Entinen (materialistinen) elämäni

Ladataan...
visual diary

 

 

Eräänä yönä istuin ikkunalaudallani, ikkunat auki lämpimään syysyöhön. Katsoin kuin naapurinpoika päästi koiransa puistoon vapaaksi. Joku toinen tyyppi istui penkillä puhelin kädessä. Ikkunalaudallani minäkin tietysti pitelin kädessäni samaa kapistusta.

Ja sitten painelin tosi monta kertaa unfollow –nappulaa.

Olen viime aikoina lopettanut noin kahdensadan instatilin seuraamisen. Sellaisten, jossa on tosi kauniita ihmisiä, joita en oikeasti tunne, mielettömiä mietelauseita, hienoja ruokakuvia, matkahehkutuksia, bileitä, huikeita asuntoja, joissa on jatkuvasti uusia tavaroita.

Klikkailin ne kaikki näkymättömiin, pois silmistä, pois mielestä. Unfollow, unfollow, unfollow.

Samana päivänä istuin kahvilla erään naisen kanssa, joka kertoi olleensa hienoissa bileissä, joissa kaikki näyttivät ihan samalta kalliine kenkineen ja uudet puhelimet kädessään. 

Kun he kertoivat mille kaikille brändeille olivat suunnitelleet mitäkin, teki mieli sanoa että joo, tiedän, ne on kaikki sun portfoliossa. Mun teki ennemmin mieli sanoa, että kerro onko sulla ollut uralla sellaisia hetkiä, että mistään ei tule mitään ja oon ihan paska, hän jatkoi.

Nyökyttelin kahvikuppini takana posket punaisina. NO JUST NIIN!

 

 

Entisessä elämässäni kuvittelin että teen makuun vaikuttaa se, minkä merkkisestä kupista sitä juo. Ja että kolmensadan euron talvitakin ostaminen on ihan normaalia.

Pidin ihan perusasiana sitä, että yksien rentojen illalliskutsujen järjestämiseen tarvitaan neljäkymmentäviisi facebook-viestiä, koska kaikilla on niin paljon asioita joita hei eivät voi tai ainoastaan voivat syödä.
Ja että itse voin juoda vain ja ainoastaan luomuviinejä ja siihen kauniiseen pakkaukseen pakattua kauramaitoa. Ja ne teet joita join hienoista kupeistani, no ne tilasin suoraa Pariisista. 

Kuvittelin että hiukseni ovat niin suurenmoiset että vain kaupungin halutuin kampaaja voi niitä raidoittaa. Ja että minä olen hieno ihminen siksi, että minulla on hieno ammatillinen titteli.

Istuin iltoja kalliissa trendiravintoloissa, söin kaksikymmentä euroa maksavaa lehtikaalisalaattia ja mietin aina pitäisikö siirtyä syömään raakakakkuja, koska kaikki muutkin. Usein kirpaisi vähän ostaa sellainen kahdeksan euron viinilasillinen tai kahdentoista euron mojito, mutta tein sitä silti. Kävin myös suunnilleen kerran viikossa jossain kissanristiäisissä syömässä ilmaisia cocktailpaloja ja valitin aina, jos niiden jälkeen ei tarjoiltu jälkiruokapaloja. 

Sanoin usein lähteväni baarista viimeiseen ratikkaan, mutta menin aina taksilla. Koska öisessä ratikassa oli vähän epämukavaa.

 

 

Ajattelin, että on ihan normaalia että tavallisella ihmisellä on Instagram –strategia. Suunnittelin ostavani kirjahyllyyni sellaisen viidenkymmenen euron tuoksukynttilän mitä muillakin oli. Koko ajan piti hankkia uusia juttuja, vaikka muka olinkin kovin kulutuskriittinen. 

Asunnossani oli valkoinen lautalattia ja keittiön seinässä String-hylly, johon olin asetellut ne kaikki Marimekon kipot ja kupit, jotka ovat kaikilla muillakin. 

Mietin asunnon ostamista ja remontoimista, Smegin jääkaappeja ja tapetteja. Joka vuosi oli päästävä kaksi kertaa ulkomaille ollakseen onnellinen ja reissussa ajattelin aina: nyt saan tuhlata, tätä varten on tehty töitä. 

Vasta myöhemmin olen ymmärtänyt millaisessa todellisuudessa elelin.

Siitä voisin käyttää vaikka nimitystä Etelä-Helsinkikupla. Tai hyvin toimeentulevan kupla.
Tai sitten vaan: entinen elämäni. 

