Miksi liikun?

Tänään luottohierojani murjoessa auki jumiutuneita pakaralihaksia (siitä lisää myöhemmin), muuan asia kirkastui minulle. Kävimme keskustelua, joka meni jotakuinkin näin:

”Ihmiset kyselee, mitkä on pesäpallon pelaajien voimatasot. Ei sillä ole mitään väliä, kyykkääkö pesäpalloilija 150 vai 250 kiloa, vaan sillä, kuinka kovaa se lyö palloa ja kuinka lujaa se juoksee ja että se ottaa vastustajan lyönnit kiinni.”

”Nii-in.”

Pesäpalloilijalle tärkeää on voittaa joukkueensa kanssa pesäpallomatsi. Maratoonarille on tärkeää juosta maraton mahdollisimman nopeasti. Ammattilaiscrossfittaajalle on tärkeää pärjätä Games’eissa. Mikä sitten on tärkeää meille kaikille muille, jotka kuntoilemme muuten vaan?

Minusta on kivaa nostaa isoja isompia rautoja kuin ennen. Minusta on kivaa oppia uimaan paremmin kuin aikaisemmin. Minusta on kivaa osata uusia asanoita joogatunnilla. Minusta on kivaa (yhden kokeilun perusteella) osallistua juoksutapahtumiin. Mutta mikään näistä ei ole se tärkein syy, miksi liikun, saati sen arvoista, että jättäisin jotain muuta minulle tärkeää – tai ihan vaan jotain, mitä tekee mieli – tekemättä.

Vaikka ilahdun treenin tuottamista mitattavista tuloksista, se ei ole olennaista. Minun liikkumiseni – tai yleensäkään elintapojeni – onnistumista ei mitata numeerisilla tuloksilla. Ainoa, millä loppujen lopuksi on väliä, on itselle saatu hyvä fiilis, ja se, että kroppani pysyy toimintakykyisenä mahdollisimman pitkään ja erilaisista vastoinkäymisistä huolimatta. Minä en treenaa voittaakseni pesäpallomatsia vaan pysyäkseni terveenä.

Kuvituksena muuan viimeaikainen lenkkipolku sekä pullavohveli.