Kun ei vaan tiedä (mitä haluaisi tehdä)
En tiedä missä maassa haluaisin asua, mitä haluaisin tehdä…
Ja se on ainoa asia jota pystyn ajattelemaan.
Ajattelen sitä aamulla herätessäni: Helsingissä minulla ei olisi tätä ikkunanäkymää, kaakelitaloa ja Lissabonin kattoja, näitä valoisia aamuja, jolloin voin keittää kaksi pannullista teetä ennen kuin edes tarvitsee harkita ulos lähtemistä. Aamuja, jolloin voin myös siirtää töiden tekemisen seuraavan yöhön ja kävellä lounasajaksi sellaiseen kivaan paikkaan, jonka terassille paistaa aurinko ja jonne voikin jumittautua istumaan tuntikausiksi (ja katsoa välillä vaan sähköpostia että kuinka kauan voikaan vielä laiskotella). Niitä töitä on myöskin sen verran vähän, ettei minun tarvitse istua joka päivä koko päivää niiden äärellä.
Yksi toinen asia mitä on vähän: raha.
Mutta Helsingissä minulla olisi sentään rahaa. Ja olisi oma koti, kaunis viisikymmentäluvun sohva, hyllyllinen kauniita teemukeja…
Hetkinen, pysähdyn ajattelemaan. Miksi ajatellessani Helsinkiä alan vain listata päässäni kaikkea materiaa, jonka olen pakannut laatikoihin sinne pahanhajuiseen vinttiin?
Ehkä siksi, että ne ovat ainoita asioita, joiden olemassaolo on edelleen konkreettista.
En muista miltä kotonani tuoksui aamuisin tai miltä puulattia tuntui paljaiden varpaiden alla. Muistan sellaiset marraskuiset aamut kun avasi verhot (joita ei oikeastaan tarvinnut edes sulkea yöksi, koska oli niin pimeää) ja ulkona satoi räntää. Oli menkat ja kipeä olo, oli mentävä töihin ja tehtävä kahdeksan tuntia töitä, oli mikä oli. Oli kahvitauot, jolloin istuin alakerran sohvalla ja tuijotin räntäsateista maisemaa ajatellen, että sitten talvilomalla, sitten kesälomalla voin olla jossain muualla kun tässä maassa.
Suurin ongelmani oli vuosikausia se, että olin alkanut vihata Suomea. Ja olin antanut sen vihan kasvaa, kasvaa ihan liian suureksi ja hallitsevaksi. Vihasin vuodenaikojamme, vihasin talvea ja pimeyttä. Vihasin sellaista kulttuuria, jossa kahdeksan vuotta samassa talossa asuneena tasan yksi naapuri tervehtii. Vihasin sitä millaista oli kaikissa helsinkiläisissä kissanristiäisissä, joissa kävin, vaikka minua lähinnä vaan ärsytti käydä niissä. Vihasin sitä, miten kaikki olivat unikkeja ja erilaisia – ihan samalla tavalla.
Ehkä eniten kuitenkin vihasin sitä, että olin alkanut vihata kotimaatani ja kaupunkia, jota olin kutsunut kodikseni kymmenisen vuotta. Tajusin nimittäin, että se vihaaminen vie energiaa ihan liikaa. Ja jos vaan vihaan kaikkea enkä tee asialle mitään: alanko jossain vaiheessa vihata sitä omaa saamattomuuttani ja itseäni?
Puolisen vuotta ennen Portugaliin muuttoa kävin treffeillä ranskalaisen miehen kanssa. Hän asui Suomessa ja sanoi, että joka kerta kun lentokone tulee Helsinki-Vantaalle, hänen mielensä valtaa onnellinen olo: Tulen kotiin. Tuijotin viinilasiani hämärässä baarissa. En sanonut mitään, mutta mieleni teki kommentoida: Joka kerta kun lentokone tulee Helsinki-Vantaalle, mietin miksi ihmeessä asunkaan tässä maassa.
Oli siis paras häipyä hetkeksi.
Nyt tuosta hetkestä on yli kaksi vuotta aikaa. Kun käyn Suomessa, parin päivän jälkeen huomaan jo, kuinka helppoa olisi solahtaa takaisin entiseen kotimaahan ja elämään. Juuri se helppous on se, mitä kaipaan. Ystävät samassa kaupungissa, sisko junamatkan päässä, rahaa tilille kerran kuussa, oma koti ja omat tavarat. Ja se, että tietää miten asiat hoidetaan. Saan sähkösopimuksen puhelimitse, tiedän missä mikäkin paikka on ja kuinka siellä asioidaan, netti toimii, sisällä on lämmintä, hanasta tulee kylmää vettä, joka ei maistu miltään.
Ja sitten kävelen rähjäisiä kujia pitkin Alfamassa. Kukkivat puut rehottavat kadulle asti ja tiputtelevat kuivuneita vaaleanpunaisia kukkia sinne tänne. On hiki, pyyhin sitä nenäliinaan. Istun kahvilaan ja tilaan kuudenkymmenen sentin kahvin ja kahden euron viinilasillisen. Luen kirjaa tuulettimen vieressä.