 

 

Toisaalta:

nyt elelen toisenlaisessa kuplassa. On ihanaa olla ulkomailla kun on lähes aina lämmintä. Asun kivalla alueella, jossa voin juoda joka aamu aamukahvini ulkona ja iltaviinini myös. Todellisuudessa asuinalueeni on tuplannut vuokratasonsa kahdessa vuodessa ja voin asustella täällä vaan siksi, että olen valmis luopumaan monista mukavuuksista. Minulle, edelleen hyväosaiselle, mukavuuksista luopuminen tosin tarkoittaa vähän eri asiaa kuin monelle muulle tässä maailmassa: elän ilman uunia ja pyykkikonetta pienessä asunnossa. 

Monelle täällä asuvalle ne alle kahden euron viinilasit eivät olekaan älyttömän halpoja. Jos tienaa reilusti alle tonnin kuussa bruttona, ei sillä oikein elellä lapsiperhearkea. Sillä elelee juuri ja juuri yksi ihminen. 

Minulla on opiskelupaikka ja vähän freelancer-töitä, mutta minulla on myös paljon vapaa-aikaa. Ja niitä töitä voin istuskella tekemässä kivoissa kahviloissa, eikä tarvitse istua jossain toimistossa yhdeksää tuntia päivässä. Joka kuukausi kotimaani muistaa minua myös tsemppirahalla siitä, että jaksan edelleen opiskella. Sitä en usein viitsi sanoa ääneen täällä. 

 

 

Tämän puolentoista vuoden aikana olen oppinut monta asiaa, lähinnä itsestäni. Olin ennen todella materialisti. Selittelin sitä aina sillä, että olen visuaalinen, tykkään kaikesta nätistä. Joo, ihan totta, mutta ihminen voi elää myös muuten kuin designesineiden ympäröimänä. Omilla rahoillaan jokainen saa tietysti tehdä mitä haluaa, mutta oma materialistinen ja tuhlaileva elämäntyylini tuntuu nyt jotenkin tosi kaukaiselta. 

Asun tällä hetkellä todella pienessä asunnossa. Minulta puuttuu yllämainittujen mukavuuksien lisäksi muutakin: omistan yhden syvän lautasen ja yhden matalan. Minulla ei ole ovea vessassa ja kirjoitan tätä postausta istuen viiden euron muovituolilla. 

Voisin kuitenkin nyt sanoa sellaisen totuuden, etten muista milloin olisin ollut elämääni tyytyväisempi. Ihanaa ei nytkään ole aina ja koko ajan, muttei se johdu designtuolien puutteesta, se johtuu ihan normaalista elämästä. Kauniiden tavaroiden omistaminen on toki kivaa, mutta ihminen tulee näemmä hyvin toimeen myös ilman niitä. Tietysti voisin ostaa nyt muutaman lautasen lisää, mutta yhtäkkiä se ei tunnu ollenkaan oleelliselta hankinnalta. Ei ole myöskään kovin oleellista omistaa niin paljon vaatteita, että voi pukeutua joka ikinen päivä erilaiseen asuun. 

Muistan kun vuosikausia sitten eräs kaverini oli sanonut yhteiselle tutullemme, että minulle tekisi hyvää olla jonkin aikaa työttömänä, koska minusta on tullut niin materialisti. Silloin olin syvästi loukkaantunut, mutta nyt tajuan: 

Oikeassa oli. 

 

----

 

Moving to a foreign country and being away from all my nice things has taught me that I used to be very very materialistic. Nowadays I realize that surrounding yourself with pretty things doesn´t necessarily make you happy. 

That´s a good lesson. 

 

Share

Kommentit

Tindeliini
Sweet like cinnamon

Hyvin kirjoitettu! Itsekin pitäisi ehkä alkaa pohtimaan omaa kuplaansa ja sitä mikä tässä maailmassa oikeasti on tärkeää (itselleen) :D

saarah
visual diary

Kiitos! Ja niin totta, kaikkihan sitä elelee omanlaisessa kuplassaan, mut just sen tiedostaminenkin tekee usein hyvää :)

tiia_

Olipas hyvä postaus. Karsee klisee ehkä, mutta niin totta: on helpompaa suorittaa elämää niinkuin muutkin. Rohkeaa on olla oma itsensä ja valita elämään sellaisia asioita, jotka aidosti tuntuvat omilta. (Ja tajusin tässä just, että vaikka luen sun blogia aktiivisesti ja oon kauan lukenutkin, niin kommentoin ihan liian vähän. Iso thumbs up täältä sun blogille!) 

Vähän muuten pisti silmään tän postauksen alla oleva Finnish Design Shopin mainos... ;)

Vierailija (Ei varmistettu)

Haha, mua nauratti sama asia!

saarah
visual diary

Kiitos! Hah, hyvin sopii toi mainos tohon loppuun tosiaan :D :D

Londra (Ei varmistettu)

Mainio postaus, ja ihana blogi muutenkin! Erityisesti ilahdutti tuo perustelu "olen visuaalinen, tykkään kaikesta nätistä". Tällaisia lauseita näkee usein blogeissa ja olen aina miettinyt, mitä se tarkoittaa. Onko olemassa ihmisiä, jotka ei tykkää näteistä asioista? Tuntuu vaan että usein nätti=se sama juttu kuin kaikilla muillakin on.

