Ladataan...
Varpain jaloin

Me too

If all the women (people) who have been sexually harassed or assaulted wrote "me too" as a status, we might give people a sense of the magnitude of the problem.

Näin yllä olevan päivityksen ystäväni statuksessa maanantaiaamuna. Ensin ohitin sen, koska ajattelin tässä mentävän liian yksityiselle alueelle. Kun myöhemmin näin statusten lisääntyvän, julkaisin omanikin. Iltapäivään mennessä Facebookin feedini täyttyi näistä statuksista - sekä naisten että miesten. Olen samalla järkyttynyt, mutta myös onnellinen siitä, että asia on vihdoin nostettu näytille. Ongelma on tunnistettava, jotta se voitaisiin korjata.  Toivon, että tulevaisuudessa naisten historiat eivät olis täynnä näitä kokemuksia. Ahdistelukokemusten lista on kammottavan pitkä, etenkin nuorena häirintätilanteet olivat jatkuva osa arkea. Myöhemmin olen kokenut muutaima ahdistelutilanteita työympäristössä. Olen myös oppinut välttämään yksin kulkemista tiettyihin paikkoihin ja tiettyinä aikoina. Juhlin mielummin kotona kuin kapungilla

Koulumatkalla aikuinen mies, tuli koulumatkalla lähijunassa istumaan viereeni ja ehdotteli:"meille vai teille?" Poistuessani tilanteesta, mies seurasi minua junan eteiseen. Juoksin kauhuissani kouluun. Olin vasta 11-vuotias. Vastaavat tapaukset vain yleistyivät, kun siirryin yläasteelle ja lukioon.

Yläasteella koulutoverini ja ystäväni painoi minut yllättäen seinää vasten kotitaloustunnilla ja lauloi korvaani: "itkisitkö onnesta, jos panisin sua kunnolla?" Hämmennyin ja nauroin, koska pidin poikaa ystävänä, kuin omana veljenäni.

Esiinnyttyäni koulun juhlassa liikuntaopettajan pyynnöstä, sain kuulla loputtomiin härskejä kommentteja notkeudestani ja miten minua vanhemmat pojat sitä haluaisivat hyödyntää.

Kammottavat muistot jäivät myös siitä, kun ruotsiopettaja kesken tunnin astui taakseni, otti hartioistani kiinni ja haistoi syvään hiuksiani. Tämän jälkeen hän kumastui ja kuiskaili korvaani miten ihanat hiukset minulla oli. Tapahtuman jälkeen minulla oli likainen olo, samoin parillani joka oli nähnyt kaiken.

Olen myös saanut osani huutelusta kadulla ja olen tullut kourituksi. Ikävimpiä kokemuksia on ollut tilanteet, jossa minusta puhutaan karkeita törkeyksiä lapseni kuullen. Minulta on kysytty hintaa ollessani matkalla töistä kotiin.

Mies on käynyt eteeni kontalleen kadulla ja pyytänyt lupa nuolla varpaitani. Kieltäytyessäni hän on pyytänyt saada edes kenkäni.

Junassa nuori mies katsoi suoraan minuun ja runkkasi. En päässyt poistumaan tilanteesta, koska mies esti jalallaan minua liikkumasta.

Ryhmä miehiä on lähtenyt seuraamaan minua poistuessani juhlista, kun lähdin juoksemaan he juoksivat perässäni. Juoksin, kunnes pääsin lukkojen taa.

Työskennellessäni myyjänä, useampi mies alkoi kopeloida minua, kun mittasin puvun lahkeita sopivan pituisiksi tai autoin kiinnittämään paidan kauluksen ylintä nappia. Yksi asiakas myös yritti ostaa minut mukaansa New Yorkiin "silittämään hänen paitojaan ja vähän muutakin".

Kun roolivaatteet ovat olleet paljastavat, olen saanut kuulla kommentteja muodoistani ja siitä miten mukavaa minun "työskentelyäni" on katsoa.

Minua on nuuhkittu ja korvaani kuiskuteltu hävyttömyyksiä odottaessani sisäänmenoiskua näyttämön sivussa.

Pukuhuoneeseen on tultu toistuvasti "vahingossa", kun olen vaihtamassa vaatteita (kyseisillä miehillä ei ollut mitään tekemistä naistanssijoiden pukuhuoneessa).

Työskennellässäni liian lähelle tulevien ja väärän laista huomiota viljelevien ihmisten vuoksi olen joutunut kotona pohtimaan pukeutumistani, jottei kaula-aukko tai istuvat vaatteet antaisi mitään viestiä oikeutukseen lähestyä minua.

Kerran työryhmän jäsen otti kuvan minusta tekemässä työtäni, hälyttävää kuvassa oli se, että ympärillä olevat miehet tuijottavat kaikki estoitta takapuoltani.

