Ladataan...
visual diary

 

 

Sään vaikutus mielialaan,

siinä asia jota pohdin tosi usein. Pohdin sitä Suomessa asuessani, pohdin sitä nyt asuessani eniten-aurinkoisia-päiviä-koko-Euroopassa –Lissabonissa.

Sininen taivas ja aurinko, niihin ei vaan kyllästy ikinä. Harmaat sadepäivät, niistä taas ei millään saa positiivista ajatustakaan.

Asia, joka pelottaa ehdottomasti eniten Suomeen paluussa: huono sää. Ja se, että kuukausikaupalla loppuelämäni olen kuin kiukutteleva kaksivuotias, joka vaan mumisee siitä, miten epäreilua on, että eri maissa on erilaiset sääolosuhteet. Eli suomeksi sanottuna: eniten pelottaa RÄNTÄ.

 

----

 

Blue skies and other pretty things.

Share

Ladataan...
visual diary

 

 

 

Amerikkalaisilta ystäviltäni on tarttunut sanonta Hole in the wall, jolla he viittaavat sellaisiin paikkoihin joissa hengaamme usein. Vähän sinnepäin -ravintoloihin, kälyisiin baareihin, hippipaikkoihin...

Muutettuani uuteen kotiin vuoden vaihteessa, tajusin yhtenä iltana että asuntoni on vähän
Hole in the Wall, too.

 

 

Kotini on tehty vanhaan liikehuoneistoon ja se on hieman erikoinen. Ja kyllä, seinässä on reikä, mutta se on kyllä enemmän Interior hole in the wall.

Siihen minä asettelen kaikkea nättiä ja tuijottelen niitä silloin, kun katse harhautuu gradusta poispäin. Se on yksi suosikkikohdistani kodissani. Ja toinen suosikkiasiani on ystäväni, joka harrastaa metsissä ja pusikoissa harhailua ja keräilee sieltä ihania luonnonkukkakimppuja. En raaski ikinä heittää niitä pois, ennenkun ne ovat aivan täysin kuolleita.

Kuihtuneet kukat nimittäin, yhtä ihania kun ne epämääräiset Hole in the Wall -paikat, joissa huomaan hengaavani paljon enemmän kuin kliinisen tyylikkäissä uusissa paikoissa.

 

----

 

Hole in the Wall -home.

 

 

 

Share

Ladataan...
visual diary

 

 

Siellä yhdessä pikkubaarissa, ovet auki kadulle, mustalla puupenkillä

istun kahden lähes vieraan ihmisen kanssa ja ihan tuosta vaan kerrotaan toisillemme isoja unelmia.

Minä kerron sen, miten haluaisin joskus vielä nousta lavalle ja pitää stand up-setin ja vielä englanniksi. Olisin varmasti niin kauhusta kankeana, mutta kun jotenkin on oppinut tähän ikään mennessä, että ne asiat jotka ensin pelottaa ihan hullua, no ne onkin sitten hyvä hoitaa alta pois.

You need to do it, toinen toteaa.

Baarimikko kantaa pöytään manterilikööriä shottilaseissa ja olutpulloja, joissa on kauniin väriset etiketit. Kun baari menee kiinni, jäämme silti sinne istumaan omistajan kanssa (Yksi ihanista asioista Lissabonissa on juuri tämä: rentous ja yllättävät tilanteet. Ja sekin, että baarihenkilökunta on oikeutettu viinin juomiseen työpaikallaan. Koska miksikäs ei).

Puhumme Lontoosta ja Pariisista ja muista suurkaupungeista ja sellaisesta elämästä, jossa raha on kaikki kaikessa. Kaikki ollaan yhtä mieltä: se ei enää vaan kiinnosta. Yhdellä meistä on viidensadan euron kuukausipalkka, toisella mittava ura takana eikä mitään tietoa siitä, mitä seuraavaksi tekisi. Minä tiedän, etten huomenna avaakaan gradutiedostoani, mutta näitä iltoja ja päiviä tarvitsee olla aina välillä.

Näitä iltoja, kun on ihanaa että voisi olla periaatteessa kuka tahansa, koska kukaan ei tunne sun historiaa, mutta sitten onkin ihan oma itsensä, koska on huomannut senkin että se on kuitenkin kivointa.

 

 

Päivisin on keväistä, vaikka öisin onkin kylmää ja sateista. Olen ollut viimeaikoina ihan liikaa menossa joka paikassa. Se tekee hyvää mielelle, muttei pankkitilille eikä to do –listoille. Toisaalta: täällä selviää usein baari-illasta taksimatkoineen reilulla kympillä ja to do –listoille voi joskus vaan kirjoittaa perään että ylihuomenna sit.

Joskus kahden maissa päädymme baariin, joka on tiistai-iltanakin aivan täynnä ihmisiä. En elä ehkä juuri nyt tuotteliainta ja tervehenkisintä vaihetta elämässäni, mutta mitä sitten. Toisinaan on ihana olla tehokas, mutta hitto vie toisinaan on ihana valvoa viiteen ja sitten nukkua viiteen seuraavana päivänä ja mennä illalla yhdeksältä päivän ekalle aterialle ja ottaa bataattiranskalaiset tuplana.

Miten sun gradu etenee, viestittää ystäväni seuraavana päivänä. Joo, ihan hyvin, vastaan sieltä bataattiranskalaisten ääreltä. Kyllä mä sen valmiiks saan.(Vaikken sillä hetkellä uskokaan kirjoittamaani, en viestiin enkä siihen seitsemänkymmentäsivuiseen tekeleeseen, joka ahdistaa minua joka ikinen päivä).

Mutta kai sen saan valmiiksi. Gradua enemmän kiinnostaa kuitenkin keräillä muistoja ja kokemuksia, joita ei saa istumalla kotona. Istumalla kotona saa lähinnä selkänsä kipeäksi.

Toisinaan joku kysyy minulta, miten jaksan vielä tässä iässä valvoa viiteen. En osaa oikeastaan vastata siihen, mutta kuvittelen että se johtuu siitä, etten ole koskaan lopettanutkaan sitä viiteen valvomista. Nimittäin se on yksi suosikkiasioistani maailmassa: päivärytmin ympärikeikautus.

Silloin on jotenkin erityisen elossa. 

 

----

 

I´m a strong supporter of going out and drinking wine, even if it means your to do today -list becomes to do tomorrow -list.

 

 

 

Share

Pages