Sitten kun koti ja vaatekaappi on jo täynnä nättiä juttuja, niin silti niitä on kokoajan hankittava lisää, ettei jotenki jää jälkeen... Vaikka puhuttaisiin design-klassikoista, niin tänään on kuitenkin pinnalla eri klassikot kuin parin vuoden päästä. Ei ole Tolix-tuoleja viime aikoina hirveästi näkynyt lehdissä. Vaatteissa sama juttu, nyt se klassikko on ehkä valkoinen kauluspaita tai cashmir-neule, joskus se oli musta kynähame tai beige trenssi.

saarah
visual diary

Aivan, juuri näin! Eiköhän kaikki ihmiset tykkää ennemmin näteistä asioista kun rumista eikä siinä tietty ole mitään pahaa. Mutta hyvä joskus perinpohjin miettiä näitäkin asioita ja kyseenalaistaa sitä omaa kuplaansa :)

Taru Mari
Stuff About

Hyvä postaus! Kuten yllä sanottiin, kukapa ei tykkäisi kauniista asioista! Itsekin tykkään, mutta silti minua kammoksuttaa liiallinen materian keräily ja haluankin usein luopua kotimme turhista tavaroista. :)

saarah
visual diary

Joo, niin totta! Varsinkin musta tuntuu et mitä kauemmin asuu samassa asunnossa, sitä vaikeampi on hahmottaa sitä tavaran määrää. Siks muuttaminen on just hyvä herätyskeino huomaamaan miten paljon rojua omistaa :D Varsinkin ihan turhista tavaroista tai vaikka sellaisista vaatteista joita ei juuri käytä, tulee jotenkin kiukkuinen olo: MIKS mä säilön näitä?!

Vierailija (Ei varmistettu)

Mut on jotenkin niin vahvasti kasvatettu sillä tavalla, että ostetaan vain kaunista ja laadukasta, pidetään tavaroista hyvää huolta, eikä osteta yli tarpeen, etten koe ollenkaan tällaista halua heittää kaikkea pois. Eikä ahdista laittaa vuodeksi kellariin tai siskolle jotain vaatetta, johon on kyllästynyt tilapäisesti ja sitten saada sitä takaisin kuin uutena. Ihmettelen kovasti sitä, että heitetään pois muuta kuin käyttökelvotonta tavaraa, varsinkin, jos ei edes samalla analysoida perin pohjin, miksi alunperin on pitänyt ostaa joku turhake. Sanoisin, että meillä on kotona keskimääräistä enemmän esineitä, mutta kun kaikki on tärkeitä ja rakkaita, eikä mitään rojua, niin ei ahdista.

Purrr (Ei varmistettu)

Oh, niin sama. Sanon minä valkoisten puulattioiden ympäröimänä. Eilen kannoin kirppikseltä vanhan jo kellastuneen Aallon ritiläpenkin kotiin. On noita kliseitä, mutta myös viiden euron sohvapöytä, roskiksesta nostettuja lipastoja, senttejä maksaneita astioita, joista jotkut ystävät kysyvät kuka ne on suunnitellut. Kaikkein eniten rakastan halpoja löytöjä, niitä joista joku muu maksaisi hirveästi tai sitten vain nyrpistäisi nenäänsä, yök.
Minä olen kateellisena seurannut elämääsi siellä lämpimässä. Se kaikki kuulostaa niin ihanalta ja niin paljon arvokkaammalta kuin jotkut design-esineet tai kalliit vaatteet.

saarah
visual diary

Hahaa, joo, tää on sellainen hassu juttu, et mustakin tuntuu oudolta "kritisoida" sitä suomalaista sisustusunelmaa: valkoisia lattioita ja designjuttuja, koska on itsekin elänyt samaa todellisuutta ja varmasti tulee elämään vielä. Mutta silti koin tästä aiheesta kirjoittamisen tärkeänä :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Sä kiteytit NIIN hyvin sen mikä mua ärsyttää niissä ihmisissä jotka muka tykkää laadusta ja kauneudesta, mut käyttää oikeesti ihan hirveet määrät rahaa saadajseen samanlaisen kodin ku kaikilla muillakin. Tosi monet mun opiskelukavereista on just muuttanu ihaniin, valkosiin, korkeahuoneisiin kaksioihin Töölöön. Niiden vuokra niistä pienistä asunnoista on ainakin 1000€/kk. Vähän vie pohjaa opintotukimielenosoituksilta Hesarin uutiset siitä ettei halvimmat HOAS:n kämpät kelpaa koska jengi haluaa asua yksiöissä Kalliossa. Totta kai saa asua missä haluaa, mutta ei pitäis olettaa että meidän valtio kustantaa sen. Ajauduin näemmä vähän sivuraiteelle, mutta tarkoitin siis että hirmu hyvä ja ajankohtainen postaus, way to go Saara!

saarah
visual diary

Kiitos! 

