Kymmenen syytä, miksi rakastan minua

 

beach.jpg

 

Näin yhdessä hostellissa ilmoituksen ”mental health mondays” ja päätin varastaa idean myös tänne blogin puolelle. Nimeä ei kannata ottaa liian vakavasti, vaan lähinnä tarkoituksena on jakaa täällä pieniä asioita joka maanantai, jotka ainakin omalla kohdallani parantavat henkistä hyvinvointia. 

 

Tänään ajattelinkin pohtia sitä, kuinka äärimmäisen tärkeää on tulla itsensä kanssa hvyin toimeen. Kun on sinut itsensä kanssa, on helpompi auttaa myös muita. Itsensä rakastaminen ei tarkoita sitä, että maailma pyörisi vain oman navan ympärillä. Päin vastoin mielestäni epävarmana ajatukset pyörivät paljon enemmän itsessä, omissa puutteissa, heikkouksissa ja siinä, mitä muut itsestä ajattelevat. Kun arvostaa itseään, on helpompi jakaa sitä huomiota myös muille. Haastankin sinua tänään miettimään vähintään kymmenen asiaa, joista pidät itsessäsi.

 

Mitä vaikeammalta tuntuu keksiä positiivisia puolia itsessään, sen tärkeämpää se on tehdä.   Suomalaisten on usein vaikea kehua itseään, mikä on vähän hölmöä. Pelätään niin paljon sitä itserakkaus sanaa, että mielummin keskitytään puhumaan kaikista huonoista puolista. Suhde omaan itseen on kuitenkin elämän tärkein, ja siitä syystä olisi ihan aiheellistakin rakastaa itseään. Sen takia ajattelinkin nyt kertoa kymmenen kohtaa, mistä pidän itsessäni. Jos tuntuu, että itsestään ei löydä mitään hyviä puolia, voi apua pyytää vaikka omilta vanhemmiltaan. Kun vauhtiin pääsee, huomaa että niitä onkin vaikka kuinka paljon.

 

  • Olen taitava priorisoimaan asioita. En käytä kamalasti aikaa asioihin, joilla ei ole kokonaiskuvan kannalta suurta merkitystä. Uskon tämän olevan yksi niistä syistä, miksi bloggaaminen sopii minulle hyvin. En mieti liikaa kuvien muokkausta tai tekstien parasta mahdollista kirjoitusmuotoa, vaan tärkeintä minulle on saada asioita tehtyä. Pidän kovasti tästä piirteestä itsessäni.
  • Olen myös hyvällä tavalla huoleton. En ota turhia riskejä, mutta en myöskään murehdi asioista, joille en voi tehdä mitään. 
  • Osaan melkein poikkeuksetta aina nähdä asioissa jotain positiivista, mikä tekee omasta elämästäni melko mukavaa. 
  • En myöskään lannistu kamalasti vastoinkäymisistä, vaan pääsen niiden yli todella nopeasti. Jos suunnitelma A ei toiminut, hylkään sen nopeasti ja alan miettiä seuraavia vaihtoehtoja. 
  • Olen lempeä itselleni, eikä päänsisäinen puheeni ole lannistavaa, vaan tsemppaa minua päivittäin tekemään asioita.
  • Huolehdin kehostani ja viihdyn vartalossani hyvin. En kiinnitä huomiota ”virhekohtiin” sillä koen niiden tekevän minusta persoonallisen. 
  • Pystyn nauramaan itselleni ja parasta onkin pilailla omalla kustannuksella. Puhelimen musitiin on tallentunut jos jonkinlaista kuva- ja videomateriaalia, joille on naurettu myöhemmin vedet silmissä. Poikaystäväni puhelin on täynnä pilakuvia minusta, joista on saatu meemi jos toinenkin aikaiseksi. 
  • Olen aina valmis seikkailuun, ja muutenkin melko ennakkoluuloton uusien asioiden kokemisessa. Tämän takia olen päässyt kokemaan vaikka mitä hauskaa, mikä olisi muuten saattanut jäädä kokematta.
  • Osaan olla aidosti iloinen muiden saavutuksista, eikä kateus vaivaa minua. Tämän ansiosta on helppoa tulla onnelliseksi nähdessään muiden saavuttavan unelmiaan. 
  • Viihdyn todella hyvin omassa seurassani, mutta en ahdistu suuressa porukassakaan. 

 

Näitä miettiessä tuli aika voittamaton olo. Kun keskittyy hetkeksi miettimään itsessään positiivisa puolia, tulee sellainen fiilis, että pystyy mihin vain. Suosittelen lämpimästi muitakin tekemään näin, vaikkapa vain ihan mielessään.

 

Kira, Sara, Alexa, Nata, Vilma ja Venla mitkä ovat teidän parhaita ominaisuuksianne? Haastan myös muut bloggaajat kertomaan omat hyvät puolensa julkisesti! Laita kommenttiosioon linkki omaan postaukseen, mikäli kirjoitat oman listasi. 

I am starting a weekly posts named Mental Health Mondays. The idea is to share little things that could help us feel better. This week I challenge you to list at least 10 things that you love about yourself. The harder it is, the more you should do it! 

beach2.jpg

beach3.jpg

beach4.jpg

beach5.jpg

beach6.jpg

 

hyvinvointi mieli ajattelin-tanaan
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.