestä repäistyltä?

Toivottavasti jatkat blogiasi samaan malliin, sait juuri uuden innokkaan lukijan:)

A. Sinivaara
Onnenpäivä

En kiistä, ettenkö tykkäisi kropastani sellaisena kuin se oli reilu vuosi sitten, dieetin jälkeen. Se vaan sopii tälle mun vartalomallille, kun olen tämmöinen suorahko, leveäharteinen pötkö. Mutta se työ ja ne uhraukset mitä sen ylläpitämiseksi pitäisi tehdä, eivät vaan ole sen arvoisia miltä näyttää peilissä tai kuvissa.

Muutenhan olen tainnut joskus mainitakin, että mun naisvartaloihanne on sellainen muodokas tiimalasivartalo, oikein naisellinen naisellinen. Mutta minä en ikinä geeneineni voi itse sellainen olla, joten tällä mennään :)

 

Vintagella (Ei varmistettu) http://vintagella.fi

Näytät todella kauniilta ja hyvinvoivalta. Vaikka kadehdin treenattuja vartaloita, huomaan ihailevani eniten sellaisia ihmisiä, jotka ovat sinut itsensä kanssa juuri siinä painossa ja niissä mitoissa, joissa ovat. Nuo ihmiset ovat valitettavan harvassa. Kiitos!

A. Sinivaara
Onnenpäivä

Mun mielestä ihminen on kauneimmillaan onnellisena. Se näkyy ulospäin niin monella tavalla.

Aomame (Ei varmistettu)

Jumantsuikka nainen, näytät ihan mielettömän hyvältä!

Entisenä pakkoliikkujana tunnistan sun fiilikset. Vartalon muuttuminen ei ole helppo asia. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että olet oppinut suhtautumaan siihen rationaalisesti. Nostan hattua, sillä aika monella muulla pää ei kestä muutoksia. Itseni mukaan lukien.

Olet varmaan samaa mieltä siitä, että liikkumisen tulee olla kivaa. Minä en enää suostu menemään salille, ellei huvita. Tärkeintä on pitää itsestään huolta niin, että on terve, eikä se vaadi tuntikaupalla salitreeniä. Itse olen huomannut, että pysyn hyvässä kunnossa ihan vain aktiivisella arjella: koiralenkit, kävelen portaat, siirrun paikasta toiseen jalan tai pyörällä. Ei oikeasti tarvitse erikseen mennä liikkumaan, vaan muillakin tavoin pysyy kunnossa. Olen juuri mökillä ja täällä kaikenlaiset hommat pitävät kehoni vähän liiankin timminä. :D

Kun päätin, että haluan eroon pakkoliikannasta, lopetin kaiken liikunnan aika pitkäksi aikaa ihan kokonaan. Olin yli vuoden käymättä salilla tai lenkillä, kävelylenkkejä koiran kanssa kyllä tein. Jossain vaiheessa tuli takaisin se fiilis, että teki mieli hyppiä ja juosta, halusin hikoilla. Kun oikein puhkuin innosta saada liikkua, lähdin juoksemaan, ja ai että, se tuntui hyvältä! Yritän noudattaa tällaista fiilispohjalta liikkumista jatkossakin. Jos tekee mieli hyppiä niin hypin, jos haluan tuntea itseni vahvaksi menen salille. Tai nostan vaikka multsäkkejä! Saatan hyppiä hyppynarua tunnin tehdäkseni ennätyksen, koska se nyt vaan on kivaa.

Tykkään sun blogista tosi paljon. Siksi, että olen itsekin entinen himoliikkuja ja vartalon tarkkailija. Mutta myös siksi, että itselläni on hyvin etilaiset raamit kuin sinulla: olen aina ollut tosi hoikko ja absurdia kyllä, sairastin jonkinlaista ortoreksiaa ja sitten pahaa anoreksiaa, olin yhdeksän kuukautta sairaalassa, mikä ehkä kertoo tilani vakavuudesta. Edelleen olen hoikka, mutta terve. Pään kanssa teen silti edelleen töitä.

Kiitos siis hienosta blogista. Olet hyvö kirjoittaja ja tekstejäsi on mukava lukea.

Terveisin
Pitkäsikainen mutta hiljainen lukija

Aomame (Ei varmistettu)

Olen ehkä myös pitkäSIKAINEN, mutta tarkoituksena oli kuitenkin sanoa "pitkäaikainen". :D

Kommentoi

Ladataan...