Luin ihmetellen joskus samasta aiheesta, et opiskelijakämpät ei kelpaa enää opiskelijoille, ei oo tarpeeks hienoja. Ei ollut sama juttu silloin kun itse opiskeli :D Mulla oli ainakin koko sisustus kirppareilta, sukulaisten nurkista ja roskalavoilta :D Ekat huonekalut ostin vasta kun menin oikeisiin töihin opiskelun jälkeen...

paulahelena
ALUAP

Mä oon varmaan tossa kuplassa parhaillaan. Tai mulla ei oo tarve olla samanlainen kuin muut mutta mä hankin liki hinnasta välittämättä "niitä just mun näkösiä" asioita niin kotiin kuin vaatekaappiinkin. Vähän liikaa. Vaikka kaunis koti tekeekin mut onnelliseks joka päivä kun siellä ympärilleni katselen, niin onnellisimmaks tekee ne hankinnat, joilla on joku funktio. Vessan rumien kaakeleiden maalaaminen makso monta sataa mutta samalla pöntöllä mä istun niitä tuijottamassa. Mun vaatekaapissa on satasilla tavaraa, joiden menettämistä en harmittelis hetkeäkään. Sit kyllä toisaalta oon maailman onnellisin eilen hankituista 200€ maksaneista talvikengistä, jotka on sekä mukavat, lämpimät että hyvännäköset.

saarah
visual diary

Totta! Elämää helpottavat ja parantavat asiat ja vaikka just vaatteet on kyllä yleensä sijoittamisen arvoisia, oon ihan samaa mieltä. Mut just niit omia kulutustottumuksiaan on hyvä välillä kyseenalaistaa. Suomen talvessa kyllä tarvii aika erikoisasioita selviytyäkseen, mut muistan joskus just miettineeni et tarvinko sittenkään esim NELJÄÄ talvitakkia :D

Huh mikä postaus, kolahti ja kovaa. Varmasti kaikkien meidän tekee hyvää pysähtyä välillä miettimään sitä, millä asioilla on ihan oikeasti merkistystä tässä elämässä. Kaikista tärkeintä (ja vaikeinta) on kuitenkin olla rehellinen itselleen. Nostan hattua sun rohkeudelle, ihanaa viikonloppua!

saarah
visual diary

Kiitos! 

Tän jutun kirjoittaminen oli kyllä hyvää terapiaa mullekin :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Mua on vituttanut myös tämä "visualisti"-peruste järjettömästi. Miksi ei vain myönnä, että haluaa haalia ympärilleen paljon hyvännäköistä tavaraa kun ei muuten koe kelpaavansa ja koska ei ole oikeasti tiedostanut kulutustottumuksiaan? Uskon, että monella on nykyään vaikeuksia tunnistaa oikea tarve halun takana. Miksi asunto, tavarat ja ylipäänsä materia määrittelevät nykyään ihmisen arvon?

Loistava kirjoitus, kiitos! Tahtoisin tästä puhuttavan enemmän.

Sama! Tai "olen esteetikko"

Usein musta tuntuu, että ihmiset käyttävät tuota sanaa täysin tietämättä, mitä se edes tarkoittaa

saarah
visual diary

Uskon, että monella on nykyään vaikeuksia tunnistaa oikea tarve halun takana. Miksi asunto, tavarat ja ylipäänsä materia määrittelevät nykyään ihmisen arvon?

TÄMÄ JUST! Ja että tulee paineita hankkia kaikenlaista, koska muillakin on. Se on typerää!

Vierailija (Ei varmistettu)

Tosi kiva kirjoitus! Mä lähdin ulkomaille yhden matkalaukun kanssa johon oli pakattu neljän vuodenajan vaatteet (valitettavasti mun ulkomaassa on talvi myös), mikä tarkoitti yksiä kenkiä/vuodenaika viisien sijaan, yhtä takkia neljän sijaan yms. Asun kalustetussa huoneessa ja on ihanaa, etten omista yhtään mitään. Nyt mietin maton ostoa, mutta sekin on tärkeysjärjestyksessä viimeisten joukossa. Mulle tällainen keveys on ihanaa! Sit kun jonkun uuden jutun hankkii (löysin pari päivää sitten käytettynä priimakuntoisen nahkalaukun tosi inspiroivalta suunnittelijalta), siitä jaksaa olla fiiliksissä vaikka kuin pitkään. Vähemmän on niin paljon enemmän ja jaksaa oikeesti keskittyä ihmisyyteen liittyviin asioihin, kuten epäonnistumiseen, onnistumiseen, kasvuun ja kehitykseen. :) Ihanaa viikonloppua new yorkista!!

