Tyhjänpäiväisen kivaa

 

 

Katselen kauhulla miten mies jättää koko omaisuutensa terassipöytään läppäriään myöten ja katoaa jonnekin kulman taakse.

Jos joku ne nyt tuosta varastaa, ei ole mun asia, ajattelen heti. Huolehtikaa itse itsestänme, ihmiset. Minä en kylllä ala, ajatukseni katkeaa kun mies palaa pöytään. 

Aurinko porottaa naamaan, on jo lokakuu mutta edelleen helteistä. Olen kyllästynyt kesävaatteisiin ja kaivanut juuri samana päivänä esiin kaikki villapaitani. Ne liehuvat tuulessa pyykkinarulla ja ajattelen myös että olen jo valmiiksi kyllästynyt niihin ja talveen, joka ei ole vielä edes alkanut. 

Olen kyllästynyt myös jo valmiiksi keskusteluun joka minun pitäisi käydä, sen lisäksi uusien asiakkaiden hankintaan, asioiden hoitamiseen ja siihen että olisi jotenkin ruhdistäydyttävä ja itse korjailtava kaikki oman elämänsä asiat. 

Olen kyllästynyt kaikkeen, sanon dramaattisesti eräänä perjantai-iltana juodessani sushiriisiltä maistuvaa erikoisdrinkkiä kivassa baarissa, jossa toinen omistaja kierrättää minua näyttämässä kaikkia kivoja puolia ja istuu sitten seurakseni tuntikausiksi. 

 

 

Myöhemmin saman baaritiskin äärellä törmään puolituttuun lontoolaismieheen ja kun päätän kävellä kotiin puoli kaksi yöllä toiselta puolelta kaupunkia, muistan miksi kolmituntiset elämää käsittelevät keskustelut parantavat mielialaani aina. Ja keskustelutaitoiset miehet! 

Nauti nyt, siellä ne on sentään kauniita ja keskustelutaitoisia, sanoo osuvasti juurikin yksi Etelä-Euroopasta Suomeen paluumuuttanut tuttava. 

Mutta en juurikaan nauti, oikein mistään. Voinko sanoa suoraan, kysyn, joo I’m enjoying all this honesty, mies sanoo ihanalla lontooaksentillaan ja saa minut tajuamaan kuinka paljon pinnallista tyhjänpäiväisyyttä kaverisuhteissani tässä maassa onkaan. Sellaista ettei puhuta suoraan ja mistään oikeasti merkityksellisestä.

 

 

Aina ei tietenkään tarvitse puhua suurista asioista mutta voi taivas miten vihaankaan niitä juhlia joissa yritetään yhdistää kahden eri ihmisen tuttavat, kukaan ei puhu toisen kavereille ja lähtiessä sanotaan kaikille oh it was so nice to meet you vaikkei olla edes esitelty itseämme toisillemme. Oh it was so incredibly boring, ajattelen mielessäni astuessani kadulle eräistäkin tällaisista juhlista.

Voi taivas, on samaan aikaan ikävä ihan kaikkea muuta ja sitten ihan kivaa kuitenkin, kun on edes vähän elämää eikä uutta lockdownia siinnä tulevaisuudessa kai sittenkään, ehkä.  Ja on edes toisinaan jonkun puutarhassa pienet juhlat, joissa voi juoda viiniä ja unohtaa hetkeksi sen, että mikään ei ole pitkään aikaan palaamassa normaaliksi enkä tiedä miten tätä elämää kuuluisi nyt edes elellä. Kai jotenkin näin, nauttien edes niistä pienistä hetkistä jolloin on jotain muutakin kun ahdistavaa epävarmuutta kaiken suhteen.

 

 

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *