#METOO

Kun näin eilen aamulla sosiaalisessa mediassa ensimmäisen me too -statuksen, ensimmäinen reaktioni oli, että kukapa ei? (Kyseessä on siis Jenkeistä levinnyt kampanja, jossa haastetaan kaikkia naisia jotka ovat kokeneet seksuaalista häirintää, jakamaan sanat me too. )

Järkytyin heti omaa reaktiotani. Siis miten tällainen voi olla niin "arkinen asia", että luultavasti jokainen nainen sitä kokee? Juuri sen takia tällaisia kampanjoita tarvitaankin. Niin kauan kuin asiaa hyssytellään, ei asenteet voi muuttua.

Kamalinta tässä on se, että me koemme usein itse häpeää näistä ja kuvittelemme häirinnän olevan jotenkin meidän syytä. Oli kyseessä sitten fyysinen rajojen ylittäminen tai sanallinen häirintä, etsimme usein vikoja itsestämme. Ehkäpä minulla oli provosoiva asu, ehkä annoin ymmärtää olevani kiinnostunut, ehkä katsoin häntä väärällä tavalla, ehkä ei pitäisi kulkea täällä tähän aikaan....

Seksuaaliseen häirintään on myös vaikea reagoida. Olen kuullut lukuisia tarinoita ihan töissäkin tapahtuneista häirinnöistä, sekä ollut itse häirinnän kohteena ja tarinoissa on miltei aina sama lopputulos. Sanallisessa häirinnässä yleisin reaktio tuntuu olevam hämmentynyt nauru. Siis aivan kuin siinä olisi jotain humoristista??

Olen myös järkeillyt tämän nuorempana niin, että kyllähän minä kestän nämä jutut ja joidenkin asioiden voi antaa mennä toisesta korvasta ulos. Ongelma on kuitenkin laajempi. Jos minä tai sinä tai kuka tahansa muu, hyväksyy tällaisen käytöksen, oikeutamme samalla nämä teot kaikkien muidenkin kohdalla. Luomme sellaista todellisuutta, jossa näihin asioihin ei yksinkertaisesti puututa ja häirintäkokemukset selitetään huumorintajun puutteella tai herkkänahkaisuudella. Se, minkä joku voisi painaa villasella vitsinä, voi jollekin toiselle olla jopa traumatisoiva kokemus. 

Me too -kampanja on tärkeä, sillä se on tosiaan näyttänyt kuinka laajasta ilmiöstä on kyse, ainakin omassa some-kuplassani. Se on tuntunut toimivan myös jonkinlaisena puhdistavana riittinä monelle. Kun on saanut jakaa kokemuksiaan yhdessä muiden kanssa, on tuntunut ettei ole taistelemassa yksin, vaan rinnalla on suuri joukko sisaria. 

Olen itse kokenut häirintää muun muassa opettajalta, esimieheltä, seurakunnan työntekijältä ja täysin tuntemattomilta tyypeiltä. Jotkut asiat ovat jääneet kaivelemaan vuosikausiksi, sillä en ole osannut puolustaa itseäni. Itse tekoa enemmän on jäänytkin jopa mietityttämään se. Miksi en sanonut mitään? Minkä takia hyväksyin tällaisen käytöksen?

Joten jos kohtaatte seksuaalista häirintää, uskaltakaa avata suunne. Sanokaa, ettei tämä ole ok. Se on myös häirikölle palvelus. Tuntuu että monet nimittäin sekoittavat seksuaalisen häirinnän flirttiin. Erona on tietysti se, että flirttailussa on kaksi osapuolta ja seksuaalinen häirintä on yksipuolista. Niin kauan kun kikattelemme defensseissämme kommenteille, emmekä kerro miltä häirintä oikeasti tuntuu, on vastapuolenkaan vaikea ymmärtää asian vakavuutta. Ja sanottakoon vielä, että olen kuullut tarinoita myös miehiltä, eikä tämä tietenkään ole vain naisten ongelma. 