saarah
visual diary

Kiitos! Oot ihan oikeessa, siitä että omistaa vähän tavaraa, tulee jotenkin keveä olo. Kun olin muuttamassa tänne ja myin/kierrätin/heitin roskiin suunnilleen puolet omaisuudestani, tulikin yllätävän hyvä olo. Ja kuvittelin tosin paljon enemmän kaipaavani kaikkia tavaroitani kun olen sitten tuodellisuudessa kaivannut. Hyvä juttu :)

Pamsu
Osien summa

Havahtuminen tekee niin hyvää <3

(Niin tekee myös Etelä-Helsingistä, tai Helsingistä, tai muusta isosta kaupungista poistuminen :D Materiaalisestikin: säästyy rahaa niin paljon, että sitten voi silloin tällöin vaikka ostaa jonkun sairaan kauniin ja kalliin design-esineen!)

saarah
visual diary

Hahaa, totta :D Musta tuntuu että mua on myös auttanut tällaiseen maahan muutto, jossa koti ja sen sisustaminen ei oo jotenkin niin oleellista ja tärkeää ihmisille. Kun asuu maassa jossa ympäri vuoden voi hengailla enemmän ulkona ja ystäviäkin tavataan enemmän just baareissa ja ravintoloissa, sekin vie vähän sitä täydellisesti sisustetun kodin tärkeyttä pois. 

Vierailija (Ei varmistettu)

Hei hieno kirjoitus! Olen miettinyt itse paljon samaa asiaa ja tämä kohtaus Fight clubista on pyörinyt mielessäni: The things you own end up owning you (https://m.youtube.com/watch?v=VVxM0gryue4).
En halua tavaroiden omistavan minua tai päättävän elämästäni ja siksi yritän pitää niiden määrän mahdollisimman pienenä. Paino sanalla yrittää :)

saarah
visual diary

Joo, ei se helppoa ole. Myönnän tietysti edelleen tykkääväni kauniista tavaroista, vaikka ehkä pahimmasta materialismista oonkin oppinut pois :)

Olgaliinukka (Ei varmistettu)

Hyvä kirjoitus. En tiedä mitä se kertoo minusta, että lähes kihisin raivosta kun luin alkuosaa tekstistä. Siitä, että on etelä-Helsinkiläinen asunto täynnä Marimekkoa ei ole minusta niin pitkä matka siihen, että on Poola Katarynaa täynnä oleva Lissabonilainen asunto. Olenko kateellinen? Ehkä. Pidän blogin visuaalisesta ilmeestä mutta ajatusten sisällästö tulee mieleen Sex and the city. Jos tarjoaisi itsestään enemmän kuin vaaleiden hiusten kieputusta treffeillä, ehkä tapaisi ihmisiä jotka olisivat kiinnostuneita enemmän siitä sisällöstä. Ymmärrän, että kaksikymppisestä tuntuu tärkeältä jättääkö mies lihaa jääkaappiin vai ei, mutta sellaista se on kun tapailee miehiä sen perusteella onko niillä parta vai ei. Et kuitenkaan taida enää olla kaksikymppinen.

saarah
visual diary

Hahaha. Selkeesti oot lukenut tätä blogia kauan ja hyvin tarkasti, mutta ironian tajua sulta ei taida löytyä :D Elämänihän todellakin pyörii pelkästään vaaleiden hiusten kieputtelusta treffeillä ja parrattomille miehille en edes puhu. Tietenkään!

Vierailija (Ei varmistettu)

Toisille on tärkeää visuaalisuus, toisille brändi/suunnittelija, toisille ekobrändi/kotimaisuus/ympäristöystävällisyys jne. Yhteistä on se, että kaupasta ostetaan sitä millaisen kuvan itsestään haluaa muille näyttää.

Vierailija (Ei varmistettu)

En ole samaa mieltä, ei ainakaan omassa kuplassani. Meillä ainakin on kotona sukulaisilta haalittua, kalliita lamppuja ainakin omille tutuille tuntemattomilta valmistajilta, Ikeaa, nettikirppislöytöjä, itse tehtyjä ja teetettyjä juttuja sulassa sovussa ja kaikilla kavereilla on ihan erilaista. En koe oikein kenenkään ymmärtävän tai arvostavan meidän sisustustyyliämme, mutta laitamme kyllä paljonkin rahaa juttuihin, joista olemme itse innoissamme. Kestävään kehitykseen pyrkiminen ja laatu korvaa määrän ajattelu kyllä ainakin omalla kohdalla lievittää vähän maailmantuskaa.