En tiedä mitä teen huomenna. En tiedä onko minulle työjuttuja ensi viikolla. Voisin lähteä vihdoin yöjunalla Madridiin, vaikka huomenna. Tai mennä sen kivan galleriabaarin hassuihin bileisiin.
En tiedä kaipaanko elämääni sitä helppoutta. Vai juuri sitä yllätyksellisyyttä, erilaisuutta… ihan muita asioita kun niitä helppoja. Juuri nyt.
Kun en tiedä.
Kun vaan en YHTÄÄN tiedä.
----
(Olen huono käyttämään rakastan-sanaa. Vihaa näemmä käytän tosi helposti. Ehkä en kuitenkaan vihannut kaikkea Suomessa.
Enemmän olin vaan tosi kyllästynyt ja vähän ärsyyntynyt).
----
Trying to figure out what to do with your life...
NOT EASY.
Luitko jo nämä blogin jutut?
TYKKÄÄ JUTUSTA
Kommentit
Tiedän niin hyvin tuon tunteen! Olen painiskellut samojen asioiden kanssa koko kevään, nyt olen Suomessa enkä oikein vieläkään tiedä mitä tekisin :D Tämä tuntuu väliaikaiselta, mutta silti pelottaa, että mitä jos yhtäkkiä jumiudunkin tänne ja huomaan taas olevani siinä samassa ärsyttävässä ja kyllästyttävässä elämässä kuin muutama vuosi sitten...
Ei tähän ikuisuuskysymykseen saa varmaan koskaan vastausta! Välillä tekisi mieli myydä kaikki omaisuus ja valita silmät kiinni kartalta paikka, jonne vain lähtisi sen suurempia miettimättä :D
No mä NIIN ymmärrän. Toi on munkin pahin pelo, et kaikki täällä oppimani ja kokemani jotenkin vaan katoaa kuin tuhka tuuleen (tai siihen räntäsateeseen) ja kaikki onkin yhtäkkiä ihan samaa.
Ei oo helppoa :D
JOS päädyt takaisin Hesoihin, niin miten ois enemmän nykyisen kaltainen elämäntyyli joka ei napsahdakaan heti entiseen lokeroon? Eri tyyppisiä duuneja, ehkä vähemmän rahaa (ehkä ei!), paljon enemmän vapautta - tähän komboon oot jo tottunut eli ei kai tuntuisi enää niin pelottavalta äkillisesti luopua varmasta kuukausittaisesta könttäsummasta tilillä.
Oon varma että päädyt anyways just sinne minne kuulut <3
Toivon samaa, että päädyn just sinne minne kuulun!
Tietty Suomessakin ois mahdollista elää eri tavalla, esim just freenä. Mut siellä on vaan NIIn älyttömän kallista, et siks just palkkatyö houkuttelee enemmän. Tällaisella työmäärällä saisin esim. Helsingistä kahden neliön asunnon ja yhden kahvikupin viikossa :D
Miksi et voisi yrittää elää samalla tavalla esim. Suomessa, toki sää ja raha huomioiden, koska onhan Suomessa monet samat asiat kalliimpia ja sää rajoittaa ainakin osan vuotta. :)
Ei kaikessa syypää ole se paikka vaan oma pää ja odotukset. Miksi sinun pitäisi jatkaa entistä elämääsi, kun olet ilmeisesti kuitenkin muuttunut eikä materia ole enää niin tärkeää? Minusta esim. jatkuva säästä valittaminenkin on valinta. Jos elämästä ja arjesta ei pysty nauttimaan vaikkapa Suomen marraskuun pimeydessä tai maaliskuun loskassa niin onko vika säässä vai sittenkin jossakin muussa.
Sanotaan se nyt rehellisesti: Suomessa ei voi elää niin, koska lukuunottamatta "perusvarmuutta" elämänlaadussa, tämä on aika paska maa. Sää on paska, varsinkin Etelä-Suomessa, kun ei ole edes oikeaa talvea vaan pelkkää jääsaderäntäpaskaa. Lisäksi suomalaiset ihmiset ovat todella umpimielisiä, myös suomalaisia kohtaan. En voi edes kuvitella kuinka vaikeaa on asua Suomessa ulkomaalaisena, koska ulkomaalaisia kohtaan suomalaiset ovat epäilemättä vielä umpimielisempiä.
Suomalaiseen kulttuuriin ja kansanluonteeseen kuuluu sellainen kyräily, tiukat sisäpiirit, sekä pienen kansakunnan tiivis normatiivisuus jolla tarkoitan että on kerrallaan vain yksi tai muutamia hyväksyttyjä tapoja elää (siinä missä isommissa maissa on lukemattomia tapoja elää). Itse ainakin ulkomailla asumisen kautta tajusin, että Suomi on todella umpimielinen kulttuuri, ja että esim. tämänhetkiset talousongelmat Suomessa ovat paljon kiinni juuri suomalaisesta kulttuurista, jonka takia väkisin väännetään vanhoja, vääriä ja vanhentuneita juttuja eteenpäin ja kaivataan 80-luvulle, sen sijaan että mentäisiin eteenpäin.
