Ladataan...
Varpain jaloin

 

Tässä kuussa luin ystäväni suositteleman Raija Orasen Fannyn. Fanny on puolifiktiivinen romaani, joka kertoo näyttelijätär Fanny Grahnista, josta tuli myöhemmin kauppaneuvoksetar Sinebrychoff. Puolisonsa Paul Sinebrychoffin kanssa hän keräsi kattavan kokoeman eurooppalaisten mestareiden maalaamia muotokuvia, joita voi yhä käydä katsomassa Sinebrychoffin taidemuseossa Fanny ja Paul Sinebrychoffin kotona Helsingin Bulevardilla. Kirjan kannessa komeilee kuva Fanny Grahnista nuoren Kaarlekuninkaan roolissa, joka oli hänen läpimurtoroolinsa vuodelta 1880. Teatterimuseon joulukalenteri vuodelta 2012 osaa kertoa, että hänen roolikuvastaan tuli näytemän (Kung Carls Jakt eli Kaarle-kuninkaan metsästys) suuren suosion myötä Helsingissä pian keräilykohde.

Minulle kirjan parasta antia oli vanhan Helsingin kuvaus. On ihana lukea kirjaa, kun hahmot liikkuvat ikään kuin keskuudessamme, mutta toisella aikakaudella. Sattumalta myös kirjassa esiintyvät Eerikinkartano, Navala ja Kylmälä Kirkkonummella ovat minulle tuttuja, sillä vanhempani asuvat aivan niillä kulmilla Lapinkylässä. Fannyn näyttelijänuraan liittyvissä kuvauksissa vilisee tuttuja nimiä ja teoksia näytelmäkirjallisuuden historiasta ja suomalaisen teatterin ja oopperan alkuajoilta. Myös vuosisadan vaihteen kuohunta välittyy kirjassa elävästi. Ensimmäistä Maailmansotaa edeltävä yleisen ilmapiirin kiristyminen muistuttaa pelottavalla tavalla tämänhetkistä maailmantilaa. Kirjan aikajänteen aikana Venäjällä vaihtuu tsaari, Suomen tilanne kiristyy ja kärjistyy kohti itsenäistymistä ja lopulta sisällissotaa.

Kirjan luettuani olen alkanut myös pohtia Sinebrychoffin taidemuseossa vierailemista. olisi herkullista käydä katsomassa Sinebrychoffien kodin tiloissa oleva näyttely, nyt kun kirjan tapahtumat on vielä tarkasti muistissa. Ymmärtääkseni taulut kodin seinillä roikkuvat yhä samoilla paikoilla kuin ne ovat roikkuneet Sinebrychoffien vielä eläessä.

 

 

Kuva lainattu täältä.

Share

Ladataan...
Varpain jaloin

 

Tässä kävi niinkin vanhanaikaisesti, että heti ensimmäisenä arkipäivänä häiden jälkeen oli aika varattuna kampaajalle. Ihan vaan vaimotukasta ei nyt tosin ole kyse vaan pikemminkin omaan tyyliin palaamisesta.

Kun minua kosittiin, oli minulla jo pidemmän aikaa ollut vaihtelevasti polkka tai pitkä polkka. Olin jo nuorimmaista odottaessani palannut polkkamittaan, mikä minulla on ollut useasti aiemminkin. Luonnonkiharat hiukseni viihtyvät polkkamitassa. Mutta viimeistään silloin, kun päätimme pitää häät Suomenlinnassa totesin, että minun on kasvatettava hiukseni pitkiksi kampausta varten. Kiharani reagoivat voimakkaasti ilmankosteuden vaihteluun enkä ollut valmis riskeeraamaan hääpäivän lookiani oikukkaiden kiharoitten vuoksi.

 

 

Hiuksiani ei juuri leikattu kihlausaikana. Hiusten kuivuminen ja raskas stressi kuitenkin tekivät kuontalostani jotakuinkin kammottavan. En ollut enää puoleen vuoteen voinut pitää hiuksiani auki niiden huonon kunnon vuoksi. Pitkäkestoinen stressi taas sai hiukseni tippumaan ja lopulta minulla oli enää noin 1/3 hiuksieni paksuudesta jäljellä ennen kuin oheneminen viimein rauhoittui. Tammikuusta lähtien hiukseni on muistuttaneet kammottavalla tavalla Rauli Badding Somerjoen kuontaloa. Ja olenkin odottanut häiden jälkeistä hiustenleikkuuta lähes yhtä innoissani kuin itse häitä.

 

 

Hiukseni leikkasi Hiushuone Stagen ihana Elina, jonka käsittelyn jälkeen kaameinkin pehko asettuu kauniiksi. Hersyvän naurun säestämänä peikonpojan takkutukasta kuoriutui huolettoman pariisittaren ja keijukaisprinsessan rakkauslapsen hiukset. Kaiken muun hyvän lisäksi Elinan käytössä on luonnonmukaiset tuotteet. Olen lopputulokseen enemmän kuin tyytyväinen ja koen viimeinkin näyttäväni taas itseltäni.

 

 

Elinan käsialaa oli myös hääkampaukseni, johin palaan sitten, kun saan kuvat häistämme.

Share

Ladataan...
Varpain jaloin

 

Häät oli ja meni - täydellisesti. Katson miestäni kuin uusin silmin. Miten ihana voikaan minun rakkaimpani olla ja miten onnellinen olekaan, että hän on minun ja minä hänen. Me olemme yhtä me kaksi ja lapset, minä ja kolme muskettisturiani. Leijun yhä vaan jalat tukevasti pari metriä ilmassa. Arki alkaa hiljalleen vyöryä päälle, kun palasimme tänään töihin. Juhlien jälkeen on paljon tavaroiden järjestelyä ja pieniä yksityiskohtien selvittelyä. Ja molempien kropat on vähän rempallaan, kun stressin purkautuu rytinällä. Ihan sama, minä olen ONNELLINEN!

Luvassa on varmasti vielä paljon hääpostauksia, kunhan vaan löydän taas itseni lähempää maankamaraa. Täältä hattaraisesta maailmasta ei synny mitään teksiä. Olen vielä hetken vain onnea hehkuva tunnepallo.

 

Kuvan pukuni laahuksesta oli napannut illalla yksi häävieraistamme.

Share

Pages