Kaiken kirkastava kommentti
Tuskailen kaksi viikkoa erään koulutehtävän kanssa.
Se on älyttömän laaja, vaatii lukemista, ajattelua ja päättely- sekä analysointikykyä, lisäksi hurjasti yleissivistystä ja visuaalista silmää. Normaalisti kuvittelen handlaavani nämä kaikki edes jotenkin, mutta nyt olen vain paniikissa.
Istun aamuisin ja iltaisin sohvalla ja tuskailen tämän tehtävän kanssa. Puhun siitä koko ajan, koska se on ainoa asia jota pystyn ajattelemaan. Kysyn apua jopa akateemiselta ex-poikaystävältä vuosien takaa. Panikoin lisää, koska jopa hän sanoo, ettei oikein ymmärrä mistä on kyse ja että onpa hankala (mutta mielenkiintoinen). Kerro sitten mitä tää tarkoitti.
Tuskailen aivan ennennäkemättömästi. Tunnen itseni tyhmäksi ja epäonnistuneeksi. En vain tajua, en vain osaa.
Vastoin tapojani, en yritäkään selvitä yksin. Kyselen kahdelta parhaalta luokkatoveriltani, miten he ovat ymmärtäneet asian, ja olen huojentunut: kaikki ovat yhtä pulassa tehtävän kanssa. En palauta sitä määräajassa, koska en kertakaikkisesti saa sitä tehtyä.
Poden koko sunnuntai-illan huonoa omatuntoa, kun en saa palautettua tehtävää ja tunnen itseni ihan typeräksi. Mitä helvettiä minä teen täällä? Tämä ei ole enää vain epämukavuusalue, tämä on helvettialue. Ei minusta ole tähän.
Kyseenalaistan omat valintani tehtävän suhteen, koska muutama ihminen kertoo ymmärtäneensä sen eri tavalla. Kyseenalaistan älyni moneen otteeseen. Ehkä mun täytyy vain sanoa, että olen yksinkertaisesti liian tyhmä opiskellakseni maisteritutkintoa.
Olen keskinkertainen graafikko, ei minusta saa leivottua viisasta ja asiantuntevaa, ei sitten millään.
Kaksi kokonaista viikkoa vellon näissä tunnetiloissa. Sitten keskiviikkoaamuna, kolme päivää myöhässä, päätän vain palauttaa tehtävän. Ihan sama, tää on yksi tehtävä, pakko mennä eteenpäin ja alkaa tehdä jo seuraavaa (joka on vielä pahempi).
Olen aikeissa kirjoittaa vielä saatesanat: en ihan täysin ymmärtänyt tätä enkä ole varma meneekö tämä läpi, mutta tässä yritelmä. Unohdan kirjoittaa ne, painan vaan send –nappulaa.
Sinne meni.
Sitten vien itseni päiväkahville ulos.
Ääääh. Puhelimen näytöllä näkyy punainen ykkönen. Uusi sähköposti. Siltä pelottavalta professorilta.
Juon kahvini rauhassa ennen kuin kajoan meiliin. Ihan sama, ihan sama, tää on vaan yksi tehtävä, hoen itselleni.
Dear Saara. I must tell you this right away: you´re work is very, very good. There are some parts that are not as excellent as others, but in general it´s really very good.
Yksi meili kirkastaa kokonaisen kuukauden.
En ole idiootti, en ole tyhmä. Osaan lukea, kirjoittaa ja tulkita. Jopa englanniksi. Jopa asiatekstiä.
Ehkä selviän. Ehkä pystyn tähän.
Kahvin jälkeen kävelen kaksi tuntia pitkin suosikkikatujani. Sitten vien itseni viinilasilliselle sellaiseen paikkaan, jonka ohitse olen kävellyt sata kertaa uskaltamatta sisälle. Hämyisessä baarissa soi mahtipontisen kovasti Edith Piaf ja minä kirjoitan tunnin mahdollisia graduaiheita ylös kuin mikäkin voittajanainen.
En ole keskinkertainen. Olen hyvä. Hittoon ne ehkät, totta helvetissä pystyn tähän.
----
I can do it.
Luitko jo nämä blogin jutut?
Lue lisää Lilyn muista blogeista:
TYKKÄÄ JUTUSTA
Kommentit
Ihana hyvän mielen postaus ja vielä näin maanantaiaamuna.
Hyvä sinä! ♥
Kiitos! Ja kyllä, juuri maanantaiksi tän ajattelinkin olevan sopivin :)
Tuttuja tunteita. Ja samalla mietin, miksi tunnen niin monta taitavaa naista, jotka jatkuvasti kyseenalaistavat ja vähättelevät kykyjään ja niin monta miestä, jotka vain cooleina porskuttavat menemään vaikka taidot eivät aina ihan riittäisikään.
"Ja samalla mietin, miksi tunnen niin monta taitavaa naista, jotka jatkuvasti kyseenalaistavat ja vähättelevät kykyjään ja niin monta miestä, jotka vain cooleina porskuttavat menemään vaikka taidot eivät aina ihan riittäisikään."
Enpä oikein usko, että tuo on totta. Pikemminkin luulen, että naisten itsetunto on keskimäärin parempi kuin miehillä, koska naisilla on tapana jakaa enemmän asioita ja hakea tukea tunteisiinsa.
Heikkoitsetuntoiset miehet eivät vain tule esiin, koska heikkous on kulttuurissamme miehiltä kielletty. Sen näyttämisestä saa nopeasti luuserileiman, vaikka sitä ei aina ääneen sanottaisikaan.