Ehkä teidän on sitten paras pysyä pois tästä paskasta maasta. :) Myös vanhana, vaikka ehkä siihen mennessä myös "hyvinvointiyhteiskunta" on romutettu ja jokainen maksaa omasta pussista kaikki sairaus- ja muut kulunsa.
Itse en omassa arjessa törmää tuollaisiin ongelmiin, mutta joko kyse on minun elämästä tai sitten olen vain niin tyhmä etten tajua. ;)
Ja kysymys teille, jotka olette pidempään asuneet ulkomailla (minä olen vain matkustellut, pisin reissu kesti puolisen vuotta), haukkuuko mikään muu kansakunta omaa maataan ja sen kansalaisia näin kiihkeästi kuin suomalaiset? :D
vastauksena kysymykseen: itse vuosia ulkomailla asuneena olen huomannut että ulkosuomalaiset suhtautuvat tosi paljon negatiivisemmin Suomeen kuin muut maahanmuttajat kotimaihinsa. Olen miettinyt mistä tämä johtuu koska itsekkin negistelen Suomea tosi paljon. Itse en usko että se johtuu pimeydestä, loskasta, työttömyydestä tai muusta ulkoisesta shaibasta vaan siitä henkisestä ilmapiiristä jossa jokin tökkii muttei oikeen tiedä mikä. Ulkomaalaisista tämä tuntuu oudolta koska Suomea pidetään yleisesti tosi hyvänä maana asua. Välillä kadehdin niitä jotka oikeasti viihtyy Suomessa, olisi helpompaa asua lähellä perhettä ja toimia omalla äidinkielellään, mutta olen vaan onnellisempi ulkomailla.
Pöhpah. Itse asunut 8 vuotta ulkomailla (Saksa), ja täällä ainakin ulkosuomalaiset on niitä kovimpia suomifaneja (en nyt puhu taiteilijoista, jotka asustavat Berliinissä pari kuukautta kesäaikaan). Meitä on tosi paljon saman ongelman edessä: tekisi mieli palata kotimaahansa, mutta sitten toisaalta on jo ehtinyt rakentaa elämän täällä, ja jaksaako aloittaa taas "alusta" (vaikkei se aivan alusta olisikaan). Suomi on hiton hyvä maa, ja tänäänkin kun seisoin 1,5 tuntia jonossa kaupungintalolla, jonne olin matkannut tunnin (jonka takia ottanut vapaapäivän), ja josta lähetettiin tyhjin käsin kotiin tosiasiassa hyödyttömän paperipalan puuttuessa (mutta kun se pitää olla!) ja seuraava vapaa Termin on syyskuun puolessa välissä... Ja jos joku väittää suomalaisia umpimielisiksi, ei ehkä ole kunnolla tutustunut esim. saksalaiseen kulttuuriin. Sama on sään kanssa - Berliinin talvi on jopa ankeampi kuin Helsingin. Mietin vaan usein että miten hiton helppoa elämä Suomessa on, ja miten hyvä olisi palata takaisin - ja kyllä sen varmaan jossain vaiheessa tekeekin :)
Itse taas olen (ulkosuomalaisena) sitä mieltä, että kyllä monet muutkin haukkuvat kotimaataan kuin suomalaiset...varsinkin romanialaiset ja italialaiset.
Minulla päätökseen ulkomaille muuttamisesta ei niinkään ratkaissut Suomen sää tai sellaiset asiat, vaan koin ja edelleenkin olen sitä mieltä 4 vuoden jälkeen, että ulkomailla olen rennompi ja jollakin tapaa enemmän oma itseni. Suomessa minä olin hieman "nolona" usein. Esimerkiksi jos unohdin kaupasta jotain niin en kehdannut mennä samaan kauppaan heti uudelleen tai jos kuulin naapurin kävelevän portaikoissa niin odotin ettei vaan tarvinnut kohdata. Nykyisessä asuimaassani minulla ei ole tälläisiä ongelmia ja olen sosiaalisempi ja mietin vähemmän mitä minusta ajatellaan.
Mielestäni ratkaisu olisi miettiä missä voi hyvin (tai paremmin) ja mikä tuntuu luontaisemmalta. Raha-asiat sun muut yleensä ratkeavat (toivottavasti) sen päätöksen ympärille sitten.
Lisäksi tykkään ajatella, että pitäisi tehdä asiat niin ettei vanhana sitten kaduta :)
Oon kyllä miettinyt samaa, aika monet (esim just Portugalilaiset) tuntuu rakastavansa omaa maataan ihan kaikkineen tosi paljon. Mulla ei ole todellakaan samanlaista rakkautta Suomea kohtaan. Nyt Trumpin aikakautena oon muuten huomannut amerikkalaisten haukkuvan omaa maataan ja sen kansalaisia aika paljon!
Oon kyllä tosi paljon samaa mieltä!
Tässäkin keskustelussa on myös tullut se, et miks just ulkosuomalaiset valittaa eniten Suomesta. Ehkä just siksi että ulkomailla pidempään asuminen (joka on tietty IHAN eri asia kun vana matkustelu) avaa silmät aika tehokkaasti huomaamaan, kuinka erilaista elämä onkaan muualla. Ihan just esim. sään takia ja sen, että ihmiset vaan on yleisesti ottaen sosiaalisempia ja ystävällisempi esim. just etelä-Euroopassa. Kuulostaa ehkä pikujutulta, mut sitten kun sellaiseen on tottunut, tuntuu vaikealta vaihtaa se pois...