Vierailija (Ei varmistettu)

Ette kuulukaan noihin kolmeen ihmisryhään, jotka mainitsin. Useimmat toki sisustavat ja ostavat tavaroita uusina ja käytettyinä, osa on jotain Ikeaa ja Sotkaa, osa designia jne. mutta olen varsinkin somessa havainnut nuo kolme kuluttajaryhmää, joille itsensä korostaminen ostamalla menee vähän yli.
Ekoihmiset ovat ehkä näistä ostajaryhmistä raivostuttavimpia, koska eihän ostamalla uutta oikeasti "pelasteta maailmaa". Toki ympäristöystävällisten tuotteiden ja pientuottajien suosiminen on hyvä ja itsekin toimin niin jos mahdollista, mutta en osta kuin tarpeeseen enkä siksi, että tuote on niin cool, hip ja eko. :)

saarah
visual diary

Oon samaa mieltä, että tietysti hyvälaatuisia asioita kannattaa ostaa, ennemmin kuin huonoa, ihan ympäristönkin vuoksi :)

mm. Julia

Omaan ystäväpiiriini kuuluu mys muutama "esteetikko".

Naurattaa aina, kun varaan seuraavan reissun ulkomaille ja he ihmettelevät miten rahat riittävät tuollaiseen. No. Minulla kun ei roiku komensadan euron lamppua katosta ja syön aamupuuroni ikean värivirhelautasilta. Ei ole ripsienpidennyksiä, joita pitäisi huoltaa tai tarvetta vaihtaa asunnon värimaailmaa neljää kertaa vuodessa. 

Onnelliseksi tulee, kun tekee omat prioriteetit selviksi eikä kopio muita. 

saarah
visual diary

Onnelliseksi tulee, kun tekee omat prioriteetit selviksi eikä kopio muita. 

Hyvin sanottu! 

Lenner (Ei varmistettu)

Mutta sitahan se on. Hymy huulilla seuraan muutosten tuulia. Varpaat ja saniaisen lehti, Kinfolk(mormoonien rahasanko) kurkistaa kulmalla kuvassa. Monessa kuvassa. Monet eri varpaat.
Ihmisten hirmuinen kaipuu olla osa jotakin ja samalla tuoda esille sita omaa erilaisuuttaan ja erinoimaisuuttaan.
Nyt on ilmassa etta ollaankin niin rentoja ettei valia. En treenaakaan! En pessyt tukkaa! Join halvinta viinia!
Miksi kaikki pitaa jakaa aina?

Kiti
Katso tarkemmin

Nykyään kaikki blogit on kopioita toisistaan. Samat lainavaatteet kaikilla, samat kampanjat, samat bileet. Niin tylsää! Sun blogi on ihana piristys kaiken keskellä, oikeasti aito ja persoonallinen. :)

saarah
visual diary

Oi kiitos! Ja aikalailla samaa mieltä: joskus tuntuu ettei edes erota muutamia blogeja toisistaan, niin samanlaiset kuvat samoista paikoista :D

maisa-vierailija (Ei varmistettu)

Upean rehellinen kirjoitus. Ja arvostan tätä vielä enemmän ammatillisen taustasi/ -asemasi vuoksi/ entisen elämäsi vuoksi.
Luulen, että monen parikymppisyys on "tunnetasolla" paljon materialistisempi kuin kolmekymppisyys. Tai ainakin itse huomaan, että kolmenkympin jälkeen kivat vaatteet, kupit ja kukat ovat alkaneet tuntua ihan kivoilta, elämää sulostuttavilta, mutta eivät enää yhtä lailla välttämättömiltä kuin aiemmin.
En tiedä, onko niin, vai kuvittelenko vain, (koska asia ärsyttää mua niin kovasti, että haluaisin tunkea sen jollekin vyöhykkeelle, josta voisin sitten pysytellä pois :D), että suomalaisten nuorten aikuisten tarve erottautua toisistaan, ja luoda identiteettiään "kulutusvalintojen" kautta on ehkä poikkeuksellisen viritettyä. Tuntuu, että suomalaiset ylipäätään ovat kovia suorittamaan sitä mikä milloinkin on "siistiä" ja kilpailemaan sitten siinä suorittamisensa toistensa kanssa minkä ehtivät. Jotenkin tuntuu, että alta puuttuu se sellainen terve itsetunto, ja ennen kaikkea oman maun ja arvostusten etsintä. On vähän hassua, miten elitistinen nuorten aikuisten kulttuuri on, kun ajattelee hyvinvointiyhteiskuntataustaa tai siitä, miten tärkeänä se koetaan. (Olkoonkin, että välillä tuntuu, että myös humaanius/maailman parannus on nyt viime vuosien aikana otettu osaksi tota bestest of bestest identiteettiä, ja suorittamista..)

