Ladataan...
visual diary

 

 

 

 

Olen kotoisin pikkupaikkakunnalta, josta muutin Helsinkiin kuukautta ennen valmistumista, koska sain oman alani työpaikan Suomen palkituimmasta mainostoimistosta jo ennen kuin sain paperit koulusta. Kun Helsinki alkoi vuosikymmen myöhemmin kyllästyttää, muutin Lissaboniin, juuri oikeaan aikaan. Nyt kaupunki on uusi Berliini ja kuumempi kuin koskaan.

Olen kotoisin pikkupaikkakunnalta, jonne en koskaan tuntenut kuuluvani. Sieltä muutin toiseen opiskelijakaupunkiin, jonne tunsin kuuluvani entistä vähemmän. Ne vuodet olivat tuskaisimpia ikinä. Päädyttyäni muuttamaan yksin Helsinkiin pelkästään työpaikan takia, olin vuosikausia jälleen ulkopuolinen ja yksinäinen. Sitten kun olin vihdoin saanut kasattua Helsinkiin ystäväpiirin, löydettyä kauniin kohtuuhintaisen asunnon ja unelmatyön, en osannut olla yhtään tyytyväinen ja halusin taas pois. Tajuamatta että edessä olisi taas sama ulkopuolinen ja yksinäinen olo, yli vuoden ajan ja vielä ihan vieraassa maassa ja kulttuurissa.

----

Olen 37-vuotias ja saan jatkuvasti kuulla (Etelä-Eurooppalaisilta) ihmisiltä näyttäväni nuoremmalta. Minulla on hyvä iho, en liho kovinkaan helposti ja mahdun edelleen koon xs yläosiin.

Olen 37-vuotias ja edelleen liian laiska urheilemaan säännöllisesti. Näytän ihan hyvältä vaatteet päällä, mutten ilman. Kuntoni on huono, en tee muuta kuin kävelen (ja juon viiniä). Ihoni on superherkkä ja saan allergiaoireita lähes kaikesta.

----

Minulla on hyvä visuaalinen silmä ja tein pitkään työtä, jossa päätarkoituksenani oli varmistaa että asiat näyttävät niin hyvältä kuin mahdollista. Kotini on kaunis, osaan yhdistellä uutta ja vanhaa ja luoda minimibudjetillakin ympäristöstäni visuaalisen ja kiinnostavan. Sen lisäksi olen tehnyt töitä visuaalisuuden kanssa monissa hienoissa projekteissa. Kaikki ottamani puhelinnäpsytkin ovat linjassa toistensa kanssa. Lisäksi käsialani näyttää keskikalliilta muotibrändiltä. 

Minulla on hyvä visuaalinen silmä, mutta olen myös visunatsi. En kestä muiden ihmisten rumia huonekaluja ja kahvikuppeja kotonani, jonka vuoksi kimppakämpässä asuminen on toisinaan puhdasta tuskaa. Minä kun asuisin mielummin täysin tyhjässä asunnossa kuin rumien huonekalujen keskellä. En halua mennä kahviloihin, joiden sisustuksesta en pidä. Saatan kävellä jyrkän ylämäen ylös ja sitten takaisin alas mennäkseni vaihtamaan vaatteet kotiin, koska hameenhelman musta lanka ei sovi yläosan kanssa. Olen jättänyt menemättä lukuisille toisille treffeille miesten kanssa joilla on rumat kengät, väärän pituiset farkunlahkeet tai rumat kodit. Olen visuaalinen ja myös pinnallinen.

 

 

En ole vain visuaalisesti lahjakas, osaan myös kirjoittaa hyvin ja luontevasti.

En ole vain visuaalisesti lahjakas, osaan myös kopioida muiden ihmisten kirjoitustyyliä todella hyvin. Halusin vuosikausia oppia luovaa kirjoittamista, mutten kerta kaikkiaan kestä sitä että joku neuvoo tai opettaa minua. Varsinkaan joku mies. Tai oma äitini.

----

Olen tiedostava ihminen: en ole syönyt lihaa 23 vuoteen.

Olen tiedostava ihminen, lähinnä siksi etten syö lihaa. Minulla ei ole biojätettä, koska en luota portugalilaiseen jätehuoltoon, eli siihen että kaikki roskat voi tunkea samaan roskikseen ja sitten joku muka avaa ja lajittelee ne. En muutenkaan luota tosi moniin asioihin, mihin muut uskovat. Terveen epäluulon sijana olen sairaan epäluuloinen. Tavatessani uusia ihmisiä luulen automaattisesti kaikkien vihaavan minua.

----

Tämä kyseinen harjoitus on ehkä suosikkini kaikista. Se kun aika selkeästi osoittaa sen, että kaikessa on kaksi puolta ja riippuen tarinan kulmasta, se voi olla ihan unelma tai sitten jotain ihan muuta.

Ja se on myös ja varsinkin täällä blogimaailmassa aina hyvä muistutus.