Minusta on myös puhuttu härskisti isälleni, kun puhuja kuvitteli minun olevan isäni nuori "hoito".

Yllä mainittujen tapausten lisäksi vastaavia tapauksia on lukematomia. Onneksi olen myös kohdannut useita asian tunnistavia miehiä - sellaisia joiden luokse pystyi pakenemaan ahdistelijoita. Sellaisia ihmisiä, jotka eivät hyväksy ahdistelua ympärillään, ihmisiä, jotka puolustavat pyytämättä.

Share

Ladataan...
Varpain jaloin

Lokakuun alussa Lilyssä puhuttiin parisuhteesta. Karoliina kirjoitti etäsuhteesta ja Julia "keskusteluista". Näitä tekstejä lukiessa aloin pohtimaan omaa parisuhdettani ja sitä millä tavalla ollaan kasvettu yhteen. Mikä tekee meistä me?

Kun tavattiin miehen kanssa oli mies lähdössä kesäksi kiertämään Eurooppaa ja minä kesätöihin Savonlinnaan. Tilanne ei oikeastaan ollut lainkaan otollinen tapaamiselle. Olin tehnyt kuukausitolkulla eroa entisestä poikaystävästäni ja mies oli valmistautunut sinkun seikkailureissuun. Tarina on pitkä, mutta lopputulos oli se, että mies lähti kolmansilta treffeiltä suoraan lentokentälle ja minä parin päivän päästä Savonlinnaan. Kuukauden päästä koputteli tuo sama mies oveani Savonlinnassa. Nyt reilut 6 vuotta myöhemmin meillä on sormukset sormessa ja yhteinen rakkauslapsi.

Häissä usein puhutaan ihanasti hääparin rakkaudesta. Jostain syystä meidän häissä meitä verrattiin lähinnä luonnonvoimiin. Pienen pohdinnan ja asialle nauramisen jälkeen totesimme miehen kanssa, että emme taida juurikaan söpöillä muiden läsnäollessa. Emme myöskään jaa söpöilykuvia somessa tai kirjoittele julkisia rakkaudentunnustuksia muiden nähtäville. Meidän herkät hetket on varattu vain meille kahdelle. Emme edes halua tuijotella toistemme silmiin sosiaalisissa tilanteissa, mielummin me sitten lähdemme kotiin tuijottelemaan jos siltä tuntuu. Osaamme myös viestiä toisillemme hyvin pienin elein, niin että se ei näy koko seurueelle.

Nykyisin arki on aikamoista pyöritystä ja näemme toisiamme arjessa hyvin vähän. Mies tekee kaksiosaista työpäivää ja minä teen työni toimistoaikaan ja olen illat kotona lasten kanssa. Aamulla, kun kuopus herää (liian) varhain meistä toinen nousee ja toinen jää vielä hetkeksi nukkumaan. Mikäli mies nousee ensin, menee hän vielä vuoteseen minun noustuani. Aamulla minä painelen töihin omia aikojani ja mies vie kuopuksen päiväkotiin ennen kuin tulee teatterill eharjoituksiin. Vaikka työskentelemme samassa talossa, emme välttämättä nää työpäivän aikana kertaakaan. Minä teen töitä toimistossa tai juoksentelen tapaamisissa talon ulkopuolella ja mies on kiinni harjoituksissa. Kun minä tulen kotiin on mies jo hakenut kuopuksen päiväkodista ja tehnyt ruoan. Istumme koko perhe yhdessä syömään, minkä jälkeen mies pyyhältääkin jo takaisin teatterille iltaharjoitukseen tai näytökseen. Joskus odotan häntä kotona hereillä, jotta voimme jutella hetken hänen syödessään iltapalaa, joskus olen jo nukkumassa hänen tullessaan kotiin. Pääsemme viettämään aikaa yhdessä sunnuntaisin, kun kumpikaan ei työskentele.

Arjen keskeltä varastamme toisinaan pieniä hetkiä toisillemme: sovimme yhteisen lounaan tai mies käy pyörähtämässä työhuoneessani ennen kuin lähtee harjoituksista kotiin. Tämä ei kuitenkaan riitä pitämään parisuhdetta hyvinvoivana pidemmän päälle, vaan kaipaamme myös niitä hetkiä, kun saamme olla yhdessä vain me kaksi. Olemmekin jo puolentoista vuoden ajan pitäneet huolta siitä, että pääsemme kerran kuussa treffeille ilman lapsia. Joskus treffit tarkoittaa illallista näytöksen jälkeen, joskus yhteistä retkeä taidemuseoon ja erityisemmissä tapauksissa jopa koko päivän tai koko viikonlopun mittaista haahuilua yhdessä. Yhteiset treffit kerran kuussa on asia, josta emme luovu.