En sanonut että kaikki naiset ovat sitä ja kaikki miehet tätä. On toki myös naisia, joilla on rautainen itsetunto ja miehiä, joiden usko omiin kykyihinsä laahaa lattiaa. Varsinkin jälkimmäisiä kohtaan tällä hetkellä vankilatyössäni jatkuvasti.
Miehiltä kielletty heikkous on iso ongelma suomalaisessa yhteiskunnassa, olet siinä täysin oikeassa. Seison kuitenkin edelleen sen tekemäni huomion takana, että naiset kyseenalaistavat kykyjään ja ammatillista osaamistaan ja pienentävät itseään useammin kuin miehet.
Mäkään en väitä että KAIKKI naiset sitä ja MIEHET tätä, mutta yllättävän moni urallaan menestynyt nainen on sanonut että on sellainen olo usein, että milloinkohan jää kiinni siitä ettei osaakaan oikein mitään.
En tiedä onko se naiseus, suomalaisuus vai mikä, mutta omaan osaamiseen ei aina luota. Ja sitten välillä huomaa että kylläpä kannattaakin luottaa :)
Jes!
:)
Mulla oli samanlainen paniikki päällä ulkomailla opiskellessani. Tuntuu että on ihan ekstrapaineet näyttää osaamisensa, että Suomesta tulee kyllä taitoa ! :D varsinkin luovissa tehtävissä tuntuu että järki sumenee täysin eikä erota enää metsää puilta, eikä ole mitään hajua missä on onnistunut ja missä ei. Samalla tavoin minäkin menin usein luokan eteen esittämään töitäni, täysin paniikissa että voi ei tää on ihan paska kun muihin vertaa, ja saankin sitten tosi paljon kehuja. Ihmismieli... :D
No just näin! Ja luovissa tehtävissä oon huomannut että mun on vaikein oikeasti olla luova. Se johtuu varmaankin siitä, että työuraa on takana jo niin monta vuotta, että kaupallinen ajattelu on jyrännyt luovan vastaavan. Mutta eiköhän se sieltä jostain aivolohkosta vielä löydy :)
Hei kerro vähän, että mikä se tehtävänanto oli!
Tehtävä käsitteli erilaisia tutkimusmetodeita, joiden oppeja piti soveltaa kahteentoista eri taideteokseen. Jokaiselle teoksen alkuperä piti selvittää, sitten löytää kulttuurisesti merkittävä vastaava kuva nykymaailmasta ja lisäksi tuottaa oma tulkinta kyseisestä teoksesta (valokuvana). Kaiken päälle lukaista vielä sellainen 250 sivuinen kirja.
Huh huh! Mut kiinnostavaa!
Oi ihana! Hyvin tehty Saara! Olisikohan tuossa ollut mukana vähän suomalaista vaatimattomuutta, taplaa vaan omalla tyylilläsi, niin tuleepahan vaikeistakin tehtävistä ainakin itselle kivaa! Ja vielä varmasti pärjäät muutenkin!
Itseltä tuntui Lontoon taidekoulun jotkut tehtävät ihan samanlaisilta, kun tuntui etten ymmärtänyt akateemisista termeistä ja researchista mitään ja painiskelin viime tippaan tehtävien kanssa tuntien paniikkia ja inhoten koko paikkaa, ja lopuksi kävi ihan hyvin ja luennoitsijat tykkäsivät (ainakin useimmiten). Samaan aikaan japanilaiset kaverini hädin tuskin ymmärsivät briiffiä, mutta esittelivät aina suuren määrän tosi "out there" ja täysin abstrakteja juttuja, mutta saivat ainakin tehtävistä paljon enemmän iloa irti kuin minä taistellessani oman sisäisen kriitikkoni kanssa. Eli eteenpäin vain! :)
Mä huomaan painiskelevani ihan saman jutun kanssa. Ja usein täytyy useaan kertaan kysyä että MIKÄ tässä tehtävänannossa oli nyt se oleellisin asia. Akateemiset termit ja tutkimusasiatkaan ei oo kovin tuttuja, ainakaan in english. Mutta koko ajan oppii uutta, se kai on opiskelun tarkoitus.
Kiitos tsemppaamisesta :)
Hyvä hyvä hyvä! Miksi oi miksi niin usein pitää ajatella äärimmäisen kautta: se, että jokin on hankalaa, ei silti tarkoita, että on tyhmä ja epäkelpo. Varmaan tuon tehtävän yksi tärkeimmistä pointeista olikin tsekata, miten ihminen käsittelee tarkoituksellisen monitulkintaista tehtävänantoa?
Aivan!
Tuli kyllä mahtava fiilis siitä, että olin tehnyt tehtävän vähän erilailla kuin muut ja silti sain siitä kehuja. Kyllä tää tästä :)
Oon niin iloinen sun puolesta! Kamppailen tismalleen samojen asioiden kanssa opparin äärellä, ja salainen haaveeni on että kovan mutta hämmentävän urakan jälkeen saan samanlaista palautetta ja helpotuksen tunnetta kuin säkin. :-D Tästä tarinasta sain voimaa!
Kiitos ja mahtavaa että sait tästä voimaa.
Mua ainakin auttoi aikoinaan opparin kanssa tosi paljon ne välitsekkaukset. Että tiesi olevansa edes osittain oikeilla jäljillä.
Tsemppiä sinne myös :)
Kommentoi