Ladataan...
rakastan rakastan

Flunssailtuani viikon verran, toisen kerran kuukauden sisään, olen ehtinyt meditoida melko syväluotaavasti flunssan eri puolia ja päättänyt, että tämähän on ihan hyvä juttu. Tässä siis Top 3 - Flunssan suurimmat plussapuolet.

Ensikseenkin, flunssa tuo sairastajalleen a.k.a. sosiaalisen median ahkeralle käyttäjälle suunnattoman kiitollisuuden tunteen siitä, että hän sairastaa vain flunssaa, ei esim. keuhkoputkentulehdusta, keuhkokuumetta tai vaikkapa Hesarin haippaamaa A-streptokokkia, johon vaikuttaa liittyvän jonkinlainen lihasyöjäbakteerimahdollisuus.

Toisekseen, ja tämä on oma henkilökohtainen suosikki-ilonaiheeni, flunssaan liittyvä hillitön yskiminen suo kaltaiselleni keski-ikäistyvälle naishenkilölle kipeästi kaipaamani tilaisuuden jatkuvaan lantionpohjan lihasten treenaamiseen. Virtsankarkailuhan on ankea ongelma, viikon yskäflunssan jälkeen lantionpohjan lihakset huutavat halleluujaa 24/7 treenin ansiosta. (Tai sitten pyykkikori on tosi täynnä likaisia alushousuja, mutta tämä lista rakennetaan positiivisessa hengessä.)

Kolmas kohokohta liittyy omaan aikaan: ruuhkavuodet, tenttisuma, työkiireet, urapaineet, mitä näitä arkipäiviämme kuormittavia asioita nyt on. Keskellä yötä, yösydännä, näitä huolia ei ole. Flunssapotilas istuu (ei makaa koska silloin ei voi hengittää) sohvalla täristen (kuume sahaa, se auttaa pysymään hereillä) ja yrittää rauhoittua mindfulness-mantran avulla, syvähengitystä hakien (koska nenä tukossa, hirveä yskä) ja hokien "kyllä se tästä, aamulla on jo parempi". Tällaista laadukasta omaa aikaa keski-ikäisellä naisella on harvoin, hiljaista, rauhallista, tuntikaupalla, vain omaan itseen ja omaan hyvään oloon positiiviseen sävyyn keskittymistä. Jackpot!

Ja koskapa tällä hetkellä en näytä räkätautini runtelemana kovinkaan viehkeältä, ilahdutan teitä kuvalta ennen flunssaputkea, aurinkoiselta reissulta Barcelonaan :)

PS Bonus: keskellä yötä kukaan muu perheenjäsen ei halua katsoa jotain muuta tv-ohjelmaa isolta ruudulta, valinta on yksin flunssapotilaan!

Share

Ladataan...
rakastan rakastan

Eilenillalla alkoi kutitella kurkussa ja aamuun mennessä sinne oli ilmestynyt piikkisika. Taas. Juurihan tässä edellisestä flunssasta selvittiin, enää oli viimeiset köhät jäljellä. 

Kurssi on lopuillaan ja se huipentuu kotitenttiin. En tajua siitä mitään, tai ainakin hyvin vähän. Saisinkohan mennä suoraan uusintaan, kiitos?

Alkuviikon exkursio Kuninkaanlinnaan, Wasa-museon arkistoon yms. meni hyvin ja oli mielenkiintoinen mutta blogipostaukseksi asti siitä ei ole, mitään otettuja kuvia kun ei saa julkaista sosiaalisessa mediassa. Mielestäni olisin ansainnut postausluvan keikuttuani rakennustelineillä linnan katolla, hiukan nääs huimasi.

Ystävänpäivä tuli ja meni. Mies antoi ruusun ja ison halauksen, nautimme yhteispäätöksellä sushia ja se oli edelleenkin pahaa. Nyt ko. ruoka on saanut kaikki mahdollisuutensa meidän perheessämme, ensikerralla jotain muuta. Illan leffan valitsin minä, tarkoitus oli myyssaill sohvalla. Valinta meni ihan metsään, jaksoin katsoa leffaa vartin ja tunnin kohdall mies kysyi että voisimmeko ehkä pian mennä nukkumaan (klo 19.45). Romantiika  huipentuma koko ilta siis.

Ulkona sataa loskaa joka on pukeutunut lumen salaviittaan... jo ainakin viidettä päivää putkeen. Minä ja koira huokailemme syvään, kumpikin makaisi mieluiten pötköllään sohvalla kuin rämpisi ulkona.

Näissä valoisen iloisen optimistisissa tunnelmissa toivotan kaikille hyvää tai vielä vähän parempaa viikonloppua! Puss!

Share

Ladataan...
rakastan rakastan

Pukkaa laskiaista, Ystävänpäivää ja vaikka sun mitä. Eilen söin yhden laskiaispullan, miehen omin käsin valmistaman. Ystävänpäivän juhlinnat jäänevät punaisesta kupista tarjoiltuun espressoon ja vaniljaiseen sydänpraliiniin. 

Silti onni asuu meillä tänään ja sydän on niin täynnä rakkautta ja kiitollisuutta että se meinaa haljeta. 

Toista asiaa eläinlääkärillä selvitellessä meidät = karvainen sydänkäpysemme määrättiin pikamarssia viime viikolla sydänultraan saamaan kardiologin lausunto mahdollisesta vuotavasta läpästä. Tilanne oli ”pahentunut huomattavasti lyhyessä ajassa”.

Viikko on mennyt paniikissa ja tänä aamuna kahdeksalta oli tuomion hetki. Prinsessa tärisi, minä rauhoittelin ja yritin olla itse tärisemättä. Kardiologikin pyysi potilasta rauhoittumaan kun sydän löi ihan hulluna. Heti kuulumisten kyselyn jälkeen hän arveli ettei tilanne liene toivoton, joska pirteyttä ja lenkityskestävyyttä vielä löytyy. Heti helpotti. Kuunneltiin ja ultrattiin, lääkäri piti yllä monologia näkemästään ja siitä, mitä se tarkoitti, pikkuneiti oli vastentahtoinen mutta kiltti potilas kuten aina. 

Loppulausuma ”ei lääkkeitä vielä, uusi ultra puolen vuoden päästä”.  Voitto! Tilanne saattaa kuulemma chihuilla huonontua nopeasti, mutta neiti voi hyvin juuri nyt, nukutusvaaraa ei ole ja lenkeillä voidaan pärskiä täysillä eteenpäin. Jatkossa lääkitään ja sillä tavoin voi kuulemma saada monta laadukasta vuotta elinaikaa lisää. Mikä helpotus! Oma sydän tipahti melkein polviin ja kyyneleet nousivat silmiin. Ei olekaan mitään hätää. 

Potilaskin lakkasi tärisemästä niin pian kun päästiin ovesta ulos... Kotona maistui sekä ruoka että iso luunpala, ärtymystä taisi aiheuttaa enää vain kaikki turha halailu ja höpöttely jota Hänen Armonsa persoonaan kohdistettiin. 

Minun kun tekee mieli kyyhöttää sohvannurkassa koira sylissä, miehen sylissä koko ilta. Paras Ystävänpäivä ja paras Ystävänpäivälahja. Onni on me. Ja ruotsiksihan tämän päivän nimi on ah niin osuvasti ”Alla Hjärtans dag”. Todellakin.

Hyvää Ystävänpäivää teille, kaikki rakkaat!

Share

Pages