Ruuhkavuosien kiireet on opettaneet meidät nauttimaan niistä pienistä hetkistä kun saamme olla yhdessä. Automatkat on osoittautuneet todelliseksi laatuajaksi. Ajaessa mitkään laitteet tai mediat eivät pääse häiritsemään yhdessäoloa (mies ajaa ja minä voin pahoin jos luen tai sometan autossa). Etenkin pitkillä automatkoilla on aikaa jutella kaikesta maan ja taivaan välillä tai kuunnella yhdessä musiikkia. Näiden häiriöttömien keskustelujen ja musiikkifiilistelyjen aikana aina muistaa ne asiat, mihin toisessa on alunperinkin rakastunut, kun arjen vaatimukset ja aikataulut eivät ole häiritsemässä vuorovaikutusta.

Pienet muistutukset siitä mihin toisessa on rakastunut pitävät meidät yhdessä myös silloin, kun arki jyrää päälle ja väsyttää. Aina ei tarvita suuria romanttisia eleitä, vaan joskus pieni rauhallinen hetki pyörityksen keskellä on parasta mitä voi tapahtua. Loppujen lopuksi lempi paikkani maailmassa on oman rakkaan sylissä.

 

 

Kuva lainattu Pinterestistä ja linkki vie tänne.

Share

Ladataan...
Varpain jaloin

Täytin viime viikolla 33 vuotta. Tässä muutamia vuosien varrella opittuja asioita.

Kannattaa mennä aikaisin nukkumaan, paitsi jos on hyvä syy valvoa. Olen onnellisin hyvien yöunien jälkeen. Minulle luonnollisin rytmi tuntuisi olevan nukkumaanmeno klo 22-23 ja herätys klo 6-7. Joskus on kuitenkin iltoja, jolloin kannattaa valvoa vähän pidempään. Hyviä syitä on esimerkiksi yhteinen aika oman kullan kanssa, rakkaiden ystävien näkeminen ja ensi-illat. Asioita, joiden takia ei kannata valvoa on TV, some, työasiat, rahahuolet, sydänsurut yms. sellainen, joka voi odottaa tai jolle et valvomisen aikana kuitenkaan tehdä mitään.

Happinaamari on laitettava ensin itselle ja sitten vasta autettava muita. Tämän olen oppinut kantapään kautta ja tottapuhuen opettelen yhä. Vaikka kuinka haluaisi auttaa kaikkia tai tehdä omien rakkaittensa elämän helpommaksi, on ensin pidettävä huolta itsestään. Sairaana tai uupuneena ei voi auttaa muita.

Yksin on kivaa. Joskus parasta aikaa voi viettää myös itsensä kanssa. Voi hetken aikaa tehdä mitä huvittaa, juuri sillä aikataululla kuin haluaa. Kun oppii viihtymään hyvin itsensä kanssa, on hyvää seuraa tarjolla koko loppuelämäksi.

Tylsyys on voimavara. Voi kuinka paljon kaipaankaan niitä aikoja, kun ehti tulla tylsää. Tylsyys tarkoittaa sitä, että kaikki työlistan asiat on jo tehty ja on ehtinyt levätäkin riittävästi. Ja kun tylsyys on jatkunut riittävän kauan luova mieli alkaa rakentaa jotain ihan uutta ja kohta ei ole enää ollenkaan tylsää.

Aina kannattaa laulaa. Laulaminen on kivaa ja tekee hyvää. Olen launanut ilosta, surusta ja tuskasta. Laulu resonoi koko kehon läpi ja rauhoittaa. Laulu auttaa käsittelemään tunteita tai vie ajatukset hetkeksi muualle. Laulu yhdistää ihmisiä toisiinsa ja vie pois yksinäisyyden ja pelon. Laulu tuo iloa ja onnea. Laulu auttaa muistamaan ja oppimaan asioita.

Vastoinkäymisistä selviää kyllä. Elämä ei aina ole helppoa tai kaunista, mutta rankimmistakin asioista voi selvitä. Kannan itse yhä joitakin arpia, mutta ajan kanssa kipu on hellittänyt ja vaurioituneen kohdan ylle on kasvanut uutta luottamusta ja rakkautta.

Ystävistä ja perheestä pidetään huolta. Aina. Rakkaus perheeseen ja ystäviin on se asia mikä tekee minusta sen kuka olen. Ihminen on psyko-fyysis-sosiaalinen olento, me tarvitsemme toisiamme.

 

 

Kuvassa esikoiselta saamani synttärilahja, maailman ihanin teesiivilä, joka saa minut hymyilemään aina, kun juon teetä.

Share

Pages