Jos elämästä ja arjesta ei pysty nauttimaan vaikkapa Suomen marraskuun pimeydessä tai maaliskuun loskassa niin onko vika säässä vai sittenkin jossakin muussa.
Tääpä just. Vika on varmasti just itsessä, jos elämä marraskuisessa loskassa ei houkuttele. Onneks on niitä jotka siitäkin pystyy nauttimaan, muutenhan Pohjolasta ois aikamoinen joukkomuutto etelään :D Mä vaan en pysty rehellisesti sanomaan että nautin elämästäni Suomen talvessa.
Suomessa puolet vuodesta tienaamassa, loput portugalissa renttuilemassa?
Tässä on kyllä ideaa :)
Tuttu tunne.
Ehkä sut tekee suomessa ärtyneeksi se, että visuaalisena ihmisenä pidät niistä tavaroista, tykkäät niistä kauniista esineistä vintillä, tietyistä vaatekappaleista. Ja ne jollain tavalla tekee sun olemassaolosta todellisempaa. Samoin kuin äärimmäiseen vietynä se, että sinulla on koti ja katto pään päällä. Mutta et viihdy suomessa koska hyvin moni käyttäytyy samoin, mutta he antavat kyseisille tavaroille, uralle ja palkalle paljon suuremman merkityksen. Se on juuri se asia joka heitä motivoi nousemaan sängystä ylös joka päivä. He jotka eivät ehkä tietäisi mitä tehdä, jos nämä puitteet vietäisiin heiltä pois ja heillä olisi vain aikaa olla.
Rehellisesti, minusta kuulostaa että sinä olet onnellinen siellä. Haluaisit olla onnellinen täällä ja osittain kaikki olisi täydellistä. Mutta se kaikista tärkein puutuu. Se mitä tavoitellessa joutuisit suomessa jyrätyksi. Ei ehkä ihan heti, mutta pikkuhiljaa. Asian arkaluonteisuus ja ärtymys juontaa juurensa turhautuneisuudesta. Jos päätös olisi helppo ja koti-ikävässä näkisit itsesi sujahtavan tuosta vain sujahtavan suomeen, tekisit juuri niin.
Mutta jos tavallaan jo tiedät että pysyvä muutos on oikea onnellisuuden tuova ratkaisu, koet päätöksen vaikeana.
Hyvää pohdintaa, kiitos!
Olen onnellinen täällä -toisinaan, olin onnellinen Suomessa - toisinaan. Niinhän se menee :) Itseasiassa päätöstä vaikeuttaa myös se, että sanotaan aina että ulkomaille sopeutumiseen menee se kaksi vuotta ja just kun se on tullut täyteen ja tuntee sopeutuneensa, ois niin tyhmä lähteä taas Suomeen sen käänteisen kulttuurishokin äärelle :D
Portugali. Oon lukenut sun blogia vuosikausia ja musta olet kuulostanut onnellisemmalta Portugalin-aikoina. Tai siis mä olen ainakin automaattisesti ajatellut että jäät sinne, missä oot onnellisempi. :) Mutta tämä arvaus siis perustuu ihan vain blogiin, tietysti voi olla paljonkin sellaista, mistä en tiedä mitään ja mikä vetäisi Helsinkiin. Mutta näin täysin ulkopuolisena olisin sitä mieltä että jäät Portugaliin, pääseehän sieltä sitten aina pois jos tilanne käy taloudellisesti tai muuten kestämättömäksi. :)
Aivan, tietysti blogi ei kerro koko totuutta siitä, mitkä ne syyt jäämiseen tai palaamiseen saattaisivat olla :) Mutta ihan totta, oon kyllä viihtynyt täällä tosi tosi hyvin ja siksi se ajatus palaamisesta onkin niin hankala!
Samaistun tähän postaukseen niin täysillä.. Mulle tuli ensimmäinen tuollainen todellinen "kriisi" Barcelonan kanssa noin kahden vuoden jälkeen, ja nimenomaan tuli ikävä Suomen helppoutta, kaunista kotia minne ei tarvinnut soittaa huoltomiestä viikoittain, siisteyttä ja sitä, että kuun lopussa jäi jotain vielä käteenkin. Lopulta päädyin Suomeen noin puoleksi vuodeksi, ja neljän kuukauden kohdalla aloin tosissani miettimään sinne jäämistä. Viiden kuukauden kohdalla huomasin katsovani jatkuvasti lentoja takaisin "kotiin" Barcelonaan, ja lopulta tuntui niin hyvältä tulla takaisin! Hetken luulin jo jääväni elämään sitä ns. tavallista elämää Suomeen. Nyt tätä kaikkea osaa arvostaa ihan eri tavalla, ja oon tosi onnellinen tuosta kriisistä. Terveisiä siis Barcelonasta! <3
xx Jenna Claudia
www.jennaclaudiat.com
Ps. Löysin sun blogin viime vuonna etsiessäni vinkkejä Lissaboniin ja jäin koukkuun sun kirjoitustyyliin! :)
Terkkuja takaisin Barcelonaan. Ja voimia, siellä on nyt vaikeat ajat <3
Mä luulen että mulle vois käydä toi sama. Jotenkin ajatus siitä, että muuttaisin pois Lissabonista ja pääsisin tänne vain joskus lomalle, tuntuu ihan käsittämättömän oudolta. Mutta toisaalta sit kanssa yhtä oudolta (mut ihanalla tavalla oudolta) tuntuisi olla taas lähellä kaikkia ystäviä ja perhettä. Niin että voi lähteä viidne minuutin varoitusajalla jonkun kanssa viinille vaikka. ÄÄH, ei oo helppoa!