Share

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Samoja juttuja mietin eilen, ja tosiaan ensimmäinen ajatus oli, että kukapa ei. Sanoinkin eilen illalla miehelleni, että ei varmaan ole yhtään naista, joka ei jossain vaiheessa elämäänsä olisi kokenut seksuaalista häirintää. On todella surullista, että oma ensimmäinen ajatus on että kyseessä on arkinen asia. Ja tosiaan, seksuaalinen häirintä ei ole pelkästään fyysisen koskemattomuuden loukkaamista (mistä minä ja varmasti moni muukin on valitettavasti saanut osansa), vaan myös näitä "vitsejä" työpaikalla, ja jos ei mene mukaan tai naura, saa kuulla olevansa huumorintajuton tiukkapipo. Vaikka kyseessä ei ole vain naisten ongelma, ainakin oma mieheni oli aika järkyttyneen oloinen kun kerroin/muistutin muutamasta itselleni tapahtuneesta esimerkistä. Eli todellakin tärkeä kampanja, ja itse en ainakaan aio enää pitää suutani kiinni jos törmään seksuaaliseen häirintään.

Elisa Lepistö

Joo se on aika hurjaa, että toi on varmaan monella ensimmäinen ajatus. Sitä suuremmalla syyllä onkin tärkeää puuttua häirintään. Olisi ihana ajatus, että tulevien sukupolvien kohdalla tätä ei enää tapahtuisi. 

Torey
Näissä neliöissä

Baarissa vuosi sitten tuntematon nuorimies koki jostakin syystä olevan ok iskeä kouransa takamukseen/haaruksiini kun kuljimme portaissa. Kunnon kouraisu! En kyennyt kuin kiekaisemaan ANTEEKSI ja pojat nauraen poistuivat.
Joo, ihan kiva että pyrstöni houkuttelee ja olen ilmestys joka kelpaisi muillekkin, kuin aviomiehelleni. Kuitenkin mielummin olisin kuullut sanat "hyvä perse" kuin tullut kourituksi. Ja tietysti kaikista kivointa olisi jos olisin saanut kuulla vain näyttäväni hyvältä!

Elisa Lepistö

Joo toi on valitettavan yleistä. Ja joku kokisi jo tuon "hyvä perse" huutelunkin vähän asiattomana. Mutta toki toi fyysinen kajoaminen on vielä pahempaa :/

emmms (Ei varmistettu)

Olen samaa mieltä, että tästä aiheesta on tärkeää puhua. Näen kuitenkin tämän molempien sukupuolien ongelmana, en vain naisten. Itsellänikin naisena on tietysti ikäviä kokemuksia siitä, että joku läpsäisee perseelle ohikulkiessani tai änkee tanssilattialla takaapäin liian lähelle. Onnekseni omalta osaltani nämä kokemukset rajoittuvat kuitenkin baariin (vaikka ei häirintä sielläkään toki hyväksyttävää ole, mutta ihmisten humalatilasta johtuen hiukan ymmärrettävämpää). Sen sijaan poikaystäväni (urheilullinen ja pitkä nuorimies naisvaltaisessa työpaikassa) kohtaa seksuaalista häirintää normaalissa arjessaan työpaikalla.
Poikaystäväni on myös kiinnittänyt huomioni siihen, miten esineellistävästi naiset puhuvat miehistä. Omassakin työpaikassani muistan tilanteen, jossa naisporukassa suunnittelimme tulevaa seminaaria ja sinne sopivaa puhujaa. Keskustelu kääntyi linjalla "otetaan joku sellainen tumma nuori mies" "joo ja pitkä" ja kaikki vain kikattivat päälle tälle "vitsille". Jos olisin todistanut samaa keskustelua miesten suusta naisiin kohdistuen, olisin ollut järkyttänyt ja huomauttanut asiasta, nyt häpeäkseni itsekin osallistuin vitsiin...