maisa-vierailija (Ei varmistettu)

ja siis pitää lisätä tähän vielä, että en todellakaan asetu itse mitenkään ton "suomalaisten" nuorten aikuisten ryhmän ulkopuolelle, vaan ihan samanlainen maulla erottautuja ja maun suorittaja oon ollut itsekin, ja edelleen olen. toimintamalli ryöstäytyy herkästi päälle, vaikka jättääkin aina jälkeensä krapulan.

myösvierailija (Ei varmistettu)

"Tuntuu, että suomalaiset ylipäätään ovat kovia suorittamaan sitä mikä milloinkin on "siistiä" ja kilpailemaan sitten siinä suorittamisensa toistensa kanssa minkä ehtivät."

tämä on oma näkemykseni, mutta uskon että sillä on tekemistä sen kanssa, että Suomi on väkiluvultaanpieni maa, jonka väestö on melko homogeenistä (verrattuna joihinkin muihin maihin). Meitä suomalaisia on niin vähän ja meillä luokkaerot ovat kuitenkin sen verran maltilliset, että samanlainen elämäntyyli koskettaa ja on jossain määrin mahdollista suurelle osalle väestöä. Ja mikä on teoriassa mahdollista, sitä tavoitellaan.

Yhtenä esimerkkinä toimii meidän erikoiset ruokabuumit. Ensin kaupat ilmestyvät täyteen vähärasvaisia 0%-tuotteita ja kumijuustoja, sitten karppaustuotteita, sitten proteiinituotteita ilmestyy hyllymetreittäin, tai milloin kaupat myydään loppuun avokadoista yhden reseptin vuoksi tai voi loppuu, koska yhtäkkiä se onkin ihmetuote, eikä kovat rasvat olekaan enää saatanasta.

Muutin ulkomaille siihen aikaan kun Suomessa karppaus- ja protskubuumi oli kovimmillaan, eikä kukaan halunnut koskea valkoiseen vehnäjauhoon pitkällä tikullakaan. Aidosti yllätyin kun uudessa kotimaassani ei moni ollut karppauksesta kuullutkaan, söivät tyytyväisinä pastaa ja valkoista leipää, kaupoissa ei ollutkaan hyllymetreittäin erikoisruokavaliotuotteita ja ihmiset söivät mielestäni todella vanhanaikaisesti ja jopa huolettomasti (OMG! epäterveellisesti!) (kärjistettynä: ei täysjyväpastaa, ei kevennettyä ruokakermaa, ei lisättyä proteiinia). Aluksi koin, että ovatpa ihmiset täällä aikaansa jäljessä. Sitten ymmärsin, että maassa, jossa on yli 15x enemmän ihmisiä kuin Suomessa, tuskin tapahtuu sitä, että joku ruokabuumi ilmestyy kuin tyhjästä, hullaannuttaa kaikki ja täyttää supermarketit pikavauhtia.

Kun on niin paljon ihmisiä, on myös niin monta erilaista elämäntyyliä ja suuremmat luokkaerot aiheuttavat sen, että ääripäiden elämäntyyleillä on tuskin lainkaan kosketuspintaa. Tietenkin täälläkin ihmiset innostuvat erilaisista trendijutuista ja seuraavat aikaa, mutta en usko että täällä voisi tapahtua "avokadopastat".

hann (Ei varmistettu)

Väkiluvun lisäksi kaikenlaisiin villityksiin mukaan lähtemisellä on mun mielestäni tekemistä myös oman kulttuurin ja historian ohuuden ja nuoruuden kanssa. Mitä villitykset ovat? Epävarmuutta siitä, mistä oikeasti pitää ja millaisten asioiden kanssa oikeasti olisi kivoin loppuelämäänsä viettää. Kun ei ole vuosisatoja ellei -tuhansia kehittynyttä ja juurtunutta ruokakulttuuria, tempoillaan mukaan jokaiseen uuteen huumaan. Kun ei ole ikivanhaa viinikulttuuria, on kamalan tärkeää, että se (kallis, luomu) viini juodaan just oikean merkkisistä laseista. Kun ei olla asuttu kovin "vauraasti" (vauras on huono sana...vrt. vaikka Etelä-Eurooppa, jossa isompi osa väestöstä pääsi aiemmin rutiköyhistä torpistaan asumaan vaikka kaupunkien kivitaloihin) kuin ehkä vuosisata tai alle, ei ole sellaista viihtyisän kodin kulttuuria. Jne. Olen lukenut tästä Suomen historiattomuudesta myös muissa yhteyksissä viime aikoina, mutta tietenkään en muista nyt, että missä ja mitä. :D

En tokikaan haluaisi, että äidinmaidosta imettäisiin tottumukset, joita jokaisen pitäisi loppuelämänsä noudattaa, koska maan tapa, eikä saisi tehdä toisin. Mutta sellainen kansallinen ja kulttuurinen itseluottamus, joka vuosisatojen saatossa kasvaa, olisi jees. :) (Kansallinen ei sitten tarkoita tässä mitään nationalismihommia!).

saarah
visual diary

Tuntuu, että suomalaiset ylipäätään ovat kovia suorittamaan sitä mikä milloinkin on "siistiä" ja kilpailemaan sitten siinä suorittamisensa toistensa kanssa minkä ehtivät

Tästä oon muuten samaa mieltä! Helsinkiin muuttanut amerikkalainen ystäväni ihmetteli aina tätä et miten KAIKKI on aina innostunut yhtäaikaa ihan samoista asioista ja että se tuntuu just vähän kilpailevalta suorittamiselta. 