Olen ollut samankaltaisen päätöksen edessä monta kertaa tämän 6,5 vuoden aikana minkä olen asunut Lontoossa. Viimeisin päätöksen hetki oli nyt keväällä kun elämässä tapahtui muutoksia rytinällä ja mietin mitä jos palaisin takaisin tuttuun ja turvalliseen Suomeen.
Mutta asia on niin, että se tuttu ja turvallinen alkaakin olla kohta enemmän täällä kuin Suomessa. Ja muistan aina ne kaksi kesää kun lähdin kesäksi Suomeen ja ikävöin takaisin tänne joka ikinen päivä. Sitä tunnetta en halua koskaan enää kokea, ainakaan vapaaehtoisesti.
Tämän kevään päätös jäädä tänne oli paras mahdollinen ja osoittautui oikeaksi kun elämä pienten ja vähän suurempienkin koettelemusten jälkeen alkoi asettua aikalailla mallilleen - uusia ihmissuhteita, koti ihanalla alueella ja uusi työ unelmapaikassa..
Uskon vakaasti, että asioilla on tapana järjestyä, vaikka siltä ei aina tunnukaan. ;)
Mutta asia on niin, että se tuttu ja turvallinen alkaakin olla kohta enemmän täällä kuin Suomessa.
Toi on muuten totta! Mä elän edelleen tavallaan siinä, mitä Suomi ja Helsinki ja mun elämä oli 2 vuotta sitten. Eihän se ole edes samaa enää.
Mua pelottaa myös tosi paljon se käänteinen kulttuurishokki, se on kuulemma aika paha. Ei oo helppoja päätöksiä, mut uskon kans siihen että asioilla on tapana järjestyä. Ja sit jos ne järjestyvätväärin, sitten ne taas järjestyvät sen jälkeen :)
Mitä jos ajattelisit sitä niin, että voit olla kiitollinen siitä, että olet saanut kokea molemmat maat? Eihän kukaan vie sinulta muistoja pois, kummassa sitten ikinä päädytkään asumaan :)
Oi tiedätkö, mä oon TODELLAKIN kiitollinen siitä, että oon saanut kokea molemmat maat. Ihan hullun kiitollinen!
Tietenkään, onneksi, kukaan ei vie muistoja pois ja se on todellakin rikkaus että on kaksi maata ja kaksi kaupunkia, jotka tuntuu kodilta.
Ah samastun niin näihin painiskeluihin!! Olen kaksi kertaa aiemmin asunut ulkomailla lämpimässä ja ne kaksi kertaa olen ollut aivan eri ihminen, onnellinen. En haluaisi vihata Suomea mutta muakin tympii niin tää 9kk kestävä (henkinen) marraskuu kun ei jaksa tehdä mitään, ei ole energiaa, on pimeää eikä oikeastaan haluta lähteä ulos sporapysäkille seisomaan jotta pääsee viiman läpi johonkin kissanristiäisiin joissa on juuri tuollaista kuin kuvailit. Samat naamat, pienet piirit ja niin tärkeää, niin turhaa mutta fomo.. Kaikki on lähtökohtaisesti ankeaa ja negatiivista, ei moikata ja puhutaan paskaa ihan kaikista, tutuista ja tuntemattomista. Ollaan kateellisia tai pyöritellään silmiä jos joku yrittää jotain erilaista tai seurata unelmiaan. Kuulostaa tosi ankealta vuodatukselta ja ajattelin aina että että tää on musta kiinni ja omaa asennetta pitää muuttaa ja kyllä tää tästä. Nyt viiden suomivuoden jälkeen olen todennut että se en oo vaan minä.. Sain täällä lähes kaiken viiden vuoden aikana mistä ikinä osasin haaveilla. Silti en koe olevani onnellinen täällä. Kolme kuukautta sitten päätin että nyt saa riittää. Unelmaduunin ja vakaan talouden menettämisenkin uhalla. Olen yksinkertaisesti onnellisempi lämpimissä maissa lämpimine ilmaistoineen ja kulttuureineen, hetkessä eläen, vaikka sitten minimibudjetilla. Hymyjä, välittömyyttä, spontaaniutta, keskipäivän viinejä, halpoja espressoja, estetiikkaa, ilman kaavoja ja sääntöjä miten kunkin pitäisi elää. En tiedä haluanko enää palata Suomeen vaikka samaan aikaan säälittää jättää paikka jossa on rakentanut elämää lähes 40 vuotta.. Onneksi sentään on mahdollista vaihtaa paikkaa jos syntymäpaikka ei tunnu omalta.