 

 

----

 

*Postaus sisältää huumoria. 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Share

Ladataan...
visual diary

 

 

Olen lukenut sisarusten Elsien & Emman A Beautiful Mess -blogia vuosikausia. Jossain vaiheessa Elsie kertoi blogissaan adoptoivansa miehensä kanssa lapsen Kiinasta. Luin jutun, mutten kiinnittänyt siihen suurempaa huomiota. Kunnes Elsie alkoi julkaista instassaan ja perheblogissaan The Larson House paljon juttuja adoptiostaan ja pienestä tytöstään. 

Pakko myöntää: eka ajatukseni oli, että miksi bloggaaja kertoo ihan kaiken blogissaan. Mutta sitten taas, miksi ei? Nyt seuraan epäsäännöllisen säännöllisesti sitä, mitä ehkä maailman söpöimmälle lapselle kuuluukaan bloggarikodissa. Ja pakko myöntää myös että osittain ihan senkin takia, että bloggarin kuvat ja stailaustaidot ovat kyllä aika upeita. 

 

 

Omassa ystäväpiirissäni lapsen omistavat jakautuvat kahteen leiriin: toisen puolen lapset ovat somessa jatkuvasti omilla naamoillaan, toisten lapset eivät siellä näy ehkä varpaita lukuunottamatta.

Entä sitten bloggari, jolla on jättiyleisö joka tietää lapsen tarinan jo ennen kuin lapsi itse sen tajuaa? Tietysti jos se edesauttaa erityislasten adoptointia (esimerkiksi juuri Kiinassa albiinolapset kuuluvat tähän ryhmään), eikö se ole kuitenkin hyvä asia?

 

Suloisen Nova Larsonin seuraaminen netissä saa lapsiarjen näyttämään ihan erilaiselta kuin vaikkapa juuri katsomani the Letdown -sarja. Totuus on kai jossain niiden välimaastossa. 

 

 

----

 

 

 

 

This has been such a sweet story to follow. 

 

 

 

 

 

 

Share

Ladataan...
visual diary

 

 

Asioita, joista olen intoillut viimeaikoina:

 

 

Dr. Hauschkan Revitalising mask on uusi suosikkituotteeni kaikista. Kun iho punoittaa, johtui se sitten auringosta, stressistä tai mistä tahansa muusta mysteerisyystä, tämä ihan oikeasti rauhoittaa ihon hetkessä. Lisäksi naamio on täydellinen käytettäväksi hedelmähappokuorintanaamion jälkeen (ja mistä tuleekaan täydellisempi pro-ihonhoitaja-fiilis kuin siitä, että laittaa kaksi naamiota peräkkäin? No ehkä siitä kun tulee kotiin hieman liian tuiterissa ja silti puhdistaa naaman, laittaa kasvovettä, seerumia ja silmänympärysvoidetta. Hah).

Suomalainen teefirma Nord-T täytti vuosia ja halusi lähettää yhteistyökumppaneilleen pienen teelähetyksen. Hihkuin innosta sen saapuessa Lissaboniin asti, Senhora Saara, kysyi postimies ja allekirjoitin kuittauksen lähetykseen. Reykjavik* on valkoista teetä, joka maistuu jännästi vähän savulta.

 

 

Vaihdan kevään tullen aina kesärintsikoihin, jotka ovat mahdollisimman kevyet ja hiostamattomat. Nämä COS:in vaaleanhaaleanpunaiset ovat aika täydelliset hikisiin päiviin. Ei kaaritukia, ei paksua kangasta eikä vaaleiden paitojen alta kuullottavaa mustaa väriä. 

 

 

Tässä ruoka, jota olen kokannut viimeaikoina useaan otteeseen. Tee ensin marinadi seesamiöljystä, tuoreesta inkivääristä, chilistä, soijakastikkeesta, pippurista ja limestä. Pilko tai suikaloi kurkkua, korianteria, porkkanaa, punakaalia... mitä vain. Keitä nuudelit ja edamamepavut, jäähdytä ja lisää salaatin sekaan. Sekoita marinadi salaattiin ja anna marinoitua ainakin tunti tiiviissä rasiassa. Paahda pinnalle auringonkukan siemeniä ja murustele fetaa. (Tai jätä feta pois, jos haluat vegaaniversion). Tämä on vieläkin parempaa seuraavana päivänä!

 

 

Suomalainen sisu, ulkomailla sitä joutuu usein selittelemään, tässä blogissa tuskin niinkään. 

Joanna Nylundin Sisu - Suomalaisen sisun salaisuus* saa tuntemaan ylpeyttä omaa maataan kohtaan. Hitto me ollaan kyllä vahvoja ja tehokkaita tyyppejä, myhäilin moneen otteeseen kirjaa lukiessa. Kirja on myös tosi kivasti kuvitettu ja taitettu!

 

 

----

 

 

 

*saatu blogin kautta. Kiitos!

 

 

 

 

Share

Pages