Nica
Klassikko viikossa

En ihan tajua, mitä jotkut kommentoijat vetävät aamupuuronsa jatkeeksi, mutta selvennettäköön heille: vihreät arvot ja maailmanparannus eivät ole egoistinen imagonrakennusprojekti, vaan aitoa huolta maailman tilasta ja tästä huolesta kumpuavaa halua tehdä osuutensa tulevaisuuden muuttamiseksi. Kannattais teidänki olla huolissaan. Ois oikeesti supersiistii jos jätettäis jotain tulevilleki sukupolville eikä lyötäis kaikkea paskaks. 

Vierailija (Ei varmistettu)

Osalla se kyllä on imagonrakennusprojekti, joka joukkoon mahtuu monenlaista säveltäjää. ;) Minäkin olen elänyt vihreiden arvojen mukaisesti koko aikuisikäni, mutta se on oikeastaan mummoni oppeja eikä tätä nykytrendien mukaista vihreyttä.
Kärjistetty esimerkki: ostamalla kallista luonnonkosmetiikkaa (someen kuva) ja viikottain kierrätysmateriaaleista valmistettuja vaatteita (someen kuva) ja syömällä joka päivä ulkona jossakin luomuravintolassa (someen kuva) ei varsinaisesti paranneta maailmaa vaan sitä omaa imagoa.

Nica
Klassikko viikossa

Hmm. On hyvä muistaa että se tehotuotetun lihan ja eläimillä testatun kosmetiikan käyttö on ihan yhtä lailla arvovalintoja. Samoin vaikka vihreyden toteuttaminen vain tietyllä asteella. Onko siis susta parempi, että kaikki someen elämäänsä jakavat ihmiset ois kulutustottumuksiltaan lihansyöjiä ja henkkamaukkashoppaajia?

Musta ihmisellä voi olla yhtä aikaa vihreitä arvoja ja halu mainostaa tätä puolta tai itseään ilman että se vihreys ois pelkkää imagonrakennusta. Sitä voi toki kritisoida, et onko se vihreyden toteuttaminen paras mahdollinen toteutus mutta se on asia erikseen.   

 

Vierailija (Ei varmistettu)

Sinulla menee pointtini ohi. Tietenkin on hyvä ostaa ympäristöystävällisiä tuotteita ja saa toki valintojaan somessa jakaa, mutta turha kiistää sitä, etteikö se monelle olisi homman idea. Kuten vaikka brändituotekuvien jakaminen. Rinnastan tässä ekobrändeille keulimisen brändeillä keulimiseen. On ihmisiä, joille vihreät arvot ovat vain tapa jatkaa omaa vihreää ja hyvää imagoa eikä sen syvällisempää ja se ei suinkaan tarkoita sitä, että kaikki näin tekisivät. Samalla esim. oma ostomania oikeutetaan sillä, että ostetaan ekotuotteita, vaikka oikeasti pärjättäisiin ostamatta mitään.
En kommenteillani tarkoittanut, että aletaan verailla mikä on parasta vaan kerroin, ettei sentään kaikki ekoilijat kovin ekoihmisiä ole, vaikka omaa vihreyttään somessa haluavatkin julistaa.

Tehotuotetun lihan, taviskosmetiikan tai henkkamaukan ostaminen ei läheskään aina ole arvovalinta vaan rahakysymys. Kaikilla ei oikeasti jää palkasta kamalasti yli. Moni haluaisi ostaa luomulihaa ja kotimaisia vaatteita, mutta raha ei riitä.

Ja loppukaneettina siis vielä se, että itse olen käyttänyt luonnonkosmetiikkaa 10 vuotta enkä ole syönyt lihaa 20 vuoteeen ja kulutan aika vähän, mutta oma identiteetti ei silti rakennu vihreydelle, vaikka vihreät arvot ovat minulle tärkeitä, mutta ennen kaikkea luontoharrastusten kautta.

Nica
Klassikko viikossa

Mä en ihan ymmärrä mistä tää "väärä vihreä" tuomitsemisvimma tulee ja mihin se tähtää. Ketä ovat nämä epämääräiset "jotkut"?  Oletko päässyt heidän nahkoihinsa, mistä tiedät heidän tekojensa motiivit?

Pages

Kommentoi

Ladataan...