Word!!!!!❤
Kuulostaa niin samalta!
Just toi, että kyllä mäkin tiedän että kaikki on "omasta asenteesta kiinni". Mun asenne ei vaan riitä rakastamaan marraskuuta ja ikuista paskaa säätä. Toki tiedän, ja me molemmat tiedetään, et Suomessa on miljoona asiaa tosi hyvin, mutta sitten just nää sun kuvailemat asiat mitkä vaan EI OO hyvin. Mua ahdisti ainakin Suomessa sään lisäksi tosi moni muukin asia ja koin, etten vaan ollut siellä se paras versio itsestäni.
Hymyjä, välittömyyttä, spontaaniutta, keskipäivän viinejä, halpoja espressoja, estetiikkaa, ilman kaavoja ja sääntöjä miten kunkin pitäisi elää. Luulen et elämä on ihan liian lyhyt siihen, että pystyisin näistä luopumaan!
Mulle on ainakin blogissa välittynyt kuva, että elät täyteläistä ja runollista elämää Lissabonissa, ja opaskirjakin vaikutti rakkaudella kirjoitetulta :)
Mitkä asiat rikastuttavat / rikastuttavat elämääsi ja mitkä taas lannistavat Portugalissa ja Suomessa? Ja mitkä lannistavista ovat muutettavissa asenteella tai muulla järjestelyllä ja mikä onnellistavista jutuista on taas vahvasti sidoksissa paikkaan?
Voi olla kanssa hyödyllistä miettiä, miten dynamiikka Portugalissa tai Suomessa muuttuisi jos tekisit päätöksen sitoutua jompaankumpaan? Päätökset vapauttavat energiaa ja auttavat sen kohdistamisessa.os jäät Portugaliin, olisiko sinulla erilainen puhti opiskella kieltä tai tähyiöla työmahdollisuuksia sieltä, kun paikkaa ei enää katsele väliaikaisten linssien läpi? Entä tosi long term? Mikä rooli on perhe ja eläke ja yms kuvioilla? Itse koen, että mieluisen elämän eläminen jossakin paikassa muistuttaa vähän pitkää parisuhdetta, kumppanin tulisi toki olla sopiva ja mutta se että juttu toimii pitkän päälle vaatii myös sitoutumista ja yritystä tehdä yhteisestä arjesta ihanaa ja sietämään toisen heikkouksia (ja omiaan...)
Ja kiitos että kirjoitat, itse olen samanlaisten päätösten edessä kun opintoni Saksassa lähenevät loppuaan ja on todella helpottavaa lukea pohdintoja välivaiheesta, jolloin seuraava askel ei ole vielä selvillä.
Kiitos, oikein viisasta pohdintaa! Kiva että tykkäsit opaskirjasta :)
On tosiaan ihan eri asia tulla määräajaksi ulkomaille, kun sitten oikeasti sitoutua uuteen maahan pysyvämmin. Ja tietty pitää ajatella just sellaisiakin asioita kun esim. perhe ja eläke. Mulla on ollut nyt helppoa, kun Suomielämä on tavallaan ollut vaan holdissa ja oon ollut täällä määräaikaisesti. Nyt vasta sit pitää oikeasti päättää mitä haluaa tehdä jatkossa, HUH.
Voiko olla niin, että oikeasti sinulla on ikävä "kotiin", mutta yrität alitajuisesti pyristellä sitä vastaan? Jos olisit täysin onnellinen Lissabonissa, niin tuskinpa jahkailisit ajatuksella Suomeen paluusta. Vaikka siellä on varmasti rentoa ja kaunista elää, niin ehkä sinun sydämesi on kuitenkin täällä ystävien ja sen ärsyttävän synnyinmaamme luona...
Mielestäni satunnainen ikävä ei lopullisesti kaikkoa, vaikka olisikin onnellinen uudessa paikassa. Mutta se on hyvä signaali siitä, mitä kaipaa lisää elämään (ja että on tullut elettyä hyvin, kun on mitä ikävöidä).
Ikävä voi olla myös surua, joita isoihin päätöksiin aina liittyy - ei voi valita yhtä, ilman että luopuu toisesta. Ja jos vaihtoehdot ovat hyviä, on inhimillistä että suree sitä, jota ei valinnut tai että se palaa silloin tällöin kaihertamaan.
Jos olisit täysin onnellinen Lissabonissa, niin tuskinpa jahkailisit ajatuksella Suomeen paluusta
Onko ihminen koskaan TÄYSIN onnellinen missään yhdessä paikassa? Mä en usko että itse ainakaan olen. Jos jään tänne, tottakai kaipaan ystäviä ja perhettä niin paljon etten sanoisi olevani täysin onnellinen. Tai jos palaan Suomeen, sama sitten tänne jäävien ihmisten ja asioiden kaipuu. Siksi tää niin hankalaa onkin :)
Aivan äärettömän hieno ja samastuttava kirjoitus.
Kiitos ja viisautta.