Tepita
Outlandish

Hyvä pointti, olen itsekin kuunnellut usean miespuolisen ystävän kertomuksia erityisesti firmojen juhlissa vanhempien naiskollegoiden suunnalta tulevasta suoranaisesta häirinnästä. Eli kuten aina, ongelma on molemminpuolinen, mutta onhan se fakta, että naisiin kohdistuva väkivalta on kirjaimellisesti maailmanlaajuinen ongelma ja joissain maissa jopa hyväksyttyä toimintaa. Vaikka tässäkin keskitytään nyt naisten kokemaan häirintään, niin sillä ei suljeta pois sitä, että miehetkin kokevat häirintää naisten suunnalta.

Elisa Lepistö

Toki se on kaikkien sukupuolien ongelma, kuten tuossa lopussa sanoinkin. Väitän silti, että ongelma on paljon laajempi naisilla. Tosin tietysti miesten kohdalla ongelmaksi voi nousta se, että heidän kokemuksiaan ei oteta vakavasti ja miehiin kohdistuvaa häirintää pidetään "vain vitsinä". 

Tepita
Outlandish

Minäkin olen jo vuosia tunnistanut, että tässä on kyseessä erittäin laaja, melkein kaikkia naisia koskeva ongelma, mutta en ole silti koskaan pystynyt reagoimaan siihen tuolla tavalla "no niinhän me kaikki". Johtuen varmasti siitä, että läihipiirissä on ollut ihmisiä, jotka ovat kertoneet kokemuksistaan ja erityisesti siitä, miltä se oikeasti tuntuu. Ei se itse hetki kun häirintä tapahtuu, vaan sen jälkeen se paskan määrä, mitä nainen kantaa tahtomattaan mukanaan 24/7 sen vuoksi, että joku päätti oikeudekseen käydä toiseen kiinni.
Sitten tuli se päivä, jolloin itseeni käytiin käsiksi ja vaikka selvisinkin vahingoittumattomana tilanteesta pois, ne järkyttävät (ja selittämättömät) täydellisen arvottomuuden ja likaisuuden tunteet lyövät päälle niin, ettet voi muuta kuin maata lattialla ja huutaa.

Kirjoitin myös omia tuntemuksiani tähän #metoo asiaan, mutta jotenkin kiihtyneessä tilassa sanan säilä viuhuu omalla kohdallani paremmin englanniksi, joten postaus päätyi englanninkieliseen blogiini: http://outlandish-blog.blogspot.com.ee/2017/10/me-too.html

Elisa Lepistö

Toi siinä varmaan onkin kaikkein pahinta. Suuri osa ei koskaan tule kertomaan kokemuksistaan, vaan kantaa niitä häpeän tunteita koko elämänsä. Pitääpä käydä lukemassa, kiitos kun jaoit <3

kxp (Ei varmistettu)

Tuosta miesasiasta, monet miehetkin varmasti kokeneet ahdistelua, eikä se ole oikein, mutta se ei ole samalla tavalla rakenteissa kuin naisiin kohdistuva systemaattinen häirintä, joka on jollain sairaalla tavalla jopa hyväksyttyä, tai ainakin naisen itsensä syy. Tilanteita on yhtä monta kuin kokijoita, mutta yhteisenä tekijöinä on, että häirintä nimenomaan koskee oletusta häirittävän henkilön naiseudesta ja siihen liitettävistä attribuuteista. Tämä keskustelun pointin siirto toistuu puhuttaessa alisteisessa asemassa olevan ihmisryhmän ongelmista kun äkkiä keskusteluun halutaan liittää myös ryhmän x kokemat samankaltaiset kokemukset. Ymmärrän, että näin voidaan myös yrittää samaistua, mutta nyt ei ole puhe miehistä tai heidän yksittäisistä kokemuksistaan verrattuna kokonaiseen rakenteeseen joka asettuu naisia/naisoletettuja vastaan. En väheksy miesten kokemia ongelmia, mutta kyllästyttää että tässäkin naisten pitäisi taas kerran ennenkaikkea huomioida miehet myös.

Elisa Lepistö

Juuuurikin näin <3

Kommentoi