Elämänmuutos: Kun opin haaveilemaan

Joskus hyvin pieni asia voi muuttaa suuntaa suuresti.

Minulle se oli pieni paperilappu 90-luvulla. 

----

En malttanut odottaa, että pääsisin sieltä pois.

Luin kirjoja joissa ihmiset istuivat kahviloissa puhumassa elämästä. Siellä missä minä asuin, oli yksi konditoria, jossa oli kaksi mummojen valtaamaa asiakaspaikkaa. Olisin halunnut asua New Yorkissa, kuten kirjeystäväni Nellie, jonka lähettämissä kimalleliimalla koristelluissa kirjekuorissa oli aina mukana kasa värikkäitä glittertähtiä ja allekirjoituksena Have fun, xoxo Nellie. 

Nellie asui Flushingissa, joka edusti minulle jotain yhtä hienoa kuin Mad About You –sarjassa vilahtelevat näkymät Manhattanista.

Katsoin sarjaa joka perjantai ja haaveilin olevani aikuisena huolettomiin kauluspaitoihin pukeutuva uranainen, jolla on quick-witted aviomies. Sen termin katsoin sanakirjasta ja tiesin jo silloin että se on yksi tärkeimmistä ominaisuuksista ihmisissä.

Myöhemmin opin että Flushing ei sijaitse Manhattanilla (ja etten näytä hyvältä kauluspaidoissa). Ihmisiä, joilla on nopea reakointikyky ja aina jotain komediasarjamaisen hauskaa sanottavaa, löysin vuosikausia myöhemmin eräältä työpaikalta.   

Olisin halunnut olla suurkaupunkilapsi, joka matkustaa yksin tunnin metrolla kouluun ja jolle on illallisena valmishampurilainen mikron päällä. Minun kouluni oli kävelymatkan päässä ja kotona odotti aina terveellinen kotiruokaillallinen koko perheen kanssa.

Painomusteen tuoksusta muistan aina Seventeen -lehden lähikirjastossa, jossa se oli köytetty kiinni hyllyn reunaan varkauksien estämiseksi. Lehden viimeisellä sivulla esiteltiin kekseliäästi pukeutuvia teinejä ympäri Amerikkaa ja se oli inspiroivinta mitä olin ikinä nähnyt.

Pelkäsin jostain syystä paljon sitä, etten ikinä pääsisi pois niistä pienistä kuvioista. Lama-ajan lapsena en osannut kuvitellakaan että voisin joskus matkustaa itse New Yorkiin tai ostaa Seventeenin joka kuukausi ja lukea sitä kaupunkiasunnossani. En oikeastaan uskaltanut haaveilla mistään konkreettisesta.

Kuudennen luokan päästötodistuksen väliin opettajani oli laittanut kaksi karkkia ja lapun jossa luki:

Pystyt mihin tahansa.

Varhaisteinille, jolla on huono itsetunto, se on vähän sama kun joku kertoisi sinun olevan maailman paras ihminen. Tietenkään en kertonut kyseisestä lapusta kenellekään. Karkit söin ja ajattelin: no emmäätiiä, ehkä sit. 

(Sen jälkeen tosin oli kausi, jolloin luin kirjaa narkkareista saksalaisella metroasemalla ja fanitin itsetuhoisia grungeartisteja. Se muutti unelmani hetkeksi ihan toisenlaisiksi). 

Jostain jäi kuitenkin takaraivoon ajatus siitä, että ehkä voisin alkaa haaveilla asioista, joita haluaisin tehdä, sitten isona. Että ehkä minusta sittenkin tulisi vielä jotain, joskus, jossain. Tämän pienen asian tajuaminen oli iso muutos. 

How I Met Your Motherista tuttuun tapaan haluaisin sanoakin past-Saaralle ja future-Saaralle samat asiat:

Ihan hyvin kaikki menee. Ja sille yhdelle ala-asteen opettajalle: Kiitos. 

----

I still remember a note I got in the 90`s. It was from my teacher and it said:

You can do anything.