Kiitos :)
Voi tää oli ihana! Siis sellaisella kaihoisalla tavalla! Ja siis joskus on vaan niin t ä r k e ä ä lukee näitä "ihan ku minä ajattelemassa" -tyyppisiä juttuja.
Mulla on auttanut aika. Ja se aika on ollut pitkä (mulle 5 vuotta on ollu pitkä aika) mut ai että se tunne sitten, kun tietää❤ Tietää että missä on paras olla.
Kun viiden ristiriitaisen "mun koti ei oo täällä, mut ku ei se oo täälläkään" vuoden jälkeen on koti-ikävä Suomessa lomaillessa! Mikä Voittajafiilis!
Mun koti on täällä. Ulkomailla. Norjassa. Tässä maailman ihanimmassa kaupungissa, jossa viinilasi ei valitettavasti maksa kahta euroo, mutta jonka tuttuja ja söpöjä katuja tallatessa ja jonka lähikaupan kauppiaan hymy on jo se tuttu ja turvallinen, voin tuntea tunteen: täällä on mun ja mun perheen koti.
Oon niiiiiin kotona. ❤
Toi on ihana tunne, mahtavaa et oot löytänyt vihdoin sen paikan, mikä tuntuu kaikkein eniten kodilta :)
Olemme pienen perheemme kanssa hieman samanlaisessa tilanteessa. Avomieheni on portugalilainen
ja asumme nyt ainakin tällä hetkellä väliaikaisesti kolmannessa EU-maassa. Saatuamme esikoisemme, olemme toden teolla pohtineet, mikä meidän pysyvä kotimaa olisi. Itseä vetää Suomeen juuri tuo mainitsemasi helppous, läheiset ja pienempi eriarvoisuus yhteiskunnassa, on opintotuet ja muut. Vaikka tällä hetkellä se hyvinvointiyhteiskunta, jossa kasvoin, näyttää häviävän kovaa kyytiä ja työttömyyskin on suurempi kuin Portugalissa. Portugalissa taas on aurinko, ihmiset välittömiä ja kulttuuri muutenkin lämpimämpi ja solidaarisempi. Toki sitten kolikon kääntöpuolelta löytyy korruptio, byrokratia, eriarvoisuus jne. Toisaalta asiat ovat huomattavasti parantuneet muutaman vuoden takaisen konkurssin myötä. Se iski pahasti, mutta sen myötä saatiin kitkettyä paljon korruptiota ja muuta yhteiskuntaa nakertavaa.
Portugalista muuten löytyy paljon myös laadukkaita, mukavia ja jopa suht lämpimiä asuntoja. Vesikin maistuu appivanhemmillani (asuvat Lissabonissa) oikein hyvältä :). Toki sellaiset asunnot vaativat hieman paremman palkkatason, mutta ei siltikään puhutaan mistään mahdottomista hinnoista.
Juuri tuo: rentoutta ja kivaa, mutta kääntöpuolella just korruption, byrokratia ja eriarvoisuus. Ei oo helppo päätös!
Ja joo, toki laadukkaita ja lämmitettyjä asuntojakin löytyy jos on laittaa asumiseen paljon rahaa. Valitettavasti mulla ei ole :) Lissabonin vuokrataso on noussut ihan hulluna viimeisen vuoden aikana, kiitos siitä airbnb:lle ja turismille. Onneksi olen kyllä nykyiseen asuntooni todella todella tyytyväinen, vaikka lämmitys puuttuukin. Nyt on onneksi ihan tarpeeksi lämmin :D
Juu eipä sitä kivoja asuntoja pelkällä pyhällä hengellä maksella :D. Tarkoitin lähinnä, että jos päädyt jäämään Portugaliin sillä oletuksella että löytyy sopiva ja kohtuupalkkainen työpaikka, ei asuntokaan ongelma ole :). Esim. tutulla on kiva kaksio Belémissä hieman yli 500 e/kk. Airbnb on tosi kätevä kun itse reissaa, mutta paikallisten näkökulmasta se on tosiaan jopa riesa...
Tällä hetkellä ei tosiaan lämmitystä paljon kaipaile :D
Voi ahdistuksen kanahäkki.....Juu, ajattelinkin yksi päivä sun blogia lukiessa, että varmasti painiskelet tämän asian kanssa nyt kun on opiskelut opiskeltu. Ja ei voi sanoa muuta kun voi voi. Hankalia tälläiset päätökset, kun on puolia ja puolia kaikissa. Mikään ei olekaan sitten ihan ylivoimaisesti se Ainoa Ratkaisu. Ja kaikki sun tuomat pointit on kyllä ihan valideja sekä Portugalin että Suomen suhteen. Ja tossa yllä on ihmisillä tosi hyviä ajatuksia.
Olisiko sulla mahdollista yrittää tehdä vähän molempia. Asua esim Suomessa siinä ihanassa kämpässä, mutta olla freelancer. Tehdä keikkahommia. Ja sitten niinä kamalimpina kuukausina ottaa lennot Portugalin tai jonnekin muualle lämpimään ja tehdä töitä sieltä käsin tai jos sait kerrattyä tarpeeksi rahaa ei tehdä mitään ja asua short term rental paikoissa. Vai onko nämä nyt sitten ehkä taloudelliesti liian mahdottomia unelmia.....
