A Stutter
Täällä on tahattomasti edelleen ollut hiukan hiljaisempaa viime aikoina. Syy on varsin yksinkertainen: ei ole huvittanut. Ihan niin kuin ei ole huvittanut juuri mikään muukaan Suomesta paluun jälkeen.
En saa mitään kirjoitettua tänne kuin pakottamalla. En jaksaisi mennä töihin. En jaksaisi nousta aamulla sängystä, ja kun sen viimein teen, on aivan sama miten paljon olen saanut nukuttua (yleensä ihan riittävästi ja sikeästi), väsyttää silti koko päivän. En jaksaisi lähteä juoksemaan, enkä salille. Sen sijaan pitkästä aikaa peilistä katsoo minua takaisin joku ruma ja lihava. Joku laiska, tyhmä ja saamaton.
Sen sijaan maailman meno tuntuu painavan poikkeuksellisella tavalla niskassa (Turun psykiatria – don’t even get me started. Tai oikeastaan siitä juuri tekisi mieli kirjoittaa kokonainen postaus).
En varsinaisesti ole kylläkään itse asiasta kovinkaan huolissani, sillä muistelen käyneeni samantapaista vaihetta läpi viime Suomen reissunkin jäljiltä. Ilmiö on kuitenkin aika mielenkiintoinen, sillä olin kuitenkin taas innoissani tänne paluusta, eikä täällä olosuhteissakaan juuri ole tapahtunut muutoksia. Jopa tälle viikolle osuneet pari ansvarsvaktia ovat menneet hyvin, toki kuormittavuudeltaan ne tapaavat edelleen olla aivan toista luokkaa tavallisiin työpäiviin verrattuna.
Ehkä toisaalta on mennyt pikkuisen liian kovaa viime aikoina. Ensin Suomi-reissun hektisyys, sen jälkeen näyttää olevan ainakin kuusi työpäivää putkeen. Juoksupaineetkin ovat aika kovat, nyt onneksi on sentään edessä kevennysviikko ennen loppuhuipennusta. Vapaa-ajalla en juurikaan ole ehtinyt olla ihan vain rauhassa kotona, vaikka ehkä se olisi ollut juuri se, mitä juuri nyt tarvitsisin.
Ja myönnettäköön, en tätä nykyä ole ihan parhaimmasta päästä hyväksymään itseltäni apeampia tunteita, siispä ehkä semmoista positiivisuuspinnistelyäkin on viimeisen viikon aikana ollut ilmassa.
Näin maanantain kunniaksi päästettäköön nyt kuitenkin nämäkin fiilikset valloilleen. Väsyttää, ottaa päähän, en jaksa. On ehkä ihan pikkuisen yksinäinenkin olo.
On siis ehkä hyväksyttävä, että arki ei aina ole juhlaa, edes minulle, edes Norjassa. Jos nyt ei siis tämä arki juuri nyt nappaa ihan niin kovasti, voin keskittyä niihin ei-niin-arkisiin juttihin. Kaivamaan ballerinat ja kevättakit esille Maltan matkaa varten (koska joo, onpa elämä rankkaa, täytyy valmistautua lähtemään loskasta melkein 20 asteen lämpöön rentoilemaan). Intoilemaan keskiviikkona koittavasta illasta Anna Karenina -baletissa, jonka näkemistä olen odottanut jo ikuisuuden (tai ainakin pari kuukautta). Olla juuri nyt juoksematta ja jumppaamatta ja pistää se hyvällä omallatunnolla kevennysviikon piikkiin.
Sitä ennen lähteä keskustaan tapaamaan yhtä Suomesta saapunutta talvilomalaista. Kerätä voimia iltavuoroa varten (tai jos ei muuten, niin ainakin juoda pienet kahviöverit).
Kyllä se siitä.
♥ A Stutter – Ólafur Arnalds