Water Slides
Moi!
Toivottavasti teilläkin on alkanut viikko hyvin. 🙂
Täällä kolahti kohdalle yllättäen eilen sh-uran ensimmäinen yövuoro. Normaalistihan en öitä tuolla osastolla tee, mutta nyt olivat pulassa ja pyysivät minua tuuraamaan, ja ylityökorvauksen houkuttelemana en voinut olla suostumatta. Tilanne oli kyllä siitä naurettava, että olin juuri sopinut näkeväni erästä ystävää pitkästä aikaa – meillä on ollut aika paljon vaikeuksia löytää aikaa, joka sopisi molemmille, aikataulut tuntuvat menevän aina ristiin tai tulee muita yllättäviä käänteitä (kuten hänelle ystävän yllätyshäitä, sanoisin että kohtuullisen hyväksyttävä syy). Eilen oli vihdoin tarkoitus nähdä, mutta ensin ystävälläni venähti kokous odotettua pidemmäksi. Odottelin häntä jo kaupungilla, kun puhelimeni soi ja työkaverini kysyi pääsisinkö yöksi töihin. Samalla hetkellä toiseen puhelimeen tuli viesti ystävältäni, että hän oli juuri vapautunut kokouksestaan. Tällä kerralla meni valitettavasti ylityöpalkka ystävän edelle, sunnuntaina sitten uusi yritys! 🙂 Ehdittiin sentään 15 minuutin pikaiset kahvit juoda ennen työvuoroon rientämistä!
Mutta asiaan, Kirkenesin reissuun nimittäin. Tai tarkemmin ottaen Vadsøn reissuun, Kirkenesissä oli tarkoitus käydä ihan vain lentokentän vuoksi, mutta sinne ei menomatkalla lopulta lainkaan päädyttykään. Koko reissu oli kokonaisuudessaan jotenkin täynnä ennakoimattomia käänteitä, mutta vain ja ainoastaan hyvällä tavalla. Kirkenesissa oli siis tullessamme sankka sumu, ja lähes tunnin ilmassa kiertelemisen jälkeen oli Norwegianin annettava periksi ja lennätettävä meidän sen sijaan pikkuruiselle Lakselven kentälle (ihan kuin se Kirkenesin kenttäkään niin suuren suuri olisi). Sieltä pienen odottelun jälkeen pääsimme aloittamaan bussimatkan, onneksi sentään suoraan Vadsøhön. Ikävää oli, että isäntämme oli joutunut ajamaan Kirkenesiin turhaan, mutta toisaalta oli oikeastaan vain hienoa päästä näkemään vähän enemmän maisemia, niin kauan kuin valoa vielä riitti.
Kaiken kaikkiaan reissu oli uskomattoman hieno: maisemat mykistäviä, samoin isäntämme avuliaisuus ja vieraanvaraisuus. Pääsimme myös paikallisille kuningasrapufestivaaleille käymään, ja mikä hienointa, gourmet-buffet-illalliselle, jolla tarjottiin mm. juurikin sitä kuningasrapua, kaikenmaailman muita mereneläviä, kolmea erilaista poroa (olisi helpottanut jos olisi ollut norjan ruokasanasto paremmin hallinnassa, tietäisi paremmin mitä tuli syötyä..) En ehkä ole ikinä elämässäni ollut niin täynnä kuin sen illallisen jälkeen. Illalla pisteenä i:n päällä oli paikallisten bändien konsertti, jossa oli uskomattoman hyvä meininki, sekä esiintyjillä että yleisölläkin.
Jotenkin teki hyvää myös päästä pienelle tauolle arjesta. Maisemat ja niiden karu kauneus tuntuivat juuri tarpeellisen pysäyttäviltä tähän hetkeen.
Jälleen kerran tuli myös mietittyä, millaiselta oikein tuntuisi asua tuollaisessa paikassa. Niin kaukana kaikesta, mutta niin uskomattoman maiseman ympäröimänä. Tuntuisiko maisema edelleen yhtä kauniilta vuoden jälkeen? Entä kymmenen?
Millaista olisi ollut tuollaisessa paikassa viettää lapsuutta? Oma kotikuntani ei juuri asukasmäärältään Vadsøtä suurempi ole, sen sijaan se kuitenkin on niin lähellä Turkua, että esimerkiksi harrastusmahdollisuudet ovat olleet melko rajattomat.
Koskettavinta oli kuitenkin toisaalta myös tajuta miten elämä tuollakin on viime vuosikymmeninä muuttunut. Isäntämme kierrättäessä meitä ympäri kaupunkia ja lähialueita, usein toistui teema siitä, mitä missäkin oli ennen sijainnut. Entisten pankkien, koulujen, sairaaloiden tilalla on enää rapistuvia rakennuksia, muistoja.
Toisaalta, esimerkiksi Vardøssä poikkesimme paikalliseen pieneen kahvilaan, joka oli ehkä tunnelmallisempi (ja täydempi) kuin mikään aiemmin näkemäni. Myös kuningasrapufestivaaleilla ja erityisesti illan konsertissa vallitsi jotenkin sellainen aidon lämmin tunnelma, vähän kaikki tuntuivat tuntevan toisensa ja ottavan ilon irti siitä, että kaupungissa kerrankin tapahtuu jotain.
Mutta kaikkein syvimmälle reissulla osui kyllä tuuli. Niin kylmä ja jäätävä merituuli, etten ehkä aiemmin ole sellaista kokenut. Välillä, korkeammalle meren rannassa kiivetessämme, tuntui siltä että tuuli kaataa, sen lisäksi että sen kostea kylmyys tuntui ujuttautuvan luihin asti.
Mutta onneksi sen mikä merituuli jäädytti, reissun muut osa-alueet lämmittivät. :) Mm. lauantaiaamuna suoraan kalastajalta paatistaan ostetut katkaravut! Nam!
Viikonloppu huipentui tosiaan vielä sunnuntai-iltana kauan odotettuun Mewn keikkaan. Uskomatonta että en kaikkien näiden vuosien aikana Mewta ole ennen nähnyt livenä, onneksi tilanne tuli korjattua sillä keikka oli kyllä aivan huippu!
Loppuviikoksi on minulla luvassa lisää töitä, onneksi myös ystävien näkemistä ja muuta rentoutumista.
Kivaa viikon jatkoa jälleen! :)