Joka tapauksessa voimia valintoihin. Loppujen lopuksi sitä sitten kuitenkin tietää kun oiken miettii. Ja jos päätös osoittautuukin sitten vääräksi, niin eipäs se nyt sitten sen kummempaa, kun sitten vaan teet sen toisen. halit Nannalta Santa Monicasta
Kiitos! Näinhän se juuri menee: aina voi valita ja sitten jos se on huono valinta, voi valita taas toisin.
Ootko varma, että vihasit kotimaatasi, etkä omaa elämääsi? Ehkä työsi oli ankeaa tai liian kuormittavaa, ehkä elämässäsi ei ollut tarpeeksi lepoa tai muuta sisältöä? Silloin on helppo ajatella, että kaikki johtuu vaan harmaasta marraskuusta ja ankeasta kulttuurista, eikä suinkaan omasta elämästä ja sen sisällöstä. Nämä kysymykset eivät olleet tarkoitettu mitenkään negatiivisiksi, vaan lähinnä pohdintaa herättäviksi. :) Itse olen usein ajatellut, että maisemaa vaihtamalla paranee, mutta niin ei ole aina.
Itseasiassa mä RAKASTIN mun työtä, ei se ollut siitä kiinni :)
Mutta mua vaan kyllästytti Suomi ja Helsinki ja myös oma elämä siellä Suomessa ja Helsingissä toki myös.
Ehkä sun pitäis muuttaa Suomessa jonnekin maalle, missä äänestetään Kepua ja persuja, ruoka on halpaa kaupassa ja vielä halvemmaksi tulee, kun ei halua ostaa sieltä mitään. Minulla on tällainen vaihtovuosi meneillään, ja voi että Helsinki ja helsinkiläiset tuntuvat ihanilta täällä ollessani. Minä arvostan suomalaista yhteiskuntaa ja esim päivähoito- ja koulujärjestelmiä, mutta en suomalaisiksi vahvasti identifioituvien tyyppien asenteita.
Ei käy kateeksi valintasi vaikeus! ❤️
Itse asuin vuoden ulkomailla, mies olisi halunnut jäädä, minä en. Nyt olen Suomessa ja onnellinen (siis omasta puolestani). Minua ei kiinnosta/haittaa jos osa ihmisistä on yrmyjä. Olen huomannut että oma asenne on se mikä ratkaisee, usein hymyllä saa hymyn takaisin. Enkä tosin itsekään ole yltiösosiaalinen. Mulla on mun pieni kaunis elämä täällä enkä muuta kaipaa kuin aurinkoa. Sitäkin saa lomamatkan muodossa tarvittaessa.
Ihanaa et oot löytänyt paikan jossa haluat olla :)
Emmäkään sanoisi että syy siihen etten haluaisi asua Suomessa on se, että ihmiset on yrmyjä. Eihän kaikki tietenkään ole! Joka maassa on ne hyvät ja huonot puolensa, nyt täytyy vaan punnita mitkä niistä hyvistä ja huonoista puolista on mulle tärkeimmät.
Olipa ihana kirjoitus vaikeasta asiasta! Ei varmasti ole helppoa tasapainoilla kahden erilaisen maan, kahden erilaisen arjen ja kahden erilaisen elämäntavan välillä. Voisiko niistä löytyä jokin välimuoto? Olisiko Suomessa pakko palata samanlaiseen arkeen, minkä jätti taakseen?
Tsemppiä ja rakkautta valintoihin ja arkeen! Lopulta asiat kuitenkin järjestyvät, ehkä useita kertoja ja eri tavoin, mutta järjestyvät kyllä! :)
Kiitos!
Jonkinlainen välimuoto olisi varmasti paras ratkaisu. Katsotaan nyt miten sellainen syntyisi :)
Kannattaa ehkä myös ottaa huomioon sellainen tekijä, että jos jää Portugaliin, niin joku muu kuin freelancetyö täällä onkin sitten jo ihan eri tarina ja tulee pian ikävä Suomen joustavaa työelämää. Työpäivät on järkyttävän pitkiä ja sun oletetaan tekevän ylitöitä korvauksetta eikä toimistolta ole hyväksyttävää lähteä, kun on saanut hommat tehtyä vaan siellä pitää näön vuoksi nököttää työajan loppumiseen asti. Ja tarvitseeko edes sanoa, että palkat on surkeat. Epäkohdista valittaminenkin on aika turhaa, koska tää maa on täynnä epätoivoisia ihmisiä, jotka tulee ilomielin sun tilalle tekemään työt huonolla palkalla.
Lisäksi työelämä täällä on usein tosi hierarkista, eikä siinä todellakaan ole jälkeäkään mistään eteläeurooppalaisesta rentoudesta. Tietty lounaalla on ehkä ihan ok ottaa lasi viiniä, mutta se ei paljon mieltä lämmitä, jos muuten kaikki tehdään ihan ihmeellisellä jäykkyydellä ja joustamattomuudella. Kaiken tän avautumisen pointtina on vaan sanoa, että itse en jäisi Portugaliin töihin, jos se tarkoittaa kokopäiväiseen palkkatyöhön menemistä.
Pages
Kommentoi